Yhdeltäkään kulttuurin parissa työskentelevältä henkilöltä on tuskin mennyt ohi alkuviikon kohu hallituksen ilmoitettua 18 miljoonan leikkauksista kulttuuria kohtaan. Ottamatta sen suuremmin kantaa siihen, miten asia pitäisi korjata (muuten kuin sanomalla, että tehkää nyt jotain!), tämä sai minut pohtimaan kulttuurin mitattavuutta. Unesco (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) määrittelee kulttuurin näin:
"Kulttuuri on yhteiskunnan tai ihmisryhmän henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumus, ja se sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset."
Kulttuurin arvo?
Itse asiassa olen pohtinut asiaa koko sen ajan, kun siirryin museokentältä sairaala(kiinteistö)ympäristöön taideasiantuntijaksi. Sairaalan ydintehtävä on terveydenhoito, taide on tässä yhteydessä lisäarvo. En kuitenkaan suostu hyväksymään näkökulmaa, että se olisi "jotain ylimääräistä". Lehtien palstoilla vilahtelee aika ajoin kommentteja, joissa kulttuuri nähdään "ihan kivana ja tärkeänä, mutta mitä sitä rahaa hukkaan syytämään". Käytin sanaa lisäarvo, jolla haluan painottaa myös sanan loppuosaa -arvo. Arvo tarkoittaa merkityksellisyyttä: kun jokin asia on merkitsevä, sen sanotaan olevan arvokas. Fakta on se, että taiteella ei pelasteta ihmishenkiä, sen tekevät lääkärit ja hoitajat. Taiteella ei myöskään ruokita ihmisiä, sen tekevät viljelijät ja kasvattajat. Taiteella ei turvata ihmisiä, sen tekevät poliisit ja palomiehet. Taiteella ei tehdä rakennuksia, niitä tekevät arkkitehdit, insinöörit ja rakennusalan ammattilaiset.
Mitäs virkaa sillä kulttuurilla oikeastaan onkaan? Väitän, että jokainen ihminen tarvitsee kulttuuria, vaikka ei olisi millään tavalla taiteellinen, luova tai visuaalinen. Näissä hetkissä on hyvä miettiä vaihtoehtoinen maailma, jossa ei olisi lainkaan esimerkiksi musiikkia, taidetta, museoita, (vanhoja) valokuvia, rakennuksia tai elokuvia.
Suomalais-ugrilaisissa kielissä arvo-sanan eri muodot ovat viitanneet hintaan. Ja tähän ne ongelmat kulminoituvat, kun kulttuurin pitäisi taloutta painottavassa yhteiskunnassa olla rahallisesti mitattavissa. Talous-sanalla viitataan "hyödykkeiden tuotantoon, jakeluun, vaihtoon tai kulutukseen". Mutta kuinka mitata rahassa "yhteiskunnan tai ihmisryhmän henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumusta, mikä sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset"?
Näkymätön arvo
Kulttuuritoimijat ja -laitokset kuitenkin joutuvat määrittelemään arvonsa rahallisesti, vaikka niiden tehtävä ja merkitys perustuu ns. näkymättömään arvoon, jonka tiivistän sivistykseksi. Kulttuuri on sivistystä sanan kaikissa merkitysmuodoissa. Oulun yliopiston tohtorikoulutettava Antti Moilanen on tiivistänyt sivistyksen merkityksen artikkelissaan näin:
"Sivistys merkitsee yleisellä tasolla monipuolista tieto-, arvostelu-, toiminta- ja empatiakykyä. Sivistynyt ihminen on itsenäinen, kriittinen ja vastuullinen kansalainen, joka on kehittänyt osaamistaan tasapainoisesti eri inhimillisen kulttuurin alueilla. Niihin kuuluvat ruumiillisuus, käsityö ja tekniikka, yhteiskunta, estetiikan eri muodot, kielet, kirjallisuus ja kulttuuri, historia ja politiikka, talous, matematiikka ja luonnontieteet, filosofia sekä etiikka. Siten esimerkiksi vastuullinen suhde omaan ruumiillisuuteen, kognitiivisten kykyjen kehitys, sosiaaliset taidot, esteettiset kyvyt sekä eettinen ja poliittinen päätös- ja toimintakyky ovat tärkeitä yleissivistyksen osatekijöitä.
Sivistystä [kulttuuria] ei voida ajatella irrallaan yhteiskunnasta."
Museokentän toimijat tiedämme esimerkiksi jokavuotisen rumban museotilaston täyttämisessä. Museovirasto kokoaa näin tietoa mm. museoiden taloudesta, henkilökunnasta ja toiminnasta. Jotta museot voivat perustella toimintansa, merkityksensä ja olemassaolonsa tilastollisesti yhteiskunnalle. Jokainen museoammattilainen tietää myös sen kenties yleisimmän asiakkaiden esittämän kysymyksen: Minkä arvoinen tämä on? Kysymyksellä viitataan lähes poikkeuksetta rahalliseen arvoon, johon museot eivät ota kantaa. Totta kai kaikilla esineillä on vakuutusarvonsa, mutta niitä ei kerrota yleisölle. Museoiden tehtävä on säilyttää ja välittää muita arvoja: mm. kulttuurihistoria, taidehistoria, sivistys.
Insinöörimäistä taidekulttuuria edistämässä?
Kun nämä kulttuurimaailman arvot omaksunut tyttö siirretään mm. kiinteistö-, lvi-, sähkö- ja rakennusinsinöörien keskelle luomaan yhdessä mitattavaa kiinteistöstrategiaa, olen kaukana mukavuusalueeltani. Totta kai ymmärrän heidän tarpeensa osoittaa työkenttänsä mitattavuutta ensisijaisesti sairaanhoitopiirille, ja sitä kautta yhteiskunnalle, mutta heidän maailmansa on hyvin erilainen, mihin olen itse tottunut. Tai pitäisi kai opetella puhumaan meidän maailmasta, nyt kun olen osa kiinteistöhallintoa.... Ja tässä se dilemma itseni kanssa syntyy. Minun tulee opetella tekemään uudessa työympäristössäni taiteesta mitattavaa, jotta se olisi merkityksellistä myös laajemmassa mittakaavassa. Jotta se ei olisi vain "jotain ylimääräistä", vaan osa kiinteistöjä ja sairaalamaailmaa. Tämän vuoksi olen iloinen, että minut on kutsuttu puhumaan Museoliiton järjestämille Taidemuseopäiville otsikolla "Sairaalataide - kokoelmat, haasteet ja merkitys".
Kuopion yliopistollinen sairaala on jo osoittanut arvostavansa kulttuuria palkkaamalla joukkoonsa vakituisen taideasiantuntijan. Toistaiseksi Kuopio ja Helsinki ovat ainoat yliopistolliset sairaalat, joissa on oma taideasiantuntija. Tehtävä, jossa saan vastata mm. sairaalan taidekokoelmasta, näyttelytoiminnasta ja rakennushankkeisiin sisältyvistä taidehankkeista; luoda tiloista merkityksellisiä taiteen avulla. Tästä saan olla ylpeä. Haluan kuitenkin osoittaa myös KYSin ulkopuolella, että taiteella on sairaaloissa tärkeä paikkansa.
Olen ylpeä myös omasta yksiköstäni, sillä ne kiinteistöhallinnon insinöörit ovat osoittaneet arvostavansa minua ja kulttuurin eteen tekemääni työtä. He auttavat, tukevat ja pitävät minun puoliani taiteeseen liittyvissä kysymyksissä. Insinöörimäiseen tapaansa he usein laittavat minut myös perustelemaan asiani yksityiskohtaisesti, mutta siinä samalla huomaan tekeväni itsellekin palveluksen: asia, mikä oli minulle museokentällä itsestäänselvyys, saakin merkityksellisemmän aseman. Taide ja kulttuuri saavat meidät tuntemaan, että elämä ja ihminen ovat muutakin kuin ykkösiä ja nollia. Työssäni saan osoittaa (ja näen), että kulttuurilla on merkitystä, ja insinöörit opettavat minut ilmaisemaan sitä merkitystä myös niiden ykkösten ja nollien keinoin. Yhteistyössä on voimaa myös kulttuurin "mittaamisessa", vaikken vielä vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että yhdistäisin insinöörit sanoihin taide ja kulttuuri...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti