Vihreä Anomia

Timo Kokko: Vihreä Anomia, 2026, stabiloidut sammalet, jäkälät ja kasvit, maalattu kipsi.

Säilöttyä metsänpohjaa seinälle nostettuna: sammalmattoa ja jäkälää, pikkuruisia havutaimia. Valtava viherseinä näyttää elinvoimaiselta, mutta se on itse asiassa kuin balsamoitu paikoilleen. Se ei ole elossa. Sammalten keskellä kiemurtelee punaisia käärmeitä - tai tässä mittakaavassa ne voisivat olla myös joitain toukkia tai tuhatjalkaisia. Häntää tai päätä ei näy, vain pilkahduksia punaisesta vartalosta. Kirkkaanpunainen väri antaa hyvän kontrastin vastavärinä toimivalle vihreälle.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Näyttely on Timo Kokon Vihreä Anomia. Anomia tarkoittaa sosiologisessa merkityksessä yhteiskunnallista tilaa, jossa normit ja arvot hämärtyvät aiheuttaen levottomuutta ja vieraantumista. Lääketieteessä termi viittaa puolestaan aivovaurion aiheuttamaan kielelliseen häiriöön, jossa henkilö ei löydä sanoja, vaikka ymmärtää puhetta.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Kokon mukaan "Vihreä anomia on tila, jossa ekologiset arvot ja merkitykset ovat romahtaneet. Luonto on yhä läsnä muotona ja värinä, mutta siitä puuttuu elämä ja kasvu. Näyttely käsittelee kuolemaa, katoavaisuutta, kriisiä, loppua ja päätöstä."

Timo Kokko: Vihreä Anomia, 2026; Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025.

Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio)

Samassa tilassa Vihreä Anomia -nimikkoteoksen kanssa on kuvun alla oleva Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio). Vihreästä sammalesta muotoillut kasvot ovat jo kuivuneet ruskeiksi. Elinvoima on paennut kosteasta sammalesta. Naamiota kannattelee hieman robottimainen metallivarsi, mikä saa naamion kuin kellumaan ilmassa.

Timo Kokko: Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025, taiteilijan omistamaa säilöttyä metsää, teline, akryylikuutio, jalusta.

Timo Kokko: Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025, taiteilijan omistamaa säilöttyä metsää, teline, akryylikuutio, jalusta.

Kuolinnaamioita on tehty eri kulttuureissa kautta aikojen, tarkoituksena säilyttää kuolleen kasvonpiirteet. Ne on haluttu säilöä siksi, että henkilö on ollut jollain lailla merkityksellinen ja tärkeä. Että toiset muistaisivat hänet ja hänen tekonsa ja saavutuksensa myös kuoleman jälkeen. Mitä muistamme metsästä, kun se on kuollut? Miten kuvailisimme ja mitä kertoisimme heille, jotka eivät koskaan saaneet kokea metsää ja sen tuoksuja ja ääniä itse?

Turhamaisuus ja ekologinen hybris

Hämärässä sivuhuoneessa UV-valossa seinälle ripustetut hehkuvat suolaliuospussit ovat kuin uudelleentulkittu versio ryijystä. Toisella seinällä on ohuiden letkujen keskelle kietoutunut kuollut muratti. "Kasvi eli vuosina 2018-2024." Letkujen sisällä virtaa hehkuvaa nestettä mikä aktivoituu liikkeeseen, kun katsoja astuu tilaan.   

Timo Kokko: Turhamaisuus ja ekologinen hybris, 2026, käytetyt suolaliuospussit ja letkut, liittimet, vesi, pyraniini, UV-valo, pumppu, liiketunnistin, taideteoksissa käytetty muratti. Kasvi eli vuosina 2018-2024. 

Teoksesta syntyy mielikuva siitä, kuinka kasveista pumpataan ja imetään irti kaikki lehtivihreä elinvoima, joka säilötään suolaliuospusseihin muuta käyttöä varten. Seinälle nostetut täydet liuospussit ovat kaunista katseltavaa, mutta unohdetaanko samalla, mistä ne ovat lähtöisin ja mitä ne sisältävät. Kaunis ulkomuoto hämää unohtamaan teoksen sisällöllisen sanoman, ellei teoksen nimeä lue ja malta pysähtyä miettimään, mitä kaikkea teoksella halutaan sanoa.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Turhamaisuus ja ekologinen hybris, 2026.

Kukkien kieltä eli floriografiaa tarkastelemalla tutkitaan sitä, millaisia merkityksiä kasveille on annettu esimerkiksi kansanperinteessä, mytologiassa ja uskonnoissa. Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja Kirsti Aapala on todennut muratin symboloivan aina vihreiden lehtiensä vuoksi kuolemattomuutta. Murattia on Suomessa käytetty paljon myös hautaseppeleissä, jonka uskotaan vaikuttaneen siihen, että sitä alettiin pitää myös huonoa onnea, surua, jopa kuolemaa tuovana enteenä. Mitä pitäisi ajatella, kun kuolemattomuuden vertauskuvana muratti on kuitenkin kuollut? 

Hybris-sana tulee kreikan kielestä ja se tarkoitti antiikin Kreikassa väkivaltaista, liiallista itsevarmuutta ja ylpeyttä, joka pyrki nostamaan ihmisen jumalten yläpuolelle. Se oli rikkomus, joka vaati sovinnon tai koston, jonka toteutti jumalaisen koston henki Nemesis. Hybris ja Nemesis kulkevat kreikkalaisissa taruissa käsi kädessä.

Kuva: Katarina Karppinen.

Timo Kokko on onnistunut teoksessaan Turhamaisuus ja ekologinen hybris. Se on katsetta kiehtova ja todennäköisesti myös näyttelyn selfiekuvatuin teos. Ja juuri tällöin olemme nykypäivän ristiriitaisuuksien ytimessä: miltä minä näytän, mitä tämä voi minulle antaa? Ja unohdetaan kolikon kääntöpuoli: mitä minä voin toisille antaa, kuinka minä voin tilannetta parantaa? Kuvaamme itseämme luonnossa ja kerromme usein siitä, mitä luonto meille antaa ja kuinka se rentouttaa ja rauhoittaa. Luonnon mieltä parantavista vaikutuksista on tehty lukuisia tutkimuksia. Sen parantavaan vaikutukseen uskotaan, koska väitän, että valtaosa suomalaisista pystyy todistamaan sen ihan itse. Mutta kuinka moni pysähtyy miettimään, että mitä itse voisimme tehdä luonnon hyväksi, jotta luontosuhde ei olisi vain hyötykäyttöä? Tuntuu ristiriitaiselta lukea keskustelupalstoja, joissa kritisoidaan voimakkaasti luonnonsuojelua ja sen "ylimitoitusta", kun samaan aikaan uskotaan siihen, että luonnosta on meille hyötyä. Mutta kuinka kauan, jos ajattelemme vain kolikon yhtä puolta?

Timo Kokko: Kuvastin, 2025, ruostumaton teräs.

Kuvastin

Näyttelyn neljästä teoksesta Kuvastin tuntui irralliselta. Ajattelin, että näyttely olisi toiminut hyvin myös ilman sitä. Ohitin sen ensimmäsellä vierailukerralla (näyttelyn avajaisissa) vähän välinpitämättömästi ja ajattelin, että tämä ei ole Kokon tyylinen teos lainkaan. Se tuntui helpolta muihin teoksiin verrattuna.

Toisella vierailukerralla annoin sille ja muille teoksille enemmän aikaa. Nyt astuin Kuvastimen ääreen ja tarkastelin sitä mitä näin. Pinta heijasti kasvot venyttäen ja vääristäen. Tavallinenkaan peilikuva ei näytä koskaan totuutta, koska se antaa käännetyn lopputuloksen.

Timo Kokko: Kuvastin, 2025, ruostumaton teräs.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Kuvastin heijasti takana näkyvän viherseinän, Vihreän Anomian, ja samalla huomasin, että olkani yli kulkeva laukun hihna muodosti samanlaisia muotoja rintakehäni ylitse kuin punaiset käärmeet teoksessa. Liikuin peilipinnan ääressä edestakaisin ja katsoin, kuinka kasvoni ja vartaloni rikkoutuivat ja muuntuivat solumaisen muotoisiin osioihin. Ehkä emme olekaan lopulta niin erilaisia ja ylivertaisia luontoon nähden kuin kuvittelemme? Luonto tulisi toimeen ilman meitä, mutta me emme tulisi toimeen ilman luontoa.  

Kun taide saa itkemään

Miltä kaikki sitten näyttelyssä tuntui? Astuessani tilaan ja seisoessani viherseinän edessä 10 minuuttia, päätin lainata käytävältä tuolin teoksen äärelle. Istuin ja katselin. Lopetin tietoisesti analysoimasta teosta ja etsimästä merkityksiä. Olin suojellut analysoimisella itseäni; kun keskityin taidehistorialliseen kuva-analyysiin, pidin samalla tunteet kurissa.

Olin aiemmin osallistunut myös näyttelyn avajaisiin, joissa huomasin tunteiden vahvan ristiriidan. Näyttelyn avajaiset ovat taiteilijan ja yleisön kohtaamispaikka, jossa juhlistetaan uutta näyttelykokonaisuutta. Avajaisissa on usein iloa ja puheensorinaa, niin nytkin, mutta huomasin olevani tavallista vetäytyneempi. Minun oli vaikea käsitellä sitä avajaistunnelman oletettua iloa, kun näyttelyn teema käsitteli "kuolemaa, katoavaisuutta, kriisiä, loppua ja päätöstä". Kuinka voin hymyillä, kun samaan aikaan tekisi mieli itkeä?

Timo Kokko Vihreän Anomian äärellä.

Yritin pinnistellä itseäni siihen, etten ajattelisi teoksia avajaisissa liikaa. Tiesin, että tarvitsen näyttelylle omaa aikaa rauhassa ilman muita. Tervehdin Timo Kokon avajaisissa ja pyysin hänet valokuvaan ennen kuin poistuin näyttelystä. Katsoin häntä silmiin ja samalla tunsin, kuinka tunteiden patoaminen petti:

-En pysty nyt puhumaan sinulle, kun minua alkaa itkettää.
"Minä oon itkettänyt sinua aiemminkin..."
-Niin oot! ....ja se on hyvä asia.
"NIIN ON!"

Vihreä Anomia -näyttelykokonaisuus jatkaa Timo Kokon Momentary Appearance -näyttelysarjaa, jonka parissa hän on työskennellyt vuodesta 2012 alkaen. Tässä keskustelussa viitattiin vuoteen 2016, jolloin koin ensimmäisen oikean taiteesta hurmioitumisen juuri Kokon teoksen äärellä. Taide sai minut itkemään, ja toisaalta se samalla puhdisti sisältäni jotain. Vihreässä Anomiassa kävi nyt samoin, vaikka yritin tietoisesti pidätellä tunteitani, koska häpesin kyyneleitä muiden näyttelykävijöiden vuoksi.

Vietin näyttelyssä - neljän teoksen äärellä - lopulta hieman yli tunnin. Kun lopetin tunteideni patoamisen sillä, että analysoin teoksia tietoisesti, oikeat tunteet alkoivat nousta pintaan. Katselin viherseinän sammalia, jäkäliä, niiden pehmeyttä ja muotoja. Mietin miltä ne tuntuisivat käden alla ja keskityin tilassa olevaan tuoksuun. Kun tämä metsästä näyttelyyn irrotettu metsänpohja on lopulta ainut jäljellä oleva muisto ja todiste jostain elävästä, miltä se tuntuisi? Aloin käsitellä sisälläni olevia surun, kuoleman ja menetyksen tunteita - tunteita, jotka eivät enää suoraan liittyneet Vihreään Anomiaan, vaan sellaisiin asioihin, jotka olen padonnut sisälleni.

Tällaista taide saa aikaan, kun malttaa pysähtyä. Sama teos ei välttämättä vaikuta kaikille samalla tavalla, jonka vuoksi on tärkeää etsiä, että löytäisi ne itseä eniten koskettavat teokset. Olivat ne sitten kuvataiteen, musiikin, elokuvien, kirjallisuuden, teatterin tai esimerkiksi tanssin parista.

Timo Kokon Vihreä Anomia on esillä KUMMAn GalleriAssa 8.3.2026 saakka.

Huomionarvoista näyttelyssä on myös se, että se on toteutettu yhteistyössä InnoGreenin kanssa.

"InnoGreen on viherpalveluita tarjoava suomalainen yritys, jonka toiminnan kulmakivinä ovat luontoarvot ja vastuullisuus. Yritys valmistaa kestäviä vihertuotteita, kuten viherseiniä ja viherkalusteita, edistäen urbaanien ympäristöjen vehreyttä ja viihtyisyyttä."

Timo Kokon ja InnoGreenin yhteistyö edistää myös ajatusta, josta kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni. Mitä jos kulttuurikenttä alkaisi ajatella uudella tavalla ja tehdä yhteistyötä innovatiivisemmin? Nähdä sponsoritoiminnan mahdollisuudet osana taidetta.

Vaahtofantasia

Timo Kokko: Vaahtofantasia, 2021, yksityiskohta.

Tänään julkistettiin Kuopion taidemuseon uusin teoshankinta, joka sijoittuu melko yllätyksellisesti taidemuseon asiakkaiden wc-tilaan. Teoksen tilaus kuuluu osaksi museon aulan visuaalista uudistamista. ”Annoimme taiteilijalle vapaat kädet toteuttaa teos. Emme halunneet perinteistä julkista teosta, jossa on määritelty asiakkaan toiveet vaan itsenäisen taideteoksen, joka on toteutettu taidemuseon asiakasvessaan”, kertoo Kuopion taidemuseon johtaja Anna Vilkuna.

Pääsin tutustumaan teokseen jo ennakkoon, enkä etukäteen tiennyt mistä olisi kysymys. Minut ohjeistettiin kurkistamaan vessaan: ”Mene sinne teokseen”. Avasin oven ja UV-valossa hohtava maali sai välittömästi hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Tuntui kuin olisin astunut johonkin vedenalaiseen maailmaan.

Timo Kokko on tunnettu moniaistillisista teoksistaan, joissa yhdistyy kokeellisuus sekä tutkimuksellinen näkökulma. Teokset käsittelevät usein ekologisia arvoja ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä. Ihminen, luonto, aika, hetki ja hetkellisyys ovat hänen teostensa toistuvia teemoja. Vaahtofantasia on kuitenkin enemmän visuaalinen ja esteettinen kokonaisuus kuin Timo Kokon teokset yleensä. Tämä on leikkisä, mutta kokeellisuudessaan edelleen Kokon käsialaksi tunnistettava. Hän on hyödyntänyt paljon UV-valoa installaatioissaan, kuten Momentary Appearance -sarjassa.

Kuva: Timo Kokko.

Vaahtofantasia on toteutettu nestesaippuasta, fluoresoivista nesteistä ja UV-valosta. Timo Kokko kertoi saaneensa idean teokseen tutkimalla tilaa ja sen funktiota: 

”Tein empiiristä tutkimusta ja kävin vessassa, johon teos oli tilattu. Vedin pöntön, laskin vettä hanasta, pesin kädet saippualla - vaahtoa pöntössä, käsissä ja lavuaarissa. Hyvin pian hahmottui idea teoksesta. Käyttäisin teoksen materiaaleina vettä ja saippuaa. Olen hyödyntänyt aikaisemmissa teoksissa vettä ja käyttänyt fluoresoivia aineita, jotka reagoivat ultraviolettivalossa ja päätin käyttää samanlaista tekniikkaa tässä teoksessa. Lisäksi WC:n sai täysin pimennettyä, joten mahdollisuudet valoteokselle olivat hyvät. Päätin valmistaa fluoresoivaa vaahtoa ja maalata sillä. Pienen kehittelyn ja testauksen tuloksena sain valmistettua nestettä, josta voi puhaltaa saippuakuplia, se vaahtoaa ja fluoresoi. Aluksi teos näyttää punaisilta roiskeilta ja värialueilta seinillä, kunnes silmä alkaa havainnoida pienen pieniä yksityiskohtia. Aivan kuin katsoisi mikroskoopilla mikrobeja, paitsi nyt kohde onkin katsojaa suurempi.”

Timo Kokko sai kehitettyä nesteestä tarpeeksi vahvaa ja paksua, että vaahto pysyi seinällä eikä lähtenyt valumaan. Kuivuminen vei oman aikansa, jonka vuoksi koko tilaa ei voinut maalata kerralla. Vaahtoa ei myöskään voinut täysin kontrolloida, joten lopputuloksessa on säilynyt yllätyksellisyys.

Silmien tottuessa hämärään UV-valosta alkaa löytyä upeita yksityiskohtia. Poksahdelleita saippuakuplia, paksuja ja ohuita värikerroksia, juovia, kuplarykelmiä. ”Siinä voi nähdä mikro- tai makrokosmoksen, yhtä lailla mikrobeita tai avaruuden”, taidemuseon johtaja Anna Vilkuna kuvailee. Vaahtofantasia on ehdottomasti parhaimmillaan läheltä tutkittuna.

Timo Kokko pohti teosta suunnitellessaan sitä, kuinka taidemuseoiden wc-tilat ovat usein ”vain vessoja”. Ne eivät kerro instituutiosta juuri mitään, vaikka museoympäristössä niissä olisi hieno mahdollisuus rikkoa kaavaa. Kokko ei halunnut hyödyntää kauppakeskuksista tuttua ajatusta luonto-wc:stä, jossa äänimaailmalla ja muovipintaisilla maisematapeteilla tuodaan ”luonto sisälle”. Hän halusi jotain uutta. Hän kertoi esimerkkinä Berliinissä sijaitsevasta Urban Nation -museosta, jonka wc-tila on täynnä katutaiteesta tuttuja tageja. Se kuvastaa siis täydellisesti katutaidetta esittelevää museota.

Vaahtofantasia levittäytyy pääosin kahdelle seinälle ja kattoon. Peili- ja paperitelineseinä ovat puhtaat, mutta peilin kautta teos ottaa kävijän ikään kuin sisäänsä. Peili laajentaa teoksen suuremmaksi. Tilallinen kokemus on siis aistittavissa voimakkaasti, mikä on tuttua Kokon teosten äärellä. Minua viehättää ajatus, että jostain näin arkisesta tilasta on syntynyt jotain, jonka näkemistä ja kokemista odottaa. Toivon, että tämä on taidemuseomaailmassa suunta, jonka mahdollisuutta osattaisiin hyödyntää laajemminkin. Tällaiset yksityiskohdat (teokset) tiloissa ovat sellaisia, joilla luodaan kävijöille unohtumaton muistijälki. Erottaudutaan joukosta.

Yle Areenassa Timo Kokon haastattelu teoksesta.

Taiteilijan työhuoneella: Timo Kokko

Kuvataiteilija Timo Kokko (s. 1978) on tullut tunnetuksi lähivuosina etenkin vuorovaikutteisista installaatioistaan. Hänen töissään ovat keskiössä kierrätys, ympäristö ja ihmisen suhde luontoon. Viimeisin installaatio on esillä Kuopion taidemuseon M_itä? Nykytaiteen biennaalissa: State of life that calls for another way of living. Teokset alkavat liikkua katsojan astuessa lähemmäs. UV- valossa hehkuva vesi on ollut tärkeä elementti monessa muodossa; sadepisaroina tai virtaavana uomana. Taiteilija toimii aktiivisesti taidekentällä myös asiantuntija- ja opetustehtävissä. 

Timo Kokko, millainen on tavallinen työpäiväsi? 

- Työpäivä määräytyy sen hetkisen teoksen, suunnitteilla olevan näyttelyn tai työtehtävän mukaan. Olen silloin työhuoneella niin paljon kuin mahdollista. Asiantuntijatyöt, opetustyöt ja perhe jakavat aikaa. Lauran [puoliso] työajat totta kai vaikuttavat, mutta ovat onneksi tarpeeksi joustavia. 

- Teokset ovat valmiina hyvissä ajoin niiden teknisten vaatimusten takia. Haluan myös itse kokea ja pohtia teosta valmiina, ennen kuin se esitetään julkisesti. Esimerkiksi M_itä biennaalin teoksen kohdalla tekniikkaosio oli valmis jo toukokuun alussa [2019]. Vain kuori puuttui. Lähdin toukokuussa Marbellan residenssiin, ja kun tulin takaisin, kesäkuussa teos oli jo valmis. [Näyttely avautui syyskuussa 2019] On myös viikkoja, jolloin en käy työhuoneella ollenkaan. 

Mikä sinulle on työhuoneessa tärkeää? 

- Viimeiset viisi vuotta olen tehnyt teoksia näyttelyitä ja tapahtumia varten, joten lyhyet projektitilat ovat sopineet minulle. Tuolloin en tarvinnut vakituista työtilaa. Nyt olen ollut vuoden tässä nykyisessä työhuoneessa. Muuttaminen [työhuoneesta toiseen] ei ole minulle ongelma. Olen tehnyt sitä niin paljon. 

- Minulle työhuone ei ole perinteinen ”luovuuden pesä”, sillä ideat syntyvät muualla. Tärkeää on idean ja kaiken työstäminen. Kirjoitan päivittäin ja teen saneluja puhelimeen. Ne ovat sellaisia alkuajatuksia, luonnoksia - mielikuvaharjoituksia miten menen teokseen. Sitä millainen teos on ja millainen kokemus se voisi olla. Nämä siis tapahtuvat usein työhuoneen ulkopuolella. Muotoa tai materiaalia ei vielä ole olemassa. Työhuoneella toteutan ja jatkokehitän. 

- Pääidea ei siis tule työhuoneessa istumalla. Haluan, että työhuone on työskentelytilan lisäksi kiva oleskelupaikka. Tuon tänne Nintendon kotoa ja voidaan pojan kanssa vaikka pelata. Taidekoulusta valmistuttua, ennen ensimmäistä työhuonetta, tein kaiken kotona olohuoneessa. Nyt työhuone on myös olohuone, jossa voi tarvittaessa vaikka rälläköidä. 

 Millaista taiteilijuus on sinulle? 

- Taiteilijuus ei ole minulle tuskaa, tai siihen ei liity romanttista ajatusta kärsivästä tai johonkin tiettyyn rooliin tai myyttiin pohjautuvasta taiteilijasta. Tai en ainakaan tunnista itsestäni sellaista. Minulle taiteilijuus on helppoa ja nautinnollista. Teen mielelläni taustatutkimusta ja käytän paljon teoria- ja tietopohjaa. 

- Taiteilijuus on minulle jatkuva prosessi. Olen ympäröinyt itseni aikajanallisilla esineillä; sellaisilla, jotka tuovat tärkeitä muistoja ja hetkiä mieleen. Taiteeni ja elämänfilosofiani on: The Trick is To Keep Breathing. Että kaikesta selviää, kun hengittää ja hengähtää, tai ottaa rennosti, eli ei ole mitään hätää. Kun ymmärtää tämän, kaikki on helpompaa. Se on ehkä sitä savolaista lupsakkuutta. Taiteen luona viipyminen on minulle tärkeää. Omissa töissäni valmistusprosessi on usein pitkä. En arvota teoksia, vaan prosessi on tärkeintä. 

Teoksesi ovat usein suurikokoisia ja installaatiomuotoisia. Kuinka säilytät teoksia? 

- En säilytä teoksia; mikään teoksista ei ole varastossa. Kaikki materiaalit menee uusiokäyttöön. Ne ovat näyttelyssä sen hetken, jonka jälkeen ne katoavat. 

Eli teoksesi eivät ole ostettavissa? 

- Teokset ovat aina ostettavissa, mutta teoksen valmistus ja se motivaatio tekemiseen ei liity teoksen myyntiin millään tavalla. Työt ovat muokattavissa, jos joku haluaa sellaisen hankkia, mutta en tee varsinaisesti teoksia kenenkään seinälle. 

Kuinka näet toimeentulosi? 

- Apurahat ovat tällä hetkellä yli puolet tuloista. Joten niiden määrä on merkittävä. On myös hetkiä, jolloin opetan enkä tee taidetta ollenkaan. Silloin opetustyö on suurin tulonlähde. Apurahojen ja opetustöiden lisäksi saan tuloja mm. asiantuntijuustehtävistä. 

Millaisena koet opettamisen taiteen tekemisen rinnalla? Kuinka usein käyt opettamassa? 

- Tällä hetkellä kerran viikossa. Nautin opettamisesta. Ehkä tähän ovat vaikuttaneet myös omat huonot opettajakokemukset. Haluan olla hyvä opettaja ja jakaa sekä tietoa että taitoa. Opettajuus on minulle osa taiteilijuutta. En näe syytä miksi taiteilija ei voisi olla myös hyvä opettaja. 

- [Kuvataide]Akatemia-aikana pääsin tutustumaan mahtavaan opettajaan, kuvataiteilija Markus Kåhreen. Olin vasta mennyt Akatemiaan ja edessä oli julkisen taiteen kilpailukurssi. Voittajalle oli tiedossa rahapalkinto, joka tietysti innosti opiskelijaa. Tein yhteensä viisi ehdotusta, joista kolme pääsi jatkoon, ja yksi voitti. Sen kurssin jälkeen Kåhre tuli käymään akatemian työhuoneellani ja ehdotti säännöllisiä tapaamisia siellä. Olin valmistautunut portfolioiden ynnä muiden kera. Mutta hän sanoikin, että kerroppas itsestäsi jotain, ikään kuin kysyäkseen ”mikäs mies sinä olet?”. Olin ihan ihmeissäni! Mutta ymmärsin, että ollakseen hyvä opettaja, hän halusi tietää minun taustat ja mistä tulen. Tähän liittyy myös seinällä oleva muotoilupuikko. Markus Kåhre veisti sen minulle erään kurssin aikana siinä silmieni edessä, vaikka tiesi että pystyisin kyllä itsekin sellaisen tekemään. Se oli mahtava hetki. Hän lähestyi minua taiteilijana, mentorina ja ihmisenä. Akatemiasta pystyn itsekin ammentamaan paljon omaan opettajuuteeni sekä taiteilijan ammattiin. 

Sinulla on esillä paljon erilaisia muistoesineitä, kerrotko niistä? 

- Nämä pässinsarvet ovat isoisän entiseltä maatilalta. Hän oli sellainen renessanssi-ihminen: laivamekaanikko, maanviljelijä, lentokonemekaanikko, komppanian vääpeli ja keksijä. Inspiroiva henkilö. Sarvet olivat kuistin oven yläpuolella. Luontoteema näkyy töissäni: kunnioitus syntyi siellä isoisän tilalla, jossa metsä ja luonto olivat ympärillä. Kaikki kesät vietettiin maalla. Se tunne, että ukki heittäytyi ja teki asioita meidän kanssa, oli tärkeä. 

- Pojan piirustus on tärkeä siksi, että siinä tiivistyy se samanlainen lapsuuden ilo ja onnellisuus, jota minä lapsena koin. En tiedä olenko oikeasti ollut tuollaisessa uimahyppyasennossa laiturin nokassa [naurua], mutta minusta on mahtavaa, että poika on ikuistanut sen tunnelman! Noita tunnelmia minäkin välitän. Kaikki esineet ympärillä auttavat ajatuksen synnyssä teoksia työstäessä. 

Millaisena koet Kuopion kuvataidekentän tällä hetkellä? 

- Itse taidekenttä.... [huokaus]. Mitenhän tätä lähtisi purkamaan? No galleriatilanne on järkyttävä, katastrofi suorastaan. Yksityisten gallerioiden poistuminen kaupungista oli tosi iso isku, vaikka ymmärrän täysin esimerkiksi G12:n siirtymisen ja panostamisen Helsinkiin. Täällä oli jokin aika sitten vielä hyvä tilanne; VB-valokuvakeskus, Taiteilijaseuran galleria, G12, Mylly [luovien alojen keskus], Galleria Kapriisi ja Taidetoimikunnan galleria Sitruuna. Mutta sitten kaikki tuntui jotenkin levähtävän. 

- Taidemuseo on valitettavasti ainut kuvataiteeseen keskittynyt taidetila tällä hetkellä, kun Galleria Ars Liberan näyttelytilakin puretaan. Mylly pitäisi nostaa uudelleen eloon. Se voisi parhaimmillaan olla taiteilijoita, muotoilijoita ja muita luovien alojen tekijöitä yhdistävä ja esittelevä taho. [Katutaideyhdistys] Urbaani on katutaiteen saralla merkittävä tekijä. 

- Yhdistystilanne on Kuopiossa hyvä ja monipuolinen [mm. ANTI – Contemporary Art Festival yhdistys ry, Kuopion Kuvataiteilijat ry, Kuvataideseura Arttiimi ry, Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry, Minna Canthin talo ry, Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu, Kellari ry, Vox Polaris-kuoro ry, Kuopion Lasten Sirkus ry, Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry, Tanssitaiteen tuki ry, Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry...]. 

[Kuopion kuvataiteilijat ry] Ars Liberalla menee hyvin. Hallitus on uudistunut ja nuorentunut. 

- Ylipäänsä kulttuurikentällä pitäisi uskaltaa ottaa enemmän riskejä. Pitäisi pystyä uudistumaan, olemaan ajankohtainen ja vastata taidekentän haasteisiin. Se on vaativaa ja aikaa vievää. Galleria Ars Libera uudisti Kuopion taidekenttää ottamalla mukaan uusia ja kokeellisia taidemuotoja. Galleriat, taiteilijat, järjestöt ja muut kulttuuritoimijat pitäisi saada paremmin yhteistyöhön keskenään. 

- Haluan omalla osaamisellani auttaa sen mitä voin. Osaan olla kaikenlaisen kilpailun ulkopuolella ja haalin mieluummin ympärilleni ystäviä kuin katkeria kilpailijoita. Helsingissä oli monella tavalla paljon vapaampaa olla, sillä koin taidekentän laajempana, avoimempana ja monipuolisempana.

Timo Kokko on ilmeisen pidetty opettaja. Työhuoneella on humoristisia kiitoskortteja opiskelijoilta, ja puheesta heijastuu voimakas intohimo ja innostus kaikkeen mitä hän tekee. Kokko puhui isoisästään renessanssi-ihmisenä, mutta nopeasti käy ilmi, että hän kantaa itse tuota samaa viittaa. Taiteen tekemisen, asiantuntijuuden, opettamisen, erilaisten yhdistys- ja järjestötoiminnan lisäksi hän tekee töitä myös musiikin puolella. Kokko on mukana Dear Moon -yhtyeessä, joka julkaisi juuri singlen ja musiikkivideon. Tämä aika tarvitsee monipuolisia renessanssi-ihmisiä, mutta yksin ei toivoisi kenenkään kivirekeä vetävän, ainakaan kovin pitkän matkaa. 

Mitä alkanut vuosi tuo tullessaan? 

- Olen lähdössä helmikuun alussa Utön saarelle residenssiin pariksi viikoksi. Valmistelen seuraavaa näyttelyä, sitten on opetustyötä sekä todella mielenkiintoinen tulevaisuuden ruokaan liittyvä työpaja ANTI- festivaalin kanssa, mutta sen jälkeen voisi hetken nauttia vaikka työtilasta, kunhan sen saan ensin valmiiksi. 

Dear Moon: Queen of Silence

Pig in a Blanket

Timo Kokko: Pig in a Blanket, 2011, pronssipatinoitu kipsi.

Instagramin puolella ehdinkin vilauttaa keväällä kodin uusinta perheenjäsentä. Esittelen sen teille nyt vähän lähemmin. Kyseessä on Timo Kokon pronssipatinoidusta kipsistä valmistama veistos Pig in a Blanket. Iskin tähän silmäni ensimmäisen kerran jo vuonna 2011 Galleria 12:n näyttelyssä. Kirjoitin tuolloin, että "teoksessa oli jotain niin viehättävää, että olisi tehnyt mieleni mennä halaamaan veistosta! Onnellisen hymyn omaavassa, ja kulmat hieman mietteliäänä olevassa possussa oli jotain buddhamaisen rauhoittavaa. (---) En saanut tuota hymyä mielestäni." 

Minulle tarjoutui keväällä mahdollisuus hankkia possu itselleni, ja nyt hymyilen sille päivittäin. Buddha-Possuksi nimeämässäni veistoksessa on edelleen jotain rauhoittavaa ja meditatiivista. Silmät sulkenut possu tuntuu olevan omissa maailmoissaan; sen korvissa on pumpulia. Se ei kuule ulkomaailmaa, vaan hymyilee sisältäpäin sitä katsoville.

Timo Kokko: Pig in a Blanket, 2011, pronssipatinoitu kipsi.

Veistos on toiminut loistavana keskustelunherättäjänä kodissa vieraileville. Yleensä keskustelu alkaa näin: "Ai se on noin iso..." [jotka ovat nähneet possusta kuvan jo aiemmin] tai "Se on melko iso...." [jotka näkevät possun ensimmäistä kertaa]. Ja minua naurattaa ääneen... Pelkästä kuvasta ei hahmota kuulema possun todellista kokoa, vaikka kynttilänjalat ovat vieressä. Kerrottakoon siis, että possun korkeus on noin 45 senttiä. Possun pää on verrattavissa luonnolliseen ihmispäähän. Osaa kävijöistä possun koko hirvittää ja se on pelottava. Osaa kävijöistä possun koko hirvittää ja se on äärimmäisen hurmaava. Rakkaus ei katso minun tapauksessani kokoa.

Pietro Tacca: Il Porcellino, 1612, pronssi.

Keväisen Firenzen matkan jälkeen Timo Kokon possu sai jälleen uusia ulottuvuuksia. Loggia del Mercato Nuovossa sijaitsee Fontana del Porcellino -suihkulähde, jossa on Pietro Taccan (1577-1640) veistämä pronssinen villisikaveistos (1612). Tacca loi veistoksen Uffizissa sijaitsevan alkuperäisen roomalaisen marmoriveistoksen mukaan. Il Porcellino -veistoksessa kerrotaan olevan samanlaista taikavoimaa kuin Rooman Fontana di Trevissä: matkailijat, jotka silittävät villisian kärsää, palaavat tarinan mukaan tuohon Arnon rannalla sijaitsevaan kaupunkiin.

Kun olen kertonut tästä Firenzen Porcellinosta Timo Kokon veistoksen äärellä, kävijät ovat hipaisseet possun kärsää. Tervetuloa toistekin!

Momentary Appearance

Helsingin lomamatkaan sisältyi tällä kertaa vain yksi ainut taidekokemus. Timo Kokko oli luonut jälleen uuden version Momentary Appearance - Katharsis installaatiostaan. Rakastuin sen ensimmäiseen versioon Kuopion taidemuseossa 2016 niin paljon, että se sai minut itkemään. Tällä kertaa installaatio oli rakennettu MUU galleriaan Kaapelitehtaalle. Koska ensimmäinen kokemus installaatiosta oli jättänyt niin voimakkaan tunnereaktion, pelkäsin etukäteen tämän uuden version kohtaamista. Rikkoisiko se tunnelman? Kuinka ottaa teos vastaan itsenäisenä kokonaisuutena ja vertaamatta sitä aiempaan?

Olin nähnyt etukäteen kuvia ja videoita installaation yksityiskohdista. Ensimmäiseksi tuli tunne, että tämä on väärin; tuli tunne suojella omaa alkuperäistä tunnelmaa. Mutta en silti halunnut jättää teosta väliin. Halusin testata muuttuisiko minussa jokin uuden version äärellä, sillä vuodet ovat opettaneet, ettei yksikään teos ole samanlainen kuvien tai videoiden välityksellä kuin itse koettuna.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Tiesin siis etukäteen kuvien ja aiemman installaation perusteella hieman mitä odottaa. Retkueemme toinen osapuoli ei tiennyt tulevasta näyttelystä yhtikäs mitään. Kerroin vain taiteilijan nimen, mutta muuten hän oli tyhjä taulu. Halusin antaa hänelle samanlaisen yllätyshetken kuin itse koin ensimmäisen Momentary Appearancen äärellä. Kaapelin kaupan vieressä oli hämärä galleriatila, pimeä itse asiassa. Ainut valo tuli käytävästä ja hieman verhottujen ikkunoiden pilkistävistä raoista. Seinän vieressä hehkui korkea lasikupu, johon alkoi kohota vettä kun astui lähemmäs. Sen sisälle muodostui pian pyörremyrsky. Tila oli edelleen pimeä ja näin hänen katsovan ympärilleen ihmeissään. Tiesin hänen ajattelevan: "Tässäkö tämä nyt oli? Nurkassa nököttävä lasikupu? Tänne asti piti tulla pimeän ja keskeneräisen rakennustilan takia...." En sanonut vielä mitään. Hän tuijotti lasikupua hetken, näytti unohtavan kaiken muun tilassa olevan, kääntyi kannoillaan ja meni viereiseen kauppaan odottamaan. Minua hymyilytti ja samalla olin ilkikurisen tyytyväinen. Hänellä ei ollut aavistustakaan tulevasta. Kävin hakemassa hänet takaisin ja sanoin, että hän menisi muovilla vuoratun rakennelman alle. Katse oli varsin epäileväinen ja monen "Miksi?" -kysymyksen jälkeen hän suostui astumaan katoksen alle, vaikken itse suostunut paljastamaan mitä tapahtuisi.   

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Liiketunnistin tarttui liikkeeseen ja samalla kattoon alkoi ropista hehkuvan neonvihreää vettä. Fluoresoiva ja UV-valossa hehkuva vesi valui katoksen toiseen päähän muodostaen samalla matkallaan pieniä pisaroita, puroja ja aaltoja. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Nopeasti taskusta ilmestyi puhelin, joka tallensi liikettä, väriä ja ääntä.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Hän oli innoissaan ja vaikuttunut. Ei nyt sentään niin kuin minä Kuopiossa, mutta paljon tavallista näyttelykäyntiä enemmän. Muovikatoksen takana valoa saivat myös aiemmin pimeydessä olleet kasvit.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Niin kauan kun kävijä seisoisi neonvihreää vettä valuvan katoksen alla, niin kauan myös koeputkiin ja -pulloihin sullotut kasvien versot saisivat valoa. Ne eivät kasvaisi ilman sitä.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Katoksessa valuva vihreä vesi assosioituu mielessä myrkkyyn. Vaikka näkymä on lumoava ja kiehtova, tulee väkisin mielikuva ihmisen vaikutuksesta luontoon. Tuntuu kuin Kokko olisi luonut tulevaisuuden näkymän, jossa luonto on tuhottu ja sitä pidetään keinotekoisesti elossa. Keinolla millä hyvänsä. Positiivista oli se, että kasvit näyttivät hyvinvoivilta. Siemenestä tunkeutui verso kohti valoa. Ehkä kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty?

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Timo Kokon taiteessa ovat usein keskiössä ihminen, aika, hetki ja hetkellisyys. Hän tutkii kuinka ne vaikuttavat toisiinsa. Ensimmäisessä Momentary Appearancessa avasin katharsiksen merkitystä näin: 

"Katharsis (kreik. puhdistuminen) on äkkinäinen tunnetila tai kliimaksi, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen. Antiikin Kreikassa katharsis yhdistettiin tragediarunoudessa negatiivisten(?) tunteiden (kuten pelon) puhdistumiseen tragedian avulla. Katharsikseen liittyy siis nautinto, joka ansaitaan ikävien tunteiden kautta saavutettavalla hyvänolon tunteella."

Aihe on mielestäni erittäin haastava. Kuinka luoda toiselle (tuntemattomalle!) ihmiselle kokemus, joka sisältää samanaikaisesti sekä negatiivisia että positiivisia tunteita? Ihme kyllä Kokko on tuntunut löytävän tähän reseptin Katharsis-sarjallaan. Myönnän, että tämä MUU gallerian versio ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin Kuopion taidemuseossa näkemäni versio. Mutta toisaalta tiesin mitä odottaa. Näyttely oli monella tasolla hyvä ja onnistunut, mutta olin vain itsepintaisesti päättänyt pysyä uskollisena alkuperäiselle. Sen sijaan hän, joka koki MUU galleriassa Momentary Appearancen ensimmäistä kertaa vaikuttui täysin. Tunneskaala alkoi pettymyksestä (Tässäkö tämä nyt oli?), mutta vaihtui nopeasti ihastumiseen (Ai tällainenko tämä oikeasti onkin!), kun teoksen kanssa pääsi kontaktiin. Tunteiden välimaastossa tutkittiin kokonaisuuden yksityiskohtia ja niiden vaikutusta toisiinsa, sekä kävijöiden vaikutusta teokseen.

Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.

Minulle näyttelyn parasta antia oli seurata toisen reaktioita näyttelyn aikana. Olin kenties vähän omahyväisen iloinenkin siitä, että toin meidät katsomaan näyttelyä. Keskustelimme näiden kahden Momentary Appearance -installaatioiden muodoista ja eroista. Hän sanoi, että Kuopiossa ollut versio olisi todennäköisesti ollut hänelle liian laimea. Ja MUU gallerian versio oli minulle liian räikeä. Nyt molemmille sattui juuri omanlainen ja vaikuttava Momentary Appearance. Ja se oli näyttelyn paras anti.

Timo Kokon Momentary Appearance - Katharsis päättyi 9.9.2018. 

MUU gallerian sivuilta voi lukea Juhani Räisäsen tulkinnan näyttelystä.