Kiusatut

Galleria Beckerissä ollut Pekka Homasen näyttely päättyi jo tammikuun loppupuolella, mutta haluan silti nostaa sen esille. Kymmenen teoksen kokonaisuus koostui öljymaalauksista ja yhdestä vanerilevyinstallaatiosta. 

Pekka Homanen: Este, 2015, öljy kankaalle.

Kiusatut käsitteli nimensä mukaisesti kipeää aihetta. Kiusaaminen on usein esillä mediassa, mutta en muista nähneeni kiusaamiseen liittyvää näyttelyä aiemmin. Maalaukset olivat tummasävyisiä ja henkilöhahmot usein kasvottomia. Jo teosten nimet ohjasivat ajatusta: Kiusatut - osasto C, Kouluaamu, B-luokka, Este, Viimeinen kirjain, Neuvotteluhuone.  

Pekka Homanen: Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Väitän, että jokainen on kohdannut kiusaamista jossain vaiheessa elämäänsä. Ollut kiusattuna, kiusaajana tai nähnyt kiusaamista. Tekojen ja sanojen ei tarvitse olla suuria, mutta ne voivat silti satuttaa. Ne jättävät jälkensä ja ne muistaa lopun elämänsä. Olen itse mielestäni säästynyt suuremmilta kiusaamistraumoilta. Muistan silti, että ala-asteella minua huudeltiin hevoseksi, kun hiukseni olivat yleensä aina sidottu ponnarilla takaraivolle. Ja sana hevonen rimmasi ilmeisesti hyvin Hennan kanssa. Yläasteella minulla oli housut, joissa oli toiseen lahkeeseen reiden kohdalle kuvattu tiikerin pää. Tykkäsin housuista osittain siksi, että ne olivat erilaiset kuin muilla.  Tämä teki tietysti minusta hyvän kohteen. Housujen käyttö taisi jäädä pariin kertaan, vaikka pidin niistä. Harmitti, mutta en halunnut kuulla huutelua. Muistan vieläkin niiden kahden tytön kasvot ja nimet. 

Pekka Homanen: Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Sanat ja teot jättävät jäljen. Muutama vuosi sitten kohtasin yhden kiusaajatytön eräässä sisustusliikkeessä. Hän toimi siellä myyjänä. Hän ei ollut koskaan kiusannut minua, mutta olin nähnyt millainen hän osaa pahimmillaan olla. Hämmästyin voimakasta tunnereaktiotani. Hän ei todennäköisesti tuntenut minua, mutta minun alitajuntaan tyttö oli polttanut kasvonsa omalla käytöksellään. Voinko auttaa? -kysymys helisi tyhjyyttään, kun muistini sopukoista kumpusi teiniaikaiset muistot. Sain vastatuksi Ei kiitos, katselen vain ja seuraavaksi astelin ulos liikkeestä. Olin kiukusta suunniltani! Uskomatonta, miten tuollainen ihminen voi hymyillä asiakaspalvelussa!

Pekka Homanen: yksityiskohta teoksesta Puuttuva palanen, 2016, vanerilevystä leikatut puukirjaimet.

Niin. Samalla tavoin kuin kiusatulle jää ikuinen muisto kiusaamishetkistä, myös kiusaaja kantaa otsassaan stigmaa tekemistään asioista. Tosin kiusaaja aiheuttaa stigmansa itse. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät, osa katuu, osa pyytää anteeksi. Osa jatkaa valitsemallaan tiellä. 

Pekka Homanen: Kaappi, 2016, öljy kankaalle.

Homasen teoksissa yksittäiset kirjaimet risteilivät kankaalla muodostamatta sanoja. Kirjaimet ovat kuitenkin merkityksellisiä, sillä koskaan ei voi tietää mikä sana satuttaa. Huumoriksi tarkoitettu lausahdus voi muuttua toisen korvissa loukkaukseksi, jos ei tunne hänen tarinaansa.

Pekka Homanen: Kouluaamu, 2016, öljy kankaalle.

Kiusatut -näyttelyn teokset olivat hiljaisia ja pysähtyneitä, mutta eivät missään nimessä mitäänsanomattomia. Noihin tunnelmiin liittyi voimakasta jännitettä. Hiljaisuus, katseet, eristäminen tai selkänsä kääntäminen ovat yksittäisinä eleinä pieniä, mutta alkavat syödä kohdetta sisältäpäin tilanteiden jatkuessa. Epävarmuuden olotilan luominen on pelottavan voimakas ja vahingollinen ase kaikissa ihmissuhteissa.

Pekka Homanen: Kiusatut, 2015, öljy kankaalle.

Näin Homasen Kiusatut teoksessa pojan ja hyeenan. Ärsyttävästi ja kovaäänisesti naurava raadonsyöjä. Maalauksessa molemmat kohteet oli nimetty uhreiksi. Kiusatusta voi kasvaa kiusaaja. Sekin on yksi selviytymiskeino - siirtää kiusa eteenpäin. Kiusaaminen ei katso aikaa tai paikkaa, se voi olla henkistä tai fyysistä.

Pekka Homanen: B-luokka, 2016, öljy kankaalle.

Pekka Homanen kertoi Suur-Jyväskylä Lehden (11.1.2017) haastattelussa, että hänellä on kiusaamisesta myös omakohtaista kokemusta. Hän kokee kuitenkin tärkeänä, ettei kiusaamiskokemuksia jää märehtimään, vaikka kiusaaminen onkin rankkaa touhua. "Töilläni haluan haastaa katsojan miettimään sitä, mistä kiusaaminen kumpuaa, ja miten siihen voisi puuttua."

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen itse selvinnyt ne herkimmät kasvuvuodet elämästäni suuremmitta traumoitta. Tasapainoilua se kuitenkin oli. Tuntuu oudolta, että pitää kiittää jostakin jonka toivoisi olevan itsestäänselvyys. Turvallinen ja kiusaamisvapaa kasvuympäristö. Pekka Homanen tarttui teoksillaan tärkeään ja valitettavasti aina ajankohtaiseen aiheeseen. Näyttelyn jälkeen olo oli hieman alakuloinen. 

Raisa Jäntin näyttelykritiikki Kiusatuista Keskisuomalaisen sivuilla.