Nupit Kaakkoon

Jussi Nykäsen, Hanna Ryynäsen ja Tuulia Iso-Tryykärin teoksia Nupit Kaakkoon -näyttelyssä.

Kuopion taidemuseossa avautui viikko sitten Nupit Kaakkoon -näyttely, joka esittelee kaakkoissuomalaista taidetta neljän taiteilijan voimin. Kaisu Häkkänen (s. 1974), Tuulia Iso-Tryykäri (s. 1985), Jussi Nykänen (s. 1985) ja Hanna Ryynänen (s. 1993) ovat taiteilijoina hyvin erilaisia, mutta kaikkia yhdistää teoksissa tietynlainen pinnanalaisuus. Näyttelyn on kuratoinut Kuopion taidemuseon uusi johtaja Anna Vilkuna, joka toimi aiemmin Kaakon taiteen taidejohtajana. "Minua pyydettiin kokoamaan näyttely, jotta rakentuisi silta aikaisemman työni ja nykyisen työni välillä. Tämä on eräänlainen tuliainen kaakosta", Vilkuna kertoi Savon Sanomien haastattelussa (25.9.2021). Anna Vilkunan lisäksi siltaa rakentavat myös taiteilijat, sillä monella on yhteys Savoon: Kaisu Häkkänen on syntynyt Kuopiossa, Hanna Ryynänen Lapinlahdella ja Jussi Nykänen on varttunut Pieksämäellä.

"Nupit Kaakkoon tuo esille kaakkoissuomalaisen taiteen tyypillisiä piirteitä. Sen esittävyys kumpuaa paikallisesta kuvataiteen koulutuksesta, jossa on ollut venäläisiä opettajia ja opintoihin on kuulunut mm. anatomista piirustusta. Toinen alueen erityislaatuisuus on korutaide, jota myös opetetaan LAB-ammattikorkeakoulussa, aiemmalta nimeltään Saimaan AMK, jossa kaikki näyttelyn taiteilijat ovat opiskelleet." (Lainaus näyttelytekstistä.)

Näyttely on museon toisessa kerroksessa, mutta alkaa jo alakerran portaikkoaulassa. Pinnanalaisuus tarkoittaa minulle jotain silmin havaitsematonta. Kaikki näyttelyn teokset antavat vihjeitä näkymättömästä ja eräänlaisesta mystiikasta ilman uhkaavaa tunnelmaa. Niissä on pysähtyneisyyttä ja rauhaa. 

Hanna Ryynänen: Veresmuisto I, 2021, graniitti, kierrätetyt korut.

Hanna Ryynäsen Veresmuisto -sarja oli kiehtova. Graniittiset koruveistokset oli asetettu esille vanhoihin lipaston laatikoihin, jolloin teokset saivat henkilökohtaisemman alustan kuin esimerkiksi perinteisen pilarin päälle asetettuina. Graniittia pidetään koko Suomen kansalliskivenä ja se on maankuoren yleisin kivilaji. Sanakirja määrittelee vereksen tarkoittavan uutta, tuoretta, äsken syntynyttä tai tapahtunutta. Veresmuistoon on siis tallentunut jotain lähihetkestä. Silti maasta louhittu graniitti saa  teokseen näkökulman ajattomuudesta ja ikuisuudesta. Kova ja painava kivi sai vastapainokseen kevyttä hopeista(?) korunauhaa, joka näyttää kuin kasvavan graniitin sisältä. Kova pitää sisällään herkkää. Hieno yksityiskohta oli myös osittain kiillotettu graniitin pinta, mikä sai kiven värit kirkkaammiksi ja valon heijastumaan kauniisti.

Hanna Ryynänen: yksityiskohta teoksesta Veresmuisto I.

Jussi Nykänen: Emä, 2019, paju, kumi, tekstiili, tuohi, löytömetalli ja pienesineet.

Ajatukset ikiaikaiseen ja mystiikkaan vei myös Jussi Nykäsen Emä.  "Nykäsen teokset ovat osa Nahanluoja -sarjaa, joka koostuu puettavista veistoksista. Teosten materiaalit Nykänen on kerännyt kävelyretkiensä ohessa rannoilta, jättömailta ja hakkuualueilta. Löytöesineet ovat järjestäytyneet Nykäsen työhuoneella uudelleen kuoriksi, naamioiksi, hanskoiksi ja muiksi asusteiksi. Nykästä kiinnostaa muodonmuutos: lahoavien ja ruostuvien materiaalien kantaminen rinnastuu shamanistiseen metamorfoosiin. Merkittävä inspiraation lähde Nykäselle on ollut yhteistyö Venäjällä elävien suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen kanssa." (Lainaus näyttelytekstistä.)

Jussi Nykänen: yksityiskohta teoksesta Emä.

Emä -teoksessa tiivistyy mielestäni monien kulttuurien ajatus jonkinlaisesta (maa)äidistä ja suojelijasta. Teoksen muotokieli tuo myös mieleeni kristinuskon parissa 1200-luvulla kehittyneen suojaviittamadonnan, jossa seurakuntalaiset ovat kokoontuneet Neitsyt Marian viitan suojiin. Taideteoksen näkökulmasta on erikoista, että Nykäsen (ja Hanna Ryynäsen) teokset on tarkoitettu puettaviksi ylle. Näin kantaja ottaa fyysisen kontaktin materiaaleihin ja siirtää teoksen idean itseensä.

Jussi Nykänen: Käres I-III, 2019, nahka, löytömetalli, pienesineet ja pussinsulkijat.

Käres ei teosnimenä avautunut, mutta oletan sen sisältävän samanlaista shamanistista symboliikkaa kuin Emän. Seinälle asetettuna nahkavyöhön kiinnitetyt metalliesineet muodostivat kuin kädet, mutta asusteeksi kuviteltuna vyö oletettavasti kiedottaisiin vyötärölle. Vyössä ja kruunumaisessa päähineessä oli pussinsulkijoita eri vuosilta, mitkä näyttivät konkreettisesti ajan kulumista.

Jussi Nykänen: yksityiskohta teoksesta Käres.

Jussi Nykänen: yksityiskohta teoksesta Käres.

Kaisu Häkkänen: Metsän ääri 6, 2021; Metsän ääri 5, 2020; Metsän ääri 7, 2019, mehiläisvahattu pigmenttivedos, led-valo.

Kaisu Häkkäsen valokuvateokset veivät myös ajatukset kansan- ja luonnonuskontoihin sekä mystiikkaan. Häkkänen on toteuttanut kuvat neulanreikäkameralla ja pitkällä valotusajalla. Näyttelykuvassa teokset eivät pääse oikeuksiinsa, sillä pimeässä tilassa otettu kuva kadottaa kuvasta pehmeitä harmaansävyjä. Minulle teokset symboloivat suomalaisen uskomusperinteen mukaista ajatusta metsänpeitosta. Riitta Raatikainen kirjoitti Savon Sanomien artikkelissa (14.7.2015) metsänpeitosta näin: 

"Metsänpeitto on käsite, jonka kaikki vielä sata vuotta sitten tunsivat. Oli luonnollista ja itsestäänselvää, että metsä kykeni lumoamaan eläimen tai ihmisen peittoonsa, eriskummalliseen tilaan, jossa muuttui näkymättömäksi. 

Metsän peittämä ei ollut oikein läsnä tässä maailmassa, mutta ei varsinaisesti tuonpuoleisessakaan. Hän ei kuullut huutoa, tai ei ainakaan kyennyt siihen vastaamaan. Hän saattoi jähmettyä kiven tai kannon muotoon. Vaikka etsijä olisi päälle istunut, ei kadonnutta löytynyt ennen kuin lumous särkyi.

Metsänpeitto kertoi metsän voimasta. Metsällä oli tahto, joten sen kanssa piti pysyä väleissä."

Valokuvateosten tunnelma ei ollut pelottava, vaan lumoava. "Häkkänen on syventänyt teostensa tunnelmaa vahaamalla teoksensa ja rakentamalla niihin itsevalaisevat kehykset - takaa tuleva valo luo kuviin sisään astuttavan tunnelman. (---) Häntä kiinnostavat erityisesti valot ja varjot sekä materiaalien tutkiva käyttö." (Lainaus näyttelytekstistä.)

Tuulia Iso-Tryykäri: Et näe, 2019, öljyväri kankaalle.

Näyttelyn ehdottomimmat katseenvangitsijat olivat Tuulia Iso-Tryykärin muotokuvat. Maalausten muotokieli oli tätä päivää, arkisiakin, mutta silti niihin sisältyi jotain piilotettua tai salattua. Pystyin samaistumaan monen maalauksen vahvaan tunnelmaan.

Et näe -teos oli väreiltään harmoninen ja lempeä. Valo oli pehmeää. Kuvan nainen ei näyttänyt kärsivältä, mutta hänen silmänsä olivat teipatut. Rintakuvasommitelmasta ei voinut päätellä ovatko silmät teipatut oma-aloitteisesti vai toisen toimesta. Kasvot ovat koti valoa, joten hän aistinee valon, vaikkei kykene näkemään. Mitä hän ei halua nähdä, tai mitä hänen ei anneta nähdä?  Teosnimeä tulkitsemalla voimme kuvitella, että katsoja on aktiivinen osapuoli. Minä kiellän kohdetta katsomasta, tai totean, että sinä et näe. Minulla on kohteeseen valta, mutta nainen tuntuu silti luottavaiselta.

Tuulia Iso-Tryykäri: Häpeäisit, 2020, öljyväri kankaalle.

Häpeäisit -teos houkuttelee katsetta kierolla tavalla. Värit ovat valoisat, keltainen T-paita on iloinen, kokonaisuus jopa hieman humoristinen. Teosnimi kuitenkin huutaa muuta. Aivan kuten Et näe -teoksessa, katsojasta tehdään aktiivinen osapuoli. Sana ei ole perusmuodossa häpeä, vaan aktiivisempi Häpeäisit syyllistää kohdetta voimakkaammin. Henkilö on kietonut oikean käsivartensa ympärilleen, kun vasen kämmen on teipattu kasvoille. Haluaako kohde peittää kasvonsa pysyvästi? Ehkä se ei enää olekaan katsoja, joka huudahtaa Häpeäisit, vaan mieleen hiipii ajatus kasvojen menettämisestä, omasta mielensisäisestä häpeästä? Henkilöllä on halutessaan oikea käsi vapaana vapauttamaan kasvot teippien alta.

Tuulia Iso-Tryykäri: Katoamisharjoituksia III, 2017, öljyväri kankaalle.

Monessa Iso-Tryykärin teoksessa henkilöiden silmät olivat piilossa. Silmiin liittyy voimakas tunnelataus, sillä ne kertovat paljon. Silmiin liittyy myös paljon sanontoja ja symboliikkaa: silmät ovat sielun peili, valehdella silmiä räpäyttämättä, katsoa pahalla silmällä, olla sinisilmäinen, silmänkääntötemppu, silmiinpistävä, silmänruoka, silmänkantamattomuus, silmäterä, silmäpeli, silmätikku, silmänräpäys.... Jos et näe tai et voi katsoa, sinulta katoaa yksi aisti. Katoamisharjoituksia -teoksessa henkilö oli piilottanut oman katseensa paidan sisään. Hän on halunnut piiloutua itse, omalta tai muiden katseelta. Näköaistin tarkoituksellinen piilottaminen voi tuoda myös hetkellisen turvallisuuden tunteen. Sinun ei tarvitse katsoa jotain, jos et itse tahdo. Kertooko Katoamisharjoituksia piiloutumisesta paidan sijaan oman pään sisään?

Kaikki neljä taiteilijaa olivat itselleni uusia tuttavuuksia. Aina on kiva löytää uusia tekijöitä, joiden taide jää kutkuttamaan mieltä. Nupit Kaakkoon oli raikas yhdistelmä erilaisia tekijöitä yhteisen teeman ympärillä. Näyttelyn teoksia on ripoteltu myös viereisessä tilassa olevan Taiteilijan katse -kokoelmanäyttelyn joukkoon, joten kannattaa kiertää näyttelyn yhteydessä koko yläkerta. Kaikki Nupit Kaakkoon -näyttelyn teokset ovat taiteilijoiden omistuksessa ja ostettavissa. Hintatietoja saa alakerran asiakaspalvelupisteestä.

Nupit Kaakkoon on esillä Kuopion taidemuseossa 9.1.2022 saakka.