Koivukujabiennaali

Heli Ryhänen: Plan B, 2011, tekonahka, teräs.

Palataan vielä hetkeksi Iisalmen kesäkaduille. Kaupungin läpi kulkee pitkä koivukuja, jonka varrelle rakentuu kahden vuoden välein järjestettävä Koivukujabiennaali. Näyttelyn kuraattoreina toimivat kuvataiteilijat Kaarina Kaikkonen ja Heli Ryhänen.

"Vuosien mittaan Koivukujabiennaalissa on ollut mukana monipuolisesti Suomen kuvanveistäjien kärkinimiä. Suomen Kuvanveistäjäliitto palkitsi vuonna 2022 Koivukujabiennaalin Pro Sculptura -mitalilla ansiokkaasta työstä suomalaisen kuvanveistotaiteen edistämiseksi."

Viime kesänä näyttelyn teemana oli Totta vai satua? 

"Taiteilija ammentaa aina omasta erityisestä todellisuudestaan, rikkaasta mielikuvitusmaailmastaan, jossa yksilön sisäinen kokemus, unelmat ja muistot punoutuvat yhteen. Fantasia sekoittuu luontevasti todellisuuden kokemusmaailmaan, ja näin syntyy jännitteitä, jotka vievät katsojan teosten sisältöihin. Jokaisessa taiteilijassa asuu sisällä luova alkuvoima, joka aistii elämää ja ympäristöään herkillä vaistoilla."

Anna Pekkala: Metal Metal Shark - I Cry Like a Beast, 2023, metallit.

Anna Pekkalan veistos oli lainannut muotokielensä Steven Spielbergin ohjaamasta Tappajahai-elokuvasta (1975). "Metallinen metallihai" oli saanut pintaansa ruostetta ja kaulaansa metalliketjut. Elokuvayhteyden lisäksi jäin miettimään kuinka monella tavalla metallia voi teoksessa käsitellä: materiaalina, tyylinä ja viittauksena musiikkiin. Siinä missä Tappajahai-julisteessa on uhkaava tunnelma, Pekkalan metallinen hai tuntuu sympaattisemmalta. Metalliketju valuu hain oikeasta silmästä kuin kyynelvana sen kaulan ympäri. Onko tässä viittaus haiden uhanalaisuuteen ("Välimeren hait ovat maailman hailajeista eniten vaarassa" WWF) vai symbolinen huutoitku ihmisen sydänsuruihin?

Kuva täältä.

Anna Pekkala: Vasarahai 2, 2023, kierrätysmateriaali.

Samanlainen terävähampainen tunnelma jatkui Pekkalan puisessa Vasarahaissa. Kierrätysmateriaalista valmistettu veistos täytti miltei koko kujan leveyden. Vasarahain silmät olivat leveän pään reunoilla, joiden paikalle oli asetettu peilisuikaleet. 

Anna Pekkala: Vasarahai 2, yksityiskohta.

Tommi Toija: Naulapää, 2023, pronssi.

Rujo ja terävä ilmaisu jatkui niin ikään Tommi Toijan pronssiveistoksessa. Neulapää oli tuttua Toijaa suurine ihmettelevine silmineen. Ihastuin Toijan rujon herkkiin veistoksiin vuoden 2016 Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä, josta kirjoitin tuolloin otsikolla Ihot ylösalaisin. Viimeisin hurmioituminen tapahtui Taidehallin Tunteiden arkeologian (2024) äärellä.

Kuva: Imdb.

Yksittäiset Toijan veistokset eivät puhuttele itseäni niin voimakkaasti kuin joukot, joita hän saa luotua yksityisnäyttelyissään. Joukkovoima saa häkeltymään ja vahvemmin tunteiden valtaan. Naulapää tuijotti vierailijoita hypnoottisena kuin akupunktioneuloilla verhoiltuna. Toisaalta elokuvamaailmaan viitaten, joku saattaa löytää tästä muistumia myös Clive Barkerin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Hellraiseriin (1987).

Naulapään katse ei kuitenkaan ole uhkaava, vaan pikemminkin lamaantunut, pyörryksissä. Hektinen arki voi näyttää myös tuolta: mieltä kuormittavien pyörremyrskyjen ja ruuhkavuosien rentouttamiseen tarvittaneen joskus pää täyteen akupunktioneuloja, jotta kiputilat saa karkotettua.

Kim Simonsson: Keskustelu, 2025, keramiikka, nylonkuitu, epoksi.

Tommi Toijan lisäksi Koivukujabiennaalissa oli myös toinen kuvanveiston huippunimi. Kim Simonsson tunnetaan sammalhahmoistaan, jotka on kuvattu lapsina. Minulla meni jonkin aikaa ennen kuin pääsin sinuiksi Simonssonin veistosten kanssa. Hän on äärimmäisen taitava lajissaan, mutta välillä veistokset tuntuivat itselleni liian söpöiltä. Pintaa syvemmälle pääsin vasta Galerie Forsblomin Silhouettes-näyttelyssä (2022).

Kim Simonsson: Keskustelu, 2025, keramiikka, nylonkuitu, epoksi.

Kasvikasvoinen hahmo keskustelee kämmenselkänsä päällä istuvan pienen lapsihahmon kanssa. Minulle tästä syntyy ajatus vuoropuhelusta omatunnon kanssa. Se pieni ääni, joka meidän kaikkien sisältä löytyy. Huomionarvoista on myös se, että veistoksen jalustassa on lapsenomaisia piirustuksia.  

Kim Simonsson: Keskustelu, yksityiskohta.

Matti Peltokangas: Kunniaa koivuille, 2003, marmori. 

Matti Peltokankaan marmoriveistos oli yksinkertaisuudessaan yllättävä. Kunniaa koivuille keskellä loputtoman pitkältä tuntuvaa koivukujaa ei löydä kenties tämän parempaa näyttelypaikkaa. Pelkistetty muotokieli pysäytti ja rauhoitti sopivasti mielen tarinallisempien veistosten keskellä. Käsi hakeutui väkisin sivelemään veistetyn marmorin hienoa pintaa. Häkellyttää, kuinka fyysistä kiven työstäminen mahtaa olla.

Matti Peltokangas: Kunniaa koivuille, yksityiskohta.

Hanna Marno: Rakas köyryselkä, 2022, puu, sienipigmentti.

Hanna Marnon Rakas köyryselkä puhutteli omaa taidemakuani. Sopivasti kummallinen eikä liian viimeistelty käsittely jätti ajatuksille tilaa syntyä. Puu oli paikoin halkeillut luonnostaan ja valtavan kokoinen pää tuntui raskaalta kapeiden hartioiden jatkeena. Tässä oli alienmaista tunnelmaa.

Takaa veistos näytti kuitenkin siltä kuin sen pää olisi kääritty laskoksilla olevaan kankaaseen. Selkäpuolella oli myös paljon punaista väriä. Tämä ei ollut pelottava, vaan hiljaisessa olemuksessa oli jotain lohdullista, vaikka olion jalat olivat poikki ja kädet tuntuivat hautautuvan maan sisään.

Hanna Marno oli minulle taiteilijana uusi nimi, jonka tekemistä aion seurata myös jatkossa.

Hanna Marno: Rakas köyryselkä, 2022, puu, sienipigmentti.

Heli Ryhänen: Houkutuslintu, 2025, tekonahka, teräs.

Heli Ryhäsen Houkutuslintu oli valtavankokoinen rukoilijasirkka, jolla oli ihmismäiset kasvot. Tässä oli jo jotain puistattavaa, koska tietää hyönteislajin olevan peto ja naaraan syövän koiraan parittelun aikana. Oliko tässä kommentti naisten ottamaan valtaan suhteessa miehiin?

Ryhäsellä on puhuttelevia teoksia. Yksi suosikeistani kuuluu Kuopion taidemuseon KUMMAn kokoelmiin (Varjelus, 2010). Siinä vanha mies on nostanut kätensä suojelevaan asentoon.

Koivukujabiennaali osoitti mikä merkitys taiteella ja kulttuurilla on myös matkailullisesti. Kesän myötä some täyttyi biennaalin kuvatunnelmista ja innosti matkaan minutkin, kun kävijät jakoivat kuvia veistostaiteesta. Iisalmen vierailun yhteydessä pysähdyin lisäksi kirpputorikierrokselle, kävin lounaalla ja tutustuin uudistettuun Olvin Panimomuseoon. Kulttuurileikkausten keskellä olisi hyvä muistaa myös tämä näkökulma: kulttuuri on vetovoimatekijä, joka tuo paikkakunnille euroja myös heijastusvaikutuksina, kun palveluita käytetään myös laajemmin. 

Kiitos Iisalmi hienosta taidebiennaalista!