Kun tosielämä ei olekaan animaatiota

Noniin, aletaanpa purkaa tapahtumia auki. Galleria Beckerissä oli esillä Jukka Silokunnaksen Fuck All Ya Folks - Virtual Streality in 2D -niminen näyttely. Niin että mikä? oli ensimmäinen ajatus. Silokunnas tunnetaan etenkin katutaiteen saralla. Hän oli vetämässä Jyväskylään mm. Katutaidetunnelihanketta vuonna 2014. Beckerin näyttely oli kuitenkin ensimmäinen Silokunnaksen yksityisnäyttely jonka kävin katsomassa. Aluksi kaikki tuntui vaikealta. Sarjakuva- ja piirroshahmot olivat tuttujakin tutumpia, mutta kuvakieli ja huumori ei istunut omaan taidemakuuni ollenkaan.

Näyttelyn nimellä viitataan Looney Tunesin loppuun, jossa Putte Possu toivottelee katsojille That's all folks! Streality-sana piti googlata, joka tarkoittaa streaming reality (reaaliaikaista videokuvaa tosielämästä). Miten sitä tuntuukin, että on jo tämän ikäisenä ihan ulkona virtuaalimaailmasta...? Näyttelyesitteessä kehoitettiinkin varustautumaan näyttelyyn lataamalla älypuhelimeen QR-koodinlukija. Sen olin onneksi etukäteen jo tehnytkin.

Jukka Silokunnas: (vas.) Donald will Never be Scrooged Again, 2017; (oik.) I Suck for Dollars, 2017.

Fuck All Ya Folks - Virtual Streality in 2D yhdistelee graffitia ja animaatiota. Näyttelyssä on esillä oman lapsuuteni ja nuoruuteni tuttuja piirroshahmoja, kuten Aku Ankka, Maija Mehiläinen, Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä, My little pony ja Simpsonit. Kaikista on kuitenkin viety se piirrettyjen kepeä ja hauska tunnelma. Tilalle on tuotu tosielämän kääntöpuolet: ylensyönti, huumeet, prostituutio, väkivalta jne.

Jukka Silokunnas: The Sonless, 2017.

Katson Simpsoneita viikoittain ja ne ovat minulle yksi arjen nollauskeino. Simpsoneiden huumori on (usein) hauskaa ja oivaltavaa, ja ajoittain siinä on hyvää yhteiskuntakritiikkiä. Yksi keskeisimmistä tarinan perusjuonista on Homerin ja Bartin välinen isä-poika(viha-rakkaus)suhde. Miltei jokaisessa jaksossa on kohtaus, jossa Bart ärsyttää tahallaan Homeria, kinastelu alkaa ja se päättyy siihen, että Homer kuristaa Bartia. Mitään sen pahempaa ei koskaan käy, mutta Silokunnas on irrottanut The Sonless teoksessaan kohtauksesta "huumorin". QR-koodin takaa paljastuu kuristuskohtaus ja fyysinen teos esittää lopputuleman: kun poikaa ei enää ole. Aika pysäyttävä kommentti perheväkivallasta.

Jukka Silokunnas: The Sonless, 2017.

Elina Puranen tiivisti näyttelyn tunnelman Keskisuomalaisen arvostelussaan näin: Silokunnaksen ilmaisu pohjautuu sarjakuvaan, erityisesti undergroundiin ja splatteriin. Sarjakuva- ja populaarikulttuurin sankarit syödään, lyödään, revitään ja ammutaan verta tursuaviksi raadoiksi, söpöt ja kiltit väännetään vastakohdikseen. Makaaberi ottaa yliotteen turvallisesta keskiluokkaisuudesta.

Jukka Silokunnas: Never Get High on Your Own Supply, 2017.

Maija Mehiläinen oli yksi lapsuuteni lemppareista (osaan kappaleen ulkoa vieläkin ♥ ), ja huomasin hieman närkästyväni siitä, että tuo söpö mehiläinen oli yhdistetty huumeisiin otsikolla Never Get High on Your Own Supply. Maija Mehiläinen piikittää itseään käsivarteen omalla piikillään. Toisaalta mietin, että aina on hyvä, jos taiteilija saa herätettyä tunteita. Ja kaiken taiteen ei tarvitse vaikuttaa positiivisuuden kautta, se olisi tylsää. Itse asiassa se ärtymyksen kautta vaikuttava taide muistuttaa itsestään kenties pidempään kuin positiivinen taide(?).

Jukka Silokunnas: Smile E. Coyote, 2016.

Graffititöiden rinnalla näyttelyssä oli älypuhelimia, joissa pyöri lyhyt animaatio. Kelju K. Kojootti olikin muuttunut teoksessa Smile E. Coyoteksi, sillä tarina oli tullut päätökseen. Kojootti oli viimein napannut Maantiekiitäjän. Vaikka pää oli irti, jalat juoksivat edelleen...

Jukka Silokunnas: Marge Took Everything, 2016.

Jukka Silokunnas: Marge Took Everything, 2016.

Eräänlainen jatkokertomus Simpsoneiden inspiroimalle The Sonless teokselle oli Marge Took Everything animaatio. Laihtunut Homer oli maalattu 50-luvun tyylisen keittiön (kuivaruokakaapin?) oveen, jossa Homerilta putoavat housut jalasta. Isosta mahastaan sarjassa tunnettu mies olikin vaimon lähdettyä kuihtunut luurangoksi.

Silokunnaksen töissä oli osittain (minulle) mauttomuutta ja tasoja joista en pitänyt, mutta toisaalta niissä oli juuri sellaista kulmaa, että lopputulos ei voinut jättää kylmäksi. Tämä oli totaalisen toisenlainen taidekokemus mihin olen tottunut. En voi sanoa ihastuneeni näyttelyyn, mutta se sai ajattelemaan mistä tv:ssä tehdään huumoria, mikä on huumoria kenellekin ja millaista mielenmaisemaa nykyiset lastenohjelmat luovat. Silokunnas kuori pois minun lapsuuteni ohjelmista makean ja sokerisen kerroksen ja jätti jäljelle todellisuuden raaimman puolen. Hyväksi muistutukseksi, että sellaistakin elämä on. Ei pitäisi unohtaa kokonaan silloinkaan, kun nollaa omaa arkeaan, sillä jonkun toisen arki voi olla juuri sitä mistä Silokunnas teoksillaan kertoi.

Näyttely ehti päättyä jo 28.6.2017.

Särkymättömät

Galleria Beckerissä ehti alkuviikosta päättyä taiteilijapari Johanna Juvosen ja Biagio Rosan näyttely Incubo. He käsittelivät näyttelyssään mm. tasapainoa, särkymistä, turvaa ja painajaisia. Viimeisestä näyttely saikin nimensä: italiaksi incubo tarkoittaa painajaista. Toisaalta in cubo, kuutiossa, viittaa turvapaikkaan ja suojaan, jonka rauhan painajainen rikkoo. 

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Radici - Juuret, 2012, sekatekniikka.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teoksesta Radici - Juuret.

Opin tuntemaan Juvosen ja Rosan heidän kahvimaalaustensa kautta. He ovat jo pitkään käsitelleet teoksissaan yhteiskunnallisia teemoja. Tekemiseen ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös Rosan kotiseudulla Keski-Italiassa tapahtuneet toistuvat maanjäristykset. He käyttävät teoksissaan rakennusmateriaalia betonista raudoitukseen, erilaisia tukirakenteita ja värimaailma on lainattu italialaisten rakennusten ulkorappauksista ja raunioista. Tämä teema näkyi myös Incubo-näyttelyssä. 

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Valokuvapohjainen kuvalaatikko sarjasta Realtá emerse e scomparse, 2010.

Juvonen ja Rosa hyödyntävät teoksissaan monenlaista ilmaisua: maalauksia, installaatioita, esinekollaaseja ja kuvalaatikoita. Viimeisestä oli esimerkkinä teos sarjasta Realtá emerse e scomparse, jossa muovilevyn(?) pinnalla näkyi valokuva. Kuvassa oli korkea kasa betonia, kiviä, metallia ja puuta. Kaikki niin sekaisin, ettei kokonaisuudesta enää saanut selvää. Kuvan takana olevassa laatikossa näkyi seteleitä. Teoksen ääressä oli ristiriitainen tunnelma. Symboloiko raha tässä sitä, että sillä saataisiin turvallisempia rakennuksia jos vain haluttaisiin? Vai sitä, että maanjäristyksen sortaman rakennuksen sydämessä on kuitenkin raha, symbolinen alkupääoma jollekin uudelle? Taiteilijaparin tarkoituksena on luoda vastakkainasettelua ja siinä he olivat onnistuneet.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Frutti dell'immaginazione - Mielikuvituksen hedelmiä, 2013, esinekollaasi.

Tasapainoilu vastakohtien välillä jatkui teossarjassa Frutti dell' immaginazione - Mielikuvituksen hedelmiä. Toisen granaattiomenan kuoren sisässä oli helmiä, toisen luoteja. Tässä oli todella herkullinen ja monitulkintainen aihe! Granaattiomenasta sai mielleyhtymän sanaan kranaatti, joka yhdisti toisen teoksen luoteineen sotaan. Toinen oli täynnä täydellisen pyöreitä helmiä. Granaattiomena itsessään on liitetty monissa kulttuureissa hedelmällisyyteen runsaiden siementensä vuoksi. Helmet ovat käytettyjä koruteollisuudessa, mutta niitä on pidetty myös hyveiden symboleina. Helmien on uskottu vahvistavan sydämestä lähteviä elämän hyveitä. Tämän teoksen ääressä saikin pohtia, että täytetäänkö maailma sodalla vai hyveillä.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Jaksuhalit, 2017, sekatekniikka kankaalle.

Yllä näkyvät teokset eivät ensin meinanneet hahmottua. Näin vain värialueita, kunnes siirryin hieman taaemmas ja huomasin, että kaksi naista halaa lehtileikkeitä vartaloaan vasten. Nämä olivat yhdet näyttelyn suosikeistani. Kauempaa teokset näyttivät kauniilta, ja etenkin alareunan sateenkaaren värit olivat houkuttelevia. Kun siirtyi lähemmäs lukemaan halattuja lehtileikkeitä, kauneus muuttui suruksi. En pidä sanasta Jaksuhali, kuten teokset oli nimetty. Jaksuhali tarkoittaa minulle jotain mikä heitetään ilmaan, mutta sillä ei ole sen suurempaa sisältöä. Asiat, joita naiset halaavat ovat sellaisia, että pitäisi sanoa Otan osaa, ja samalla heittäytyy kaulaan, rutistaa pitkään. Se on Halaus.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: yksityiskohta teossarjasta Jaksuhalit.

Pidän siitä, että Juvonen ja Rosa käsittelevät kipeitä aiheita, mutta ne eivät käy katsojan päälle. Aiheilla ei revitellä, vaikka teemat käyvät nopeasti selväksi. Työt ovat kauniita, mutta sisältävät ajatuksen hyvästä tai muiston kipeästä. Ne eivät julista, mutta ottavat kantaa.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Infrangibile - Särkymätön, 2014, esinekollaasi.

Näyttelyn vaikuttavin työ oli huoneen nurkassa sijainnut Infrangibile - Särkymätön. Herkkäkuorinen kananmuna kannatteli yläpuolelta putoavia betonilohkareita särkymättä. Muna on symboloinut elämää, uudelleensyntymistä, luomista ja hedelmällisyyttä monissa kulttuureissa kautta aikojen. Särkymätön kananmuna on vertauskuva varmasti myös Rosan kotiseudun maanjäristysten uhreille. Ihmiselämän ulkoiset puitteet, ja sen myötä sisäiset mielialat järkkyvät, mutta kuoren sisällä on aina uusi elämä. Jotain särkymätöntä, mikä jaksaa kannatella ja synnyttää elämää. Toivoa.

Kiitos Johanna ja Biagio vaikuttavasta kesänäyttelystä!

Puut jossa jumalat asuvat

Yuichiro Sato: Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Vierailin pitkästä aikaa Galleria Beckerissä, jossa on parhaillaan esillä japanilaisen Yuichiro Saton suurikokoisia piirustuksia. Tutustuin ensimmäisen kerran Saton taiteeseen viime syksynä Keski-Suomen museon Jyväskylän taiteilijaseuran näyttelyssä. Ihastuin japanilaiseen käsityötaitoon myös Temppelin tekijät-näyttelyssä, ja Yuichiro Sato jatkaa samaa linjaa piirustustaitonsa ansiosta. Hän on saanut perinteisen japanilaisen taidekoulutuksen, mutta teki kotimaassaan vain abstrakteja maalauksia.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Sato saapui Suomeen maaliskuussa 2016 työskennelläkseen Järvilinnan taiteilijaresidenssissä, ja rakastui suomalaiseen maisemaan - puihin. Galleria Beckerin näyttely on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Tilan täyttävät suurikokoiset piirustukset koivuista ja ikivanhoista kelohongista ovat kunnianosoitus suomalaiselle luonnolle. Teokset tulevat lähelle ja saavat installaatiomaisia piirteitä katsojan astuessa kuin osaksi maisemaa. "En olisi osannut kuvitellakaan joskus piirtäväni esittäviä, yksityiskohtaisia teoksia. Kun saavuin tänne, aiemmilla tekniikoilla en kyennyt ilmaisemaan sitä, mitä ajattelin. Eräänä päivänä seisoin rannalla, katselin koivua, joka oli kuin minä itse pysähtyneenä vieraaseen maahan. Yhtäkkiä minulle valkeni tarkasti tuleva työ, sen koko, väri, kompositio. Piirtäminen lähti siitä", Sato kertoi Keskisuomalaisen haastattelussa.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Ensikohtaaminen Koivumaiseman kanssa oli häkellyttävä - myös herkistävä. Tuntui jotenkin etuoikeutetulta katsella noita pikkutarkkoja tutkielmia vanhoista koivuista, ja ajatella samalla, että nuo puut kuuluvat minun maisemaani. Kuinka toisesta kulttuurista tullut henkilö voi vangita luonnon hengen niin kauniisti, että jokainen koivu tuntui olevan kuin oma persoonansa. Japanissa puihin liitetäänkin henkisyyttä ja pyhyyttä. Joitain vanhoja puita kutsutaan nimellä shinboku - puu, jossa jumala asuu. Yuichiro Sato kertoo myös itse kokevansa aika ajoin yhteyttä puihin. Hän pitää puita myös symboleina, sillä Saton mukaan koivut seisovat yhtä hiljaisina ja vahvoina kuin suomalaiset.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: Talvimaisema (lumella), 2017, lyijykynä, grafiittijauhe paperille.

Teosten äärellä tuli hyvä olo. Sellainen, että "ei tässä tarvitse alkaa sen suuremmin mitään tulkintaa etsimään, kun teos vaikuttaa mieleen jo muutenkin." Valtava koko oli suuri osatekijä. Pienemmätkin piirrokset olivat upeita, mutta niistä ei välittynyt sitä voimakasta kehollista tunnetta samalla tavalla kuin usean metrin korkuisista ja levyisistä töistä. Suurten teosten kehyksettömyys oli myös etu. Katse ei pysähtynyt kehykseen, vaan puumaisemat jatkuivat ikään kuin loputtomiin - kuten oikea luonto.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille. Oviaukosta näkyy teos Kelo, 2017, grafiittijauhe paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Kelo, 2017, grafiittijauhe paperille.

Nautin näyttelyn hiljaisesta ja pysähtyneestä tunnelmasta ihan äärettömästi. Yritin valokuvata teoksia tätä blogijuttua varten, mutta huomasin hieman ärtyväni, sillä en saanut mielestäni yhteenkään kuvaan tallennettua sitä kokonaistunnelmaa minkä näyttelyssä saavutin. Kiersin huoneet useaan otteeseen, sillä jokainen teos oli tutkimusmatka. Seisoin piirroksen äärellä, astuin lähemmäs ihastelemaan loputtomia pikkutarkkoja yksityiskohtia. Astuin kauemmas, takaisin maisemaan ja taas takaisin yksityiskohtiin. Samalla häkellyin maisemallisuudesta, kauneudesta ja taiteilijan taidokkuudesta. Yuichiro Saton näyttelyssä lähestyin samantapaista hurmioitumista kuin Timo Kokon teoksen äärellä, mutta nimenomaan kauneuden kautta. Ehdin kuitenkin "nielaista silmäkulmiin nousseet helmet takaisin." Näitä kokemuksia etsiessä sitä jaksaa ja haluaa kiertää näyttelystä toiseen. Vuodesta toiseen.

Yuichiro Saton Japanise painting -näyttely on esillä Galleria Beckerissä

 vielä muutaman päivän, 17.5.2017 saakka.

Lähde: Keskisuomalainen 4.3.2017

Kiusatut

Galleria Beckerissä ollut Pekka Homasen näyttely päättyi jo tammikuun loppupuolella, mutta haluan silti nostaa sen esille. Kymmenen teoksen kokonaisuus koostui öljymaalauksista ja yhdestä vanerilevyinstallaatiosta. 

Pekka Homanen: Este, 2015, öljy kankaalle.

Kiusatut käsitteli nimensä mukaisesti kipeää aihetta. Kiusaaminen on usein esillä mediassa, mutta en muista nähneeni kiusaamiseen liittyvää näyttelyä aiemmin. Maalaukset olivat tummasävyisiä ja henkilöhahmot usein kasvottomia. Jo teosten nimet ohjasivat ajatusta: Kiusatut - osasto C, Kouluaamu, B-luokka, Este, Viimeinen kirjain, Neuvotteluhuone.  

Pekka Homanen: Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Väitän, että jokainen on kohdannut kiusaamista jossain vaiheessa elämäänsä. Ollut kiusattuna, kiusaajana tai nähnyt kiusaamista. Tekojen ja sanojen ei tarvitse olla suuria, mutta ne voivat silti satuttaa. Ne jättävät jälkensä ja ne muistaa lopun elämänsä. Olen itse mielestäni säästynyt suuremmilta kiusaamistraumoilta. Muistan silti, että ala-asteella minua huudeltiin hevoseksi, kun hiukseni olivat yleensä aina sidottu ponnarilla takaraivolle. Ja sana hevonen rimmasi ilmeisesti hyvin Hennan kanssa. Yläasteella minulla oli housut, joissa oli toiseen lahkeeseen reiden kohdalle kuvattu tiikerin pää. Tykkäsin housuista osittain siksi, että ne olivat erilaiset kuin muilla.  Tämä teki tietysti minusta hyvän kohteen. Housujen käyttö taisi jäädä pariin kertaan, vaikka pidin niistä. Harmitti, mutta en halunnut kuulla huutelua. Muistan vieläkin niiden kahden tytön kasvot ja nimet. 

Pekka Homanen: Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Sanat ja teot jättävät jäljen. Muutama vuosi sitten kohtasin yhden kiusaajatytön eräässä sisustusliikkeessä. Hän toimi siellä myyjänä. Hän ei ollut koskaan kiusannut minua, mutta olin nähnyt millainen hän osaa pahimmillaan olla. Hämmästyin voimakasta tunnereaktiotani. Hän ei todennäköisesti tuntenut minua, mutta minun alitajuntaan tyttö oli polttanut kasvonsa omalla käytöksellään. Voinko auttaa? -kysymys helisi tyhjyyttään, kun muistini sopukoista kumpusi teiniaikaiset muistot. Sain vastatuksi Ei kiitos, katselen vain ja seuraavaksi astelin ulos liikkeestä. Olin kiukusta suunniltani! Uskomatonta, miten tuollainen ihminen voi hymyillä asiakaspalvelussa!

Pekka Homanen: yksityiskohta teoksesta Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Niin. Samalla tavoin kuin kiusatulle jää ikuinen muisto kiusaamishetkistä, myös kiusaaja kantaa otsassaan stigmaa tekemistään asioista. Tosin kiusaaja aiheuttaa stigmansa itse. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät, osa katuu, osa pyytää anteeksi. Osa jatkaa valitsemallaan tiellä. 

Pekka Homanen: Kaappi, 2016, öljy kankaalle.

Homasen teoksissa yksittäiset kirjaimet risteilivät kankaalla muodostamatta sanoja. Kirjaimet ovat kuitenkin merkityksellisiä, sillä koskaan ei voi tietää mikä sana satuttaa. Huumoriksi tarkoitettu lausahdus voi muuttua toisen korvissa loukkaukseksi, jos ei tunne hänen tarinaansa.

Pekka Homanen: Kouluaamu, 2016, öljy kankaalle.

Kiusatut -näyttelyn teokset olivat hiljaisia ja pysähtyneitä, mutta eivät missään nimessä mitäänsanomattomia. Noihin tunnelmiin liittyi voimakasta jännitettä. Hiljaisuus, katseet, eristäminen tai selkänsä kääntäminen ovat yksittäisinä eleinä pieniä, mutta alkavat syödä kohdetta sisältäpäin tilanteiden jatkuessa. Epävarmuuden olotilan luominen on pelottavan voimakas ja vahingollinen ase kaikissa ihmissuhteissa.

Pekka Homanen: Kiusatut, 2015, öljy kankaalle.

Näin Homasen Kiusatut teoksessa pojan ja hyeenan. Ärsyttävästi ja kovaäänisesti naurava raadonsyöjä. Maalauksessa molemmat kohteet oli nimetty uhreiksi. Kiusatusta voi kasvaa kiusaaja. Sekin on yksi selviytymiskeino - siirtää kiusa eteenpäin. Kiusaaminen ei katso aikaa tai paikkaa, se voi olla henkistä tai fyysistä.

Pekka Homanen: B-luokka, 2016, öljy kankaalle.

Pekka Homanen kertoi Suur-Jyväskylä Lehden (11.1.2017) haastattelussa, että hänellä on kiusaamisesta myös omakohtaista kokemusta. Hän kokee kuitenkin tärkeänä, ettei kiusaamiskokemuksia jää märehtimään, vaikka kiusaaminen onkin rankkaa touhua. "Töilläni haluan haastaa katsojan miettimään sitä, mistä kiusaaminen kumpuaa, ja miten siihen voisi puuttua."

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen itse selvinnyt ne herkimmät kasvuvuodet elämästäni suuremmitta traumoitta. Tasapainoilua se kuitenkin oli. Tuntuu oudolta, että pitää kiittää jostakin jonka toivoisi olevan itsestäänselvyys. Turvallinen ja kiusaamisvapaa kasvuympäristö. Pekka Homanen tarttui teoksillaan tärkeään ja valitettavasti aina ajankohtaiseen aiheeseen. Näyttelyn jälkeen olo oli hieman alakuloinen. 

Raisa Jäntin näyttelykritiikki Kiusatuista Keskisuomalaisen sivuilla.

Värien luomaa liikettä

Blogissa on ollut hiljaista, mikä on johtunut kiireestä blogin ulkopuolella. Tästä lisää myöhemmin.

Tällä viikolla sattui kuitenkin olemaan myös pieni väliaika ennen joogatuntia, jonka käytin hyödykseni vierailemalla Galleria Beckerissä Pertti Karjalaisen Jäljet -näyttelyssä. Karjalainen kertoo maalauksissaan käsittelevänsä värin, muodon, rakennetun pinnan ja tilan suhdetta. Hän on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä Venäjällä vuodesta 2003 lähtien. Länsi-Siperiassa (esim. Taimyrin niemimaalla) vietetty aika sekä muun muassa Pietarin residenssityöskentely yhdistettynä suomalaiseen luotoon ovat inspiroineet Karjalaista ja tuottaneet kankaille voimakkaita värejä sekoitettuna geometrisiin ja abstrakteihin muotoihin. Karjalainen oli entuudestaan tuttu Luihin ja ytimiin -näyttelystä, joka yhdisteli suomalaisten ja taimyrilaisten taiteilijoiden teoksia. Tuolloin hänellä oli esillä muun muassa valokuvia. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun tutustuin taiteilijan maalaustuotantoon. Teosnimet antavat sytykkeen kuvien tulkintaan.

Pertti Karjalainen: Suomen luontoa I-III, 2015, akryylimaalaus kankaalle.

Olin etukäteen nähnyt muutamasta teoksesta lehtikuvia, jotka houkuttelivat tutustumaan värikylläiseen näyttelyyn. Teokset ovat vuosilta 2013-2015 ja Karjalainen kertoo saaneensa inspiraationsa Jenisei-joen varrelta ja sen ympäristöstä:

"Huomioni kiinnittyi ihmisen ja koiran jättämiin jälkiin, jotka loppuivat yhtäkkiä saviseen rantahiekkaan. Vesi oli osittain huuhdellut jäljet vedenrajan siirtyessä kauemmaksi paikasta, jossa vaeltaja koirineen oli astunut veneeseen. Tästä hetkestä Siperiassa näyttelyni 'Jäljet' on saanut nimensä. Näyttelyn teokset ovat tämän matkan jälkeen syntyneitä akryylimaalauksia".

Pertti Karjalainen: Suomen luontoa II, 2015, akryylimaalaus kankaalle.

Eteistilassa on pari pientä maalausta, mutta varsinaiset katseenvangitsijat olivat ensimmäisen näyttelysalin seinällä. Suurikokoiset Suomen luontoa kuvaavat teokset olivat voimakkaista väreistään huolimatta rauhoittavia. Ihan kuin näiden perusvärien joukkoon olisi puristettu myös neljä peruselementtiä. Keltaisesta tuli mieleen maa, Suomen pellot ja syksy. 

Yksityiskohta teokesta Suomen luontoa II.

Pertti Karjalainen: Suomen luontoa III, 2015, akryylimaalaus kankaalle.

Punainen muistutti tulesta ja jostain alkuvoimaisesta. Pyöreät pallot toivat mieleen myös kuunpimennyksen ja keskellä oleva yksityiskohta näytti siltä, kuin hiilikerroksen alta olisi rapsuteltu näkyviin puhdasta punaista.

Yksityiskohta teoksesta Suomen luontoa III.

Pertti Karjalainen: Suomen luontoa I, 2015, akryylimaalaus kankaalle.

Sininen näytti tiivistäneen ilman ja veden. Yläreunassa pehmeää hattarapilveä ja alareunassa puhdasta vettä. Keskellä kenties muutama tähdenlento.

Yksityikohta teoksesta Suomen luontoa I.

Oli hauska huomata, että vaikka teokset olivat sivellintyöskentelyltään hyvin erilaisia, triptyykkiasetelmassa teokset tuntuivat täydentävän toisiaan. Keltaisessa teoksessa oli käytetty kerroksellisen ohutta ja läpikuultavaa tekniikkaa, punainen oli täynnä kontrastia ja sininen oli täytetty utuisen pehmeillä siveltimenvedoilla, muutamaa puhdasta värikenttää lukuun ottamatta. Kokonaisuus oli vaikuttava, sillä teosten koko sai aikaan sen, että värikentät ympäröivät katsehavainnon. Lähelle astuessa ja silmiä siirtelemällä sitä liikkui vain värin tuomasta tunnelmasta toiseen. 

Ikkunoiden välissä Pertti Karjalaisen: Vaikea päivä, 2014 ja oikealla Unelma talosta, 2015, akryylimaalaukset kankaalle.

Väriryöpyn jälkeen pienemmät teokset tuntuivat valjuilta. Muotokielessä ja pienissä yksityiskohdissa oli selvästi havaittavissa vaikutteita esimerkiksi alkuperäiskansoista. Pieni koko sai kuitenkin aikaan sen, että värit eivät saaneet tarpeeksi tilaa hengittää tai vaikuttaa. 

Pertti Karjalainen: Aamu, 2014, akryylimaalaus kankaalle.

Aamu teos oli yksi esimerkki siitä, kuinka 30x30 cm kangaspohja oli liian pieni aiheeseensa nähden. Abstraktit teokset, joissa pääosa annetaan väreille, tarvitsevat mielestäni suuret kankaat. Nyt teos antoi pilkahduksen järven tai meren takaa nousevasta aamuauringosta. Tuntui kuitenkin siltä kuin teos olisi ollut kasaan puristettu auringon siemen, joka odotti räjähtämistään. Pienissä teoksissa Karjalaisen sivellintyöskentely jäi mielestäni puolitiehen, ja värit huusivat enemmän tilaa laajentuakseen täyteen vaikuttavuuteensa. Olisin tarvinnut keltaista isolle kankaalle! Tämän vuoksi pienten teosten yhdistäminen diptyykeiksi tai triptyykeiksi tuntui ajoittain ajatusten paikkaamiselta: pienen teoksen ahtautta laajenettiin viereisellä teoksella. Isommat maalaukset sanoivat sanottavansa ja ottivat paikkansa seinällä tukevammin.

Pertti Karjalainen: Idän kaupunki II, 2014, akryylimaalaus kankaalle.

Karjalaisen teoksissa on havaittavissa muistumia venäläisestä avantgardesta, jonka kehitykseen vaikuttivat esimerkiksi Wassily Kandinskyn teoriat väreistä ja muodoista. Tutkimusten mukaan vauvoille ja lapsille syntyy väriaistimus jo aiemmin kuin esimerkiksi käsitys esineiden hahmottamisesta. Värit vaikuttavat siis ihmisiin hyvin varhain sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kandinskyn mukaan fyysisessä hetkessä värit "ärsyttävät" katsetta ja vetävät sitä puoleensa. Psyykkinen vaikutus syntyy pidemmän katselun tuloksena, kun värit synnyttävät tunnelmia, mielikuvia ja aistimuksia. Kandinsky kirjoitti lämpimien värisävyjen viestivän ruumiillisuudesta ja kylmien henkisyydestä. Näiden värien väliset suhteet luovat teoksiin myös liikettä. Samanlaisia reaktioita ja liikettä oli havaittavissa Karjalaisen teosten äärellä. Värit kyllä ärsyttivät katsetta ja vetivät puoleensa, mutta pienet kangaskoot eivät antaneet tarpeeksi tilaa tunnelmien tulkitsemiseen.

Värien luoma liike syntyy myös siitä, että etekin lämpimillä värisävyillä on tarve levittäytyä ympärilleen. Karjalaisen suuremmissa teoksissa liike värien, sävyjen ja muotojen kesken toimi saumattomasti ja mielenkiintoa luotiin monipuolisella sivellintyöskentelyllä.

Pertti Karjalainen: Kylä Ob-joella (vas.), 2014; Kaupunki aamulla (oik.), 2014, akryylimaalaukset kankaalle.

Kokonaisuudessaan pidin abstrakteja muotoja enemmän teoksista, joissa oli hyödynnetty geometrisuutta. Perusmuotoiset ympyrät ja kolmiot toivat järjestystä ja ryhtiä teosten väri-ilotteluihin ja rytmittivät katsomiskokemusta. Vaikka maalausten suuret kokoerot aiheuttivat ristiriitaisia tunteita olin iloinen siitä, että esimerkiksi luontokokemuksia kuvataan vielä tällaisessa muodossa. Huoneiden nurkkiin ripustetut teokset olivat hauska oivallus ja avasivat tilaa ihan uudella tavalla. Idea, jonka saatan kopioida joskus jopa omaankin kotiin. Yleensä ajattelen nurkkien sulkevan tilaa ja pysäyttävän liikettä, mutta avoimen kirjan lailla nurkissa olleet teokset käänsivät ajatuksen päinvastaiseksi. Tämän näyttelyn myötä Karjalainen taitaa mennä sinne seurataan-listalleni.

Pertti Karjalaisen Jäljet-näyttely Galleria Beckerissä 28. lokakuuta 2015 saakka.

Taidetta myynnissä!

Taidehaasteessa oli puhetta kuvitteellisesta taiteen ostamisesta, mutta nyt olisi Jyväskylässä mahdollisuus ostaa taidetta ihan oikeasti. Jyväskylän Taiteilijaseura järjestää vuoden suurimman keskisuomalaisen taiteen myyntitapahtuman Jyväskylän taidemuseossa. Tapahtuma alkaa huomenna keskiviikkona (16.9.) ja jatkuu sunnuntaihin 20.9. saakka. Myynnissä on runsas valikoima grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, piirustuksia ja valokuvateoksia. Teoksista voi tehdä kertamaksun lisäksi joko osto- tai lainasopimuksen normaalein taidelainaamon ehdoin. Paikalla on taiteilijoita kertomassa teoksistaan.

 Myytäviä teoksia voi käydä katsomassa myös Galleria Beckerin verkkokaupasta.