Kummitusjuttuja

Jokohan olisi nyt aika päästää teidät tapulin lisäksi katsomaan sisälle kirkkoon? Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin Jaakko Klementinpoika Leppäsen johdolla vuosina 1763-1765. Kellotapuli nousi kirkon viereen muutamia vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 1821 Jaakko Leppäsen pojanpojan, Erikin, rakentamana.

Tapulista käydään yhdyskäytävän läpi varsinaiseen kirkkosaliin. Tulijan vastaanottavat laudoitetut pariovet, joiden yläpuolella kaksi valkopukuista puuenkeliä soittavat pasuunaa. Toisen soitin on aikojen kuluessa kokonaan kadonnut ja toisen pasuuna oli siirretty säilöön.

Alttarilta yhdyskäytävän ovelle päin.

Kirkkosali oli marraskuun aamuina hämärä ja aktiivista kuvausaikaa inventoinnin onnistumiseksi oli klo 10-14 välinen aika. Maalaamattomat hirsiseinät ovat kauniit, mutta katseen vangitsee lähes välittömästi upeasti veistetty ja koristeltu saarnatuoli. 

Holvaukset valmistuivat seiniin maalattujen vuosilukujen perusteella 1764, mutta lasi-ikkunat pystyttiin hankkimaan vasta seuraavana vuonna. Leppäsen johdolla veistettiin ilmeisesti myös kirkon kiinteä sisustus: penkit, alttari, kuoriaitaus sekä saarnatuoli. Kuoriaitaus purettiin 1820-luvulla.

Leppäsen apuna oli 12 taitavaa kirvesmiestä, jotka pystyttivät kirkon, paanuttivat katon, tekivät välikaton holvaukset ja keskuskupolin. Kahdeksankulmainen keskuskupoli ja käsinhöylätyistä punahonkalaudoista valmistetut tynnyriholvit ovat upea näky. Ilmeisesti juuri kirvesmiehet ovat maalanneet kupolin neljään nurkkaan omat puumerkkinsä. Samalla punamullalla on koristeltu myös kupolin seinien ja kattolaudoituksen saumakohdat peittävät peiterimat ja sidehirsien sekä vetoparrujen koristenauhat.

Kirkossa oleva viimeistä ehtoollista kuvaava alttaritaulu on Carl Fredrik Blomin maalaama vuodelta 1843. Alttaritauluhanke oli käynnissä pitkään ja Petäjävedelle tarjottiin jopa Korpilahden kirkkoon tilattua B.A. Godenhjelmin alttaritaulua Kristuksen kärsimys Getsemanessa, mutta rahat eivät riittäneet sen ostoon. Lopulta maalaus tilattiin lukuisia kirkkoja koristaneelta Blomilta, joka perimätiedon mukaan maalasi alttaritaulun Petäjävedellä Piesalan talossa. Samaa aihetta, Jeesus opetuslapsineen pöydän ympärillä, Blom oli käsitellyt jo aiemmin Heinolan (pitäjän?)kirkkoon vuonna 1835 maalaamassaan alttaritaulussa.  Nykyisin kyseisen kirkon alttarilla on 1860-luvulla saatu signeeraamaton maalaus Jeesus kantaa ristiään.

Sakastiin vievän oven yläpuolella on Moosesta ja Lutheria esittävät muotokuvat.

Numerot penkkien päissä ilmaisivat kunkin talon istumapaikat arvojärjestyksessä. Penkit jaettiin tungoksen ja muun epäjärjestyksen välttämiseksi. Vanhan kirkon penkkijärjestyksestä keskusteltiin myös vuoden 1827 kirkonkokouksessa, jolloin määrättin yhden hopearuplan sakko sille, joka meni luvatta istumaan väärään penkkiin.

Mainitsin kellotapulista kertovassa postauksessa, että Petäjäveden vanha kirkko oli mielenkiintoisin, mutta samalla myös pelottavin inventointikohde. Jännittäviä hetkiä koettiin myös uudessa kirkossa (1879), mutta kun ajassa mennään edelleen yli 100 vuotta taaksepäin ollaan jo sellaisessa tilanteessa, että on hankala asettaa itsensä kyseiseen aikaan.

Siinä tulee kunnioitus 251-vuotiasta rakennusta kohtaan, että tuntee itsensä melko väliaikaiseksi. Taustakirjallisuutta lukiessa tuli vastaan otsikko kummitusjuttuja. Kyseinen osuus olisi kannattanut jättää lukematta kun tiesin, että tulen viettämään vanhassa, hiljaisessa ja hämärässä kirkossa aikaa yksin. Jutussa mainittiin mm. kävelysaskeleet ja kuinka "onnettomien vainajien kuviteltiin yrittävän vapautumista kurjasta osastaan tarttumalla puiden latvoihin ja rakennusten räystäisiin."

Siinä vaiheessa, kun kesken inventoinnin seinänvierestä kuuluu rapinaa ja kahinaa, huomaan siirtyväni keskemmälle lattiaa. Yritän paikallistaa äänen, mutta en osaa sanoa tuleeko se lattian- vai katonrajasta. Edellä mainittu kummitusjuttu mielessäni yritän vakuutella itselleni, että se on mitä todennäköisimmin joku eläin, joten ei hätää. Mutta kun äänen kohde ei tule näkyviin rapistelustaan huolimatta, huudan "huhuu?", ja huomaan kuinka harakka lähtee lentoon räystäältä ikkunan yläpuolelta. No niin, mitä mitä sanoin, ei hätää.

Samana päivänä, paria tuntia myöhemmin, rapistelu jatkui ja oletin edellisen perusteella, että se on tälläkin kertaa lintu. Huusin "huhuu!". Oli vähän aikaa hiljaista, mutta rapistelu jatkui. Toinen "huhuu!" eikä silti tuntunut toimivan. Tässä vaiheessa alkoi taas nousta jännityssyke ja yritin paikallistaa äänen. Yhtäkkiä jokin kolahti ikkunaan ja huomasin, että orava hyppäsi ikkunan keskipaneeliin, kun olin jo ihan varma että joku yrittää tulla ikkunan kautta sisälle. Orava kiipesi katolle. Voisitteko eläinkunnan edustajat pysyä kaukana tästä rakennuksesta sen aikaa, että saan hommani tehtyä!

Harakan ja oravan jälkeen ei enää kuulunut epäilyttäviä ääniä, mutta huomasin siitä huolimatta luettelevani esineiden mittoja ääneen. Korkeus kertaa leveys, kaksikymmentä senttiä kertaa seitsemän ja puoli senttiä, tämän pituus noin kolmekymmentäkaksi senttiä.... Että ihan kaikenlaisiin kohtaamisiin en osannut etukäteen varautua työsopimusta allekirjoittaessani.

Etenkin tätä kohdetta esitellessä pitää lähettää suuret kiitokset seurakunnan suntiolle, joka esitteli ja availi minulle hämärienkin kulmien ja nurkkien ovia, jotta tiesin mitä niiden takana on. Näin oli helpompi jäädä kirkkoon yksin, kun mielikuvitukselle jäi vähemmän tilaa. Jännityksen väistyttyä sai keskittyä esineisiin ja niiden tarinoihin. Noihin tarinoihin palataan vielä myöhemmin.

Onko tämä Unescon maailmanperintökohde sinulle tuttu?

Ps. Miltei saman aikakauden puukirkkoa kannattaa käydä kurkkaamassa myös Kaponieerin blogista, missä on esitelty Seilin kirkkoa (1734).