Pikkukodissa

Tervetuloa kurkistamaan pikkukotiin! Keskeneräisyyden esitteleminen tuntuu vaikealta, mutta toisaalta näissä kuvissa alkaa olla jo sitä tunnelmaa, jota haen. Harrastus lähti "talokaupoista" muutama vuosi sitten, jonka jälkeen kotia on sisustettu hiljalleen, mutta määrätietoisesti. Olen yrittänyt löytää huonekaluja ym. käytettyinä, mutta mielessäni on tietynlainen sisustus, johon ei tunnu aivan kaikkea löytyvän kierrätettynä.

Tässä pikkukodissa saan toteuttaa toisenlaisia sisustusvisioita kuin tässä varsinaisessa 50-luvun kodissa. Muutokset tapahtuvat usein nopeasti, silloin kun inspiraatio iskee. Tosin kellarikerroksen palvelijoiden keittiö haki lopullista tyyliään miltei vuoden. Viitseliäisyys pysähtyi liimatun tapetin irrottamiseen, kunnes kesälomalla sain sen valmiiksi. Kellarikerroksen keittiö onkin viimeisin tila, jota olen saanut sisustettua.

Vielä olisi työn alla kellarikerroksen viinikellari, keskikerroksen ruokailutila, yläkerran pesuhuoneen viimeistely sekä yksi huone, jolle en ole vielä keksinyt käyttötarkoitusta. Ja se tässä onkin parasta, keskeneräisyys ja ideointi.

Aiempia nukkekotipostauksia voitte käydä lukemassa täältä:

• Nukkekotiharrastus alkaa
• Kirjastohuoneen muutos

Nukkekodin olohuone

Minimaailman remontointi ja sisustaminen etenee hitaasti, mutta ei tämän ole tarkoituskaan olla suorituskeskeistä. Harrastus alkoi vuosi sitten keväällä, kun löysin tyhjän talon kirpputorilta 20 eurolla. Sittemmin olen rempannut talosta kylpyhuoneen ja kirjastohuoneen. Nyt olen edennyt olohuoneeseen saakka.

Ennen.

Jälkeen.

Keskeneräisyyttä tuntuu yllättävän vaikealta esitellä blogissa, vaikka kyseessä onkin vain nukketalo. Minulla on selkeä visio millaisen sisustuksen tunnelmaltaan haluan, mutta kokonaisuus muodostuu vähitellen. Rakastan koristeellista ja runsasta tyyliä, jota saan toteuttaa minimaailmassa, sillä tämä ei oikeaan kotiini sopisi. En suostu vaihtamaan rintamamiestalon tunnelmaa englantilaiseen maalaisromantiikkaan tai viktoriaanisen ajan tunnelmaan, vaikka niistä viehätynkin.

Huonekaluja ostan sitä mukaa, kun saan päätettyä tapetit ja lattiat, yleistunnelman ja hahmotan mitä huoneisiin mahtuu. Mukavinta sisustusasioiden miettimisen lisäksi tässä on se, että parhaimmillaan huonekuvissa saa huijattua itseäänkin kuvittelemaan, että kyseessä on ihan oikea talo.

Kirjastohuoneesta satuhuone

Ihailin useamman vuoden Sandbergin kukkatapettia, kunnes tilasin rullat kirjastohuonetta varten. Tämä on yhdistetty kirjasto-, työ- ja vierashuone. (Toimi pitkään myös romuvarastona.) Arkikielessä puhutaan myös sinisestä huoneesta, sillä seinät olivat siniset jo taloa ostettaessa.

Talon myynti-ilmoituksen kuva. Tästä näkee hyvin minkä värinen lattia oli ennen kuin se hiottiin ja valkolakattiin.

En aluksi pitänyt sinisestä seinän väristä, mutta ajan kanssa väriin tottui. (Ja se tuntui paremmalta kuin valkoinen.) Seinämaali yhdistyi vähän sattumalta tapettiin, sillä samaa sinistä löytyy myös tapetin sinisistä lehdistä. Huoneessa on yksi muuriseinäkulmaus, jota ei voi tapetoida. Tämän vuoksi 2/4 seinistä on tapetoitu ja 2/4 säilyivät maalattuina. Enkä ollut lopulta 100% varma halusinko kaikkia seiniä noin voimakkaalle kuviolle. Jos seinän väri joskus vaihtuu, se on todennäköisesti jokin maali lähempänä tapetin pohjasävyä.

Kävin viikonloppuna Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa, jossa avautui Martta Wendelinin elämäntyöstä kertova näyttely. Näyttelytilan seinät tuntuivat yllättävän kotoisilta, sillä ne oli maalattu lähes samalla sävyllä kuin tämän kirjastohuoneen seinät. Ystäväni käytti näyttelyssä termiä Valamon sininen. Niinpä seinät saavat toistaiseksi olla "Valamon siniset".

Kaksi ystävääni saivat minut kokeilemaan perinnerakentamisessa käytettävää vehnäjauholiisteriä. Olin aluksi hyvin epäileväinen, mutta koska molemmat kehuivat sen toimivuutta, uskalsin kokeilla. Ja nyt en suostu liisteröimään enää millään muulla. Kaupan valmisliisteriin verrattuna itse keitetty vehnäjauholiisteri on tarttuvampaa. Itsekseen tapetointikin onnistuu tällä huomattavasti paremmin kuin kaupan liisterillä, kun vuota ei valu vaan pysyy tukevasti seinällä. Ja mikä parasta; liisteri on käytännössä katsoen ilmaista! Olen hyödyntänyt tätä ohjetta.

Kerroin töissä tietenkin innoissani vehnäjauholiisterin mainioista ominaisuuksista rakennusprojekteissa työskenteleville henkilöille. Tiesin, että tämä saattaa lietsoa huumoria ja niinhän siinä kävi. Eräskin työkaveri naureskeli, että "Henna se varmaan kittaa seinissä olevat kolotkin taikinalla, kun keittää vehnäjauhostakin liisteriä." Sallin heidän huumorinsa, tosin vastasin, että "Niin voin kitata, jos kerrotte millaisella taikinalla se onnistuu."

Tämä huone on toistaiseksi minun valtakuntaani, ja huoneesta on käytetty myös termiä kuriositeettikabinetti. Johtunee siitä, että tänne jemmataan kaikki sellainen, joiden sijoittamisesta muualle kotiin ei olla päästy yhteisymmärrykseen. Kuten esimerkiksi täytetty kanahaukka. Täällä oli aiemmin myös Arto Väisäsen maalaus, kunnes se siirtyi olohuoneeseen.

Kirjahyllyistä löytyy käytössäni olevaa taidehistoriallista, kirkkotaide-, symboli- ja romaanikirjallisuutta. Sittemmin kirjahylly on täyttynyt myös sairaalataidetta käsittelevillä teoksilla. Kirjat ovat minulle ns. käyttötavaraa, sillä hyödynnän niitä työjuttujen lisäksi tarvittaessa blogini lähteenä.

Huone kuvastaa minua monella tavalla. Täällä on paljon perittyjä ja kierrätettyjä asioita ja esineitä, jotka tuottavat iloa. Uutena ei ole ostettu kuin kirjavitriinit. Viimeisin kierrätyslöytö on huoneen nurkkaan sijoitettu tanskalaisen Verner Pantonin (1926-1998) 1960-luvulla suunnittelema Moon-valaisin. Pinnasta näkyy, että päivänvalo on hieman kellastuttanut valaisinta, mutta tämä ei minua haittaa, sillä myyntihinta oli uuteen verrattuna suorastaan edullinen. Valaisin on kauneimmillaan silloin, kun siinä on valo.

Minulla oli ajatus, että kirjastohuone olisi tunnelmaltaan satukirjamainen. Tähän maailmaan sopii myös huoneen toisessa nurkassa oleva nukketalo. Tapetin runsaus ja väritys tuovat mieleeni mm. Ivan Bilibinin (1876-1942) kuvittamien satukirjojen tunnelman. Moon-valaisin täydentää hienosti tunnelmaa "kuunpimennyksellään".

Tapetointiprojekti venähti kaikkiaan kaksivuotiseksi, sillä toisessa seinässä oli pieniä paikkauspuuhia ja toisella seinällä sijaitsi aiemmin kirjavitriinit. Niiden tyhjentäminen ja siirtäminen viivästyi ja viivästyi, ja sitten tuli eteen muita "tärkeämpiä" kotijuttuja. Mutta nyt olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Pääsette tekin näkemään, että millaisessa ympäristössä blogiani kirjoitan.

Koti tuskin on koskaan sisustuksellisesti valmis, mutta tällä hetkellä kirjastohuone tuntuu eniten omalta ja hyvää mieltä tuottavalta tilalta. 

"Liian hieno eteiseen"

Emmi Tavela: Vain lumous puuttuu, 2021, pastelli paperille.

Ostin viime kesänä Emmi Tavelan pastellityön Vain lumous puuttuu. Tuntui vaikealta miettiä tähän oikeanlaisia kehyksiä. Olisi ollut hauska idea hyödyntää toisinnossa aluperäisen Mona Lisan tyylisiä kehyksiä, mutta mielestäni lopputulos olisi mennyt liian tunkkaiseksi. Yhtä komeat kehykset olisivat vieneet huomion herkkäsävyiseltä työltä.

Leonardo da Vinci: Mona Lisa (La Gioconda), 1507, öljymaalaus puulle. Musée du Louvre, Pariisi. Kuva täältä. 

Arvostan kehystäjien ammattitaitoa, sillä minulle ehdotettiin, että varsinaisen teoksen ja aukkopahvin väliin käytettäisiin ohutta koristelistaa. Ajatus oli kekseliäs, ja toi mielestäni juuri oikeanlaisen vivahteen alkuperäisistä krumeluurikehyksistä, mutta olematta kuitenkaan liikaa.

Kotona lähes kaikilla seinäpinnoilla on tauluja, mutta sillä on väliä, että mikä teos sopii mihinkin. Tällä tarkoitan itse sitä, että seinän ja tapetin väri vaikuttavat siihen, mihin teos väreiltään sopii. Minulla ei ole koskaan ollut ajatusta siitä, että tiettyä taulua ei voisi laittaa johonkin huoneen tai tilan tarkoituksen vuoksi. (Poikkeuksena ikonit; minulla on esimerkiksi vessassa taulu, mutta ikonia en sinne koskaan sijoittaisi.)

Emmin teos herätti kuitenkin lähipiirissä kahdelta henkilöltä yllättäen hieman vastustusta. Ei aiheensa vuoksi vaan siksi, että sijoitin sen eteiseen. "Ei sitä voi laittaa eteiseen" ja "Liian hieno eteiseen" olivat perusteluja. Eteisessä se nyt kuitenkin on. Minusta kermankellertävä seinän väri nostaa esille ja tukee teoksessa olevia värisävyjä.

Jäin miettimään etenkin tuota ajatusta liian hieno eteiseen. Miksei eteisessä voisi olla taidetta? Eikö koti saa näyttää asujiltaan jo ovelta alkaen? Onko olemassa jotain kotietikettiä, että "hienoa taidetta" pitäisi olla vain "salin puolella"? Samaisella seinällä oli aiemmin Lentävä kalakukko -elokuvajuliste, mikä sopi tuohon mielestäni myös hyvin (ja toivotti tulijat hauskasti tervetulleeksi savolaiseen kotiin), mutta Emmin työlle tämä oli mielestäni paras paikka. Leffajuliste siirtyi toisaalle.

Minusta itsestäkin on kiva tulla kotiin, kun eteisessäkin on jotain katsottavaa.

Kehyksissä kotona

Haluan saada vanhoja teoksia ja kuvia kehystettyä, vaikka tiedostan, että kaikki eivät koskaan tule mahtumaan kerralla esille. Yritän kehystyttää muutaman teoksen kerralla (jos budjetti antaa myöten), että teossommitelmia voi suunnitella paremmin. Minun tapauksessani kehystys tarkoittaa ammattiliikkeessä kehystystä, jolloin saan teoksille mm. happovapaat materiaalit ja heijastamattoman uv-lasin. 

Osa teistä tietääkin rakkauteni vanhoihin suomifilmeihin. Tämän Kulkurin valssi -julisteen ostin jo Jyväskylän vuosina, mutta se pääsi vasta nyt seinälle. Vaikka nuoruuteni sydän kuuluu Martti Katajistolle (1926-2000), niin kyllä Taunossa on aina sellaista karismaa, jota katselee mielellään.

Kulkurin valssi on hyvä vastapari eteisen Lentävälle kalakukolle. Kävin pelastamassa Esa Pakarisen tähdittämän elokuvajulisteen Turusta. Eihän sitä sopinut sinne jättää! Muistan vieläkin, kun kysyin torikauppiaalta, että "Käykö korttimaksu?", niin myyjä vastasi, että "Kyllä minä olen teidän savolaisten korttitemppuihin varautunut!" Olin siis kertonut hänelle hetkeä aiemmin, että olen Kuopiosta ja haluan viedä julisteen "takaisin kotiin". :D

Tämä ystäväni sekatekniikkateos vuodelta 2013 on nimeltään Korona, mutta sillä ei tietenkään viitata tähän viimeisimpään nimikaimaan, vaan tähtitieteelliseen termiin. Korona on Auringon ulompi kaasukehä ja se erottuu selkeästi auringonpimennyksen yhteydessä.

Minua kiehtoo teoksessa se, että siinä on tietynlaista ikonimaisuutta, viittauksia kristilliseen taiteeseen. Henkilö on kuvattu kohtisuoraan katsojaan ja hänellä on ristin sijaan kaulassaan kompassi. Pyhimyksen asun sijaan yllä on ulkoiluvaatteet ja pään ympärillä ei ole sädekehä, vaan poronsarvet, joiden keskeltä näkyy revontulten värinen avaruus tai maailmankaikkeus. Teos kommentoi minulle luontoa, luontosuhdetta, luonnon arvostamista ja kunnioittamista.

Tässä oli aiemmin valmiskehykset, mutta ne olivat liian leveät ja veivät huomiota piirrokselta. En löytänyt sille toistaiseksi muuta paikkaa kuin yläkertaan vievän portaikon, mutta kärsin siitä, ettei teos ei sovi yhtään valkoiselle seinälle....

Samassa portaikossa valkoisuutta yrittää lieventää suvusta tullut Kehrä-ryijy. Tämän kiinnittäminen tuon nelimetrisen seinän yläreunaan oli portaikossa melkoinen operaatio... (Tikkailla kiipeily ei ehkä täyttänyt kaikkia turvamääräyksiä...) Valkoisesta on joskus tarkoitus päästä eroon, mutta ihan lähitulevaisuudessa ei inspiroi haasteellisen tilan maalaaminen saatikka tapetointi.

Tämä pieni grafiikanvedos on tällä hetkellä ainut itse tekemäni taideteos, joka on päässyt esille. Kahta valokuvasuurennosta lukuun ottamatta. Tämä on vuodelta 2009, jolloin opiskelin erilaisia taidetekniikoita päästäkseni kuvaamataidonopettajaksi, joka vaihtuikin taidehistorian opintoihin.

En ole nimennyt teosta, mutta sain tähän inspiraatiota Leena Airikkalan taiteesta. Hän on kuvittanut paljon lastenkirjoja. Pidin tuolloin hänen tavastaan sisällyttää teoksiin erilaisia lapsuuden "aarteita": kiviä, linnunsulkia, simpukoita jne. Hän kuvasi teoksissaan myös renessanssinaisia.

Käytin vedostamisessa ruskeanoranssia väriä, sillä mustavalkoinen lopputulos näytti liian synkältä. Tunnelma on surumielinen nytkin, mutta kehystyksellä halusin herkkyyttä. Valkoiseksi patinoidun kehyksen reunassa kulkee eräänlainen "helminauha".

Teetättekö itse ottamia valokuvia tauluiksi tai onko kotona muuta itse tehtyä taidetta?

Sisustuspysähdys

Antti Nieminen: Penelope, 3/25, 1974, litografia.

Nyt on käynnissä pahemman laatuinen sisustuspysähdys. Jotain tekisi hirmuisesti mieli tehdä, muuttaa tai tuunata, mutta mitään ei oikein tunnu saavan aikaiseksi. Tätä eivät edesauta sisustuslehdissä näkyvien kotien kivat väriyhdistelmät. Yläkerran valkoisuus ärsyttää, mutta en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen väreistä, mitkä sopisivat punertavan puun (lattia, lakatut ovet) kanssa.

Antti Immonen: Resilienssi VI, 2020, ruostumaton teräs. Timo Kokko: Pig in a Blanket, 2011, pronssipatinoitu kipsi. 

Paljonhan täällä on ehtinyt tapahtua ja siihen pitää olla tyytyväinen. Ehkä tämäkin on enemmän sellainen "nälkä kasvaa syödessä" -tyyppinen tunnelma. Kodissa on paljon kivoja yksityiskohtia joista pidän (etenkin taide), ja näiden lisäksi nautin valosta, joka kiertää talon ympäri huoneesta toiseen.

Tämä on minun rauhoittavin ikkunamaisema.

Tuula Hara: Strokkur Geysir, Islanti, 12.5.2020, valokuva/fotosec.

Pientä lievitystä isomman muutoksen kaipuuseen on tuonut se, että olen pyöritellyt tauluja hieman uudelleen kahden suvuista kulkeutuneen ryijyn myötä. Skade Florströmin suunnittelema Pirtin ikkuna -ryijy on pelastettu mummolasta. Näitä on tehty vuosikymmenten varrella hieman eri värivariaatioilla, mutta minusta tämä murrettu vihreä ja harmaasävyinen on perinteinen ja tunnelmaltaan kodikas. Ala- ja yläreunojen kuvioissa toistuu kivasti tekemäni himmelin muodot. Tuo on muuten elämäni ensimmäinen (toistaiseksi ainut) himmeli, jonka tein vuosia sitten yhden päivän kurssilla Keski-Suomen museossa.

Huonekaluja on puolestaan järjestelty uudelleen anoppilasta saadun senkin ja liinavaatekaapin vuoksi. Liinavaatekaappi palasi alkuperäiseen käyttöönsä. Se kätkee sisäänsä liinavaatteiden lisäksi pyyhkeet, jotka saatiin pois vaatekaapista tilaa viemästä. Pöytäliinat ja verhot viikkasin senkin sisälle. Tämä paransi todella paljon toiminnallisuutta, kun rajallinen vaatekomero on nyt pyhitetty vain vaatteille. Kierrätys- ja kirppismentaliteetillä hankitut huonekalut aiheuttavat sen, että väliaikaisratkaisuja pitää sietää, jos toimivaa säilytyskalustetta ei löydy nopeasti.

Talvimaisema on enoni maalaama. Kaisa Törmänen: Huoneentaulu, 2017, tussi.

Kirjasto/vierashuoneen tapetointi on edelleen kesken. Se pysähtyi siihen, että kaksi korkeaa lasivitriinikirjahyllyä pitäisi tyhjentää ja se on osoittautunut toistaiseksi ylivoimaiseksi urakaksi. Sen sijaan olen saanut kitattua ja hiottua toisen seinän kiinnnitysreikien kohdat, joten valmistelutyöt ovat kuitenkin hieman edenneet...

Kirjastohuone toimii myös minun työhuoneena, johon sijoitetaan perheessä keskustelua herättävät asiat, ennen kuin ne kenties pääsevät levittäytymään muualle kotiin. Tällaisia ovat esimerkiksi ikonit, sillä perittyjen ikonien lisäksi niitä on tullut myös lahjana, ja tätä Kazanin Jumalanäidin ikonia en pystynyt mitenkään vastustamaan. 

Epäileviä katseita on aiheuttanut kanahaukka, jonka myös pelastin mummolasta. Lintu oli kuollut takerruttuaan jalastaan verkkoon. Se ei ole siis kuollut metsästyksen vuoksi, mutta vietiin löydettäessä täytettäväksi. Lintu on mielestäni hyvin täytetty, joten en halunnut sitä myöskään hävittää. Sitä paitsi täytettyjen eläinten myynti on haasteellista, koska laki kieltää rauhoitettujen eläinten "hallussapidon, myynnin, vaihtamisen sekä tarjoamisen myytäväksi tai vaihdettavaksi", mikäli asianmukaisia papereita ei ole. Tämä hyllyn päällä istuva kanahaukka on täytetty ennen vuotta 1982, jolloin laji rauhoitettiin.

Jos täytettyjen eläinten hallussapito mietityttää, esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus on kirjoittanut asiaa valaisevan artikkelin aiheesta.

Jotta sisustusasiat nytkähtäisivät eteenpäin pitäisi joko tyhjentää kirjahyllyt siirtoa ja tapetointia varten tai käydä yläkerrassa olevia pahvilaatikoita läpi, jotta keskeneräiset asiat eivät vaivaisi mieltä. Syksy on töiden osalta kiireistä aikaa, joten voi olla, että tämä keskeneräisyyden sietäminen jatkuu edelleen. Nukkekodin osalta valmiita muutoksia saa aikaan nopeammin, joten ehkä nautin aiemmin sen tuomasta ilosta.

Kirjastohuoneen muutos

Toukokuussa kerroin nukkekotiharrastuksen aloittamisesta. Projekti etenee omalla painollaan, silloin kun inspiraatio iskee. Tähän tarvitaan tarpeeksi joutilaisuutta. Aloitin itselleni kivoimmasta kohteesta: ylimmän kerroksen huoneen muuttamisesta kirjastohuoneeksi.

Seinällä oli ennestään vähän liian romanttinen ruusutapetti, jonka revin irti. Tilalle laitoin niin ikään kuviotapetin, jossa on enemmän väriä ja tasaisempi kuviopinta. Tapetti on kuosiltaan sellainen, jonka voisin siirtää oikeankin kodin seinälle.

Lattialle asensin tumman tammilankkulattian ja ensimmäisiä huonekalujakin on jo hankittu. Kokonaisuus ei ole vielä valmis, mutta näette tästä vähän tunnelmaa, jota tavoittelen. Haluan toteuttaa nukketalossa sisustusta, joka miellyttäisi minua muutenkin, mutta jota en osaa kuitenkaan kuvitella omaan kotiin.

Talo on tarkoitus "remontoida" lattiasta kattoon sisä- ja ulkopuolelta siten, että lopputulos näyttäisi mahdollisimman aidolta kodilta pienoiskoossa.

Nukkekotiharrastus alkaa

Pahoitttelut, mutta en malttanut millään olla tekemättä aiemmasta nukketalon ostamisesta klikkiotsikkoa. "Talon ostaminen" hämmensi kuulema perheenjäseniäkin, vaikka tiesivät lähtökohtaisesti mistä on kysymys.

Aloin heti suunnitella huonejakoa ja tilojen toimintoja. (Töissä projektikoordinaattoreina toimivat työkaverit olisivat varmasti ylpeitä käyttäjänäkökulmien huomioimisesta....) Yhtä huonetta lukuun ottamatta lista on seuraava: kylpyhuone, keittiö, olohuone, makuuhuone, ruokailutila, viinikellari ja se tärkein, kirjastohuone.

Aloitin suunnittelun kylpyhuoneesta, mikä tuntui helpoimmalta. Pinterest on kyllä tällaiseen(kin) hommaan erittäin hyvä ideapankki. Kaikki on vielä todella alkutekijöissään, mutta tällä ideakuvalla lähdin "laatoittamaan" kylpyhuoneen lattiaa:

Vasemmanpuoleinen ideakuva: Pinterest.

Piirsin mustavalkoiset laattakuviot lyijykynällä ja viivottimella paksulle paperille, ja väritin mustat laatat sekä saumat tussilla. Vielä puuttuu reunojen salmiakkokuviot, mutta lopputulos näyttää jo nyt yllättävän hyvältä. Minun kylpyhuone ei tosin jää noin mustavalkoiseksi mitä ideakuva antaa ymmärtää.

Käytettynä ostin myös talon ensimmäiset huonekalut; ruokailuhuoneen pöytäryhmän:

Minua huvittaa jälkikäteen, että tätä talon ostamista piti jotenkin mielessäni aluksi "salailla". Siitä lähtien, kun jouduin pyytämään työkaverilta autokyytiä talon kuljettamiseksi kotiin, homma paljastui, ja tämä projekti on tuntunut tuovan työyhteisöön yllättävän paljon hyvää mieltä. Esimerkkejä kahvipöytäkeskusteluista:

Työkaveri 1: Joko sinulla on vuokralaiset katsottuna?

Minä: Ei ole, enkä ole vielä varma haluanko vuokralaisia vai pidänkö tämän vain sisustusprojektina.

Työkaveri 1: Minä voin tulla asentamaan sinne sähköt!

Minä: Kiitos tarjouksesta. Pidän tämän mielessä, mutta voi olla, että menen led-tekniikalla.

Työkaveri 2: Oletkos sinä Henna huomioinut nuo sisäilma-asiat?

Minä: (naurua) Kun talossa on koko toinen seinä avonainen, niin ilman laatu pitäisi ainakin olla raikas!

Kolmas työkaveri antoi puolestaan hyvän matkavinkin pienoismaailmaharrastajalle. Hampurissa on kuulema (pienoisrautateihin keskittyvä) Miniatur Wunderland, joka ainakin esimerkkejä kuunnellessa vaikutti vierailun arvoiselta paikalta. Jos tässä joskus taas saa itsensä irrotettua Suomen rajojen ulkopuolelle.

En tiedä haluavatko työkaverit leimautua blogissani "KYSin nukkekotiharrastajiksi", joten jätän tämän tekstin blogitunnisteista pois tuon "kiinteistöhallinto" -sanan ja lisään vain tunnisteen "työkaverit". Mutta miettikääpä nyt millainen arsenaali mm. kiinteistö-, rakennus-, suunnittelu- ja projektialan ammattitaitoa minulla on käytössäni! Harmi vain, että ehdin ostaa tämän oikean kodin ennen työpaikan vaihtoa. Muussa tapauksessa minähän olisin kuljettanut meidän koko tiimin talonäyttöön antamaan lausuntonsa kellarin kunnosta viemäröinteihin, sähköasennuksista sisäpuolen eristyksiin, lattian koolauksesta parvekeasennukseen ja sisäilmamittauksesta talon turvallisuusratkaisuihin. 

Kiinteistönvälittäjä sanoi ensimmäisellä talonäytöllä, että näytölle saa tuoda tarvittaessa omia ammattilaisia. Naurattaa mielikuva, että sen yhden insinöörisukulaisen tilalle olisi ilmestynyt puolikas bussilastillinen ammattilaisia kaikenlaisine vempeleineen ja insinöörin katseineen. "Minä nyt toin ammattilaisia, kun niitä kerran sai tuoda!" He kun tuntuvat olevan niitä, jotka harvoin katsovat kohtisuoraan. Heidän katseensa etsii tutkittavaa usein katon- tai lattianrajasta. Nyt he joutuvat (tai pääsevät?) kommentoimaan tätä rakentuvaa pienoismaailmaa.