Joensuun taidemuseossa on esillä M_itä? Nykytaiteen biennaali. Biennaali on Kuopion, Mikkelin ja Joensuun taidemuseoiden yhteisprojekti ja se on aiemmin ollut esillä Mikkelissä 2021 ja Kuopiossa 2019. Tämä kolmas biennaali "kutsuu pohtimaan kriittisesti Itä-Suomen alueen historiaa ja niitä monimutkaisia yhteiskunnallisia olosuhteita, jotka muovaavat tätä aluetta. Taiteilijat käsittelevät näyttelyssä rajojen aiheuttamia murtumia niin maassa, kehossa kuin sukulaisuussuhteissakin. Arkistojen avulla he rakentavat uusia siltoja menneisyyksiin, jotka ovat aiemmin jääneet huomiotta, ja kuvittelevat uudelleen perinteitä ja sidoksia alueeseen.." Mukana ovat taiteilijat: Jaakko Autio, Baran Caginli, Irtikytketyn tilan tutkimusryhmä (Jaakko Ruuska, Kati Korosuo, Timo Jokitalo, Hanna Koikkalainen ja Pavel Rotts), August Joensalo, Nana & Felix, Katriina Rosavaara, Lebohang Tlali sekä Riitta Turunen & Outi Särkikoski.
Biennaali on sijoittunut Joensuun taidemuseon lisäksi myös Pohjois-Karjalan museo Hilmaan, mutta ehdin omalla vierailullani nähdä vain taidemuseon näyttelyn. Tästä syystä esittelen vain teoksia, jotka ovat taidemuseon tiloissa. Teokset ovat sijoittuneet vaihtuvan näyttelytilan lisäksi kokoelmanäyttelyiden tiloihin.
 |
| Elisenvaaran asema. |
Irtikytkettyjen tilojen tutkimusryhmä
"Irtikytkettyjen tilojen tutkimusryhmä liittyi yhteen tutkiakseen valtioiden rajan katkaiseman Elisenvaara-Parikkala-radan raunioita. Ryhmä pohtii, miten tilan kokemus muuttuu irtikytkennästä. Raunioitunut rata muodosti kerran kulkuyhteyden Viipurista Vaasaan. Nyt tuosta yhteydestä on jäljellä vain tuskin havaittavissa oleva rautatien raunio, joka lävistää syrjäseudun. Jos ratapenkkaa lähtee seuraamaan, herää kysymys, voisiko yhteys palautua joskus, jos olosuhteet olisivat toisenlaiset?"
Jaakko Ruuska ja Hanna Koikkalainen järjestivät tutkimusmatkan radan Venäjän puolella sijaitsevalle osalle vuonna 2019. Kyseinen osa kuuluu kokonaisuudessaan Venäjän rajavyöhykkeeseen, jossa liikkuminen on rajoitettua. "Tutkimusryhmän jäsenet olivat luultavasti ensimmäisiä suomalaisia, jotka olivat kävelleet tuolla alueella sitten vuoden 1944. Viime vuosien aikana on alkanut näyttää myös siltä, että he olivat myös vuosikausiin viimeiset suomalaiset tuon rautatien raunioilla."
Näyttelyssä on esillä Hanna Koikkalaisen valokuvia tutkimusmatkalta, jotka on otettu kummaltakin puolelta rajaa sijaitsevilta rautateiden jäänteiltä. "Hanna on kiinnostunut rautatien raunioista muistin paikkana. Voidaan ajatella, että rautatie kytkettiin symbolisesti irti silloin, kun Neuvostoliitto suoritti Elisenvaaran aseman pommitukset vuonna 1944. Suomessa tuosta tapahtumasta vaiettiin pitkään. Arkistoon jäivät dokumentit, jotka kuvaavat pommitusten siviiliuhreja. Ne muistuttavat niitä kiviä, jotka kasattiin syrjään, kun Elisenvaara-Parikkala-rataa rakennettiin."
 |
| Luettelo 20.6.1944 Elisenvaaran ilmapommituksessa kuolleista henkilöistä. |
 |
| Kiviin kaiverrettuja syntymä- ja kuolinaikoja. |
Sergei Bondarev, Adel Kim ja Anastasia Artemeva kutsuttiin tutkimaan rautateiden raunioita Parikkalassa. Myös taiteilija Pavel Rotts ja näytelmäkirjailija Mikhail Durnenkov osallistuivat matkalle. Tutkimusmatkalla heitä pyydettiin kirjoittamaan kirjeitä niistä asioita, jotka muuttuivat heille itselleen saavuttamattomiksi sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
"Isä. Hei. Pitkään aikaan emme ole viestitelleet - lähes kolmeen kuukauteen. Minulla ei ole ikävä. Sen jälkeen, miten reagoit syyskuun lopulla lähtemiseeni maasta - miten halveksit ja syytit - 'isänmaan petturiksi' ja että käyntini heikensi äidin terveyttä - sen jälkeen en näe syytä ikävöidä. (---) Haluan kertoa sinulle taannoisesta kävelyretkestäni 26. marraskuuta - 8 kilometriä kävellen Parikkalasta vastikään suljetulle Venäjän rajanylityspaikalle. (---) Sitä tietä Suomi pystyi olemaan yhteydessä Elisenvaaraan Karjalassa vielä 1900-luvun alussa, mitä ei nyt, Putinin Ukrainan sodan jälkeen todellakaan tapahdu seuraavaan 50 vuoteen. (---) Mieleni valtasi toinenkin ajatus. Tajusin, että sinä et koskaan pysty ymmärtämään minua. Et pysty ymmärtämään pätkääkään siitä, millä yrittäisin antaa vastauksia antamaasi tuomioon pakenemisestani Venäjältä. (---) Mutta jos me joskus kuitenkin tapaamme - joko tässä elämässä tai toisessa - toivoisin yhtä. Saada tuntea, millaista on, kun saa tukea omalta isältään. Tai saada antaa sitä tukea sinulle, jos seuraavassa jälleensyntymässämme sinun isäksesi synnynkin minä. Nähdään, poikasi. 23.12.2022. "
 |
| Litistetty kolikko. |
"On kylmä, mutta kävellessä tulee lämmin. Molemmin puolin näkyy sammaleisia, lehtien peittämiä ratapölkkyjä, ja rautatiestä on jäljellä vain ratapenger, jossa nyt kasvaa puita. Edessä on vielä kymmenen kilometriä ennen Venäjän ja Suomen rajaa. (---) Mihalich-vaarikin on veturinkuljettaja. Hän otti minut mukaan junamatkoille ja me litistimme kolikoita veturilla. (---) Raja, jota lähestyn, erottaa minut vaaristani. (---) Vaarin on saatava kokea Putinin aika, jotta hän voi lakata uskomasta häneen; ja että minä pääsisin menemään vaarin luo Venäjälle kun sota loppuu. Tämä aavemainen junarata kuvaa meidän suhdettamme osuvasti kuin kirjoissa. 2. maaliskuuta 2023. Pavel Rotts."
Kirjoitetut tarinat ovat surullisia ja totta varmasti monessa venäläisessä perheessä. Ne muistuttavat, ettei sota ole henkisesti helppoa venäläisillekään.
 |
| Jaakko Autio: AlkuLähde. |
AlkuLähde
Alakerran näyttelytilassa lumoavan kaunis äänimaisema vetää puoleensa jo toiselta puolen huonetta. Kyseessä on Jaakko Aution AlkuLähde -ääni-installaatio. "AlkuLähde (OrgiNation) pohtii ihmisen alkuperää ja kuuluvuutta maailmaan. Teos sai alkunsa Jaakko Aution neljän kuukauden residenssi jaksoa Narvassa (Nart) keväällä 2022. Nyt kuultava teos on yhteistyö suomalaisten ja narvalaisten (virolais-venäläisten) laulajien kesken. Teoksessa kuullaan fragmentteja Maamme-laulusta (Mu Isamaa), jonka melodian jaamme Viron kanssa. Teoksessa kuullaan kolme improvisoitua ottoa Jussi Mattilan säveltämän materiaalin pohjalta."
Teosta on vaikea kuvailla sanoin, se pitäisi kuulla ja kokea itse. Huone on täynnä kaiuttimia, joista kuuluu eri aikaan eri ääniä. Keskellä tilaa on penkki, josta äänimaiseman kokee mielestäni parhaiten. Silmät suljettuina äänet kulkevat ja soivat ympärillä. Viimeksi lumouduin Jaakko Aution installaatiosta Mikkelin taidemuseon M_itä? -biennaalissa, jossa teos kantoi nimeä Äänen aika. Ääni värähteli tuolloin laakean vesiastian pinnalla.
 |
| Katriina Rosavaara: Empatiakoulu. |
Museon entiseen lyseon juhlasaliin rakennettu Katriina Rosavaaran installaatio ei heti avautunut kokonaisuudessaan. Tilaan oli tuotu kuvasuurennoksia, joiden sisältöä selitettiin kuvateksteissä. Kuvissa oli yhteiskunnan hyljeksimiä henkilöitä, kuten romaneja, vammaisia, nais- ja miespareja. Silti kuvat oli kategorisoitu Rosavaaran toimesta otsikolla "Joensuu, I luokka rohkaiseva".
 |
| Kaksi nuorta naista. Vasemmalla Siviä Dyberg (s. 1871), 1890. Pielisen museon kuva-arkisto. Kuvaaja tuntematon. |
 |
| Tahvo Nevalainen ja Antti Lappalainen, 1910. Pielisen museon kuva-arkisto. Kuvaaja: Heikki Apell. |
 |
| Kaksi tuntematonta miestä ja pikkupoika hirsirakennuksen seinustalla. Vasemmalla 27-vuotias mies, 4-vuotias poika ja hänen isänsä. Kuva mahdollisesti vuodelta 1919. Pielisen museon kuva-arkisto. Kuvaaja tuntematon. |
"Katriina Rosavaara on kiinnostunut tilan, paikan ja henkilöiden muistista, unohdetuista näkökulmista, historian nurjasta puolesta ja niistä asioista ja aiheista, jotka ovat usein jääneet virallisen historiankirjoituksen ulkopuolelle. Moninaiset vähemmistöt, queer, mielenterveyspotilaat, pakolaisuus, ylisukupolviset traumat, sotien jäljet ja erilaiset pyrkimykset tallentaa, käsitellä ja nostaa esiin näitä vähemmän tunnettuja tarinoita nykytaiteen keinoin, voidaan nähdä Rosavaaran työskentelyn punaisena lankana."
"Empatiakoulu reflektoi Joensuun historiaa. Joensuussa oli vuonna 1850 vain 129 asukasta. Vuonna 1865 perustettu Joensuun lyseo [nykyinen Taidemuseo Onni] oli Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu. Kun uudisrakennus valmistui 1894, oli kaupungin asukasluku kasvanut noin 5000 asukkaaseen. Joensuun klassillinen lyseo oli koko lähialueen kehittymisen kannalta merkittävä paikka. Koulu ei kuitenkaan avannut oviaan kaikille. Opiskelemaan pääsivät ainoastaan ne suomenkieliset pojat, joiden kotoa löytyi kiinnostusta koulutukseen ja varoja opiskelukustannusten kattamiseen. (---) Peruskoulu yhdisti 1970-luvulla oppikouluikäiset tytöt ja pojat lukioon naapuritontille (---). Joensuussa ristiriita karjalaisen vieraanvaraisuuden ja erilaisuuden pelon välillä purskahtelee edelleen esille mediassa tuon tuosta. Jotakin on ehkä jäänyt huomaamatta. Maakunnan perintö ja juuret ovat paljon laajemmat ja moninaisemmat kuin Joensuun kaupungin tai klassillisen lyseon."
 |
| Katriina Rosavaara: Empatiakoulu. |
Empatiakoulun todellinen sanoma avautuu vasta, kun kulkee suurennettujen valokuvien toiselle puolen ja kiipeää puhujakorokkeelle. Tuosta laajemmasta näkökulmasta yksittäiset liitutaulujen käsinkirjoitetut lauseetkin muodostavat kokonaisuuden:
 |
| Katriina Rosavaara: Empatiakoulu. |
"Se, että olemme täällä ja että puhun näitä sanoja, on yritys rikkoa hiljaisuus ja luoda yhteyksiä eroavaisuuksiemme välille, sillä ei meitä erilaisuus jähmetä, vaan hiljaisuus. Ja rikottavia hiljaisuuksia on paljon." -Audre Lorde: Hiljaisuuden muuttaminen kieleksi ja toiminnaksi-
 |
| Hätäleipä, 1918, Pyhäselkä. Pohjois-Karjalan museo. |
Empatiakoulun 2. luokalla opetetaan auttavaisuutta, johon viittaavat vitriinissä olevat hätäleivät.
"Vuoden 1918 alussa poliittinen tilanne Suomessa oli kireä. Kansa mellakoi ja lakkoili eri puolella maata. Elintarvikkeiden saanti oli vaikeaa ensimmäisen maailmansodan takia, ja edellisvuoden sato oli jäänyt pieneksi. Viljan säännöstely oli aloitettu kesäkuussa 1917. Viljan puutteessa turvauduttiin erilaisiin korvikkeisiin ja leipätaikinan sekaan leivottiin muun muassa jauhamatonta kauraa, jäkälää tai olkia. Tätä, joskus suolistollekin haitallista, leipää kutsuttiin hätäleiväksi."
 |
| Oscar Parviainen: Häädetyt, 1910, öljy kankaalle. Joensuun taidemuseo, Anna-Lisa ja Arnold Glaven kokoelma. |
Biennaaliin kuuluvia teoksia on levittäytynyt myös kokoelmanäyttelyn joukkoon. Taidemuseon omasta kokoelmasta on myös poimittu teoksia teemaan liittyen. Tunteita herättävä oli Oscar Parviaisen maalaama Häädetyt, jossa perhe vetää lumessa perässään rekeä, joka on täynnä tavaraa. Reen jalaksilla seisoo luuranko kuoleman symbolina. Teos on maalattu vuonna 1910, mutta muutama vuosikymmen eteenpäin maalauksesta tuli totta isommassa mittakaavassa, kun luovutettujen alueiden suomalaiset (430 000) joutuivat jättämään kotinsa toisen maailmansodan myötä.
Murtumista sillanrakennukseen
Itä-Suomessa on kautta aikojen tuntunut vahvasti rajayhteys Venäjään ja toisaalta kaupankäynti ja kulttuurisuhde rajan yli. Rajan sulkeuduttua (ties kuinka pitkäksi aikaa) suhdetta muovaillaan uudelleen. Näyttelyn yksittäiset teokset ottivat pohdiskellen ja taiteilijoiden itsensä kautta kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin muutoksiin. Toisaalta itäsuomalaisuutta kaiveltiin myös syvemmin, kun "taiteilijat käsittelevät rajojen aiheuttamia murtumia niin maassa, kehossa kuin sukulaisuussuhteissakin." Rajoja meihin ja muihin, murtumia minun ja sinun välillä. Oma suhde ympäröivään yhteiskuntaan, kotipaikkaan ja perheeseen. Lokeroimalla asioita ihmiset pyrkivät ymmärtämään, mutta samalla lokerointi eristää ja pakottaa johonkin, mitä ei välttämättä ole olemassa.
Kaikki ei onneksi tuonut pelkkää alakuloa ja epätoivoa tulevasta. Näyttelyssä on mukana paljon toivoa paremmasta ja osoitus siitä, kuinka taiteen avulla voidaan löytää sellaisia siltoja, joihin poliittiset päättäjät eivät yllä. Taiteen kautta tapahtuvan yhteistyön kautta voidaan kohdata ihmiset ja kulttuuri siten, että löydetään toisistamme enemmän inhimillistä yhteistä kuin rikkirepivää politiikkaa.
Kaiken tiivistää mielestäni Katriina Rosavaaran teokseen lainatut Audre Lorden sanat:
"Se, että olemme täällä ja että puhun näitä sanoja, on yritys rikkoa hiljaisuus ja luoda yhteyksiä eroavaisuuksiemme välille, sillä ei meitä erilaisuus jähmetä, vaan hiljaisuus. Ja rikottavia hiljaisuuksia on paljon."
M_itä? Nykytaiteen biennaali on esillä
Joensuun taidemuseo Onnissa ja
Pohjois-Karjalan museo Hilmassa 17.9.2023 saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti