Kerrottakoon, että vaikka jääkiekon ilmestyminen kulttuurisisältöjen lomaan saattaa tuntua kohdallani uudelta, olen kyllä aiemminkin seurannut jääkiekkoa, vaikkakin satunnaisesti. Perinteiseen suomalaiseen tapaan kevään MM-kisat ovat aina kiinnostaneet, mutta SM-liigan livepelejä olin käynyt aiemmin katsomassa lukiovuosina. Ja siitä on aikaa.
Innostus palata uudelleen jääkiekon pariin syntyi siitä, että sain yhden lukioaikaisen ystäväni takaisin Kuopioon vuosien jälkeen. Hän sattuu olemaan ultimate KalPa-tietäjä, joten tuntui turvalliselta ja helpolta lähteä opettelemaan jääkiekkokulttuuria sellaisen henkilön kanssa, jolta voisi kysyä mitä vain, eikä tunne itseään tyhmäksi. Tässä toimi käänteisesti myös se, että minä vein hänet puolestani pitkän tauon jälkeen museoon.
Kuinka siellä ollaan?
Olen saanut kuulla, että joidenkin on vaikeaa mennä museoon tai galleriaan, kun ei tiedä, että kuinka siellä tulisi olla. Voiko galleriaan mennä, jos ei aio ostaa mitään? (Kyllä voi.) Minulla oli jääkiekkokulttuurin kanssa hieman samanlaisia haasteita: en tiennyt miten siellä ollaan, miten sinne pitää pukeutua, millaisia etikettisääntöjä on, miten kannustetaan?
Kaiken tämän vuoksi pidin alkukauden hiljaiseloa asian suhteen, enkä kertonut asiasta juurikaan, koska en tiennyt yhtään mihin ja millaiseen maailmaan olin hyppäämässä. Kunnes sitten erään pelin jälkeen "paljastuin", kun samaan bussiin sattui tuttu henkilö, joka kysyi aluksi ymmärtääkseni vitsillä, että olinko katsomassa peliä. En minä siinä alkanut valehtelemaan. Ja Kuopio on lopulta pieni paikkakunta: ihmiset tuntevat ja tunnistavat toisensa, jonka myötä aloin hiljalleen saada yhä useammin pelipäivinä kysymyksiä, että olenko menossa katsomaan peliä?
Ennakkoluuloista
Syy, minkä vuoksi olin aluksi (ja jollain tasolla vielä edelleen) ennakkoluuloinen ja varautunut jääkiekon suhteen, liittyi fanikulttuuriin. Maailmalla puhutaan jalkapallohuligaaneista, ja minulle oli jäänyt lukiovuosien jääkiekon fanituskulttuurista hieman samanlainen mielikuva. Että se on fanaattista ja jotain, mitä pitää vähän varoa. (Tähän saattaa vaikuttaa myös se, että tuolloin seurasin jääkiekkoilijana Jere Karalahtea, joka ei ehkä ollut paras esimerkki jääkiekkokulttuurin markkinointiin, mutta ei tästä sen enempää.)
Tämän vuoksi olin melko pitkään sitä mieltä, ja sanoinkin ääneen, että nainen ei voi mennä yksin katsomaan jääkiekkoa. Vaikka minulle sanottiin, että kyllä voi ja niin tapahtuu (sinne viedään hyvänen aika lapsiakin!), ei ajatus siitä huolimatta tuntunut mieluisalta. Tämän vuoksi varmistin, että ystäväni pääsi mukaani niihin peleihin, joita olin suunnitellut meneväni katsomaan.
Ennakkoluuloa piti yllä myös yksi pelinjälkeinen tilanne, kun odotin bussipysäkillä bussia. Muutama humaltunut kannattajamies kulki ohitseni ja tokaisi minulle, että "Me mennään nyt baariin X, ja sinä lähet mukaan". Tällainen yltiömaskuliininen käyttäytymiskulttuuri, jossa naisia vain "otetaan mukaan", ei tunnu hyvältä. Tiedostan kuitenkin, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja jokaiseen joukkoon kuuluu varmasti sekä hyviä että huonoja kohtaamisia.
Ennakkoluuloinen mielikuvani hälveni vasta, kun huomasin erään kerran, että samaan bussiin astui kenties noin 70-vuotias, pitkään villakangastakkiin tyylikkäästi pukeutunut nainen. Hän istuutui penkille ja kaivoi käsilaukustaan keltamustan KalPan kannatushuivin. Minun oli vaikea peittää hymyäni ja silloin mietin, että jos tuo nainen voi mennä katsomaan jääkiekkoa ihan itsekseen, niin kyllä minäkin voin.
Sitten saapuikin kerran se peli-ilta, kun ystäväni oli varannut itselleen muuta seuraa ja minun tuli mennä peliin yksin. Epävarmuus liittyi siihen, että pelkäsin, että mikäli joku tuntematon henkilö ottaa minuun kontaktia ja kysyy jotain jääkiekkoon liittyvää, en osaisi vastata ja tuntisin oloni jotenkin tyhmäksi. (Koska ystäväni oli ollut minulle se kävelevä jääkiekkosanakirja.) Sen vuoksi toivoin olevani näkymätön.
Tämä oli kuitenkin paras oppimistilanne ja ennakkoluulojen rikkoja. Jouduin olemaan yksin, jolloin seurasin enemmän myös muita ihmisiä ympärilläni. Täällähän on ihan kaikennäköisiä, -ikäisiä ja -oloisia ihmisiä. Ja sain olla "näkymättömänä".
Hurmioituneen pelaajavalinnat
Näkyvyyttä alkoikin tulla sitten töissä, kun kiinteistöhallintoon ja erääseen toiseen tiimiin levisi tieto siitä, että minut oli nähty katsomassa jääkiekkoa. Aluksi tämä aiheutti työkavereissa hämmästystä, mutta sen jälkeen tilanne vaihtui leikilliseen painostamiseen siitä, että mitä kaikkea minun pitäisi nyt KalPan kannattajana tietää ja tehdä. (Painostaminen jatkuu edelleen.)
Ystäväni oli jo ensimmäisellä kerralla ennen peliä pitänyt minulle tilannekatsauksen KalPan pelaajista ja heidän ominaisuuksistaan. Vaikka tiesin hänen olevan hyvä, olin silti yllättynyt tiedon määrästä. Kun sitten kohdalleni tuli ensimmäinen kysymys, että ketä pelaajaa kannatan, niin mitä tekee nainen, joka ei vielä ymmärrä yksittäisten pelaajien ominaisuuksia pelin kannalta ja sitä, miksi he ovat joukkueessa? Valitsee suosikkinsa ulkonäön perusteella. Näin tein, ja tässä valinnassa on kuluva kausi menty. Jääkiekkoa enemmän tuntevat voitte kommentoida, mutta mielestäni olen tehnyt varsin hyvän trion pelkän ulkonäön perusteella:
- #40 Stefanos Lekkas, maalivahti
- #23 Aleksi Elorinne, puolustaja
- #55 Lasse Lappalainen, puolustaja
Ja kyllä, tiedän, että tässä listassa olisi hyvä olla myös hyökkäyspään edustaja, mutta pitäydyn silti alkuperäisessä listassani. Miesten kanssa jääkiekosta keskustellessa tulen aina olemaan alakynnessä. Kun minulta kysyttiin, että "Mihin nämä sinun pelaajasuosikkivalinnat perustuvat?", en osannut valehdella, koska en osannut analysoida tai eritellä heidän taitojaan. Ulkonäköön, koska en tiennyt muusta. Sain kysyjän nauramaan ja toteamaan, että "Valinnat noudattavat tiettyä kaavaa". (Voi olla.)
Toisessa yhteydessä, kun minulta kysyttiin suosikkipelaajaa vastasin salamannopeasti Lekkas, Lekkas, Lekkas, koska hän oli jo tuolloin ansainnut torjunnoillaan huomiota ja kunnioitusta. (Ja minäkin ymmärsin, että hän on hyvä - eikä vain hyvännäköinen - maalivahti.) Olisin tuolloin pystynyt jollain tavalla jo perustelemaan valintaani, mutta yllätyin, että kysyjä haastoi vastaukseni:
- -Et sinä voi maalivahtia fanittaa.
Miksen voi? Voinhan. Lekkas on todella hyvä maalivahti. - -Maalivahdit ei tee maaleja.
(Tässä vaiheessa riemastuin sisäisesti, koska pystyin väittämään takaisin:)
Kyllä tekee! Minä olen nähnyt, että joku maalivahti on jossain pelissä tehnyt maalin!
(Tässä välissä keskustelua sivusta seuranneesta joukosta yksi kertoi todisteeksi jonkin maalivahdin tehneen maalitilanteen.) - (Huomasin, että kysyjä hymyili ja kenties yllättyi innostuneesta vastaväitteestäni, mutta jatkoi:)
-No jos pitää valita joku muu kuin Lekkas, niin kuka se on?
Lappalainen ja Elorinne. - -Hyväksyn nämä [vastaukset].
Tämän jälkeen syntyi keskustelua maalivahdin roolista joukkueissa, koska se on eräänlaista yksilötyöskentelyä joukkuelajin keskellä.
Kulttuurintutkijan näkökulma
Olen aina ollut utelias asioita kohtaan, kiinnostunut oppimaan uutta ja tähän liittyy myös halu ymmärtää jääkiekkoa. Huomaan, että tässä on hieman samanlaista alkutunnelmaa kuin siinä, että tullessani töihin kiinteistöhallintoon, yritin humanistisen alan edustajana ymmärtää insinöörien tapaa ajatella ja toimia. Sekin on eräänlainen alakulttuuri sanastoineen ja arvoineen.
Jääkiekossa haluan pysytellä turvallisen välimatkan päässä sisällöstä ja fanittamisesta, vähän samaan tapaan kuin insinöörien parissa. Heitä on hyvä ymmärtää, että yhteistyö toimii, mutta haluan pysyä omana itsenäni, enkä muuttua liian insinöörimäiseksi. Samaan tapaan ajattelen, että voin käydä katsomassa jääkiekkoa ilman, että minun tarvitsee erikseen liittyä mihinkään faniryhmään osoittaakseni ymmärrystä. Ajattelen olevani sopivasti ulkopuolinen tarkkailija.
Tarkkailijan roolissa on käynyt ilmi muun muassa seuraavaa:
- Kaikilla joukkueilla on maskotti. KalPan maskottina toimii Ruusteri-kukko.
- Mikäli illan aikana käydään useampia pelejä eri paikkakunnilla samaan aikaan, kaikilla tauoilla tosifanit seuraavat nettisivuilta etenevää pelitilannetta. Liiga.fi on minulle jo tuttu, mutta tunnistan sanana myös Jatkoajan.
- Pelien lopputuloksista tehdään etukäteen veikkauksia. Eräät työkaverit veikkaavat jopa kotipelien yleisömäärän.
- Pelaajan tehdessä maalin, juontaja kuuluttaa yleisölle maalin tehneen pelaajan etunimen ja yleisön tulee huutaa hänen sukunimensä. Minulla on tässä vain se ongelma, että osaan suurimmasta osasta pelaajista vain paidan selässä lukevan sukunimen. Tämän vuoksi ystäväni kertoi aluksi minulle etukäteen, että mikä sukunimi minun pitää muiden joukossa huutaa. Nyt sentään osaan yhdistää etunimihuudoissa ainakin nämä: Juuso - Mäenpää, Tuomas - Kiiskinen, Jaakko - Rissanen, Patrick - Curry, Matyáš - Kantner (kulkee myös lempinimellä Kanttori).
- Mainoskatkojen (ja joidenkin muiden taukojen) aikana seisomakatsomossa heilutetaan lippuja ja nostetaan kannatushuivit ilmaan.
- Kuopiossa yleisö kannattaa joukkuetta pahvisilla läpsyttimillä, mikä tuntuu ärsyttävän erityisesti joitain vierasjoukkueita jo etukäteen.
- KalPan kannattajaryhmät ovat seisomakatsomoihin asemoituneet Mustaverkosto ja Veljmiehet. Näistä Veljmiehet on asemoitunut ns. kaljakatsomon puolelle, ja on sen vuoksi saanut oletuksissani ja sivustaseuranneena sellaisen K18-hardcore fanien olemuksen.
Matka päättyy finaaliin
Minulle sattui erinomainen kausi alkaa seurata jääkiekkoa uudellleen pitkän tauon jälkeen. Pelejä on ollut mukava seurata etenkin siksi, että KalPa on edennyt finaalipeleihin saakka. Mukavaa on myös se, että otteluparina on SaiPa Lappeenrannasta. Kumpikaan ei ole vielä aiemmin voittanut SM-liigaa, joten tämä on molemmille keltamustissa väreissä pelaaville joukkueille iso asia. KalPalle tämä on kolmas(?) yritys mestaruuteen, mutta SaiPa on ensimmäistä kertaa finaalipeleissä.
Oppia on tämän kauden aikana tullut jääkiekosta paljon, vaikka vieläkin tuntuu, etten tiedä mitään. Osaan omasta mielestäni hyvin etenkin tuomareiden jäähymerkit, mistä olen vähän jopa ylpeä. Mustaverkoston katsomossa pääasiassa pelejä seuranneena huomaan, että kannatuslaulujen sanat ovat huomaamatta tarttuneet tajuntaan (mutta se ei tarkoita, että identifioin itseni tosifaniksi):
![]() |
"Näytä, että menet katsomaan jääkiekkoa ilman, että sanot meneväsi katsomaan jääkiekkoa." |
Nähdäänkö hallilla?
Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen ollut mukana jääkiekkokulttuurissa kokonaisen kauden verran. Se on vienyt mennessään, vaikka jokaisen hävityn pelin jälkeen olen julistanut, että en katso jääkiekkoa enää ikinä. Ja silti tekee mieli nähdä, että kuinka seuraavassa pelissä käy. Tämä on yllättävän syvälle menevää toimintaa, koska suhtaudun muutenkin asioihin hyvin tunnepainotteisesti.
En edelleenkään pidä itseäni fanina, vaan jääkiekkoa seuraavana henkilönä. Silti hätkähdin, kun ensimmäisen kerran kuulin, että minulta kysyttiin "Nähdäänkö hallilla?" Ei pelissä, vaan hallilla. Jotenkin halli-sanassa oli minulle yhteisöllisempi tunnelma, ja tuo sana osoitettiin minulle. Olinko kuitenkin hivuttautunut huomaamattani osaksi syvempää yhteisöä?
Vaikka vastustelen edelleen sitä, että minut luokitellaan jääkiekkofaniksi, sillä haluan ja koen olevani edelleen ensisijaisesti taide- ja kulttuuri-ihminen, ei urheilu ja taide sulje toisiaan pois. Vaikka ne usein puheessa ja mediassa asemoidaan toistensa vastakohdiksi (esimerkiksi rahoituksen suhteen), ne ovat kaksi erilaista elämyskulttuurin muotoa. Tästä aiheesta olemme puhuneet ajoittain Jyväskylän taidemuseon "kollegan" kanssa. Taidealan ihminen voi olla myös urheilukulttuurista kiinnostunut. Joten lämpimät terveiset sinne Jyväskylään Sanna!
Jännityksellä odotan, kuinka finaalipeleissä tulee käymään!
Kuukauden korvamatona tulee olemaan Timi Lexikonin KalPalle tekemä kannatuskappale:
Nostan kyllä hattua ennakkoluulottomuudellesi! Itse ajattelen olevani juuri samanlainen, että minusta on kiinnostava mennä vieraampiin paikkoihin myös ilmiöitä tutkimaan. Mutta jääkiekkohalli on kyllä sellainen, jossa olen viimeksi asioinut pakosta. Silloin edessäni katsomossa istuivat Jari Kurri ja Jasmin Mäntylä, joten kyseisestä hetkestä on aika paljon aikaa. Mutta jalkkisottelussa olin viime kesänä! Kyllä ihmisen on tervettä olla kiinnostunut myös muista kuin omista kuvioistaan, aina voi yllättyä positiivisesti!
VastaaPoistaSitä on helppoa jättäytyä omalle mukavuusalueelle, mutta onneksi on ihmisiä, jotka vähän rohkaisevat kokeilemaan muutakin. Ja totta, aina voi yllättyä positiivisesti. Yksin olisin tuskin saanut lähdettyä tätä kokemusta tekemään.
PoistaTaidekentällä tunteet syntyvät minulle voimakkaina, mutta tässä urheilussa on se raskas puoli, että minuutin sisällä voi muuttua tunnelma hurmiosta epätoivoon - tai toisinpäin. Joten tämä on henkisesti melko kuluttavaa. 😅
Onnea Kalpalle finaalipeleihin! On tosi virkistävää liikkua välillä ihan erilaisissa ympyröissä, eikö vaan? Olen varma, että hyvin erilaisten asioiden harrastaminen torjuu dementiaa ja on kaikella tapaa hyödyksi ihmiselle. Itse olen viime vuosina innostunut raveista, jopa siinä määrin, että nyt on harkinnassa hevoskimppaan osallistuminen :o Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut...
VastaaPoistaKiitos! 💛🖤 Olet oikeassa, tämä on uudenlaista ja siksi kiehtovaa, mutta huomaan, että en olekaan niin hyvä käsittelemään urheilun tuomia pettymyksen tunteita kuin etukäteen oletin.
PoistaHyvä huomio tuokin, että "erilaisten asioiden harrastaminen torjuu dementiaa", siinä voikin olla perää, kun joutuu aktivoimaan aivoja eri tavoin.
Ravit! Siinäkin yksi laji, josta en tiedä mitään (muuta kuin että hevosilla mennään), mutta varmasti aivan yhtä koukuttavaa kuin muukin urheilu, kun "pääsee vauhtiin mukaan".