Ihot ylösalaisin

Tommi Toija on ollut viime vuodet kovassa nosteessa. Suuri yleisö tuntenee Toijan todennäköisesti siitä Helsingin Kauppatorilla pissanneesta pojasta (Bad Bad Boy). Toijan nimi on näkynyt taidekentällä ja mediassa ahkerasti. Mies oli myös osa viime kesän Uuden Polven Museota Kankaan tehtaalla Jyväskylässä. 

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Bad Bad Boy oli hauska ja sopivasti ärsyttävä. Hiljaa! veistos Uuden Polven Museossa oli ihan kiva, mutta en vielä silloinkaan ollut täysin vakuuttunut, että mitä varten kaikki taiteilijasta kohkasivat. Niinpä en etukäteen asettanut sen suurempia odotuksia Jyväskylän taidemuseossa olevalle Mutatis Mutandis näyttelylle. Asetelma oli siis herkullinen tuleville yllätyksille.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Portaikkoa pitkin toiseen kerrokseen astellessa Muukalaiset-sarja paljastui vähitellen. Kerros oli aseteltu täyteen erikokoisia keramiikkaveistoksia. Rujot ja oliomaiset veistokset olivat samaan aikaan sekä rumia että kauniita. Toiset enemmän kuin toiset, mutta kaikissa oli jotain inhimillistä. Sain kiertää näyttelyssä pienen tovin aivan yksin, vaellella varovasti veistosten keskellä. Joukossa oli voimaa, sillä tunnelma oli välittömästi vetovoimaisempi kuin aiempien näkemieni Toijan teosten äärellä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Jokainen veistos oli oma yksilönsä, omassa maailmassaan, eivätkä ne olleet varsinaisesti kontaktissa toisiinsa, vaikka Muukalaiset olikin sommiteltu ryhmiksi. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Yksi omista suosikeistani Muukalaiset-sarjassa oli punaposkinen ja suurisilmäinen hahmo, joka näytti kuin pitävän toista hahmoa pystyssä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Harva veistoksista otti kontaktia kävijään katseellaan, sillä se oli usein kohdistunut ala- tai yläviistoon tai vastaavasti katse saattoi olla lasittunut ja sisäänpäin kääntynyt. Joillain ei ollut silmiä lainkaan tai tilalla oli mustat kuopat. Keramiikkaveistokset olivat polvenkorkuisia, osa saattoi yltää vyötäisille. Mutta näkökulmaa muuttamalla muuttui samalla koko sarjan olemus. Kumartumalla valokuvaamaan toisen polven varaan, olin lähempänä veistosten korkeutta. Nyt kohtasin katseita ja kokonaisuus oli hieman pelottavampi kuin lintuperspektiivistä käsin. Nurkassa nojaillut kuoleman kaltainen hahmo oli ahdistava, mutta samaan aikaan myötätuntoa herättävä, kun veistos oli eristetty muista. Hylätty tyhjään nurkkaan. Koskettava esimerkki todellisuudesta, siitä kuinka kuolema lakaistaan pois näkyvistä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Hämmästyin voimakasta tunnereaktiotani mikä teosten keskellä syntyi. Toiset tuntuivat kuin pyytävän apua, toiset olivat iloisen punaposkisia, toiset kauhistuneita, toiset hämmästyineitä. Samalla tasolla Muukalaisten kanssa kyykistellessä, ja jokaisen yksilöllisiä piirteitä tutkiessa, huomasin kuinka silmiä liikuttelemalla vieressä seisovat veistokset näyttivät kuin liikkuvan ääreisnäön piirissä. Jännittävyys sen kun lisääntyi.

Tommi Toija: Pylväspyhimys, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Kolmannessa kerroksessa yksittäiset veistokset oli nostettu jalustoille ja nimetty yksilöllisiksi. Nimet ohjasivat ajatuksia tiettyyn suuntaan. Pidän siitä, että Toija on jättänyt veistosten pinnalle materiaalin tunnun. Ihonvärinen maali tekee niistä inhimillisiä, jolloin hahmoihin löytyy samastumispintaa. Hahmot ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia, mutta teoksia kierrellessä ei koskaan voi tietää miltä veistoksen toinen puoli näyttää. Pylväspyhimys oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tunnelma muuttuu eri kulmia kierrellessä.

Tommi Toija: Ei, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Toisinaan Toija muotoilee hahmojen kasvot tavallista herttaisemmiksi(?), mutta selkäpuolelta löytyykin kurkistus selkärankaan, reikiä tai jotain muuta mikä saa olon epämukavaksi. Toisinaan hahmojen kasvot ovat suoraan edestä niin rujot, epämuodostuneet, venyneet tai valuneet, että katsetta on vaikea kohdata.

Tommi Toija: Ajattelija, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Toinen suosikeistani oli Ajattelija. Muotokielessä ripaus Rodinia. Jokaisella on aika ajoin hetkiä jolloin tuntuu, että pää on täynnä vain synkkiä ajatuksia. Mietteet kasautuvat keoksi ja vaikuttaa siltä kuin tilanteesta ei olisi ulospääsyä. Tuolloin ei pitäisi jäädä istumaan keon päälle vaan nousta ylös ja kulkea eteenpäin, etteivät ajatukset ehdi muotoutua mustaksi möykyksi. 

Tommi Toija: yksityiskohta sarjasta Fragmentteja, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Kolmannen kerroksen toisessa päädyssä oli sarja monimuotoisia Fragmentteja. Vaikka näissäkin oli sitä toijamaista rujoutta, yksi teos sai hymyilemään. Löysin joukosta kasvojen palasen, jolla oli yhtä olematon ylähuuli kuin itselläni. Tälle oli tosin uskallettu laittaa kirkasta punaa huuliin, kun itse vähän välttelen huulten korostamista. 

Tommi Toija: edessä Baabelin torni, 2015; takana Poika ja linnut, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Nyt ymmärsin miksi Toijasta on kohkattu niin ahkerasti. Näyttelyssä tuli olo, että löysin pelottavista ja oudoista veistoshahmoista palasia itsestäni kaikesta huolimatta. Tämän vuoksi ajattelin, että hahmot ovatkin ilmentymiä ihmisen sisäisestä puolesta, kuin iho olisi käännetty ympäri, jolloin mieli, sielu ja tunteet on tuotu näkyville. Jokaisessa meissä on säröjä, venymiä, reikiä, arpia, möykkyjä tai mustumia. Usein ne jäävät kohtaamisissa piiloon, kun kuvitellaan, että niiden paljastaminen kenties pelottaisi tai ahdistaisi vastapuolta. Suojellaan samalla itseä ja muita. Kuitenkin juuri nuo asiat tekevät meistä inhimillisiä. Ne erottavat meidät muovinukeista. 

Miltä sinä näyttäisit sielu auki, iho ylösalaisin käännettynä?