Kotona pihahommat ovat vaihtuneet sadonkorjuusta haravointiin. Omenasato oli tänä vuonna kuulema runsas, mutta omat puuni tekivät pienemmän sadon kuin viime vuonna, samoin luumupuu. Tavallisesti olen jakanut ylimääräisiä omenoita ja luumuja eteenpäin, mutta nyt pidin kaikki itse. Omenat tuli syötyä tuoreeltaan, luumuista sain hillottua muutamia purkillisia. Ainoat omenat vein uudelle ystävälleni.
Mustaviinimarjoja kertyi tänä vuonna noin 10 litraa, karviaismarjoja muutama litra ja tyrnimarjoja vajaa litra. Marjoja on tullut aina juuri sen verran, että säilöminen pysyy mukavana puuhana eikä pakollisena työmaana. Tyrnimarjojen kohdalla ongelmaksi ovat osoittautuneet harakat, jotka tuntuvat olevan vuosi toisensa jälkeen ovelampia marjojen metsästyksen suhteen. Virittelin marjojen päälle verhon, mikä toimi erinomaisesti amppelimansikoiden kanssa. Nyt harakat kuitenkin keksivät nokkia verhoon reikiä, minkä vuoksi osa sadosta menetettiin tänäkin vuonna.
Tyrnit olen keittänyt muiden marjojen tapaan mehuksi, mutta marja-aronian kanssa olen ollut epäileväinen. Marja on niin hapan, että tuleeko siitä hyvää mehua? Viime vuonna kokeilin tehdä hilloa, mutta lopputulos ei ollut kovin maistuva. Tänä vuonna olen käyttänyt marjoja tuoreeltaan puurossa, mikä toimii hyvin. Puuro taittaa happamuutta, jolloin marja on itse asiassa hyvänmakuinen. Tuoreeltaan marjasta saa parhaiten vitamiinit talteen. Keräsin viimeiset aroniat viime viikolla, ja maku on vain parantunut mitä pidempään marjat ovat saaneet pensaassa riippua.
Pidän vanhanajan vaihdantataloudesta. Perennoja vaihtuu toisiinsa, mehua viherkasviin, hilloa kalaan tai käytännön apua puolin ja toisin. Aidan maalauspuuhat jäivät tältä vuodelta puolitiehen suunnitellusta, mutta naapurin papan kanssa jutellessani hän sanoi hymyillen taikasanat: Ehtiihän sitä ensi vuonnakin. Ja niin ehtii. Välillä edelleen unohtuu, että vanhan talon ja pihan kanssa tekeminen ei koskaan lopu ja keskeneräisyyden sietäminen on haasteellista. Aina näkee jotain mitä pitäisi tehdä, vaikka ei olisi aihettakaan, sitä keksii itselleen tekemistä. Eikä pidä ymmärtää väärin. Tämä on juuri se mitä omakotielämältä toivoin. Kotiarki on oikeanlaista tasapainoa työlle. Olen huono olemaan tekemättä mitään, vaikka sitäkin pitää välillä tietoisesti harjoitella.
Mennyttä kesää muistelen hyvillä mielin, vaikkei varsinaista kesälomaa ollutkaan. Parhaita olivat päivät, kun mongolianvaahteran varjossa sai pötkötellä viltillä kirjan kanssa. Siinä tuli pysähtyneeksi hetkeen ja nauttineeksi siitä mitä on. Seuraavat kiitollisuuden tunteet astuvat mukaan, kun sisällä alkaa lämmityskausi ja saa kuunnella tulen ritinää uuneissa.
Hyvää alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti