Palataanpa Petäjävedelle ja inventointihankkeeseen. Olisi niin paljon mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita jaettavana, että oli ihan valinnanvaikeus. Päädyin kuitenkin kahteen esineeseen, jotka kuvaavat hyvin sekä historiallista kerroksellisuutta että sitä, kuinka esine itsessään voi kertoa enemmän kuin osaisi ensinäkemältä odottaa.
Esineinventointiini kuuluu paikoin myös kiinteää sisustusta, kuten saarnatuoli, lasimaalaukset ja alttarikaide. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin kahteen polvistumispenkkiin. Ensimmäinen näkyykin jo yllä olevassa kuvassa: alttarikaiteen kanssa samanlaiseksi maalattu ja päällystetty pitkä polvistumispenkki alttarin edessä.
Kirkko on suurelta osin 1960-luvun sisustustyylissä, jolloin kokonaisuudesta haluttiin vaaleaa ja pelkistettyä. Polvistumispenkkikin näyttää ensinäkemältä hyvin yksinkertaiselta: valkea jalkalista ja vaaleansininen päällyskangas. Kun penkin kääntää ympäri ja ylösalaisin, paljastuu jotain muuta.
Polvistumispenkki kertoo samantien olevansa vanhempi kuin 1960-luvun tuote. Vanerilevyn takaa paljastui 20-luvun tyyliin muotoiltu jalkalista, joka on tuettu ja peitetty pelkistysvimmassa piiloon. Hienoa tässä on se, että penkki on säilynyt kaikkine (väri)kerroksineen.
Tässä työssä pärjää paremmin mitä uteliaampi jaksaa olla. Työjärjestykseni on muotoutunut seuraavanlaiseksi: mitat esineestä, valokuvaus ja tiedot kokoelmanhallintaohjelmaan. Teen yleensä niin, että mittaan ja valokuvaan puolet päivästä ja päivän lopuksi vien tiedot koneelle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esinettä on luettava koko ajan valokuvaamisen ohessa, sillä pienetkin yksityiskohdat voivat olla merkityksellisiä. Pelkät yleiskuvat eivät riitä, jos haluaa tietää kohteesta enemmän. Valokuvatessa on siis jo samalla mietittävä mitä tietoja aikoo kokoelmanhallintaohjelmaan viedä, sillä kuvilla perustellaan osaksi sitä mitä on kirjoittanut. Huomasin myös sen, että ensin on tehtävä se "tylsä" osuus eli mittaaminen, sillä valokuvaamisen tiimellyksessä se tuppaa unohtumaan etenkin, jos esine alkaa kertoa tarinaansa yksityiskohtien kautta yhtään enempää.
Esineiden pyörittely ja tutkiminen jokaisesta kulmasta on tärkeää, sillä yllä olevan kuvan tavoin pienikin asia voi kertoa esineen historiasta. Entinen samettipäällyskangas pilkotti nykyisen alta vain pieneltä osin, mutta kertoo sitäkin tärkeämpää tietoa.
Toinen polvistumispenkki on paljon lyhyempi ja sijaitsee saarnatuolissa. Tässäkin ensinäkemä antaa olettaa, että kyseessä on yksinkertainen, valkeaksi maalattu alaosa ja punaisella samettikankaalla päällystetty pehmuste.
Kun penkin kääntää ympäri, se suorastaan puhuu. Penkin alle oli kaiverrettu kirkon valmistumisvuosi 1879 (eli penkillä ja kirkolla on ikää 136 vuotta!) ja tekstiä, joka kertoo kirkon vaiheista:
"Kirkko maalattiin sisältä
kesällä 1966. Taiteilija
Lehtisen väriselityksen mukaan.
Urakoitsijana Veikko Lindholm
mukana
Seijesvirta,
Halla-aho,
Salonius,
Välivaara ym."
Ja lopuksi se pienempi löytö, joka osoittaa esimerkiksi sen, että alttarin edessä ollut pitkä polvistumispenkki on ollut aiemmin päällystetty samanlaisella samettikankaalla tämän lyhyemmän penkin kanssa.
Päivät tuntuvat siltä kuin olisi aarteenetsijä.
Koskaan ei voi tietää mitä esineet loppujen lopuksi paljastavat!
Jännää katsoa näitä kuvia, koska olen istunut tuossa kirkossa aika monta tuokiota nuoruusvuosina. Ystäväni soitti urkuja ja minä kuuntelin. Enimmäkseen istuin urkuparvella ja siksi se parven ikkuna on tuttu. Hämmästyttävän huonosti muistin katto- ja alttarimaalauksia.
VastaaPoistakatveita: Onpa hauska kuulla, että niin monella on muistoja Petäjäveden kirkosta. Sinut siis lumosi urkumusiikki eivätkä ne maalaukset. ;) Hmm, taidanpa siis jossain vaiheessa näyttää lähikuvia niistä maalauksistakin?
Poista