Kesytön taide

Kansallismuseossa on esillä värikäs outsider-taidetta esittelevä näyttely Kesytön taide. Näyttelyssä on esillä yhteensä 460 teosta 46 outsider-taiteilijalta Euroopasta, Brasiliasta ja Suomesta. "Termillä tarkoitetaan taiteilijoita, jotka sijoittuvat taidekentän perinteisesti hyväksymän taiteen ulkopuolelle. Keskenään outsider-taiteilijat ovat erilaisia ja yhteismitattomia, kesyttömiä. Outsider-taiteilijoiksi ei katsota kuuluvaksi taiteen kentälle pyrkiviä aloittelevia ammattitaiteilijoita eikä taidetta harrastuksenaan tekeviä amatöörejä tai kansankulttuurin traditiota noudattavia talonpoikaistaiteilijoita."

"Osa näyttelyn teoksista on luonteeltaan lähellä perinteistä kansantaidetta ja kansankuvausta. Taiteilijat kuvaavat arkisia elämän tapahtumia, työtä, olemassaolon värikylläistä iloa ja rakastamiaan eläimiä, mutta myös rakkautta ja surua. Politiikka, etenkin ankara arvostelu on monien tekijöiden elämänmittainen intohimo. Useiden taiteilijoiden teokset ovat surrealistisia kertomuksia alitajunnan maailmoista tai kosmisista ulottuvuuksista. Unet, uskomukset ja painajaiset ovat heille tosia ja samanarvoisia kuin arki ja jokapäiväinen elämä. Kristillinen perinne, sen kertomusten tapahtumat ja henkilöt sekä kuvitelmat tuonpuoleisesta ovat toistuvia aiheita sekä maalauksin että pienoisveistoksin toteutettuina."

Franjo Klopotan: Äkilliset jäähyväiset, 1970, öljy, lasintaaksemaalaus. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Franjo Klopotan: Älä unohda minua, 1973-1974, öljy pellavakankaalle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Franjo Klopotan: Älä unohda minua, yksityiskohta, 1973-1974. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Franjo Klopotan: Älä unohda minua, yksityiskohta, 1973-1974. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

En tiennyt etukäteen juuri mitään outsider-taiteesta. ITE-taide on terminä tutumpi, mutta siltäkään alueelta en osaa nimetä kovin montaa taiteilijaa. Tämän vuoksi kävelin näyttelyyn täysin avoimin mielin. 

Näyttelytekstit olivat selkeitä ja syvensivät ymmärrystä outsider-taiteesta:

"Outsider-taiteesta käytetään kymmeniä eri nimityksiä, joista jokainen korostaa joitain sen monista ulottuvuuksista. Yleisimmin käytetään kuitenkin outsider-nimitystä. Sen synonyymeinä käytetään mm. termejä naiivi taide, marginaalitaide, art brut, raaka taide, itseoppineiden taide, art singulier. Lisäksi erityisesti Suomessa ITE-taiteeksi nimetty taide on hyvin elinvoimaista ja monimuotoista, mutta on yleensä luonteeltaan outsider-taidetta suoraviivaisempaa tekemistä. Outsider-taiteilijoille ominaisia piirteitä ovat: itseoppineita, taiteelleen omistautuneita, taidemaailman arvostuksista piittaamattomia, useimmat ovat haluttomia esittelemään teoksiaan julkisesti, omissa oloissaan viihtyviä, visionäärejä."

Teofil Ociepka: Metsänhenkiä, 1968; Fantasiametsä, 1964, öljymaalaukset kankaalle. Maija ja Volker Dallmeierin naiivin taiteen ja Outsider-taiteen kokoelma.

Pidin etenkin siitä, että kaikista taiteilijoista oli lyhyet esittelytekstit, jolloin taiteen sisältöön ja kuvaustapaan oli helpompi samaistua, kun ymmärsi taiteilijoiden taustat. Monet teokset tuntuivat olevan täynnä vertauskuvia, symboleita ja unikuvia, mutta taiteilijoiden kulttuuria tuntemattomalle niitä on vaikea lähteä avaamaan ja tulkitsemaan. Tuttuja attribuutteja ja symboleita löytyi teoksista, joissa viitattiin kristinuskoon. Tätä kuvastoa osaan lukea.

Jósef Orlecki: Enkelikaariseppele, maalattu puu.

Stanislaw Holda: Pyhä Veronika, 1975, maalattu puu.

Lisa Kreitmeier: Vaalitaistelu, yksityiskohta, 1975, öljy pellavakankaalle ja puulle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Samoin yhteiskuntaa ja politiikkaa kritisoivat teokset oli helppoa tulkita, vaikkei tekstien sisältöä ymmärtäisikään. Politiikkaa rohkeasti kritisoiva taiteilija oli esimerkiksi suomalainen Tyyne Esko (1920-2011, Kokkola), jonka teoksissa otetaan vahvasti kantaa. "Tyyne Esko aloitti maalaamisen 1972. Kokemukset raskaasta työnteosta, köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta innoitti hänet maalaamaan sosiaalikriittisiä protestitauluja, joissa hän arvosteli vallanpitäjien ja poliitikkojen ahneutta ja ihmisten pöyhkeyttä."

Tyyne Esko: Kodittoman osa, 1977, öljy kovalevylle. K.H. Renlundin museon kokoelma.

Tyyne Esko: Piru hallinnossamme, 1987, öljy levylle. Saarijärven museo.

Omia suosikkiteoksiani olivat kroatialaisen Franjo Klopotanin (1938-2019) fantasiamaiset maalaukset, joissa maalaustekniikka oli ikonimaalaukselle tyypillisen ohutta ja kerroksellista. Teoksissa oli samaan aikaan jotain melankolista ja kaunista. Toinen tunteisiin vetoava taiteilija oli vahvoja värejä kankaalle vyöryttänyt saksalainen Erich Grams (1924-1998). Hänen töissään oli jotain samanlaista alkukantaista iloa ja väriä kuin Turussa Ars Novassa 2018 näkemässäni Maria Prymatšenkon näyttelyssä.

Erich Grams: Eläimiä metsässä, noin 1969, lakkamaali lastulevylle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Kotka(?) kantaa kynsissään pientä kettua(?). Erich Grams: Eläimiä metsässä, yksityiskohta.

"Erich Grams oli kaivostyöläinen. Hän tapasi vaimonsa Gertruden vuonna 1948 ja perusti perheen. Vuonna 1953 tapahtuneessa onnettomuudessa Grams sai vakavia vammoja eikä voinut enää palata kaivostyöhön, mutta ryhtyi sen sijaan betonityöntekijäksi. Grams joutui toistamiseen vakavaan työonnettomuuteen ja kärsi sen jälkeen jatkuvista kivuista. Perhelääkäri suositteli hänelle muuttoa maaseudulle. Vuonna 1971 Grams korjasi perheen vuokrataloa maaseudulla ja hänen silloin kuusivuotias tyttärensä pyysi häntä maalaamaan muutamia kuvia taloon. Grams päätyi maalaamaan koko talon ja tästä alkoi hänen taiteellinen uransa. Grams halusi luoda ihannemaailman, jossa kaikki elävä on sopusoinnussa luonnon kanssa."

Erich Grams: Lintujen laulu, 1970, lakkamaali lastulevylle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Maalaukset ovat dekoratiivisia kukkakuvoisine reunanauhoineen. Niissä on myös dekoratiivisuudelle ominaista symmetriaa. Tarinat kulkevat ikään kuin kerroksissa. Luontosuhde näkyy voimakkaasti. Lintujen laulu -maalauksessa linnunlaulu pulppuaa siivekkäiden nokista kukkina. Alapuolella olevat nisäkkäät kurkottelevat päitään taivaalle lintuja katsoakseen.

Erich Grams: Lintujen laulu, yksityiskohta, 1970, lakkamaali lastulevylle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Erich Grams: Lintujen laulu, yksityiskohta, 1970, lakkamaali lastulevylle. Lahjoituskokoelma, Elke and Werner Zimmer, Düsseldorf.

Jussi Tukiainen: Votiivilaiva, esinekollaasi, sekatekniikka. Yksityiskokoelma.

Kierrätysmateriaalin taitava käyttö jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Se, että roskasta voi luoda jotain kaunista. Jussi Tukiaisen (1937-2022) laivat olivat hienoja. "Jussi Tukiainen oli papin poika ja opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa. Opinnot jäivät, kun hän antautui täysin taiteen tekemiselle ja galleriatoiminnalle. Tukiainen oli itseoppinut dadaisti ja halusi toimia taiteensa kautta länsimaista porvarillisuutta ja perinteistä taide-elämää vastaan. Hän teki mustanhumoristista taidettaan kaikesta mahdollisesta löytämistään materiaaleista. Kengän lestit, löydetyt lelut, kanan ja kalkkunan luut muuntuivat laivoiksi, jotka on sommiteltu tarkasti yhteen."

Hanna Viitala: Baubo (Vatsajumalatar), 2020, esinekollaasi, sekatekniikka. Kokoelma: Hanna Viitala.

Valtaosa näyttelyn taiteilijoista oli edesmenneitä, mutta ilmeisen tunnettuja, vaikken itse nimiä juurikaan tunnistanut. Yksi outsider-nykytaiteilijoista on kuitenkin suomalainen Hanna Viitala (1976), jonka kimaltavat veistospäät ja torsot ottivat näyttelykävijät vastaan ensimmäisinä. Teoksissa tuntui olevan vahvaa naiseutta äitiyden ja itsensä tuntemisen kautta.

Hanna Viitala: Oman elämänsä guru, 2018, esinekollaasi, sekatekniikka. Kokoelma: Hanna Viitala.

Hanna Viitala: Vaikeneminen on kultaa, 2020, esinekollaasi, sekatekniikka. Kokoelma: Hanna Viitala.

Näyttely oli iloinen ja opettavainen yllätys outsider-taiteen maailmaan. Kesytön taide oli koonnut kattavan kokoelman runsaita esimerkkejä, mutta nälkä tuntui kasvavan syödessä ja uutta oppiessa, joten jäin kaipaamaan useampia esimerkkejä nykyisistä outsider-taiteilijoista. Vaikka en ollut aina varma osasinko lukea teoksissa olevaa kuvakieltä oikein, usein niistä kuitenkin välittyi voimakkaana tunnelma, jonka taiteilija on halunnut kuvata. Näyttelyssä oli myös vapauttavaa estottomuutta, kun taiteilijat ovat luoneet omien taitojensa puitteissa ihan mitä tahansa.

Myönnän, että oma asiantuntemukseni rajautuu juuri perinteisenä pidetyn ja hyväksytyn taidekentän sisäpuolelle. Ammattitaiteilijoihin, museoihin ja gallerioihin. Tästä syystä oli hyvä venyttää omaa mukavuusaluetta ja huomata, kuinka tärkeä osa (taide)historiaa ja kulttuurintallennusta nämäkin teokset ovat. Keveyttä näyttelykierrokseen toi juuri se, että minun ei tarvinnut "arvioida" näyttelyn sisältöä samalla tavoin kuin tekisin alitajuisesti omalla mukavuusalueellani. Sen sijaan sain nauttia näyttelyn visuaalisesta ilmeestä ja pysähtyä tutkimusmatkalle kiehtovien teosten ääreen.

Huom! Kesytön taide on jäämässä viimeiseksi näyttelyksi ennen Kansallismuseossa 

käynnistyvää laajennus- ja peruskorjaushanketta.

Kesytön taide on esillä Kansallismuseossa vielä 24.9.2023 saakka.