tiistai 9. lokakuuta 2012

Tiistain ulkomaiset naisartistit

Kävin aamulla leikkauttamassa hiukseni taas kuosiin, sillä edellisestä leikkauksesta olikin jo vierähtänyt tovi. Oli ihanaa aloittaa aamu kampaajan tuolissa, jossa sai päähieronnan hiustenpesun yhteydessä. Onnistuneen leikkauksen jälkeen harmaa taivaskaan ei haitannut, vaan suunnistin kotiin ja fiilistelin hyvää musiikkia. Näin syksyllä kaipaan rauhallista musiikkia, kuin valmistautumisena talveen. Tässä kappaleita muutamalta naisartistilta joista pidän. Myöhemmin iltapäivällä jatkuisi taas luentosarja Taideinstituutiot ja kulttuuriperintö.

Millaista musiikkia kuuntelette näin syksyisin? Vaihtuuko teillä musiikkimaku vuodenaikojen mukaan?

 

4 kommenttia:

  1. Kun haluan rauhallista ja rentouttavaa musiikkia, niin valinta on Scott Hamilton 1954 syntynyt jazz tenori saxofonisti. Minun maalauksetkin onnistuvat paremmin rauhallisen musiikin soidessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Kiitoss vinkistä, kävin YouTubesta kurkkaamassa videon ja kuulosti kivalta. Jazz on kuitenkin itselleni vielä melko vierasta, joten tuollainen menisi kyllä taustamusiikkina, mutten välttämättä lähtisi vielä keikalle.

      Poista
  2. Voimaa - Florence + The Machine, vaikkapa taltioinnit Jools Holland-show'sta.

    Shake It Out
    http://www.youtube.com/watch?v=1ZQPe0SPAq4
    No Light, No Light
    http://www.youtube.com/watch?v=dK52zdocL-o
    That's What the Water Gave Me
    http://www.youtube.com/watch?v=Kw31iOc9i3I

    VastaaPoista
  3. kenkä: JOOO!!! Ihanaa, kiitos. Juuri sellaista kaunista ja hyväntuulista mitä ajattelin :) En ole aikaisemmin tästä kuullutkaan.

    VastaaPoista