Paavolan tammi

Kesäloman pääkohde oli nähdä Paavolan tammi, joten matkakohteeksi valikoitui pelkän puun perusteella Lohja, josta en muuten tiennyt juuri mitään. Kuulin tammesta ensimmäistä kertaa Metsien kätkemä tv-sarjassa. Näin itäsuomalaisena yllätyin jalojen lehtipuiden määrästä, joita Lohjalla näkyy kaikkialla.

Puulla on ikää yli 300 vuotta ja sen ympärysmitta on 472 cm. Luonnontilassa tammet saattavat elää jopa tuhat vuotta. Paavolan tammen oksat kurkottelevat lähes kymmenen metrin pituuteen ja korkeutta puulla on 12 metriä. Tammen ympäriltä on harvennettu kuusikkoa tarkoituksella, jotta puulle taataan riittävä valonsaanti.

Paavolan tammi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä latvuksesta juuristoon. Antti Huttusen kirjoittaman blogitekstin (2014) jälkeen tammesta on tullut yksi Lohjan merkittävimmistä nähtävyyksistä. Kasvaneen julkisuuden myötä on hyvä antaa tammelle sen vaatima rauha ja muistaa, että puun ja sen juuriston vaurioittaminen on kielletty. Puuhun ei saa myöskään kiivetä ja juurien tallaamista tulee välttää. Tulenteko ja roskaaminen on alueella myös kielletty.

Suomalaisen kansanperinteen kuvaajana tunnettu I.K. Inha (1865-1930) on tallentanut Paavolan tammen yli sata vuotta sitten kiertäessään Suomea. Inha kirjoitti artikkelin Lohjan vanhoista lehdoista Tiede ja elämä -lehteen vuonna 1920, johon valokuvasi myös tammen. Tuolloin puun ympärillä oli peltoaukea.

”Tämän metsikön takana on keskellä peltoa omalla kalliosaarekkeellaan se komea puu, jota kuva 8 esittää. Tämä tammi, jonka latvus on noin 50 metriä ympäri mitaten, on todellinen patriarkka…” I.K. Inha Tiede ja elämä -lehdessä 1920. Kuva: I.K. Inha. Lähde.

Tammen viereen on tuotu pöytä, jonka ääressä voi istua ja ihmetellä, kuinka pitkä elämä puulla onkaan jo takanaan. Tammella on ikää ainakin 300 vuotta, ellei enemmän, joten se lienee juurtunut maahan viimeistään 1700-luvulla. Näin ollen se on nuorena ollessaan elänyt Suuren Pohjan sodan (1700-1721) aikana ja selvinnyt maailman mullistuksista sen jälkeen. 

Lohjan museossa vierailu opetti, että Lohjan väestönkehitys oli 1800-luvulla hitaampaa kuin muualla Suomessa. Tähän vaikuttivat tilattoman väestön poismuutto pitäjästä, suuri lapsikuolleisuus ja suuret nälkävuodet vuosina 1866-1868. Suurten nälkävuosien jälkeen Lohjalla asui 3297 asukasta. En tiedä onko Paavolan tammen ympäristö ollut peltomaisemaa jo 1800-luvulla, kuten I.K. Inhan valokuvassa vuonna 1920, mutta hienoa, että puun on annettu kasvaa. Toivottavasti tammella on elinvuosia ainakin saman verran vielä edessään mitä sillä on jo takanaan.

Tammi tuntuu taianomaiselta, kun luontopolku johdattaa kuusikon läpi aukealle, jonka keskellä puu kohoaa. Maisemat ympärillä ovat vuosisatojen myötä muuttuneet, mutta tammen lumovoima sen kun kasvaa. Kuviin ei saa mitenkään tallennettua sitä tunnelmaa, minkä puu läsnäollessaan antaa. Mittasuhteet eivät välity kuvista samalla tavoin kuin katsellessa puuta paikan päällä.

Elokuun iltavalo siivilöytyi kauniisti tammenlehvien välistä ja tuuli sai auringonläikät vilkkumaan puun rungossa. Paikalla ei ollut muita, mikä teki kokemuksesta vielä erityisemmän.

Paavolan tammelle johtaa vajaan kilometrin mittainen Paavolan luontopolku, jonka varrella näkyy paljon muitakin tammia ja lehtokasvillisuutta. Polku on merkitty hyvin ja se on helppokulkuinen. Tosin luontopolun erkaantuessa oikealle ja Paavolan tammelle johtava polku vasemmalle, kulkijalle (kuten minulle) tuli tunne, että tammi löytyy luontopolun varrelta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tammelle johtava polku haarautuu erilliseksi poluksi. Tämän vuoksi olisin toivonut, että tässä polkujen haarassa olisi ollut merkintä sekä luontopolusta että tammelle johtavasta polusta. Isoa poikkeamaa erehdys ei tuonut ja luontopolun varrella on joka tapauksessa kaunista katseltavaa.

Paavolan tammi oli ehdottomasti matkan arvoinen.