My favourite T-shirt and other recycling stories

Reijo Kärkkäinen: Pink Panther strikes back, 2021, sekatekniikka; Faaraon kirous, 2019, sekatekniikka mdf-levylle; Unknown sardines, 2019, sekatekniikka mdf-levylle.

Galleria Ars Liberassa on parhaillaan esillä Reijo Kärkkäisen (s. 1964) näyttely My favourite T-shirt and other recycling stories. Kärkkäinen on monipuolinen taiteilijja, joka työskentelee niin maalausten, grafiikan, kuvitusten, installaatioiden kuin sarjakuvienkin maailmassa. Itselläni on ollut hieman ristiriitainen suhde Kärkkäisen taiteeseen, sillä jotkin teokset vetoavat voimakkaasti ja toiset eivät lainkaan. Olen ehdottomasti eniten Kärkkäisen maalaustaiteen kannattaja. Se näkyi tämänkin näyttelyn osalta. 

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Pink Panther strikes back.

Galleria on täynnä abstrakteja "väriveistoksia", jossa maalauskankaita on rikottu, kierrätetty ja niihin on kerätty kierrätysmateriaaleja. Ne eivät varsinaisesti esitä mitään, mutta tila ottaa siitä huolimatta välittömästi haltuunsa. Voimakas värimaailma vetää katsetta puoleensa, mutta vielä enemmän kiehtoo käänteinen ajatus maalauksesta. Pink Panther strikes back -teoksessa kiilakehysten keskellä ollut entinen maalauskangas on rikottu, siihen on leikattu aukkoja, mutta samalla mukaan on tuotu puurimoja, vaatekappaleita, puukuitulevyjä jne. Tavallisesti kiilakehysten ympärille pingotettava maalauskangas on pohja taiteelle. Nyt yllätyin kuinka paljon mieltäni kutkutti näkymä ja ajatus siitä, että kiilakehykset olivat osittain näkyvissä. Siinä oli maalaus, jonka luuranko näkyi. 

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Pink Panther strikes back.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Pink Panther strikes back.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Pink Panther strikes back.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Pink Panther strikes back.

Maalauksesta näkyi läpi. Se oli reikäinen ja rikkinäisen oloinen, mutta yksityiskohtia tarkastelemalla huomasi, kuinka asioita oli liitetty kiinni toisiinsa: nitoen, sitoen ja kietoen. Näennäisesti rikkinäisen päälle oli luotu uutta. Veistosmaista pohjaa oli käytetty uudelleen maalauspohjana. Ajatus rikotusta, rikkinäisyydestä ja rikkoutumattomuudesta on kiehtova. Pyörittelin ajatusta yhdestä näkökulmasta aiemmin myös Emma Luukkalan näyttelyn kohdalla: Siisti on rikki. Henna Paunu on kuvaillut Reijo Kärkkäisen taidetta Rauman taidemuseon näyttelyluettelossa näin: "Se on maailmanparantajan ja taiteen olemusta tutkiskelevan tekijän puheenvuoro katsojalle, kaikki mistä ei voi puhua tuotuna puheenaiheeksi." Tämä oli erinmomainen tiivistys, sillä tuollainen tunnelma näyttelyssä todella heräsi.

Reijo Kärkkäinen: White rabbit, 2021, sekatekniikka mdf-levylle.

Olen aina ollut viehättynyt paksuista maalikerrosista kankaalla. Materiaalin tuntu kasvaa ja pintaa tekisi mieli koskettaa. White rabbit -teos houkutteli astumaan lähemmäs nimenomaan materiaalin tunnulla. Ilman teosnimeä en olisi kenties kiinnittänyt sen suuremmin huomiota oikeassa yläkulmassa olevaan valkoiseen maaliläikkään. Nimi kuitenkin vei ajatukset "Follow the white rabbit" -lauseeseen, jossa Liisa ei malta olla seuraamatta valkoista jänistä kaninkoloon ja sitä kautta ihmemaahan. Valkoinen jänis viittaa tässä tapauksessa hetkeen, jossa päähenkilö on keskellä epätavallista tilannetta; vihjettä jostain tulevasta, jota ei vielä tunnista. Samaa lausetta on käytetty oivaltavasti esimerkiksi Matrix -elokuvasarjan ensimmäisessä osassa, jossa näkyvä todellisuus paljastuukin unenomaiseksi kuvitelmaksi. Lopulta jokaisella on oikeus valita, kummassako todellisuudessa tahtoo elää.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta White rabbit, 2021.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta White rabbit, 2021.

Reijo Kärkkäinen: My favourite T-shirt, 2021, sekatekniikka.

Näyttelylle nimensä lainannut teos ei ollut suosikkini, mutta lämpimiä tunteita se herätti, sillä teokseen oli tosiaan kiinnitetty riekaleinen T-paita. Tavallisesti ajattelen, että taiteilijat siirtävät ajatuksia itsestään teoksiinsa, mutta Kärkkäinen oli siirtänyt itsestään jotain fyysistä: rakkaimman T-paitansa. Tämäkin herätteli pohtimaan taiteen merkitystä ja sitä, mitä jätämme itsestämme tulevaisuuteen. Taide kertoo aina omasta ajastaan, halusivat tai pohtivat taiteilijat sitä tai eivät. Tämän hetken taide on erilaista kuin 1990-luvun tai 1800-luvun taide. Koin My favourite T-shirt -teoksen eräänlaisena Kärkkäisen omakuvana, joka on itse asiassa paljon mielenkiintoisempi kuin ajatus esittävästä ja perinteisestä muotokuvasta. En katso Kärkkäisen kasvoja, kuten muotokuvassa on tapana, vaan näen teoksessa syvemmälle.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta My favourite T-shirt.

Reijo Kärkkäinen: Limbinen järjestelmä, 2019, sekatekniikka mdf-levylle.

Pink Panther strikes back -teoksen lisäksi toinen suosikki oli lämpimissä väreissä hehkuva Limbinen järjestelmä. Wikipedia tiivistää termin näin: "Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. tahdosta riippumattomien toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin." Petra Lehto on kirjoittanut limbisessä järjestelmässä muodostuvista tunteista mm. näin: 

"Toiminnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna kognitiiviset prosessimme saavat limbisestä järjestelmästä 'tiedon', onko jokin asia esimerkiksi pelottava, vaarallinen, himottava vai hoivattava. Esimerkiksi pelko – tunne, jonka synnyssä mantelitumakkeella on tärkeä rooli – voi aktivoitua kivun kokemuksesta tai uhkan tunteesta ja voi saada aikaan prosessissa erittyvien stressihormonien siivittämänä paljon puhutun taistele tai pakene -reaktion.

Ihminen ei onneksi ole täysin tunnereaktioidensa orja, sillä järki voi puuttua peliin ja selittää esimerkiksi edellä kuvatun taistele tai pakene -reaktion aiheuttaneen tapahtuman parhain päin: Ei se ollutkaan karhu, joka raapi mökin ikkunaa vaan tuulessa heiluva kuusen oksa.

Tunteiden kokeminen, niihin reagoiminen ja niiden ilmaisu voi vaurioitua tai muuttua esimerkiksi silloin, kun emootioiden näkökulmasta keskeinen limbinen järjestelmä vaurioituu."

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Limbinen järjestelmä.

Reijo Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Limbinen järjestelmä.

Kokonaisuudessa viehättävät teoksen yli risteilevät narut, lämmin oranssi, alta hehkuva sininen, vasemman reunan vahvat laskokset ja alareunan punainen risti. Kärkkäisen kaikissa näyttelyn teoksissa on paljon yksityiskohtia, joihin uppoutua. Veistoksellisia maalauksia on kuvaava sana, ja samalla näissä on myös joitain muistumia katutaiteesta.

Reijo Kärkkäinen on osannut luoda mieltä aktivoivan näyttelyn, joka ärsyttää katsojaa oikealla tavalla. Kuinka löytää ei-esittävästä jotain esittävää, vai tarvitseeko sitä löytää? Teosten kierrätysajatus ei ole taiteessa uusi, mutta toteutustapa on persoonallinen. Teokset eivät ole vain kierrätettyjä, vaan pohja uudenlaiselle maalaukselle ja tulkinnalle. Teosnimet antavat pohjaa tulkinnoille. Vaikka ymmärrän taidehistoriallisestakin näkökulmasta miksi jotkin abstraktit teokset jätetään nimeämättä (taiteilija ei halua ohjailla katsojaa, vaan katsojalle halutaan antaa ohjailematon tunne ja tulkinta), en ole itse koskaan pitänyt tästä ajatuksesta. 1900-luvun taideteorioiden kultakaudella tälle oli perusteensa, mutta nykyisin ihmiset ovat niin malttamattomia taiteenkin äärellä, että jonkin on pysäytettävä. Ei-esittävät teokset menevät edelleen monelta ohi, jos taiteilija ei anna minkäänlaista vinkkiä teoksen sisällöstä tai tunnelatauksesta. Kärkkäinen on onnistunut teosnimillä herättämään mielenkiinnon pysähtyä teosten äärelle.

My favourite T-shirt and other recycling stories on esillä
Galleria Ars Liberassa 17.10.2021 saakka.