Mysteeritekstiili

On tästä jo joitain viikkoja aikaa, kun työkaverini tuli sanomaan, että RIISAan saapui kaksi miestä Petäjävedeltä. Toisella kuulema pitkä parta ja... Työkaverini ei ehtinyt sanoa lausettaan edes loppuun, kun jo huudahdin Seppo! ja kiiruhdin tervehtimään. 

Te muistatte minun inventointiprojektini Petäjäveden seurakunnassa viime syksynä. Olipa mukava nähdä kirkkoherra Seppo Ojalaa uudelleen ja kuulla kuulumisia. Petäjäveden seurakunta remontoi uutta kirkkoa (1879) ja osa remonttibudjetista käytetään taiteeseen (HIENOA). Tämän vuoksi he olivat tulleet katsomaan meidän Faces of Christ -näyttelyämme.

Sepon vierailusta muistui mieleeni, että unohdin silloin projektin tiimellyksessä esitellä teille erään mysteeriteksiilin. Kuten ehkä muistatte, projektin myötä löytyi kaikkea jännittävää.  

Uuden kirkon esineinventoinnissa tuli vastaan tällainen tekstiili:

Kyselin seurakunnan henkilökunnalta josko joku tietäisi tästä enemmän, mutta kukaan ei osannut sanoa mikä tai mistä se on. Kuvio oli selvästi ollut osa kokonaisuutta, mutta en tiennyt mitä. Tekstiilin korkeus on 53 cm ja leveys noin metrin. Kysyin Sepolta luvan ja sain viedä tekstiilipalan yliopistolle tutkittavaksi. Kukaan yliopistollakaan ei suoralta kädeltä osannut sanoa mikä se on ollut. Yksi osasi kertoa kirjontatekniikoista ja toinen ajoitti sen tyylin perusteella 1920-luvulle. Ajoitus paljastui myöhemmin oikeaksi.

Toinen ohjaajistani huomasi tekstiilissä jotain tuttua ja alkoi selvittää valokuva-arkistoa. Pienen etsinnän jälkeen kävi ilmi, että Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa on samanlainen, mutta kokonainen tekstiili:

Jyväskylän kaupunkiseurakunta. Kuva täältä.

Kyseessä on siis osa antependiumia eli alttarivaatetta. Tummanpunaiseen, puuvillasamettiseen alttarivaatteeseen on kirjottu kanervanpunaisella holvikaarikuvioita ja keskellä on samanlainen kuvio kuin Petäjävedeltä löytynyt tekstiili.

Paljastui, että tekstiili on osa Rafael Blomstedtin (1885-1950) suunnittelemaa Risti -nimistä alttarivaattetta. Hän suunnitteli sen Suomen Käsityön Ystävien 40-vuotisjuhlanäyttelyyn Helsinkiin vuonna 1919. Kyseinen näyttely oli samalla Suomen ensimmäinen kirkkotekstiilikilpailu. 

Jyväskylän kaupunkiseurakunnan alttarivaate ei ole täysin identtinen tuon vuoden 1919 voittajatekstiilin kanssa, sillä se on toteutettu hieman muunnellen Jyväskylän kaupunginkirkon alttaripöydän mittojen mukaan. Näin on ollut todennäköisesti myös Petäjävedellä. 

Jyväskylässä järjestettiin vuonna 1926 kristilliset taidepäivät ja todennäköisesti Jyväskylän alttarivaatteen hankkiminen liittyy sekä kilpailuvoiton että taidepäivien yhteisvaikutukseen. Ryhmä aktiivisia seurakuntalaisia lahjoitti alttarivaatteen Jyväskylän seurakunnalle.

Petäjävedelle alttarivaate kuitenkin tilattiin ostokuitin mukaan jo vuotta aiemmin 1925. (Riemastuin alkuperäisen kuitin löytymisestä!) Kuitista näkee, että tilaús on tehty toukokuun 29. pvä ja alttarivaate on toimitettu noin kaksi kuukautta myöhemmin 22. heinäkuuta 1925. Suomen Käsityön Ystävien näyttelyluettelossa Blomstedtin suunnitteleman alttarivaatteen hinnaksi oli määritelty 3700 markkaa, mutta kuitin mukaan Petäjäveden seurakunta maksoi alttarivaatteesta huomattavasti vähemmän. Kuitti on osoitettu "Kirkon isäntä Herra W. Flinkmanille".

Tekstiilin tarkoitus ratkesi, mutta arvoitukseksi jäi edelleen, 

että mitä lopulle alttarivaatteelle on käynyt. 

Miksi jäljellä on enää koristekuvio?

Terveiset Petäjäveden seurakuntaan!

Arvoituksia ratkomassa

Töitä on takana nyt puolitoista kuukautta ja aika tosiaan lentää siivillä. Sain elämäni ensimmäistä kertaa nimeni työhuoneen oveen, jossa on nyt tullut oltua oikeasti hieman enemmän, kun kenttätyökuvaukset on saatu päätökseen. Tuntuu samaan aikaan hienolta ja oudolta. Taas on sellainen olo, että miten tätä voi kutsua työksi, kun tämä tuottaa niin paljon iloa. Nimikyltti ovenpielessä tuntui hassun viralliselta. Ehkä senkin vuoksi, että yläpuolella komeilee jonkin verran kokeneempi nimi... Vastahan se savolaistyttö istui ensimmäisillä taidehistorian ja museologian luennoilla, jännitti millaista yliopistoelämä oikeasti olisi ja kirjoitti innoissaan ensimmäisiä esseitä.

Olen tällä hetkellä levittäytynyt röyhkeästi kahdelle työpöydälle: toinen täyttyy tietokoneista ja kirjallisuudesta, toisella pöydällä on milloin kirkon piirustuksia, havainnollistavia kaavioita, post-it lappuja tai valokuvia. Jonkin aikaa pöydällä seisoi myös mysteeritekstiili. En ole ehkä vieläkään ihan täysin sisäistänyt tätä yliopiston yhteisöllisyyttä (en vaikka sitä ollaan valmistumisen kynnyksellä). Tarkoitan siis sitä, että minun ei oleteta tietävän kaikesta kaikkea, ja kuinka kaikki tuntuvat olevan vilpittömän avuliaita ja kiinnostuneita siitä mitä teen. Onko tämä jotenkin suomalainen ominaisuus vai olenko se vain minä, joka ajattelee, että ollakseen hyvä työntekijä, pitäisi selviytyä hommasta kuin hommasta ihan itse? Onneksi tämä ajatusmaailma on työrupeaman myötä hieman karissut (juuri niiden ihanien kanssaihmisten ansiosta) ja sitä osaa hyödyntää laitoksen monipuolista osaamista. Esimerkiksi perjantaina hymyilin hölmönä tietokoneen ruudulle, kun olin lähettänyt erään maalauksen signeerauksen sähköpostilla tutkijalle tulkittavaksi ja vastaus lensi takaisin kuin sähkövirta: Hugo Eho. 

Tiedon etsiminen, kerääminen ja syöttäminen tietokantaan vie aikaa, mutta samalla se vie mennessään. Olin jo eräässä vaiheessa niin pyörällä päästäni Petäjäveden uuden kirkon historiallisista kerroksista, että selventääkseni esineiden historiallisia vaiheita värikoodasin vaiheita paperilapuille. 

Kaikki ei ole aina ollut sellaista miltä kokonaisuus nykyisin näyttää. Mikä on ihan ymmärrettävää, kun kirkolla on ikää 136 vuotta. Ulospäin yksi näkyvimmistä muutoksista on se, että ristikeskuksen kupolitorni muutettiin vuoden 1937 uudistuksessa suippotorniksi. 

Inventointihanke rajautuu kohdallani siis kirkolliseen esineistöön, mutta kirkon arkkitehtoniset ja sisäpintojen muutokset heijastuvat myös esineisiin, mikä täytyy ottaa huomioon. Tämä näkyy esimerkiksi esineiden uusilla maalikerroksilla: kun seinien väri muuttuu, muuttuu samalla myös huonekalujen väritys uuteen tyyliin sopivaksi. Samaisessa vuoden 1937 peruskorjauksessa muutettiin paitsi tornin muotoa, pelkistettiin myös koristeellista sisustusta ajanmukaisemmaksi ja väritykseltään vaaleammaksi. Siellä täällä kirkossa on nähtävissä kuitenkin edelleen vilahduksia siitä entisestä historiallisesta kerroksesta.

Yksi uuden kirkon jännittävimmistä löydöistä näkyy yllä. Valokuvatessani noita koristeellisia puukappaleita, minulla ei ollut aavistustakaan mitä tai mistä ne olivat peräisin. Seurakunnan henkilökuntakaan ei osannut suoralta kädeltä sanoa, mihin tarkoitukseen puukappaleet oli tehty. Olin useamman päivän kutkuttavassa epätietoisuudessa, kunnes seurakunnan oma arkisto paljasti lopputuloksen. Vanha valokuva kertoi, että puukappaleet ovat koristaneet aiemmin saarnatuolin pöntön kulmia:

 Samainen kuva paljasti myös alla olevan koristelistan sijainnin:

Esineiden käsittely ja tutkiminen on mielenkiintoista, mutta eniten mielihyvää tuottaa epäselvien ja epävarmojen tietojen täydentäminen. Tämän projektin jälkeen seurakunnalla on hieman vähemmän aukkoja esinehistoriassaan, kun tiedon lisäksi todisteina on kuvallista materiaalia.

Kirkkotaidetta

Kirkkotaiteesta tulee varmasti monella ensimmäiseksi mieleen alttaritaulut ja ikonit. Laajassa mittakaavassa kirkkotaide pitää sisällään kaiken kirkossa olevan taiteen, kuten maalaukset, tekstiilit, ehtoollisvälineet ja arkkitehtoniset yksityiskohdat. Ajattelin tutustuttaa teidät hieman Petäjäveden kirkon (1879) maalaus- ja tekstiilitaiteeseen.

Alttaritaulun on maalannut Frans Hautala (1875-1952) vuonna 1928 ja se sijoitettiin samana vuonna alttarille Petäjäveden seurakunnan 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Sitä ennen taulun paikalla oli seinään maalattu risti.

Vuonna 1937 toteutetussa korjauksessa saarnatuolista poistettiin mm. peilikoristeet ja Antti Salmenlinna maalasi tilalle evankelistojen symbolit. Kyseinen taiteilija maalasi myös kattoon ja lehtereille koristemaalaukset.

Kirkon ristikeskuksen kattoon on kuvattu neljä enkeliä. Yhdellä on käsissään lyyra, toinen on ristinyt kätensä, kolmas pitää käsissään maljaa ja sulkakynää(?) ja neljäs kannattelee avointa kirjaa.

Pohjoislehterille on kuvattu lintu ja kolme poikasta. Kuva viittaa tarinaan, jonka mukaan ravinnon ollessa vähissä pelikaani ruokkii poikasiaan sydänverellään. Tämä liitetään kristinuskossa Kristukseen, joka vuodatti omaa vertaan ihmiskunnan tähden. Salmenlinna on kaunistanut pelikaanin leveää ja pitkää nokkaa. Lopputulos näyttää hieman joutsenen ja kyyhkysen sekoitukselta.

Sakastiin vievän oven vieressä on pieni Hellyyden Jumalanäidin ikoni. Kyllä, luterilaisessakin ympäristössä on tilaa Marialle.

Veikkaan, että nykyisin harvempi käy kirkossa niin usein, että näkisi kaikki tekstiilien liturgiset värit. Petäjäveden kirkossa on kaunis käsinkudottu ja -kirjottu sarja mm. antependiumeja (alttarivaatteita). Anne Sojakka-Riihonen on valmistanut seurakunnalle violetin, punaisen ja valkoisen sarjan, johon kuuluu alttarivaatteen lisäksi ehtoollispeite, saarnatuolin ja lukupulpetin kirjaliinat sekä messukasukka ja stola. 

Violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla.

Punainen on veren, tulen ja tunnustuksen väri. Sitä käytetään myös Pyhän Hengen ja Kristuksen tunnustamisen symbolina. Punaista käytetään muun muassa helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien (Stefanus, Henrik) päivinä.

Valkoinen kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaanenkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä kuten jouluyönä ja joulupäivänä, pääsiäisyönä ja pääsiäispäivinä sekä loppiaisena ja mikkelinpäivänä. Valkoisen rinnalla voidaan käyttää myös hopean ja kullan värejä.

Kirkossa kiertää myös Salmenlinnan suunnittelema kuusiosainen lasimaalaussarja, joka toteutettiin Salomo Wuorion tehtaassa. Keskelle on kuvattu Agnus Dei eli Jumalan Karitsa ja alapuolelle viinirypäleen oksia. Tämä liittyy Raamatun viinipuuvertaukseen: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää". Omaan tutkimukseeni liittyen, samaa teemaa on käytetty modernimmassa muodossa Helsingin Viikin kirkon (2005) alttarilla. Alttaritaideteoksen on toteuttanut taidegraafikko Antti Tanttu.

Toisessa kirkkosalin lasimaalauksessa on vertauskuva peurasta. Peura juomassa vesilähteen tai -lammikon ääressä symboloi ihmisen kaipuuta Jumalan luo, kruunu mm. ikuisen elämän lahjaa.

Yleisilmeeltään vaaleassa kirkossa on väriä maalauksissa ja ikkunalaseissa ja kirkkovuoden mukaan vaihdettavissa tekstiileissä. Tekstiileillä saa muutettua yleisilmettä todella paljon, tässäkin tapauksessa.

Uteliaisuus palkitsee

Palataanpa Petäjävedelle ja inventointihankkeeseen. Olisi niin paljon mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita jaettavana, että oli ihan valinnanvaikeus. Päädyin kuitenkin kahteen esineeseen, jotka kuvaavat hyvin sekä historiallista kerroksellisuutta että sitä, kuinka esine itsessään voi kertoa enemmän kuin osaisi ensinäkemältä odottaa.

Esineinventointiini kuuluu paikoin myös kiinteää sisustusta, kuten saarnatuoli, lasimaalaukset ja alttarikaide. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin kahteen polvistumispenkkiin. Ensimmäinen näkyykin jo yllä olevassa kuvassa: alttarikaiteen kanssa samanlaiseksi maalattu ja päällystetty pitkä polvistumispenkki alttarin edessä.

Kirkko on suurelta osin 1960-luvun sisustustyylissä, jolloin kokonaisuudesta haluttiin vaaleaa ja pelkistettyä. Polvistumispenkkikin näyttää ensinäkemältä hyvin yksinkertaiselta: valkea jalkalista ja vaaleansininen päällyskangas. Kun penkin kääntää ympäri ja ylösalaisin, paljastuu jotain muuta. 

Polvistumispenkki kertoo samantien olevansa vanhempi kuin 1960-luvun tuote. Vanerilevyn takaa paljastui 20-luvun tyyliin muotoiltu jalkalista, joka on tuettu ja peitetty pelkistysvimmassa piiloon. Hienoa tässä on se, että penkki on säilynyt kaikkine (väri)kerroksineen.

Tässä työssä pärjää paremmin mitä uteliaampi jaksaa olla. Työjärjestykseni on muotoutunut seuraavanlaiseksi: mitat esineestä, valokuvaus ja tiedot kokoelmanhallintaohjelmaan. Teen yleensä niin, että mittaan ja valokuvaan puolet päivästä ja päivän lopuksi vien tiedot koneelle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esinettä on luettava koko ajan valokuvaamisen ohessa, sillä pienetkin yksityiskohdat voivat olla merkityksellisiä. Pelkät yleiskuvat eivät riitä, jos haluaa tietää kohteesta enemmän. Valokuvatessa on siis jo samalla mietittävä mitä tietoja aikoo kokoelmanhallintaohjelmaan viedä, sillä kuvilla perustellaan osaksi sitä mitä on kirjoittanut. Huomasin myös sen, että ensin on tehtävä se "tylsä" osuus eli mittaaminen, sillä valokuvaamisen tiimellyksessä se tuppaa unohtumaan etenkin, jos esine alkaa kertoa tarinaansa yksityiskohtien kautta yhtään enempää. 

Esineiden pyörittely ja tutkiminen jokaisesta kulmasta on tärkeää, sillä yllä olevan kuvan tavoin pienikin asia voi kertoa esineen historiasta. Entinen samettipäällyskangas pilkotti nykyisen alta vain pieneltä osin, mutta kertoo sitäkin tärkeämpää tietoa.

Toinen polvistumispenkki on paljon lyhyempi ja sijaitsee saarnatuolissa. Tässäkin ensinäkemä antaa olettaa, että kyseessä on yksinkertainen, valkeaksi maalattu alaosa ja punaisella samettikankaalla päällystetty pehmuste.

Kun penkin kääntää ympäri, se suorastaan puhuu. Penkin alle oli kaiverrettu kirkon valmistumisvuosi 1879 (eli penkillä ja kirkolla on ikää 136 vuotta!) ja tekstiä, joka kertoo kirkon vaiheista:

"Kirkko maalattiin sisältä 

kesällä 1966. Taiteilija 

Lehtisen väriselityksen mukaan. 

Urakoitsijana Veikko Lindholm 

mukana

Seijesvirta,

Halla-aho,

Salonius,

Välivaara ym."

Ja lopuksi se pienempi löytö, joka osoittaa esimerkiksi sen, että alttarin edessä ollut pitkä polvistumispenkki on ollut aiemmin päällystetty samanlaisella samettikankaalla tämän lyhyemmän penkin kanssa.

Päivät tuntuvat siltä kuin olisi aarteenetsijä. 

Koskaan ei voi tietää mitä esineet loppujen lopuksi paljastavat!

Kentällä

Työrintamalla ollaan siirrytty taustatutkimuksen jälkeen kenttähommiin. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopiston sijaan olen työskennellyt toista viikkoa Petäjäveden kirkon sakastissa. Projektiluontoisen hankkeen tarkoitus on inventoida kirkon esineistö, jonka myötä seurakunnalle luodaan tietokanta sen omistamista ja sen tiloissa käytettävistä arvoesineistä. Digitaalisessa muodossa oleva aineisto mahdollistaa esineistön paremman saavutettavuuden ja monipuolisen hyödyntämisen. Tiivistettynä syötän siis tietokantaan mm. esineiden ja tekstiilien historiatietoa, mitat ja sisältökuvailun. Tämän lisäksi valokuvaan kaikki esineet ja niiden yksityiskohdat (leimat, vauriot, koristeet). 

Petäjäveden kirkko valmistui vuonna 1879 ja sen suunnitteli arkkitehti August Boman. Vuonna 1937 arkkitehti Kauno S. Kallio suunnitteli kirkon korjauksen, jonka yhteydessä taiteilija Antti Salmenlinna koristeli pelkistettyä kirkkosalia maalauksilla. Hän maalasi katon ristikeskuksen enkelikuvan sekä saarnatuolin. Tämän lisäksi ikkunoiden lasimaalaukset ovat Salmenlinnan käsialaa. Seurakunta hankki 200-vuotisjuhlien kunniaksi Frans Hautalan maalaaman alttaritaulun vuonna 1928. 

Töitä on saanut tehdä paitsi kauniissa kirkossa myös kauniissa säässä. Kirkko on upealla paikalla järven rannalla. Ei uskoisi näitä kuvia katsellessa, että ollaan jo marraskuussa!

Innostus ei ota laantuakseen, ihana projekti!