Juuria etsimässä

Olen aina pitänyt itseäni perisavolaisena, vaikka isäni äiti oli kotoisin Salmista, Karjalasta ja äitini äiti on lähtöisin Hankasalmelta, Keski-Suomesta. Teimme pikaisen kesäretken tuonne mummoni syntypitäjään. Vierailimme haudoilla ja mummon rippikirkossa. 

Hankasalmen kirkon (kuten niin monen muunkin) suunnitteli Josef Stenbäck (1854-1929) ja se valmistui 1892. Kyseessä on Keski-Suomen suurin puukirkko ja Stenbäckin ensimmäinen kirkko. Päätytornillinen pitkäkirkko edustaa tyyliltään uusgotiikkaa. 

Hankasalmelaiset olivat aloittaneet rukoushuoneen rakentamisen jo ennen rukoshuonekunnan muodostamista. Pitäjään nousi rukoushuone vuonna 1798. Rukoushuone vihittiin kirkoksi maaliskuussa 1805, kun Hankasalmi oli saanut kappeliseurakunnan aseman 1802. Kirkko oli rakenteeltaan suoranurkkainen ristikirkko, jossa mainitaan olleen jonkinlainen torni. Seurakunta itsenäistyi 1860.

Pienoismallitulkinta aiemmasta Hankasalmen kirkosta.

Vanhaa kirkkoa korjattiin jo 1800-luvun alkupuolella. Kirkonrakentajasukuun kuulunut Erik Leppänen (vrt. Petäjäveden vanha kirkko) rakensi 1830-luvulla kirkon perustuksesta alkaen uudelleen, kun se oli käynyt seurakuntalaisille pieneksi. Kirkko valmistui 1838, mutta katto ja sortumaisillaan oleva torni tarvitsivat jälleen korjausta 1840-luvulla. Kirkon sisustus oli ilmeisesti maalaamatonta puuta, jonne käsityöläismaalari Carl Fredrik Blom koristeli kuorin, alttarin, lukkarinpenkin ja saarnastuolin. Blomin käsialaa olivat myös 1840-luvulla maalatut alttaritaulu ja Mooseksen ja Martti Lutherin muotokuvat. Saman tekijän samanlaiset Mooses ja Luther löytyvät myös Petäjäveden vanhasta kirkosta.

Vanhan kirkon alttaritaulu C.F. Blom: Ristiinnaulittu ja Mooses ja Luther, 1840-luku.

Hilja Bergman-Karolan alttaritaulu Getsemane (1927) oli Hankasalmen kirkon alttaritauluna vuosina 1927-1955.

Nykyistäkin kirkkoa on remontoitu vuosisadan varrella. Viimeisin täydellinen remontti toteutettiin vuosina 1993-1995. Saneerauksen myötä mm. alttarin rakenne muuttui, kuoriin tuli uusia kalusteita, kirkkosali pieneni kolmen penkkirivin verran pääoven puolelta ja sakastin huonejärjestys uusiutui.

Valvokaa ja rukoilkaa!

Kirkon ja hautausmaakierroksen jälkeen ajoimme vielä Hankamäelle katsomaan maisemia. Maaseutumatkailua parhaimmillaan:

Sieltä se kirkko kohoaa.

Tällaisista retkistä se hyvä kesä(loma) muodostuu. Ja näitä retkiä on tulossa vielä lisää.

Punaposkisia pyhimyksiä

Olin oikeassa, joku muukin ihastui Petäjäveden vanhan kirkon herttaiseen saarnatuolin kannattelijaan. Saarnatuolista tuli uskonpuhdistuksen jälkeen tärkeä osa jumalanpalvelusta, josta luettiin saarna. Siellä luettiin kansalle myös maallisen esivallan kuulutukset ja nuhdeltiin väärin tehneitä seurakuntalaisia.  

Vanhan kirkon saarnatuolin esikuvana on toiminut Jämsän kirkon 1680-luvulla enkelein ja apostolein koristeltu saarnatuoli. Jaakko Klementinpoika Leppäselle tarjoutui mahdollisuus tutustua Jämsän kirkon saarnatuolin malliin, kun hän teki korjauksia Jämsän kirkossa syksyllä 1765. Valitettavasti Jämsän saarnatuoli paloi kirkon mukana vuoden 1925 tulipalossa.

Petäjäveden kirkon saarnatuolia kannattelee punaposkinen Pyhä Kristoforos. Kristoforoksen legenda on 200-luvulta, jossa jättiläismäinen mies tahtoi palvella maailman mahtavinta hallitsijaa. Ensin hän palveli kuningasta, mutta huomattuaan kuninkaan pelkäävän paholaista, tämä siirtyi paholaisen palvelukseen. Paholainen pelkäsi Kristusta, joten Kristoforos tahtoi siirtyä hänen palvelukseensa. Kristoforos tapasi matkallaan erakon, joka neuvoi palvelemaan Kristusta auttamalla ja kantamalla matkalaisia voimakkaan virran yli. Jonkin aikaa palveltuaan pieni lapsi pyysi häntä kuljettamaan itsensä joen yli. Kantaessaan lasta virran yli Kristoforos tunsi sortuvansa tämän painon alle. Hänelle selvisi, että oli kantanut virran yli maailman synnit harteilleen ottaneen Jeesus-lapsen. Näin saarnatuolia (eli Raamatun sanaa ja Kristusta) kannatteleva punaposkinen Kristoforos viittaa legendaan. Krisoforokset kannattelevat saarnatuoleja useissa suomalaisissa kirkoissa mm. Hattulassa ja Kangasalan, Askolan sekä Vesilahden kirkossa.  

Saarnatuolin kulmikas pönttö on jaettu koristeellisesti veistetyillä pilastereilla viiteen kenttään, joiden jokaisen keskellä seisoo veistetty ihmishahmo. Nämä kuvaavat tulkinnan mukaan 4 evankelistaa ja oikeassa reunassa Vapahtajaa. Minä suhtaudun hieman epäillen tähän tulkintaan, jossa oikean reunan hahmo olisi Vapahtaja. Mielestäni kolme vasemmanpuoleista voi kuvata evankelistoja (tosin miksi vain kolme?), ja toinen oikealta voisi olla maapallon päällä seisova kruunupäinen Vapahtaja, mutta minusta oikean reunan hahmolla on sen verran feminiiniset piirteet lanteilla (hame) muihin hahmoihin verrattuna (kaapu), että minä tulkitsisin hänet Neitsyt Mariaksi.

Saarnatuolin ylä- ja alareunaan sekä kaikukatoksen kulmiin on kiinnitetty pieniä enkeleitä ja kerubeja. Saarnatuoli maalattin vuonna 1779 ja tehtävä annettiin jämsäläiselle maalari Tammelinille. Saarnatuolista tuli vihretävän sininen ja enkeli- ja ihmishahmoista valkoiset. Kaikille figuureille maalattiin punaiset posket.

Pienet punaposkiset hahmot ovat suloisia, mutta herttaisuudessaan voiton vie ehdottomasti tuuheakulmainen ja punaposkinen Kristoforos.

Vai mitä olette mieltä?

Kummitusjuttuja

Jokohan olisi nyt aika päästää teidät tapulin lisäksi katsomaan sisälle kirkkoon? Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin Jaakko Klementinpoika Leppäsen johdolla vuosina 1763-1765. Kellotapuli nousi kirkon viereen muutamia vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 1821 Jaakko Leppäsen pojanpojan, Erikin, rakentamana.

Tapulista käydään yhdyskäytävän läpi varsinaiseen kirkkosaliin. Tulijan vastaanottavat laudoitetut pariovet, joiden yläpuolella kaksi valkopukuista puuenkeliä soittavat pasuunaa. Toisen soitin on aikojen kuluessa kokonaan kadonnut ja toisen pasuuna oli siirretty säilöön.

Alttarilta yhdyskäytävän ovelle päin.

Kirkkosali oli marraskuun aamuina hämärä ja aktiivista kuvausaikaa inventoinnin onnistumiseksi oli klo 10-14 välinen aika. Maalaamattomat hirsiseinät ovat kauniit, mutta katseen vangitsee lähes välittömästi upeasti veistetty ja koristeltu saarnatuoli. 

Holvaukset valmistuivat seiniin maalattujen vuosilukujen perusteella 1764, mutta lasi-ikkunat pystyttiin hankkimaan vasta seuraavana vuonna. Leppäsen johdolla veistettiin ilmeisesti myös kirkon kiinteä sisustus: penkit, alttari, kuoriaitaus sekä saarnatuoli. Kuoriaitaus purettiin 1820-luvulla.

Leppäsen apuna oli 12 taitavaa kirvesmiestä, jotka pystyttivät kirkon, paanuttivat katon, tekivät välikaton holvaukset ja keskuskupolin. Kahdeksankulmainen keskuskupoli ja käsinhöylätyistä punahonkalaudoista valmistetut tynnyriholvit ovat upea näky. Ilmeisesti juuri kirvesmiehet ovat maalanneet kupolin neljään nurkkaan omat puumerkkinsä. Samalla punamullalla on koristeltu myös kupolin seinien ja kattolaudoituksen saumakohdat peittävät peiterimat ja sidehirsien sekä vetoparrujen koristenauhat.

Kirkossa oleva viimeistä ehtoollista kuvaava alttaritaulu on Carl Fredrik Blomin maalaama vuodelta 1843. Alttaritauluhanke oli käynnissä pitkään ja Petäjävedelle tarjottiin jopa Korpilahden kirkkoon tilattua B.A. Godenhjelmin alttaritaulua Kristuksen kärsimys Getsemanessa, mutta rahat eivät riittäneet sen ostoon. Lopulta maalaus tilattiin lukuisia kirkkoja koristaneelta Blomilta, joka perimätiedon mukaan maalasi alttaritaulun Petäjävedellä Piesalan talossa. Samaa aihetta, Jeesus opetuslapsineen pöydän ympärillä, Blom oli käsitellyt jo aiemmin Heinolan (pitäjän?)kirkkoon vuonna 1835 maalaamassaan alttaritaulussa.  Nykyisin kyseisen kirkon alttarilla on 1860-luvulla saatu signeeraamaton maalaus Jeesus kantaa ristiään.

Sakastiin vievän oven yläpuolella on Moosesta ja Lutheria esittävät muotokuvat.

Numerot penkkien päissä ilmaisivat kunkin talon istumapaikat arvojärjestyksessä. Penkit jaettiin tungoksen ja muun epäjärjestyksen välttämiseksi. Vanhan kirkon penkkijärjestyksestä keskusteltiin myös vuoden 1827 kirkonkokouksessa, jolloin määrättin yhden hopearuplan sakko sille, joka meni luvatta istumaan väärään penkkiin.

Mainitsin kellotapulista kertovassa postauksessa, että Petäjäveden vanha kirkko oli mielenkiintoisin, mutta samalla myös pelottavin inventointikohde. Jännittäviä hetkiä koettiin myös uudessa kirkossa (1879), mutta kun ajassa mennään edelleen yli 100 vuotta taaksepäin ollaan jo sellaisessa tilanteessa, että on hankala asettaa itsensä kyseiseen aikaan.

Siinä tulee kunnioitus 251-vuotiasta rakennusta kohtaan, että tuntee itsensä melko väliaikaiseksi. Taustakirjallisuutta lukiessa tuli vastaan otsikko kummitusjuttuja. Kyseinen osuus olisi kannattanut jättää lukematta kun tiesin, että tulen viettämään vanhassa, hiljaisessa ja hämärässä kirkossa aikaa yksin. Jutussa mainittiin mm. kävelysaskeleet ja kuinka "onnettomien vainajien kuviteltiin yrittävän vapautumista kurjasta osastaan tarttumalla puiden latvoihin ja rakennusten räystäisiin."

Siinä vaiheessa, kun kesken inventoinnin seinänvierestä kuuluu rapinaa ja kahinaa, huomaan siirtyväni keskemmälle lattiaa. Yritän paikallistaa äänen, mutta en osaa sanoa tuleeko se lattian- vai katonrajasta. Edellä mainittu kummitusjuttu mielessäni yritän vakuutella itselleni, että se on mitä todennäköisimmin joku eläin, joten ei hätää. Mutta kun äänen kohde ei tule näkyviin rapistelustaan huolimatta, huudan "huhuu?", ja huomaan kuinka harakka lähtee lentoon räystäältä ikkunan yläpuolelta. No niin, mitä mitä sanoin, ei hätää.

Samana päivänä, paria tuntia myöhemmin, rapistelu jatkui ja oletin edellisen perusteella, että se on tälläkin kertaa lintu. Huusin "huhuu!". Oli vähän aikaa hiljaista, mutta rapistelu jatkui. Toinen "huhuu!" eikä silti tuntunut toimivan. Tässä vaiheessa alkoi taas nousta jännityssyke ja yritin paikallistaa äänen. Yhtäkkiä jokin kolahti ikkunaan ja huomasin, että orava hyppäsi ikkunan keskipaneeliin, kun olin jo ihan varma että joku yrittää tulla ikkunan kautta sisälle. Orava kiipesi katolle. Voisitteko eläinkunnan edustajat pysyä kaukana tästä rakennuksesta sen aikaa, että saan hommani tehtyä!

Harakan ja oravan jälkeen ei enää kuulunut epäilyttäviä ääniä, mutta huomasin siitä huolimatta luettelevani esineiden mittoja ääneen. Korkeus kertaa leveys, kaksikymmentä senttiä kertaa seitsemän ja puoli senttiä, tämän pituus noin kolmekymmentäkaksi senttiä.... Että ihan kaikenlaisiin kohtaamisiin en osannut etukäteen varautua työsopimusta allekirjoittaessani.

Etenkin tätä kohdetta esitellessä pitää lähettää suuret kiitokset seurakunnan suntiolle, joka esitteli ja availi minulle hämärienkin kulmien ja nurkkien ovia, jotta tiesin mitä niiden takana on. Näin oli helpompi jäädä kirkkoon yksin, kun mielikuvitukselle jäi vähemmän tilaa. Jännityksen väistyttyä sai keskittyä esineisiin ja niiden tarinoihin. Noihin tarinoihin palataan vielä myöhemmin.

Onko tämä Unescon maailmanperintökohde sinulle tuttu?

Ps. Miltei saman aikakauden puukirkkoa kannattaa käydä kurkkaamassa myös Kaponieerin blogista, missä on esitelty Seilin kirkkoa (1734).

"Käytiin uteliaisuutta 20.4.1917"

Ennen varsinaista inventointihankkeen aloitusta olin eniten innoissani Petäjäveden vanhasta kirkosta. Niin hieno tilaisuus kuin vanha kirkko olikin työskennellä, se oli samalla myös kaikkein pelottavin. Mutta ennen kuin päästän teidät sisään vanhaan kirkkoon, käydään tapulissa. 

Kirkon kellotapuli on rakennettu 57 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen, vuonna 1821. Tapulin rakensi kirkon rakentaneen Jaakko Klementinpoika Leppäsen pojanpoika Erik Leppänen. Kirkko tapuleineen lisättiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1994 kulttuurihistoriallisesti arvokkaana esimerkkinä pohjoisesta puuarkkitehtuurista.

Tapulin alla olevan huoneen kattoon on maalattu kaunis, sininen taivaankansi, jonka keskellä on risti. Tämä tila ottaa vierailijat vastaan ennen siirtymistä yhdyskäytävän kautta itse kirkkosaliin. Nykyisin vierailijoilla ei ole pääsyä kellotapuliin, mutta aiemmin sinne on kiivetty niin luvan kanssa kuin salaakin. Tästä kertovat tapulin seiniin kirjoitetut nimet ja viestit.

Tapulissa on kaksi kelloa: toinen on valettu Tukholmassa vuonna 1781 ja toinen on vuodelta 1903. Uudessa kirkossa ei ole kellotornia tai kelloja lainkaan, joten kellojen soitto on aina tapahtunut vanhan kirkon tapulista. Ääni kantautuu hyvin veden yli lahden toiselle rannalle.

 Nostetaan itsenäisyyspäivän kunniaksi tapulin seinästä vuoden 1917 terveiset:

"Eino Autiomäki, Keuruu

Yrjö Spoof, Waasa

S(---). Utriainen, Kuopio

Georg Lindeberg, Helsinki

Jaakko Oksala, Seinäjoki

Käytiin uteliaisuutta

huhtikuun 20 pv 1917."

Maaliskuun 20. päivänä 1917 Venäjän väliaikainen hallitus oli palauttanut manifestissaan Suomelle sen autonomisen aseman, mikä sillä oli ollut ennen sortovuosia. Manifestissa luvattiin jo ennen hallitusmuodon säätämistä lakiehdotuksia perustuslaeiksi, joilla Suomen valtiosääntöä kehitettäisiin. Samaisena päivänä huhtikuussa, kun Autiomäki, Spoof, Utriainen, Lindeberg ja Oksala vierailivat Petäjäveden vanhan kirkon tapulissa, eduskunnassa käsiteltiin kysymystä Venäjän kansalaisten oikeudesta harjoittaa elinkeinoja Suomessa. Senaattia johtanut Oskari Tokoi muisteli puheessaan venäläisten tekemiä vääryyksiä sortokausien aikana ja esitti, että suomalaiset olivat kypsiä hallitsemaan itse itseään. Tokoin puhe sai eduskunnassa raikuvat suosionosoitukset ja sai hyväksyntää kaikissa kansankerroksissa. Lokakuun vallankumouksen jälkeen mahdollistui Suomen irtaantuminen Venäjästä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!