Richard Powers: Ikipuut

Suhtaudun palkittuihin kirjoihin nykyisin vähän varauksella, sillä huomionosoituksia saaneet kirjat eivät välttämättä tarkoita sitä, että minä pitäisin niistä. Ne voivat tietenkin kirjallisuuden lajiedustajina olla erinomaisia, mutta mikäli kirjan tyyli ja sisältö ei ole itselleni mieluinen, se on ristiriitaista. Näin minulle kävi esimerkiksi Pulitzer-palkinnon 2014 voittaneelle Donna Tarttin Tikli-teokselle. Olin toivonut, että teoksessa käsiteltäisiin Carel Fabritiuksen Tikli-maalausta (1654) enemmän, mutta kirja oli sisällöltään jopa vähän ahdistava. Maalaus oli lopulta sivuroolissa, vaikka ilman sitä tarina ei olisi kehittynyt. Joten lähes 900-sivuisen tiiliskiven lukeminen läpi oli itselleni pettymys.

Yritän etsiä itselleni hyvänmielen kirjallisuutta, taidetta, elämäkertoja tai kerronnaltaan kauniisti kuvailevaa tekstiä. Olin pohtinut jo pari vuotta Richard Powersin Ikipuut-teoksen (Gummerus, 2021) lukemista, mutta Pulitzer-voittajan titteli 2019 laittoi pohtimaan, että entä jos tämä on toiveista huolimatta samanlainen pettymys kuin Tikli. Tämäkin on tiiliskivi (649 sivua), joten mietin haluanko käyttää aikaa tähän, kun lukulistalla olisi varmempiakin vaihtoehtoja.

Takakannen teksti vietteli kuitenkin mukaansa:

"Aikamme arvostetuimpiin amerikkalaiskirjailijoihin kuuluvan Richard Powersin Ikipuut on suurromaani puista ja ihmisistä. Se on polttavan ajankohtainen kuvaus elämäntapamme hinnasta ja paikastamme maailmassa. Se on myös henkeäsalpaavan upea ja koskettava ylistyslaulu luonnon ihmeille: sen sivuilla tuoksuvat neulaset ja humisevat sumusta kosteat rannikkometsät. Se saattaa muuttaa elämäsi."

Paavolan tammi.

"(---) Mikään ei kuitenkaan kosketa häntä samalla tavalla kuin Donald C. Peattien luonnonhistoriaa käsittelevät teokset, jotka ovat peräisin hänen isänsä hyllystä. Hän saa niistä loputtomiin virkistystä. Niiden lauseet haarautuvat ja kääntyvät kohti aurinkoa: 

 

Kuninkaita on kukistunut ja uusia imperiumeja muodostunut. Loistavia ideoita ja upeita taideteoksia on syntynyt, ja tiede ja keksinnöt ovat mullistaneet maailman. Silti kukaan ei vieläkään kykene ennustamaan, kuinka monen vuosisadan ajan tämä tammi pysyy pystyssä tai mitkä valtiot ja uskonnot häviävät ennen sitä...." (s.162-163)

Ei kirja muuttanut elämääni, mutta se sai ajattelemaan puiden merkitystä koko maapallolle uudella tavalla. Se sai huomaamaan, kuinka lyhyt yksi ihmiselämä on satavuotiaiden puiden rinnalla, joista osa sinnittelee elossa jopa tuhansia vuosia. Niin lyhyt kuin yksi ihmiselämä onkin, sen aikana voidaan saada aikaan paljon tuhoa, jos ei ymmärretä metsien suojelun merkitystä.

"Jos lännendouglaskuuset jätetään - ja nyt seuraa jutun juju - jos ne jätetään ilman, valon ja veden vaalittaviksi, jokainen niistä saattaa painaa kerran tuhansia kiloja. Jokainen taimista saattaa venyä pituutta seuraavat kuusisataa vuotta ja tulla niin korkeaksi, että isoinkin tehtaanpiippu näyttää siihen verrattuna kääpiöltä. (---) Ne pudottavat vuodessa alaoksilleen jopa kymmenen miljoonaa neulasta ja kasvattavat siten omille oksille multakerroksen, josta tulee niiden omien ilmassa keinuvien puutarhojen perusta." (s.122-123)

Ikipuut kertoo yhdeksän ihmisen tarinan, jotka kietoutuvat toisiinsa jaksoissa, jotka on jaettu juuriin, runkoon, latvukseen ja siemeniin. Kaikki tarinat eivät ole yhtä mielenkiintoisia ja tästäkin luulin etukäteen, että kirja keskittyisi enemmän luonnontieteelliseen näkökulmaan puista. Mutta itse asiassa tarinat ovat merkityksellisempiä, kun ihmiskohtaloihin nivoutuu eri puut hieman yllättävilläkin tavoilla. Parasta teoksessa ovat nimenomaan runsaat luontokuvaukset. Powersin kirja myös osoittaa, kuinka paljon rikkaampi amerikkalainen puusto on Suomen luontoon verrattuna. Sen vuoksi toivoisi, että siitä pidettäisiin huolta.

"Pian hän ymmärtää jotain. Metsäntutkimus on hakoteillä kaikkialla, ei pelkästää Purduessa vaan koko Yhdysvalloissa. Alan vaikuttajat unelmoivat suorien, oksattomien ja tasalaatuisten tukkipuiden kasvattamisesta maksiminopeudella. He puhuvat satoisista nuorista ja ränsistyneistä vanhoista metsistä sekä keskimääräisestä vuotuisesta kasvusta ja optimaalisesta tuotosta." (s.165)

"Patricia kietoo käsivartensa ympärilleen ja purskahtaa itkuun ilman syytä. Puu, josta navajot kertovat auringon talon laulussa. Puu, jonka lähisukulaisen oksia Herakles kietoi seppeleeksi ja uhrasi palattuaan manalasta. Puu, jonka lehdistä valmistettu juoma suojeli intiaanimetsästäjiä pahalta. Yhtäkkiä tämä puu tuntuu aivan pakahduttavan poikkeukselliselta, vaikka se on Pohjois-Amerikan yleisin ja vaikka muita sen kaltaisia kasvaa kolmella mantereella." (s.176)

Olen samaa mieltä Vesa Lahden kanssa siitä, että keskusteluosiot ovat paikoin kömpelöitä ja turhan pitkiä. Lahden sanoin: "Teoksen 649 sivua olisi kaivannut tiivistämistä." Olen Lahden kanssa samaa mieltä myös siitä, että muutaman henkilöhahmon olisi voinut jättää tarinasta pois ilman, että kerronta häiriintyy. Itselleni esimerkiksi Neelay Mehtan tarina tuntui muihin verrattuna irralliselta.

Pidin eniten pariskunnasta, joka alkoi kylvää puita pihalleen hääpäiviensä kunniaksi ja Hoelien perheestä, joiden sukutarina alkaa 1800-luvulta, jolloin Yhdysvaltoihin saapunut Jørgen Hoel istuttaa pihalleen kastanjoita, joista vain yksi lopulta selviää. Tuosta kastanjasta tulee merkityksellinen paitsi Jørgenin pojalle Johnille myös alueen muille asukkaille:

"John Hoel hautaa isänsä sen kastanjan juurelle, jonka isä kylvi. Kastanjan siimeksessä on nyt pieni kalmisto, jota ympäröi metrin korkuinen valurauta-aita. Puu varjostaa yhtä auliisti eläviä ja kuolleita. Johnin kädet eivät enää yllä sen rungon ympärille. Alimmatkin vihreät oksat kohoavat ulottumattomiin.

Hoelien kastanjasta tulee yksi niistä maamerkeistä, joita maanviljelijät sanovat vartiopuiksi. Perhekunnat suunnistavat sen avulla sunnuntairetkillään. Se toimii viljameren yksinäisenä majakkana seudun asukkaiden opastaessa vieraspaikkakuntalaisia.

(---) Kun hänen postimerkinkokoisessa Iowan kolkassaan ei ole enää mitään muuta kuvattavaa, hän kääntää kameran kohti Hoelien kastanjaa, joka on täsmälleen samanikäinen kuin hän. (---) Hänen päähänsä pälkähtää suuri suunnitelma, joka tuntuu aivan itse keksityltä. Hän päättää kuvata lopun ikäänsä kastanjaa ja selvittää, miltä sen kasvu näyttää nopeutettuna ihmisen mielen mukaiseksi. (---) Kastanjan kuvaamisesta tulee rituaalinomainen hartaudenharjoitus, jonka hän toistaa jopa sateessa, tuiskussa ja sietämättömässä kuumuudessa; siitä tulee levittäytyvän kasvijumalan kirkkokunnan liturgia, jonka hän toimittaa aina ypöyksin." (s.20-21)

Kirjan luettuani olin entistä onnellisempi siitä, että omistan tontin verran maata, ja että pihalla kasvaa puita, vanhempia kuin minä: koivuja, omenapuita, luumupuu, mongolianvaahtera, vaahtera, pihlaja, haapa. Nyt pihalla kasvaa myös pieni tammi, jonka taimen sain lahjaksi. Kirjan luettuani näen pihapuuni uudessa valossa ja yksilöinä.

"Kukaan ei näe puita. Me näemme hedelmät, pähkinät, raaka-aineen, siimeksen. Näemme koristeet ja kauniin ruskan. Tien tukkivat ja laskettelurinteet pilaavat esteet. Synkät ja uhkaavat paikat, jotka täytyy raivata. Näemme oksat, jotka uhkaavat murskata talomme katon. Näemme hakkuukypsän metsän. Mutta puut - ne ovat näkymättömiä." (s.549)

En todennäköisesti tule lukemaan muita Richard Powersin kirjoja, sillä kaikki tuntuvat olevan yli 600 sivun järkäleitä ja niihin tarttuminen on itselleni kynnys. Tässä kiehtoi nimenomaan puut ja metsien merkitys, sillä viehätyn kirjallisuudessa luontokuvauksista. Yksi ehdottomista suosikeistani tämän suhteen on Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha (1911).

Paavolan tammi

Kesäloman pääkohde oli nähdä Paavolan tammi, joten matkakohteeksi valikoitui pelkän puun perusteella Lohja, josta en muuten tiennyt juuri mitään. Kuulin tammesta ensimmäistä kertaa Metsien kätkemä tv-sarjassa. Näin itäsuomalaisena yllätyin jalojen lehtipuiden määrästä, joita Lohjalla näkyy kaikkialla.

Puulla on ikää yli 300 vuotta ja sen ympärysmitta on 472 cm. Luonnontilassa tammet saattavat elää jopa tuhat vuotta. Paavolan tammen oksat kurkottelevat lähes kymmenen metrin pituuteen ja korkeutta puulla on 12 metriä. Tammen ympäriltä on harvennettu kuusikkoa tarkoituksella, jotta puulle taataan riittävä valonsaanti.

Paavolan tammi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä latvuksesta juuristoon. Antti Huttusen kirjoittaman blogitekstin (2014) jälkeen tammesta on tullut yksi Lohjan merkittävimmistä nähtävyyksistä. Kasvaneen julkisuuden myötä on hyvä antaa tammelle sen vaatima rauha ja muistaa, että puun ja sen juuriston vaurioittaminen on kielletty. Puuhun ei saa myöskään kiivetä ja juurien tallaamista tulee välttää. Tulenteko ja roskaaminen on alueella myös kielletty.

Suomalaisen kansanperinteen kuvaajana tunnettu I.K. Inha (1865-1930) on tallentanut Paavolan tammen yli sata vuotta sitten kiertäessään Suomea. Inha kirjoitti artikkelin Lohjan vanhoista lehdoista Tiede ja elämä -lehteen vuonna 1920, johon valokuvasi myös tammen. Tuolloin puun ympärillä oli peltoaukea.

”Tämän metsikön takana on keskellä peltoa omalla kalliosaarekkeellaan se komea puu, jota kuva 8 esittää. Tämä tammi, jonka latvus on noin 50 metriä ympäri mitaten, on todellinen patriarkka…” I.K. Inha Tiede ja elämä -lehdessä 1920. Kuva: I.K. Inha. Lähde.

Tammen viereen on tuotu pöytä, jonka ääressä voi istua ja ihmetellä, kuinka pitkä elämä puulla onkaan jo takanaan. Tammella on ikää ainakin 300 vuotta, ellei enemmän, joten se lienee juurtunut maahan viimeistään 1700-luvulla. Näin ollen se on nuorena ollessaan elänyt Suuren Pohjan sodan (1700-1721) aikana ja selvinnyt maailman mullistuksista sen jälkeen. 

Lohjan museossa vierailu opetti, että Lohjan väestönkehitys oli 1800-luvulla hitaampaa kuin muualla Suomessa. Tähän vaikuttivat tilattoman väestön poismuutto pitäjästä, suuri lapsikuolleisuus ja suuret nälkävuodet vuosina 1866-1868. Suurten nälkävuosien jälkeen Lohjalla asui 3297 asukasta. En tiedä onko Paavolan tammen ympäristö ollut peltomaisemaa jo 1800-luvulla, kuten I.K. Inhan valokuvassa vuonna 1920, mutta hienoa, että puun on annettu kasvaa. Toivottavasti tammella on elinvuosia ainakin saman verran vielä edessään mitä sillä on jo takanaan.

Tammi tuntuu taianomaiselta, kun luontopolku johdattaa kuusikon läpi aukealle, jonka keskellä puu kohoaa. Maisemat ympärillä ovat vuosisatojen myötä muuttuneet, mutta tammen lumovoima sen kun kasvaa. Kuviin ei saa mitenkään tallennettua sitä tunnelmaa, minkä puu läsnäollessaan antaa. Mittasuhteet eivät välity kuvista samalla tavoin kuin katsellessa puuta paikan päällä.

Elokuun iltavalo siivilöytyi kauniisti tammenlehvien välistä ja tuuli sai auringonläikät vilkkumaan puun rungossa. Paikalla ei ollut muita, mikä teki kokemuksesta vielä erityisemmän.

Paavolan tammelle johtaa vajaan kilometrin mittainen Paavolan luontopolku, jonka varrella näkyy paljon muitakin tammia ja lehtokasvillisuutta. Polku on merkitty hyvin ja se on helppokulkuinen. Tosin luontopolun erkaantuessa oikealle ja Paavolan tammelle johtava polku vasemmalle, kulkijalle (kuten minulle) tuli tunne, että tammi löytyy luontopolun varrelta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tammelle johtava polku haarautuu erilliseksi poluksi. Tämän vuoksi olisin toivonut, että tässä polkujen haarassa olisi ollut merkintä sekä luontopolusta että tammelle johtavasta polusta. Isoa poikkeamaa erehdys ei tuonut ja luontopolun varrella on joka tapauksessa kaunista katseltavaa.

Paavolan tammi oli ehdottomasti matkan arvoinen.

Työhuoneella: Manto Design

Taiteilijan työhuoneella -sarja sai positiivisen vastaanoton. Sain pian myös viestejä, että olisi mukavaa jos pääsisi kurkistamaan myös kirjailijoiden, ikonimaalareiden tai käsityöläisten työhuoneille. Niinpä päätin, että väljennän rajausta hieman ja katsotaan minne kaikkialle työhuonevierailut yltävät.

Tällä kertaa pääsette tutustumaan kanssani Manto Designin työhuoneelle. Kyseessä on puuseppä Antti Vainikaisen (s. 1978) yritys, joka valmistaa ekologisia huonekaluja mittatilaustyönä.

Mitä ekologisuus sinulle tarkoittaa?

- Työfilosofiani on, että käytetään mahdollisimman paljon kierrätyspuuta. Suomessa se rajoittuu usein mäntyyn. Se on hyvää puuta, mutta ei ole materiaalina niin näyttävää omiin töihini. Ekologisuus on myös sitä, että tuote tehdään niin hyvin että se kestää.

- Pintakäsittelyn kanssa tulee muistaa, että pinnan värin voi aina muuttaa. Aina ei tarvitse uusia kaikkea. Tämä lisää tuotteen pitkäkestoisuutta. Pintakäsittelyllä saa aina erilaisen lopputuloksen.

Mitä sana manto tarkoittaa?

- Se tarkoittaa kuoren alla olevaa pintapuuta.

Millaisia asiakastöitä sinulle tulee?

- Asiakkaalla on usein jokin selvä tarve. Rajaus annetaan esimerkiksi siten, että ”Meillä on keittiö tämän ja tämän kokoinen”, johon halutaan tuote. Tällöin teen asiakkaalle suunnitelman reunaehtoja noudattaen. Usein asiakkaalla on jo itsellään luonnoshahmotelma siitä mitä hän on ajatellut, mutta osa asiakkaista antaa täysin vapaat kädet. Osalla on ideakuvia ja usein vierailen myös asiakkaan luona, jotta syntyy mielikuva siitä mitä asiakas haluaa. On taito lukea ihmisiä. Luonnokset siirrän lopulta millimetripaperille, jolloin tuote hahmottuu tarkasti.

Mistä saat inspiraatiota töihisi?

- Internetistä, itse hahmottelemalla, luonnostelemalla luonnossa ja mökillä. Luonto ja luonnonmuodot antavat erilaisia ideoita kuin kaupungissa. Lopputulos on usein monen asian summa.

- Joskus hyvin arkiset asiat saattavat kiinnittää huomion. Esimerkiksi tehosekoittimen osa saattaa viehättää. Väreistä tulee paljon inspiraatiota, ja tekstiileistä ja niiden kuoseista inspiroidun myös. Ne kontrastit ja värienkäyttö.

Keittiösaareke ja baarijakkarat. Saareke on vanha karttalipasto ja jakkarat kierrätetty vanhoista tammitynnyreistä.
Kuva: Antti Vainikainen.

Kierrätetty vanha senkki uudella ilmeellä. Kuva: Antti Vainikainen.

Lipasto - kierrätettyä tammea. Kuva: Antti Vainikainen.

Kuva: Antti Vainikainen.

Vinokaton alle valmistuvan säilytyskalusteen yksityiskohta. Kuva: Antti Vainikainen.

Teet puusepän töiden ohella myös musiikkia. Laulat ja soitat kitaraa Karuma-bändissä. Vaikuttaako musiikki jotenkin täällä työhuoneella?

- Työn kannalta musiikilla ei ole hirveästi väliä. Kuuntelen musiikkia monipuolisesti tykityksestä jazziin. Musiikkityylit vaihtelevat kulloisenkin mielialan ja energian mukaan, mutta varsinaisesti musiikki ei vaikuta työn lopputulokseen.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

- Hankin esimerkiksi tammea Woodimista Lahdesta, jossa olen käynyt itse katsomassa prosessia. Minulle on tärkeää tietää mistä materiaali tulee ja millaisia tekijöitä taustalla on.

- Suosin kotimaista puuta, sillä ne ovat sopeutuneet suomalaiseen ilmastoon. Ulkomaiset puulajit ovat näyttäviä, kuten akaasia, mutta saattavat ajan myötä halkeilla. Suomessa on todella haastavat olosuhteet puisille tuotteille, sillä puu elää ympäröivien olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi keväällä ja syksyllä on todella korkeat kosteusolosuhteet, kun taas talvella ilmasto on kodeissa kuiva ja kuuma. Puu turpoaa ja kuivuu muutosten myötä, mikä voi aiheuttaa materiaalin halkeilua.

Millaisena koet suomalaisen huonekaluteollisuuden?

- Suomalainen huonekaluteollisuus ja sen trendit vaikuttavat materiaalien kirjoon. Lastulevytrendi rajoittaa esimerkiksi saranoiden ja vetimien monipuolista valikoimaa. Suomessa pysytään melko turvallisissa ja varmoissa vaihtoehdoissa, jotka varmasti myyvät. Internetistä löytyy paljon vaihtoehtoja, mutta silloin hinta saattaa nousta.

- Myös pintakäsittelyaineet pidetään hyvin maltillisina. Ei uskalleta käyttää kirkkaita värejä, kuten sinapinkeltaista ym. Katson sisustusohjelmia, mutta niissäkin ollaan liian varovaisia. On turhauttavaa, kun odottaa rohkeita ratkaisuja, mutta lopputulos on aina valkeaa, mustaa tai harmaata.

Millainen Kuopio on puuseppäyrittäjälle?

- Kohtalaisen hyvä. Tämä on yliopistokaupunki, täällä on nuoria ja kestävää kehitystä. Yllätyin, että suht nuoretkin tulevat hakemaan suht kalliita huonekaluja. He haluavat panostaa kestävyyteen. Ymmärrän kuitenkin, että opiskelijana ei haluta tai ole tarvetta painaville huonekaluille, jos elämässä on odotettavissa muuttoja. Myös oma tyyli voi olla vielä muutoksessa. Tavallisempaa on, että pysyvämmässä elämäntilanteessa teetetään huonekaluja.

- Kuopiossa on virkeä meininki. Saan onnekseni tilauksia tasaisesti. Nyt eletään sitä kautta, että satsataan ekologisuuteen.

Miltä tulevaisuus näyttää?

- Kehittelen omaa tuoteryhmää myyntiin ja teen testiversioita omaan kotiin.

Kuva: Antti Vainikainen.