Olen hyvä valittamaan, kuten varmaan suurin osa meistä. Kotioloissa olen loistava huomauttamaan avoinna olevista keittiön kaapeista, likaisesta vessasta, petaamattomasta sängystä, viemättömistä roskista tai sotkuisesta liedestä. Pieniä asioita, jotka vain putkahtelevat suusta. Helpoin tilanne julkiseen valittamiseen on silloin, kun joku toinen valittaa. Valittaminen tarttuu ja yhdessä valittamalla haetaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Työterveyslaitoksen Minna Huotilainen tiivisti asian hyvin Kodin Kuvalehden artikkelissa:
"Valittaminen on usein sosiaalisten tilanteiden liima ja helppo tapa kertoa olevansa kaverin puolella. Suomalaisessa kulttuurissa on vaikeaa puhua neutraaleista tai positiivisista asioista. Kehua osataan, mutta oman elämän kivuudesta puhuminen on outoa."
"(---) Ei ole väliä, sanooko asian ääneen vai ei. Negatiivisten asioiden miettiminen aktivoi samoja alueita aivoissa kuin niistä puhuminen”, Huotilainen sanoo.
Päänsisäinen kiukuttelu alkaa helposti toteuttaa itseään: alamme siis toimia niin kuin ajattelemme.
Negatiivisuus vaikuttaa myös pulssiin ja verenpaineeseen sekä lisää stressiä, mikä taas aiheuttaa uni- ja ruuansulatusongelmia. Oireista syntyy helposti noidankehä: kun ei nuku, valitettavaa keksii helpommin.”
Katveita-blogin Katja haastoi Yhdessä parempi maailma? -otsikolla pohtimaan miten elää tässä nykyisessä hullussa ja hektisessä maailmassa. Miten säilyttää mielenrauha ja elämänilo, näky toivosta? Mikä on tärkeää tässä maailmassa?
Aitous ja välittäminen. Ne ovat minun maailmassani tärkeitä. Olen sataprosenttisesti Minna Huotilaisen kanssa samaa mieltä siitä, että valittaminen syö elinvoimaa ja pilaa oman mielen ja ympärillä olevien ilmapiirin. Kuten mainitsin, minäkin valitan. Valitan mielessäni varmasti päivittäin, mutta huomaan myös kiinnittäväni siihen nykyisin huomiota. Olen kouluttanut itseni huomaamaan valittamisen, jolloin sen voi katkaista ennen kuin valituskierre lähtee pyörremyrskyn lailla leviämään.
Aitous on minulle sitä, että uskaltaa katkaista esimerkiksi sosiaalisen valittamisen kierteen. Toisen valittaessa voi nostaa itse esille positiivisen näkökulman tai kommentin. Ihmisillä on taipumus myötäelää toisten tunnetiloja, joten parhaimmassa tapauksessa tällä saadaan kelkka käännettyä. Aito ihminen uskaltaa sanoa kipeätkin asiat suoraan, kun on sen aika. Mielestäni tämä kietoutuu myös välittämiseen. Välität toisesta olemalla hänelle rehellinen, ja samalla välität itsestäsi sanomalla ääneen jotain sellaista, joka mieltäsi painaa. Aito ihminen pitää myös parhaansa mukaan kiinni antamistaan lupauksista.
Välittäminen on minulle sitä, että huomioi ympärillä olevat ihmiset positiivisella tavalla. Sanoo kiitos, auttaa pyytämättä, katsoo silmiin, kuuntelee kun hänelle puhutaan. Kun saa viritettyä itsensä irti energiaa syövästä (turhanpäiväisestä) valittamisesta, jää aikaa positiivisille ajatuksille. Huomaa arjen pienet ilot, vaikka ne olisivat muille täysin mitäänsanomattomia (kuten esimerkiksi hymyillä sydänjuuriaan myöten uudesta kahvikupista tai toisen jännittävästä ammatista).
Joten vastaukseni Katjan haasteeseen on: harrastaa onnellisuutta. Bongasin termin Outi Elomaan Suur-Jyväskylä Lehdessä (28.1.2017) olleesta kolumnista:
"Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio."
Mitä muuta onnellisuuden harrastaminen on jos ei rentouttavaa ja mielihyvää tuottavaa? Minä harrastan onnellisuutta pyrkimällä olemaan aito sekä hakemalla mielihyvää museoista ja taiteesta. Elomaa jatkaa: "Mielessäni harrastukseen liittyy säännöllisyys ja jokin tavoite."
Kehotan siis kaikkia harrastamaan onnellisuutta,
tarkoittipa se jokaiselle mitä tahansa.
Siinäpä tavoitetta kerrakseen.
Kiitos! Tämä välittyy kirjoituksistasi ja niiden myötä säteilee laajemmalle. Vahva säteilyvaikutus on myös sillä, mitä teet työksesi. Näyttelyiden ja muun tarjonnan kautta on mahdollista vaikuttaa. Ei vain sillä, mitä asetetaan esille, vaan myös sillä miten se tehdään. Mihin katse suunnataan? Tässä asiassa museot ovat menneet hurjasti eteenpäin viime vuosikymmeninä.
VastaaPoistaKiitos itsellesi hyvästä haasteesta. Mukava kuulla, että henkilökohtaisuus välittyy tekstin läpi ja koskettaa. Erilaiset katsantokulmat ovat tärkeitä, sillä niillä toivottavasti saa ajattelemaan toisin.
PoistaKiitollisuus luo aina jotakin lisää!
VastaaPoistaKiitollisuus on tärkeä osa elämää. Sillä pysyy poissa katkeruuden polulta.
PoistaKyllä se niin on, että ihminen on sitä mitä hän syö. Mielenhallinnan puolella se on juuri sitä, että jos ruokkii niitä ikäviä ajatuksia ja kierii siinä mikä on huonosti, saa naaman nurinpäin. Jos taas keskittyy hyvään, kiinnittää huomion niihin parhainpäin oleviin asioihin ja valitsee seuran, jonka harrastus ei ole valittaa, niin on itselläki huomattavasti parempi mieli. Omantoiminnan ja oman tahdon ohjausta tarvitsee siis moni aikuinen siinä missä koululainenkin.
VastaaPoistaJuuri näin. Enkä minäkään tarkoita, että aina pitäisi olla pelkkää päivänpaistetta, mutta jos mielenhallinta pysyisi vaikka päivän tai viikon sisällä enemmän positiivisemman kuin negatiivisemman puolella, voi sanoa, että takana on hyvä viikko. Ja sellaisesta turhanpäiväisestä negatiivisuudesta eroon pääseminen vapauttaa, rentouttaa ja hellii mieltä.
PoistaItse käytän blogia vähän sellaisena omana "kiitollisuuspäiväkirjana", yritän kirjata sinne ylös asioita, jotka ovat innostaneet. Välillä sitten oikein havahtuu, kuinka paljon sellaista vuoden varrelle mahtuukaan, vaikka usein tuntuu, että elämä on tylsähköä... Useimmat ylöskirjatut jutut kun vielä ovat sellaisia, että ne ilahduttavat useammankin kuin kerran, mukana on ihan kestoilonaiheitakin.
VastaaPoistaSamoin,blogi on tavallaan onnellisuuspäiväkirja. Hyvin sanottu. :) Ja välillä on tosiaan kiva selata taaksepäin, että mitä on tapahtunut. Blogiin jää muistijälki vähän pienemmistäkin kivoista jutuista, jotka ehkä muuten katoaisivat muistista.
Poista