Oskar Reinhart Museum

Ensimmäinen kosketus Sveitsin museoihin syntyi Winterthurissa, Oskar Reinhartin kokoelmaa esittelevässä museossa.  Itse asiassa Winterthurin museot ovat yhdistäneet voimansa ja kulkevat nykyisin nimellä Kunst Museum Winterthur. Tämä pitää sisällään Oskar Reinhartin museon lisäksi Kunstmuseum Winterthurin ja Villa Floran.

Sveitsi koostuu 26:sta kantonista ja Winterthur kuuluu Zürichin kantoniin (noin 20 kilometriä Zürichistä koilliseen). Kantonit ovat hallinnollisesti varsin itsenäisiä, sillä jokaisella kantonilla on oma perustuslakinsa ja omat lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomioelimensä. Winterthurissa syntynyt Oskar Reinhart (1885-1965) oli kuuluisa taidemesenaatti ja keräilijä, jonka kokoelmat täyttävät nykyisin kaupunginpuiston laidalla sijaitsevan museon sekä hänen entisen kotinsa Römerholzissa. 

Museossa esitellään kattavasti sveitsiläisten mestareiden lisäksi saksalaisten ja itävaltalaisten taiteiljoiden teoksia 1700-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle saakka. Mikäli haluaa nähdä kauniita maisemia ja symbolistisia tunnelmia, tämä on oikea paikka. Sveitsiläinen taide tiivistyi matkalla neljään nimeen: Ferdinand Hodler (1853-1918), Giovanni Giacometti (1868-1933), Arnold Böcklin (1827-1901) ja Felix Vallotton (1865-1925).

Joseph Anton Koch: Wetterhorn ja Reichenbachtalin vuorilaakso, 1824.

Caspar David Friedrich: Kaupunki nousevassa kuutamossa, 1817.

Moritz von Schwind: Keskipäivä, 1859.

Ferdinand Georg Waldmüller: Näkymä Arcolta, 1841.

Alexandre Calame: yksityiskohta maalauksesta Handeckin kuuset, 1851/1852.

Pelkkä vanha taide alkaa nopeasti puuduttaa. Vanhalla taiteella tarkoitan tässä tapauksessa kaikkea taidetta ennen 1800-luvun loppua, jolloin maalaukset olivat kyllä upeita, mutta siveltimenjäljet omaan makuuni liian siloteltuja. Muotokuvat ovat aina olleet itselleni vaikea paikka, sillä en tunne niissä olevan juurikaan katsottavaa. Poikkeuksen teki alla oleva 1700-luvun muotokuva, jossa naisen ranteessa näytti äkkiseltään olevan kello! Taskukellosta kehittyi rannekello vasta 1800-luvun lopulla, joten ei ole mitenkään mahdollista, että ranteessa olisi kello....

Jean-Etienne Liotard: Julie de Thellusson-Ployardin muotokuva, 1760.

...ja eihän siinä ollutkaan. Lähempi tutkiminen osoitti, että ranteessa oli ilmeisesti rakastetun tai puolison muotokuva. Tiesin, että (miniatyyri)muotokuvia läheteltiin mahdollisille puolisoehdokkaille milloin missäkin muodossa, mutta en ollut vielä aiemmin törmännyt tällaiseen rannekoruversioon.

Jean-Etienne Liotard: yksityiskohta Julie de Thellusson-Ployardin muotokuvasta, 1760.

Ferdinand Hodler: Vaeltava juutalainen (Jerusalemin suutari), 1886.

1800-luvun loppupuolella maalaustaiteen siveltimenvedot muuttuvat näkyvämmiksi ja rohkeammiksi. Kauempaa katsoen lopputulos on yhtenäinen kokonaisuus, mutta lähempää tarkasteltuna yksityiskohdissa on paljon herkullisia elementtejä. Sekä todella paksuja että vesivärinohuita maalikerroksia ja luonnosmaisia yksityiskohtia.

Ferdinand Hodler: yksityiskohta maalauksesta Vaeltava juutalainen, 1886.

Ferdinand Hodler: yksityiskohta maalauksesta Vaeltava juutalainen, 1886.

Ferdinand Hodler: Lukeva vanhus, 1885.

Ferdinand Hodler nousi yhdeksi suosikeistani Sveitsin matkalla. Hän on Arnold Böcklinin kanssa Sveitsin tunnetuimpia symbolisteja, mutta tyyli on täysin erilainen. Hodlerilla värimaailma on vaalea ja raikas, kun taas Böcklin on maalannut tummia ja mystisiä aiheita. Ferdinand Hodler tunnetaan myös myöhäiskautensa ekspressiivisistä alppimaisemista, mutta hänen tapansa kuvata ihmisiä osaa hämmästyttää. Nämä kuvaukset vanhasta miehestä ovat upeita!

Ferdinand Hodler: Miettivä vanhus pöydän ääressä, 1885.

Ferdinand Hodler: yksityiskohta maalauksesta Miettivä vanhus pöydän ääressä, 1885.

Ferdinand Hodler: yksityiskohta maalauksesta Miettivä vanhus pöydän ääressä, 1885.

1900-luku tuo tullessaan modernismin värikylläiset tulkinnat. Kokonaisuutta rikotaan tietoisesti ja väri on se joka puhuu. Taidemuseoissa on aina yhtä hienoa nähdä se taiteen kehitys ja sen tuomat erityispiirteet. Aiheet ovat kuitenkin aina olleet suht samanlaisia: ihmisen sisäinen ja ulkoinen maailma, ympäröivä todellisuus ja näkymätön. Keinot niiden vangitsemiseen ovat kuitenkn vaihdelleet ja se tiivistyy taidemuseoissa. Jokaisen vuosisadan taide kuvastaa myös oman aikakautensa kulttuuria; uusimpia keksintöjä ja mullistuksia.

Albert Müller: yksityiskohta maalauksesta Interiööri, 1924.

Giovanni Giacometti: Vanha nainen, 1912.

Giovanni Giacometti: yksityiskohta maalauksesta Vanha nainen, 1912.

Ylimmän kerroksen vaihtuvassa näyttelyssä esiteltiin vuosisatojen naiskuvia. Täällä tiivistyi taiteen keinoin se mitä naisista on eri aikoina ajateltu, millaisina heitä on pidetty ja kuinka heitä on kuvattu. Neitsyt Maria, äiti, alaston, prostituoitu, siveellinen, shoppailuholisti, malli, muusa. Kaikki kertovat naisista ja naiseudesta eri tarinaa.

Bartholomäus Bruyn vanhempi (Barthel Bruyn): Madonna, pyhä Benedictus ja pyhä Scholastica, 1512-1515.

Fritz von Uhde: Lukeva tyttö, noin 1885. Tämä muistutti tunnelmaltaan Helena Westermarckin Silttäjättäriä (tärkeä kysymys) -maalausta vuodelta 1883.

Henry de Toulouse-Lautrec: Istuva klovni - Cha-U-Ka-O, 1896. Edessä Aristide Maillol: Nainen ja kyyhky, 1905.

Sylvie Fleury: Allure Chanel Elite, installaatio, 1996/1997.

Olga Titus: Mirror, mirror on the wall, osa 3/5, videoinstallaatio, 2010.

Oskar Reinhartin museo oli kiva aloitus museomaisteluun, mutta valitettavasti seinillä ei ollut englanninkielisiä tekstejä. Pärjäsin ihan hyvin välttävällä saksantaidolla, joten en tajunnut kysyä olisiko infosta saanut lisätietoa myös englanniksi. Ja taiteen kieli on mielestäni kansainvälistä, ettei nimillä sinänsä ole merkitystä. Aika nopeasti opin kuitenkin tunnistamaan nuo aiemmin mainitsemani neljä sveitsiläistä taiteilijaa ja heidän tyylinsä. Tässä museossa keskitytään siis nimenomaan sveitsiläisten, itävaltalaisten ja saksalaisten taiteilijoiden teoksiin, ja tämä antaakin hyvän kattauksen sveitsiläisestä taiteesta. Ne kansainväliset suuret nimet sijaitsevat Reinhartin kotimuseossa Römerholzissa, josta löytyy mm. Renoirin, Degas'n, Monet'n, Manet'n, Holbeinin, El Grecon ja Goyan teoksia. Se jäi tällä kertaa näkemättä.