Kokoelmaähky, nälänhätä ja reformaatio

Bernin historiallinen museo oli valtava ja täynnä kaikkea aina esihistoriasta nykypäivään saakka. Museo on yksi Sveitsin tärkeimmistä kulttuurihistoriallisista museoista, ja sen ymmärsi kokoelmia katsellessa hyvin pian. Itse rakennus on uusgoottilainen, André Lambertin suunnittelema ja valmistunut 1894.  

Tänne oli tuotu turvaan mm. alkuperäiset Berner Münsterin katedraalin veistokset. Esillepano oli galleriamaisessa tilassa upea, sillä veistoksia pääsi kiertämään ja katsomaan läheltä.

Kopio yhdeltä Bernin kuuluisimmista kaduista, Marktgasse 37. Alkuperäinen huone oli kaksi kertaa suurempi kuin tämä kopio, se oli rakennettu 1660-70-luvulla ja edusti myöhäisrenessanssia. Marktgasse 37 talo tuhoutui 1908.

Leipää vuodelta 1692.

Elintarvikkeet museossa ovat erittäin hankala osa-alue, sillä ne ovat otollisia mm. kaikenlaisille hyönteisille. Tinaisella lautasella olevat leivänkannikat näyttivät surullisilta ja laittoivat miettimään, että miksi tällaiset on museoitu. Kävi ilmi, että kyseiset leipäpalat olivat säilyneet 1692-94 katovuosilta. Koko Eurooppaa koetteli 1600-luvulla erilaiset kriisit kuten nälänhätä, sodat, kulkutaudit ja pieni jääkausi, sillä auringon aktiivisuus oli alhainen. Ilmastoon vaikuttivat myös useat suuret tulivuorenpurkaukset (Hekla Islannissa, Serua Indonesiassa ja Komaga-Take Japanissa), jotka vaikuttivat luonnollisesti myös maanviljelyyn ja sen epäonnistumisiin. Kesät olivat kylmiä ja vilja kasvoi hitaasti. Hallat tuhosivat viljan ennen kuin se ehti kypsyä.

Nämä leivät toivat mieleeni irlantilaisen tutkijan Andrew Newbyn, joka tekee tärkeää työtä kartoittaessaan Suomesta mm. suurten nälkävuosien (1866-68) muistomerkkejä. Yle uutisoi Newbyn tutkimuksesta vuosi sitten näin: "Irlantilainen tutkija halusi selvittää, miksi Suomi on pitkälti unohtanut suuren nälänhätänsä, kun Irlannissa vastaava määrittää koko kansakuntaa." Newbyn projektia voi seurata myös Instagramissa. Jotta emme unohtaisi. 

So Andrew, if you read these lines, thank you for your amazing work! And greetings from Bernisches Historiches Museum!

Museon kokoelmissa oli myös upea sarja Kuolemantanssi-aiheita. Nämä olivat kopioita alkuperäisistä dominikaaniluostarin seinämaalauksista, jotka maalasi Niklaus Manuel 1516-1520. Kopiot on maalannut Albrecht Kauw 1649. Seinämaalaukset tuhoutuivat 1660. Kuvissa osoitetaan, että kuolema on kaikille yhteinen. Se kohtaa samalla tavalla kerjäläisiä ja kuninkaita, miehiä ja naisia ammattikunnasta ja sosiaaliluokasta riippumatta.  

Vaikuttavin ja samalla surullisin näyttelykokemus oli arkeologisista löydöistä ja reformaatiosta kertova osuus. Kuvakiistan jälkeen Bern omaksui uskonpuhdistuksen 1528 ja katolisia pyhäinkuvia tuhottiin. Kaupunginhallitus päätti poistaa Berner Münsterin katedraalista veistokset ja niitä käytettiin kivimurskana saman katedraalin terassin laajennukseen, joka oli käynnissä samoihin aikoihin. Tuhoutuneita veistoksia ja niiden palasia löydettiin uudelleen vasta 1986 tehdyissä korjaus- ja kunnostustöissä. 

Lattialla makasivat hakattuina ja tuhottuina niin Neitsyt Maria, arkkienkeli Mikael kuin useat tunnistamattomaksi jääneet pyhät.

Neitsyt Maria ja lapsi, 1510/20, Peter Pfisterin työpaja(?). Tämä veistos ei ehtinyt olla montakaan vuotta valmiina ennen kuin se tuhottiin. Veistoksessa ei ole jälkiä maalipinnasta. Ontto selkäpuoli viittaisi siihen, että se on todennäköisesti ollut sijoitettuna pylvästä vasten.

Näiden näkeminen vaikutti tunteisiin todella voimakkaasti. Tietenkin olin tietoinen reformaation ja vastauskonpuhdistuksen historiasta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun oikein pysähdyin aiheen äärelle ja näin tuhot konkreettisesti. Viime vuonna vietettiin reformaation 500-vuotista merkkivuotta Suomessakin, mutta itse asiassa näistä historian ikävämmistä puolista oltiin melko hissukseen. Kuten esimerkiksi siitä, kuinka reformaatio vaikutti Suomessakin katolisen ja ortodoksisen väestön asemaan ja oloihin. "Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin", sillä "reformaatio on vaikuttanut Mikael Agricolasta lähtien kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin ja moneen muuhun asiaan." (Reformaatio2017)

Pietà, 1400/1410, Praha, Parlerin koulukunta.

Mutta. Kun katselin näitä pahoinpideltyjä veistoksia Bernissä tuli väistämättä mieleeni Isiksen tuhovoima mm. Mosulissa, jossa se hävitti kulttuurihistoriaa. Tulee muistaa, että uskontokunnasta riippumatta kaikki maailman kulttuuriomaisuus on loppujen lopuksi meidän kaikkien yhteistä kulttuuriomaisuutta ja -perintöämme. Ne kertovat ihmisyydestä, sen kehityksestä ja pahimmillaan sen tuhovoimasta. Tämä on yksi syy miksi rakastan museoita: jotta emme unohtaisi historiaamme, ja jotta voisimme muuttaa sen tulevaisuudessa paremmaksi.   

Samassa tilassa tuhottujen veistosten kanssa esiteltiin Berner Münsterin katedraalissa olleita pyhän Vincentin elämästä kertovia kuvakudoksia. Nämä on valmistettu Brysselissä 1515.

Vasemmalta oikealle: Pyhän Vincentin kaste, kouluaika ja diakoniksi vihkiminen.

Pyhän Vincentin ruumis, ruumiin laittaminen säkkiin ja upottaminen mereen sekä pyhän Vincentin hautaaminen.

Pyhän Vincentin jäännösten siirtäminen ja pyhän kunnioittaminen Bernissä.

Olen nähnyt kuvakudoksia monissa Euroopan museoissa, mutta täällä ne todella veivät huomion. Museokerroksia, huoneita ja varsinaisia esineitä oli kokonaisuudessaan paljon, mutta esillepano oli ihanan maltillinen. Suuret ja näyttävät, kauniisti värinsä säilyttäneet kuvakudokset olivat hämmästyttäviä.

Yksi museon helmistä on flaamilainen ns. Millefleurs tapestrie eli tuhannen kukan kuvakudos. Se on kuulunut aikoinaan Burgundin herttualle Kaarle Rohkealle (1433-1477). Seinän kokoinen tekstiili on ainut säilynyt kuvakudos vuonna 1466 valmistuneesta kahdeksan kuvakudoksen sarjasta. Se ryöstettiin Berniin Burgundin sotien (1474-77) myötä.

Bernin historiallisessa museossa sijaitsee myös Einstein Museum. Esittelin teille aiemmin Einsteinhausin, joka oli kuitenkin pieni pettymys. Täällä koko Einsteinin suvun historia oli kiedottu osaksi Sveitsin kulttuurihistoriaa, välillä mielestäni vähän pakotetusti. Lopputulos oli kuitenkin mielenkiintoisempi kuin pienessä kotimuseossa. 

Porraskäytävä oli muutettu yhdeksi peilien ja näyttöjen täyttämäksi installaatioksi, jossa vaihtui valokuvia Einteinin elämästä. Tämä oli upea oivallus ja tiivisti näyttelyn lauseen: "Einstein turned upside down the conception of the world of classical physics".

Aarau, 1896. Albert Einsteinin päättötodistus.

Aarau, 1896. Albert Einsteinin ranskan esseekoe päättövuodelta. Hän kirjoittaa, että haluaa opiskella fysiikkaa Zürichissä ja tulla teoreettisen fysiikan professoriksi. Molemmat tavoitteet kävivät toteen.

Näyttelyssä esiteltiin paitsi Albert Einsteinin uraa ja yksityiselämää, täällä kävi tutuksi myös Einsteinin ensimmäisen vaimon Milenan merkitys. Kuten Einsteinhausissa, olin täälläkin enemmän kiinnostunut Milevasta uraauurtavana naisena kuin Albertista. Mileva jäi kuitenkin valitettavasti miehensä varjoon, kuten niin monet muutkin aikansa naiset.

Oni, japanilaisen kansantaruston peto, puuta, Edo-aikakausi 1600-1700-luku.

Museossa olisi ollut voinut viettää toisenkin päivän, minkä vuoksi museoähky alkoi nostaa päätään. Osa kokoelmanäyttelystä meni siis ohi vähän kevyemmin. Vaikuttavuuden rinnalle nousi pieni epämukava olotila, kun saleissa esiteltiin muiden kulttuurien esineistöä. Aasia, Oseania, Australia ja Amerikan intiaanikulttuuri. Näiden esineiden kohdalla tuli sellainen olo, että esineiden tulisi olla jossain muualla kuin keskellä Eurooppaa. Kotonaan. Mutta niinhän se on, että maailman isoimmissa ja hienoimmissa museoissa on aina myös jotain mielipahaa aiheuttavaa. Sotasaaliita ja ryöstöjä. Lahjojakin. Toisaalta siinä on hyvätkin puolensa. Kun ihminen pahuudessaan tuhoaa kulttuureja alkuperäisillä sijoillaan, on jotain kulttuurista turvassa ympäri maailmaa. Ja kuten sanoin, maailman kulttuurit ovat meidän kaikkien yhteistä kulttuuriperintöämme. Bernin historiallinen museo nousi aika korkealle kulttuurihistoriallisten museokohteiden listallani.

Japanilaisen lääninherran (daimyō) haarniska, 1800-luku. Lahja valtionkansleri Tomomi Iwakuralta 1873.

Kuorisilmäinen seremoniallinen kummitustuoli, puuta, Sepik, Papua-Uusi-Guinea. Olkapäät muodostavat istuinosan.

Seuraavaksi poiketaan Sveitsin maaseudulle, ranskankieliselle alueelle,
Gruyèresin keskiaikaiseen kylään.

Einsteinhaus

Bernissä ei voi olla törmäämättä Albert Einsteiniin (1879 Ulm, Saksan keisarikunta - 1955 Princeton, Yhdysvallat). Hän näkyy mm. julisteissa, museoissa, pronssiveistoksissa ja turistikaupoissa. Einstein asui, opiskeli ja työskenteli Sveitsissä useita vuosia 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. 

Kramgasse No. 49 sijaitseva Einsteinhaus on kahden kerroksen asunto, joka oli Albert Einsteinin, hänen puolisonsa Mileva Marićin ja heidän poikansa Hans Einsteinin vuokrahuoneisto vuosina 1903-1905. Kapean käytävän katto on maalattu Linnunradan näköiseksi. Portaat johtavat toiseen kerrokseen, jossa on lipunmyynti ja olohuone. 

Museo oli paljon pienempi kuin odotin ja pienoinen pettymys, sillä varsinaisesti esillä ei ole juurikaan mitään Einsteinin alkuperäisestä kodista. Olohuone on sisustettu aikakaudelle tyypillisillä huonekaluilla ja seinillä on valokuvia Einsteinin lapsuudesta ja perhe-elämästä.  

Näyttelytekstit valottavat saksan lisäksi onneksi myös englanniksi Einsteinin elämää keskittyen luonnollisesti Bernissä ja Sveitsissä vietettyihin vuosiin. Ainut sisustettu näytteytila oli siis toisen kerroksen olohuone. Kolmannessa kerroksessa oli lähinnä vain näyttelytekstejä ja mainoksenomaisesti museokaupassa myytäviä tuotteita (kuten mukeja ja lippiksiä).

Einstein kirjoittautui lokakuussa 1896 Zürichin Teknillisen korkeakoulun osastolle VI, jossa koulutettiin matematiikan ja luonnontieteiden opettajia. Samalla osastolla opiskeli 23 oppilasta, joista yksi oli hänen tuleva vaimonsa Mileva Marić. Hyvistä opettajista huolimatta Einstein laiminlöi opiskelujaan eikä käynyt erityisen aktiivisesti luennoilla, koska kuvitteli, ettei fyysikko tarvitse matematiikasta kuin perustiedot. Einstein valmistautui kesälomalla yhdessä tyttöystävänsä Mileva Marićin kanssa pian koittaviin vuoden 1900 diplomitöihin. Einstein käsitteli työssään lämmön johtumista. Myöhemmin hän työskenteli opettajana, niin yksityisenä kuin kouluissakin. Einstein toimi Bernin patenttitoimistossa 3. luokan asiantuntijana, ja hänen työnkuvaansa kuului elektromagneettisille laitteille tehtyjen patenttihakemusten arviointi.

Työpaikan varmistuminen Bernissä olisi suuri helpotus rahavaikeuksissa olevalle Einsteinille ja hänen tulevalle puolisolleen Mileva Marićille, sillä Marić odotti heidän esikoistaan. Einsteinin asuessa Bernissä ja pitäessä väliaikaisesti yksityiskoulua vuokran kattamiseksi Marić synnytti tyttölapsen äitinsä ja isänsä luona Novi Sadissa. Einstein ymmärsi tuolloin, ettei lapsen saaminen niin nuorena ja varsinkin avioitumattomana ollut sopivaa. Tilanne oli vaikea Einsteinin vanhemmille, jotka olivat hyvin vihoissaan sekä poikansa vaimolle että tämän perheelle. Aika patenttivirastossa oli Einsteinille erityisen surullinen, sillä hänen isänsä kuoli. Hän oli kuitenkin saanut isältään luvan avioitua Mileva Marićin kanssa.

Bernin patenttiviraston työvuosina Einstein sai valmiiksi neljä suurta työtä. Kaikki valmistuivat samana vuonna 1905. Töihin kuuluivat suppea suhteellisuusteoria, valosähköinen ilmiö, Brownin liike sekä massan ja energian verrannollisuus (E=mc²), joka kuitenkin usein liitetään suppeaan suhteellisuusteoriaan. Kaikki työt saivat muiden fyysikoiden huomion. Työ patenttivirastossa ei ehkä ollut Einsteinille kovin haastavaa, mutta sen ansiosta hänelle jäi aikaa uusimpien fysiikanteorioiden lukemiselle ja omalle itsenäiselle ajattelulle. Tämän uskotaan olleen merkittävä asia hänen vuonna 1905 julkaisemiensa teorioiden kehittymisen kannalta. 

30. huhtikuuta 1905 Einstein sai valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla. Hänellä oli jo mainetta tunnettujen fyysikkojen keskuudessa, ja ihmeteltiinkin, miksi hän yhä työskenteli patenttivirastossa. Einstein otti vastaan 15. lokakuuta 1909 työn Zürichin yliopiston professorina ja sai kunniatohtorin arvon jo ennen tehtävään astumista. Mukaansa hän otti vaimonsa ja lapsensa, Hans Albertin.

Kaikella kunnioituksella Einsteinin elämäntyötä kohtaan, minä olin itse asiassa kiinnostuneempi hänen vaimostaan Milevasta. Nainen, joka aloitti lääketieteen parissa, mutta siirtyi teknilliseen korkeakouluun, jossa oli vuosikurssinsa ainut naisopiskelija. Hänen arvosanansa fysiikassa olivat erinomaiset, mutta menetetyn ajan ja raskauden vuoksi hän ei läpäissyt yliopiston loppukoetta edes toisella yrittämällä. Tammikuussa vuonna 1902 hän synnytti Lieserl-tyttären ja meni naimisiin Einsteinin kanssa 6. tammikuuta 1903. Einstein ja Marić erosivat virallisesti 1919 elettyään sitä ennen viisi vuotta erossa.

Einsteinien perhe-elämässä ihmetytti myös lasten kohtalo. Ensimmäinen lapsi, Lieserl-tytär (1902-1903), jätettiin ilmeisesti Milevan vanhempien luo, jossa hän kävi synnyttämässä. Lapsi oli todennäköisesti tarkoitus antaa adoptioon, sillä Albert ja Mileva eivät olleet tuolloin vielä naimisissa. Einstein ei ehtinyt koskaan nähdä tytärtään. Tiedot Lieserlistä paljastuivat ensimmäisen kerran vasta vuonna 1986, jota ennen ensimmäiseksi lapseksi oli merkitty Hans Albert (1904-1973).  Kolmas lapsi Eduard syntyi vuonna 1910 Zürichissä.

Perhe-elämä pyyhki Milevan haaveet omasta tieteellisestä urasta, vaikka siihen olisi ollut hyvät lähtökohdat. Hän joutui seuraamaan vierestä miehensä menestystä. Joidenkin lähteiden mukaan Milevan uskotaan myös auttaneen Einsteinia teorioidensa matemaattisessa puolessa.

Vaikka Einsteinhaus oli näyttelyllisesti pettymys, sieltä sai silti melko tiiviissä paketissa yleistiedot sekä Einsteinin historiasta ja urasta myös Milevan elämästä. Huoneistoa (museota) ylläpidetään ilmeisesti yhdistysvetoisesti ja sponsori/lahjoitusvaroin, joten ymmärrän, että lopputulos ei ole verrattavissa ammatillisesti hoidettuihin museoihin. Mahtavaa kuitenkin, että kävijämäärät ovat olleet kasvussa lähes joka vuosi vuodesta 2005 alkaen (2005: 27 068 kävijää, 2016: 57 250 kävijää). Ja kävijämäärät ovat vaikuttavia kyseisen paikan kokoon ja sisältöön nähden.

Seuraavassa postauksessa katsellaan Berniä lintuperspektiivistä.