Kulttuurihyvinvointikyselyn tulokset

Itä-Suomen yliopiston tutkimushanke yhdisti maahanmuuttajataustaiset ja suomalaiset nuoret pohtimaan taidelähtöisten menetelmien avulla mielikuvia toisistaan ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa. Seinämaalauksia Kuopion yliopistolliseen sairaalaan 2024.

Olen pyrkinyt oman työni ohessa edistämään kulttuurihyvinvointiin liittyviä asioita koko taideasiantuntijuuteni ajan. Minut on esimerkiksi nimetty viranhaltijapäätöksellä Pohjois-Savon hyvinvointialueen edustajaksi Pohjois-Savon liiton Kulttuurin ja luovien alojen työryhmään. Tavoitteena on nimensä mukaisesti edistää kulttuurin ja luovien alojen asemaa Pohjois-Savossa. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on oikea.

Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten kuvallisia visioita yhteisestä ja monikulttuurisesta Savosta.

Kuopion kaupunginorkesterin muusikot soittamassa Kaarisairaalan aulassa 2023.

Tärkeä askel oli myös kulttuurihyvinvointityöryhmän perustaminen Pohjois-Savon hyvinvointialueelle, jolloin työ ei ole enää yhden ihmisen harteilla. Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen on osa Hyvinvoinnin ja terveyden (HYTE) edistämistä sekä osallisuuden koordinoimista. Koen tärkeänä sen, että hyvinvointialueen sisällä on strategiat, toimintamallit ja käytännöt ymmärtäviä ammattilaisia, jotka haluavat edistää kulttuurin avulla kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä tukee koko Pohjois-Savon hyvinvointia, joka on listattu Suomen sairastavimmaksi maakunnaksi. Tekemällä töitä yhdessä ja verkostoitumalla yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi, voimme saada paljon aikaan. Työn ja toiminnan merkitys tulee kuitenkin tehdä näkyväksi.

Tästä syystä Pohjois-Savon hyvinvointialueen kulttuurihyvinvointityöryhmä toteutti helmikuussa 2026 kulttuurihyvinvointikyselyn henkilöstölle. Kyselyllä haluttiin kartoittaa kulttuurihyvinvoinnin nykytilaa ja käytäntöjä sekä kehittämistarpeita. Kyselyn kohderyhmä oli asiakas- ja potilastyötä tekevät yksiköt.

Vastauksia saatiin 97 kappaletta ja ne jakaantuivat seuraavasti eri palvelualueiden kesken:

Vastaajista vain 29,3% kertoi käyttävänsä taidetta ja kulttuuria työyksikössään asiakkaan/potilaan hoidon tai kuntoutuksen tukena. Toteutunut toiminta on ollut esimerkiksi:

• musiikkia, yhteislaulua, tanssia
• kädentaitoja ja kuvataidetta
• kirjallisuutta ja runoutta
• keskustelua ja kulttuuristen kiinnostusten tunnistamista
• Kaikukortin tarjoamista ja näin taide/kulttuuritoiminnan mahdollistamista

Kulttuurihyvinvoinnin mahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa ei vieläkään hyödynnetä riittävästi, vaikka sen merkitys asiakkaille ja potilaille tunnistetaan.

Vastaajien kommentteja:

”Kulttuurin hyödyntäminen muuten on kyllä harmittavan vähäistä, vaikka täällä voitaisiin selvästi lisätä ikääntyneiden hyvinvointia. Tästä ei ainakaan puhuta työyhteisössä.”

”Olen yksikköni ainoa, joka tätä tekee.”

”Ohjaaminen on hyvin vähäistä ja kuilu palvelujen ja kulttuuritoimijoiden välillä on edelleen leveä.”

Hyvinvointialueen ammattilaisia haastaa ennen kaikkea rakenteiden puute. Toimintamallit kulttuuritoimijoiden kanssa puuttuvat tai ovat epäselviä. Tieto olemassa olevista palveluista ja toimijoista on hajanaista. Kyselyyn vastanneista 65,1% kertoo, että yhteistyötä ei ole tehty vielä kenenkään kanssa.

”Taide- ja kulttuuriteemat ovat tosin harmiksemme vähentyneet viime vuosina tarjonnasta kovaa vauhtia.”

Savonia AMK:n tanssinopettajaopiskelijoiden esitys Puijon pääsairaalassa 2023.

Miksi kulttuurihyvinvointia tulee edistää?

Pohjois-Savon hyvinvointialue on linjannut strategiassaan muun muassa ennaltaehkäisevien palveluiden vahvistamisen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen tukemisen. Tutkimusnäyttö (Fancourt & Finn: ”What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being?" WHO, 2019) osoittaa, että kulttuuri on vaikuttava keino edistää terveyttä, ehkäistä sairauksia sekä tukea hoitoa ja kuntoutumista koko elämänkaaren ajan.

Lainsäädäntö tukee kulttuurin merkitystä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia:

• Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (2019) korostaa kulttuurin yhdenvertaista saavutettavuutta.
• Terveydenhuoltolaki (2010) ja sosiaalihuoltolaki (2014) velvoittavat edistämään asiakkaiden hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.
• Yhdenvertaisuuslaki (2014) edellyttää, ettei kulttuuriin osallistuminen saa estyä taloudellisista, sosiaalisista tai terveydellisistä syistä.
• Laki hyvinvointialueesta (2021) vahvistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävän, johon myös kulttuurihyvinvointi kuuluu.

Graffititaiteilija Sellek osallisti psykiatrisessa hoidossa olevia nuoria seinämaalausten avulla 2024.

Henkilöstön tarpeet

Kyselyn perusteella henkilöstö kaipaa konkreettisia työvälineitä kulttuurihyvinvoinnin toteuttamiseen: selkeät toimintamallit ja ohjeet arjen työhön sekä parempaa tiedonkulkua. Lisätietoa kaivataan etenkin kulttuurihyvinvoinnin vaikuttavuudesta ja hyödyistä. Osa toivoo lisää koulutusta luovista menetelmistä sekä aikaa ja resursseja kulttuurihyvinvoinnin toteuttamiseen.

Kyselyssä nousseita matalan kynnyksen ehdotuksia:

”Ruohonjuuritason toiminta: esim. puheeksi ottamisen mallia voisivat ammattilaiset hyödyntää laajemmin.”

”Kulttuurikirjaukset ja toiveet asiakas- tai potilastietojärjestelmiin.”

”Kulttuurihyvinvointivastaavan nimeäminen, kiertävä tehtävä, jotta asia ei jää lepäämään vain yhden henkilön harteille.”

Kehittämisen kärjet

Pohjois-Savon hyvinvointialue on kulttuurihyvinvointityöryhmän kautta verkostoitunut muun muassa Pohjois-Savon kulttuurihyvinvointiverkoston sekä Pohjois-Savon liiton Kulttuurin ja luovien alojen työryhmän kanssa. Lisäksi käynnissä on Hyvinvointia kulttuurista ikäihmisille -yhteistyöhanke.

Kehittämisen kärkinä tuleekin nähdä henkilöstön tarpeiden mukaisesti:

• rakenteiden ja vastuiden selkiyttäminen
• yhteisten toimintamallien vakiinnuttaminen
• siirtymä yksittäisistä teoista suunnitelmalliseen toimintaan

Lasten diabetespoliklinikka otti käyttöön Hobispuut, joiden avulla visualisoidaan diabeetikkojen hoitotasapainoa. Lisätietoa aiemmasta blogitekstistä.

___________________________

Pohjois-Savon hyvinvointialueen kulttuurihyvinvointityöryhmä on aloittanut toimintansa vuonna 2025. Työryhmän tavoitteena on vahvistaa kulttuurin ja taiteen roolia osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Pelkkien rakenteiden luominen ei kuitenkaan riitä, vaan kulttuurihyvinvoinnin edistäminen edellyttää selkeitä tavoitteita sekä konkreettisia ja käytännönläheisiä toimenpiteitä. Kulttuurihyvinvointitoiminta voi olla myös pieniä, arjen työhön integroituvia tekoja, joita toteutetaan osana ammattilaisten omaa perustehtävää. Samalla tarvitaan suunnitelmallista yhteistyötä, toimivia toimintamalleja sekä yhteistä tahtotilaa kulttuurin ja taiteen hyödyntämiseksi osana ennaltaehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta.

-Pohjois-Savon hyvinvointialueen kulttuurihyvinvointityöryhmä-

Onnistumisista

Kuva: Rakennusliike Lapti Oy. 

Tämä vuosi on ollut töiden ja oman jaksamiseni osalta raskas. Tunnelmaa ovat painaneet myös negatiiviset uutiset hyvinvointialueelta siitäkin huolimatta, että paljon hyvääkin on tapahtunut. Usein ne hyvät uutiset eivät kuitenkaan ylitä uutiskynnystä, kun ihmiset tuntuvat syttyvän vain ikävistä asioista. Ja juuri siksi olisi tärkeää nostaa esiin myös hyviä asioita.

Tämän vuoksi ilahduin, että työyksikköni hallinnoima ja koordinoima Kuopion yliopistollisen sairaalan Uusi Sydän rakennushankkeen 3. vaihe palkittiin vuoden yhteistyöhankkeena Itä-Suomessa! 

"Tunnustuksen vuosittain myöntävä palkintoraati koostuu rakennusalan tilaajista, suunnittelijoista, konsulteista, viranomaisista ja urakoitsijoista. KYSin projektin lisäksi ehdokkaiden joukossa tänä vuonna olivat muun muassa K-Citymarket Haapaniemen, Kuopion kaupungin Minna Canthin koulun sekä Niiralan Kulman Kumoni Oy:n urakoimat 'Käkikellotalojen' hankkeet.

Valitsijaraati korostaa perusteluissaan hankkeen poikkeuksellista vaativuutta, innovatiivista toteutustapaa ja sen merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä. Laaja peruskorjaus toteutettiin allianssimallilla keskellä toimivaa sairaalaa, mikä edellytti tiivistä yhteistyötä, nopeaa reagointia ja häiriöttömän sairaalatoiminnan varmistamista.

Hankkeessa yhdistettiin perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito samaan kokonaisuuteen, tuoden merkittäviä toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä Pohjois-Savon hyvinvointialueelle ja alueen asukkaille."

Allianssimallilla* toteutettavan rakennushankkeen tilaajana on Pohjois-Savon hyvinvointialue ja päätoteuttajana toimii Rakennusliike Lapti. Muut allianssikumppanit ovat A-Insinöörit, Arkkitehdit Kontukoski, Granlund, Raami Arkkitehdit, Rakennussuunnittelutoimisto Turunen & Räisänen sekä aliallianssikumppanit Are, Caverion ja Siemens.

*Allianssihankkeen osapuolet ovat yhteisesti vastuussa hankkeesta jälkivastuuvaiheen loppuun asti. 

Hoitaja-aseman taideteos Veera Launonen: Awakening Plants.

Jaettu ilo on isompi ilo

Minä olen sanonut töissä ääneen, että aion ottaa osakseni kaikkien työkavereideni jakaman kunnian onnistumisista, vaikkei ne omaan työnkuvaani liittyisivätkään. Jos kiinteistöhallinto jossain onnistuu, koen onnistuneeni itsekin saadessani olla osa työyhteisöä. Tai ainakin saan olla vilpittömästi iloinen työkavereideni saavutuksista ilman, että se on minulta itseltäni yhtään pois.

Hoitaja-aseman taideteos Pentti Otsamo: Järvellä.

Uudemmille seuraajille muistuteltakoon, että mitä kaikkea työyksikköni tekeekään:

Kiinteistöhallinnon kautta hallinnoidaan ja ohjataan mm.

• tilankäyttöä koko HVA:lla (omistetut ja vuokrakohteet – mitä toimintoja on missäkin ja millaisessa käytössä)
• HVA:n omaan käyttöön tulevia rakennushankkeita (suunnittelu, rakennuttaminen, työmaan valvonta, aikataulu- ja kustannusseuranta)
• kiinteistöjen ylläpitoon liittyviä asioita (huolto, sisäilma, sähkö, LVI, opasteet)
• muuttojen ja tilamuutosten koordinointi
• tilojen toiminnallisuuden mahdollistaminen kullekin asiakasryhmälle toimivaksi organisaation strategian ja linjausten mukaisesti.

Uusi Sydän -rakennushankkeen onnistuminen ja palkitseminen tuntuu hienolta ja ansaitulta. Meidät laitettiin myös yhdessä pohtimaan yleisesti kiinteistöhallinnon onnistumisia kuluvalta vuodelta 2025. Välillä sitä tuntuu hukkuvan siihen työhön siten, ettei huomaa pysähtyä pohtimaan pieniäkin onnistumisia, joiden merkitys on lopulta todella suurta. Koska olen nähnyt sen työmäärän, mitä jokainen työkaverini on kuluneen vuoden aikana tehnyt, haluan nostaa kiitokset onnistumisista myös tänne blogiin.

Potilashuoneen wc-oven taideteos on sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen käsialaa.

Kiinteistöhallinnon onnistumiset 2025 ovat olleet mm:

• Yhtenäisten toimintamallien toimeenpano vie aikaa, mutta on edistytty ja onnistuttu mm. palvelupyynnöissä, sisäilmaprosesseissa ja yhteyshenkilöiden saavuttamisessa.
• Huonokuntoisista ja huonosti toimintaa palvelevista tiloista on pystytty luopumaan, kun toiminnot on saatu siirrettyä terveellisiin tiloihin. 
• Sisäilmaongelmista johtuvat yhteydenotot työterveyshuoltoon ovat vähentyneet.
• Yhteistyöt ovat vahvistuneet sekä organisaation sisällä että kumppaneiden kanssa (mm. tilojen käyttäjät, työsuojelu, työterveyshuolto, viranomaiset, maakuntien kiinteistöhuollot, laitehallinta, kunnat ja kaupungit). 
• Yhteistyöverkostoja on rakennettu ja vahvistettu myös valtakunnallisesti sekä hyvinvointialueiden kesken että eri asiantuntijaverkostojen kanssa.
• Yhteistyö kuntien kanssa vuokrattaviin kiinteistöihin ja tiloihin liittyen on toiminut hyvin, koska keskustelu ja viestintä on ollut alusta alkaen avointa.
• Kiinteistöhallinnon hyvä yhteishenki näkyy asiakkaille hyvänä asiakaspalveluhenkisyytenä.
• Aikataulupaineista ja tiukoista henkilöresursseista huolimatta työt on saatu hoidettua.

Potilashuoneen wc-oven taideteos on sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen käsialaa.

Taideonnistumiset 2025

Se, että taideasiantuntijana työskentelen kiinteistöhallinnon alaisuudessa tuntuu edelleen hämmentävän uusia ihmisiä, joille kerron työstäni. Mutta näin se on itse asiassa myös Helsingin HUSissa, jossa työskentelee kaltaiseni taideasiantuntijakollega (tilakeskuksen alaisuudessa, joka vastaa toiminnoiltaan meidän kiinteistöhallintoa).

Taidekokoelmatyö ja kaikki taiteeseen liittyvät hallinnolliset asiat liittyvät omasta näkökulmastani kiinteistöhallinnon tehtäväkenttään erittäin oleellisesti, koska se on juuri kiinteistöhallinto, joka hallinnoi tiloja, joissa taidetta on esillä. Minä saan suoraan työkavereiltani tiedon, voiko jotain tilaa tai seinää käyttää taiteelle ja mitä reunaehtoja siihen mahdollisesti liittyy. Perustyöhöni kuuluu kommunikoida juuri kiinteistöhallinnon muiden asiantuntijoiden kanssa. Samoin rakennushankkeisiin, tilamuuttoihin ja -muutoksiin sisältyvät taideasiat koordinoidaan myös kiinteistöhallinnon kautta.

Uutis-Jousi 20.11.2025.

Samalla tavoin kuin itse otan ilon irti työkavereideni onnistumisista olen sanonut, että he saavat olla välillisesti taideasiantuntijoita niin halutessaan. Koen onnistuneeni omassa työssäni tänä vuonna erityisesti siksi, että leikatusta työajastani huolimatta olen saavuttanut hyvinvointialueelle positiivista julkisuutta taideasioissa muun muassa näin:

• 2 radiohaastattelua
• 1 tv-uutinen
• 3 lehtijuttua
• HVA:n omassa viestinnässä julkaistu uratarina
• HVA:n kokoelmataideteoksia on sijoitettu Kuopion lisäksi myös muualle maakuntaan

Yhtenä onnistumisena pidän myös taideasiantuntijuuteni 5-vuotissynttäreitä, joita juhlittiin kiinteistöhallinnossa joulukuun alussa asiaankuuluvasti prinsessateemaisilla mehukesteillä. Vuodet ovat menneet todella nopeasti. Matkan sisältö on ollut kuten elämä yleensä: innostava, haastava, kuoppainen, palkitseva, surullinen, sisuunnuttava ja taistelun arvoinen.

Toivottavasti sinäkin osaat nimetä itsellesi onnistumisia kuluneelle vuodelle,

 vaikka ne tuntuisivat pieniltä ja arkisilta.

Vuosi YT-ilmoituksesta

"Sinusta näki, että sinä olet todella huolissasi tulevasta." Näin minulle sanottiin puoli vuotta kestäneen työnohjauksen jälkeen. Vaikka YT-leikkauksesta ilmoittaminen julkisesti blogissa tuntui aluksi häpeälliseltä - koin olevani työntekijänä epäonnistunut - oli sen tekstin kirjoittaminen itse asiassa helpompaa kuin se, millaisia tunteita jouduin käymään läpi siitä eteenpäin.

Olen lykännyt tämän tekstin kirjoittamista useamman kuukauden, koska näiden tunteiden sanoittaminen tuntuu vaikealta. Vuosi sitten käsittelin alkushokin synnyttämiä spontaaneita tunteita, mutta leikatun työajan kanssa työskenteleminen pakotti pohtimaan pintaa syvemmältä sitä, millainen olen ja kuinka aion selvitä tilanteesta. 

"Yllätyin, kuinka voimakkaasti aloit taistella työn puolesta." Totta hemmetissä aloin taistella, koska koin, että minua kohtaan oli tehty väärin! Aloin kerätä tilastotietoja, laskelmia ja euroja siitä, mitä minun työnkuvaan taideasiantuntijana oli kuulunut ja mitä se tarkoittaisi, kun työaika leikattaisiin 50%:iin. Sisälläni oli valtava taistelutahto ja todistamisen tarve, että olen hyvä ja tarpeellinen työntekijä.

Minulle kerrottiin työajan leikkaamisesta marraskuussa 2024 ja uusi työaika alkoi helmikuussa 2025. Tuossa välillä ehdin olla joululomalla ja henkisesti aivan rikki. Kun palasin tammikuussa töihin, yritin keskittää kaiken energiani siihen, että en näyttäisi liikaa surullisia tunteita töissä, että olisin työkavereiden kesken se sama reipas ja iloinen Henna kuin aina ennenkin. En halunnut, että mikään muuttuisi, ja ettei kenenkään tarvitsisi olla minusta huolissaan.

Työkavereiden kanssa jätskitreffeillä kahvitauon lomassa.

Kuinka välttää katkeroituminen?

Elämä on opettanut selviytymään kaikenlaisista haasteista, joten samalla päättäväisyydellä ottauduin aluksi tähänkin. Hoidetaan tämä nyt vain alta pois. Samaan aikaan, kun minä yritin olla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotkin ympärilläni olevat työkaverit ajattelivat ehkä myös samoin. Yritin tarttua ajatukseen, että "työ on vain työtä", ja työkaverini eivät ole syypäitä minun tilanteeseeni.

Mitä pidempään teeskentelin kaiken olevan hyvin, sitä enemmän aloin kasvattaa kateuden tunnetta sisälleni. Leikatulla työajalla työskentelen nykyisin maanantaista keskiviikkoon. Huomasin, että viikkojen ja etenkin keskiviikkopäivien edetessä tunnelma sisälläni muuttui synkemmäksi. Aloin olla kateellinen työkavereilleni siitä, että he saavat tulla seuraavanakin päivänä töihin, mutta minä en. Onneksi tiedostin, että tämä saattaisi pidemmällä aikavälillä muuttua vaaralliseksi tunteeksi työyhteisön hyvinvoinnin kannalta. Niinpä päätin ottaa asian esille eräässä viikkopalaverissa.

Miksi tunteista puhuminen tuntuukin aina niin vaikealta ja jotenkin häpeälliseltä? Kerroin työkavereille, että he tulevat tottumaan siihen, että minä en ole enää paikalla töissä yhtä paljon kuin ennen. Kerroin myös, että he tulevat unohtamaan sen, että minulla on leikattu työaika ja arki kulkee eteenpäin kaikilla omaan (kiireiseen) tahtiinsa. Kerroin kuitenkin myös, että minä tulen muistamaan joka ikinen keskiviikko sen, että minulta on leikattu työaikaa ja sen tiedostaminen sattuu:

En odota teiltä vastausta tai kommentteja, mutta haluan sanoa tämän siksi, että en ala katkeroitua ja purkaa turhautumistani teihin, koska tämä ei ole kenenkään teidän vika; Olen kateellinen teille, että te saatte tulla seuraavana päivänä töihin, mutta joudun käsittelemään tämän tunteen itse.

Huku tai ui

Kerroin viikkopalaverissa työkavereille myös siitä, että tuntuu vaikealta hyväksyä päätös, jonka pituudesta en ole tietoinen. Työaikani on leikattu toistaiseksi. Kerroin, että tämä tuntui minusta samalta kuin se, että minut olisi kuskattu veneellä keskelle avomerta silmät sidottuna ja viskattu mereen. Siinä tilanteessa, kun ei tiedä mihin päin lähteä ja mitä tehdä, on vain kaksi vaihtoehtoa: joko alat uida tai hyväksyt, että tulet hukkumaan. Aloin uida. Nyt tiedostan, että joudun uimaan tilanteen keskellä vielä useamman vuoden, sillä muutosta ainakaan parempaan suuntaan ei ole näköpiirissä.

Ulla Remeksen muistisairautta käsittelevä näyttely keräsi median huomion niin sanomalehdessä, radiossa kuin televisiossakin. Kuva: Ulla Remes.

Hyväksymisen tunnistaminen

Työnohjauksessa oli tarkoitus keskittyä siihen, kuinka saan työni toimimaan leikatulla työajalla. Samalla ajattelin kerätä aseita oman työni tärkeyden perustelemiseksi. Koin olevani todella haavoitettu. Olen vuosikausia tehnyt töitä sen eteen, että ylipäänsä pääsisin opiskelemaan ja sen jälkeen, että pärjäisin vaikeasti työllistettävällä kulttuurikentällä. Koin, että olen ansainnut kaiken kovalla työllä ja nyt se otettiin minulta pois ilman, että minulle annettiin edes mahdollisuutta perustella mitään. Työaika vain leikattiiin ja minulle tuotiin asia ilmi ilmoitusluontoisesti.

Työnohjaus pakotti katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Sen sijaan, että olisin keskittynyt siihen, kuinka vaikuttaisin toiminnallani organisaation rakenteisiin jouduinkin miettimään sitä, kuinka muuttaisin itseäni uuden tilanteen edessä. Eteeni annettiin kysymyksiä toisensa perään, jossa jouduin pohtimaan sitä, millainen työntekijä olen, miten toimin eri tilanteissa, mitkä ovat vahvuuksiani ja ennen kaikkea heikkouksiani. Jouduin myöntämään ja paljastamaan kipeimmät heikkoudet ja kestämään sen tuomaa häpeän tunnetta toisen ihmisen edessä siinä tilanteessa, kun koin jo valmiiksi olevani ammatillisesti haavoittuvimmassa asemassa leikatun työajan keskellä.

Itkin jokaisessa työnohjaustapaamisessa ja nauroin, että ohjaajalla oli valmiina nenäliinoja. En itkenyt siksi, että olin heikko vaan siksi, että tämä ihminen oli siinä auttamassa minua. Itkin siksi, että ymmärsin olevani tilanteessa, johon en itse voisi vaikuttaa millään tavalla. Itkin siksi, että jouduin myöntämään, etten enää ollutkaan se supertyöntekijä, jollaisen suojakuoren alla olin vuosia elänyt. Itkin siksi, että näytin olevani rikki ja haavoittuva, eikä tämä ihminen särkenyt minua lisää, vaan etsi keinoja kasvattaa minua tilanteessa, jossa oli asetettu tietyt kasvamisen rajat.

Kuinka kasvaa tilanteessa, jossa kasvulle asetetaan tiukat rajat?

Savon Sanomat uutisoi näyttävästi Jali Heikkisen näyttelystä 2.2.2025.

Rajat on rakkautta

Olin oppinut siihen, että kovalla työllä voi saavuttaa mitä vain ja vain taivas on rajana. En ajatellut, että minulla olisi koskaan mitään rajoja sille, mitä kaikkea elämä voi tuoda eteen. Olin saanut kasvaa ja kehittyä ammatillisesti vapaana. Kunnes minulle kerrottiin, että "sinulla on käytössäsi työaikaa vain 50%". 

Tämän asian hyväksyminen vei eniten aikaa. Että minä en voi olettaa tekeväni leikatulla työajalla samoja työtehtäviä kuin aiemmin. Eikä minun pidä niin tehdä, koska jossainhan sen leikkauksen pitää näkyä.

Olen kiitollinen siitä, että olen alusta alkaen saanut muodostaa oman taideasiantuntijan työnkuvani melko vapaamuotoisesti. Niinpä ajattelin, että hoidan tämän leikkaukseen liittyvän työaikajärjestelynkin itse. Jätin pois pienempiä ja yksittäisiä työtehtäviä tai siirsin niitä siten, että jonkin aikaa näytti siltä "kuin mikään ei olisi muuttunut". Noin neljän kuukauden jälkeen huomasin olevani kuormittunut kaikesta siitä "pitäisi tehdä, pitäisi ehtiä" tunnelmasta ja jokaisesta sähköpostista, joka toi kuormaan lisää taakkaa.

Minulla on aina ollut tietynlainen "auktoriteettiongelma", enkä pidä siitä, jos minua kielletään tekemästä jotain, jos pidän itse asiaa tärkeänä ja tunnen kykeneväni sen suorittamaan. Tämän vuoksi halusin järjestellä työnkuvani uudelleen itse. Kunnes huomasin, että sellainen "pienten asioiden siirtely" ei enää auta, ja jouduin myöntämään itselleni ja työkavereille, että en pysty tähän enää. Se, että minun annettiin käydä tämä oppitunti läpi itse, oli opettavaisempi kuin se, että minulle olisi suoraan sanottu, että "tämä ei enää kuulu sinun työtehtäviisi". (Tai saattaa olla, että näin jossain vaiheessa sanottiin, mutta olen sen autuaasti unohtanut/halunnut olla kuulematta....) Edellisessä tapauksessa olisin kuluttanut turhaan energiaa siihen, että yritän taistella päätöstä vastaan. (Ihan samalla tavalla kun aloin aluksi taistella työajan leikkausta vastaan.) Tämä on ollut omalla kohdallani hyvää johtamista, kun minua ei ole väkisin pakotettu muuttumaan, vaan kerrottu faktat siten kuin ne ovat, silloin kun suoralle puheelle on ollut tarvetta.

Tilanteeseen tyytyminen (Todellinen hyväksyminen)

Jouduin siis myöntämään ennen kaikkea itselleni, että tilanne on todellinen ja taistelu on turhaa. En ehdi tehdä kaikkea mitä tahtoisin ja työaikaan on turha odottaa lisätunteja. Minun oli todella vaikea myöntää se, että en pysty suoriutumaan kaikista listalla olevista tehtävistä. Yhden unettoman yön jälkeen tein päätöksen, että luovun yhdestä työni osa-alueesta kokonaan, vaikka koin sen ammatillisesti tärkeäksi. Samalla hyväksyin sen, että syy ei ole minun, vaan nämä ovat nyt ne rajat, joiden kanssa tulee oppia elämään.

Kun olin tehnyt päätöksen ja ilmoittanut sen eteenpäin, kipeästä ja pettyneestä tunnelmasta huolimatta päällimmäisenä tunteena oli helpotus. Nyt se on sanottu. Ei se ammattitaito minusta mihinkään katoa, vaikka tietty osa-alue on laitettu hetkeksi jäihin. 

Työnohjaus ja suoran puheen kuunteleminen (ja puheen hyväksyminen) työkavereilta auttoi siihen, että suostuin tyytymään tilanteeseen. Suostuin myös myöntämään itselleni sen, että loppujen lopuksi tässä ei ollut edes kyse minusta. Hyvinvointialueen talous on saatava tasapainoon, eikä se liity mitenkään siihen, kuinka hyvin olen työni hoitanut. Itsestäänselvä asia, mutta jonka todelliseen hyväksymiseen tarvittiin aika monta tuntia keskustelua ja itsensä tutkiskelua.

Vertaistuen merkitys

En edelleenkään pidä tästä vallitsevasta tilanteesta, mutta pystyin kääntämään toimintani vihdoin niihin asioihin, joihin voisin vaikuttaa. Kun oma kolhiintunut ego oli siirretty syrjään ja asetettu rajat uudelle työajalle, aloin keskittyä päivätyön ohella siihen, kuinka tilanteesta selvittäisiin taloudellisesti. 

En voi vieläkään uskoa minkä määrän myötätuntoa ja tukea sain kaikkialta. Siihenkin meni aikansa, että opetteli ottamaan hyvän vastaan. Vertaistuki etenkin taidehistorioitsijakollega Johanna Lindforsilta tuntui - ja tuntuu vieläkin - korvaamattoman arvokkaalta. Hän oli kokenut pahimman ammatillisen pelkoni, sillä Lindfors oli irtisanottu unelmatyöstään kokonaan. Minä sain sentään säilyttää edes puolikkaan, joten tiedostin, että olin lopulta onnekas:

"Itse saman asian kokeneena - tosin irtisanottuna - lupaan ja vakuutan, että hyviä asioita tulee tilalle. Sinä kasvat ja opit ja löydät uutta. Ja jossain vaiheessa sanot itsellesi, että juuri näin tämän pitikin mennä. Voimia tähän hetkeen!"

Voi Johanna kun tietäisit, kuinka monta kertaa olen vuoden aikana palannut lukemaan noita lohduttavia lauseitasi. Tiesin, että olet oikeassa, mutta nyt olen oikeasti tuossa hetkessä, että voin vilpittömästi sanoa: näin tämän pitikin mennä.

"Sinä kasvat ja opit"

Vuosien aikana saamani verkostot ja - näin uskallan sanoa - ystävyyssuhteet, ovat mahdollistaneet minulle muun muassa freelance-puhujakeikkoja, joilla olen osittain saanut paikattua taloudellista epävarmuutta. Tiedän, että olen parhaimmillani silloin, kun pystyn kehittämään ja kehittymään yhdessä työssä, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista.

Tämä vuoden kestänyt tunnemyllerrys on myös vahvistanut omaa ammatillista itsevarmuuttani keikkatöiden muodossa. Vaikka tiedän olevani persoonana välillä vähän lapsellinen ja sinisilmäinen, tiedän oman ammatillisen arvoni. Kieltäydyn sellaisista tehtävistä jos koen, että minua käytetään tavalla tai toisella hyväksi, tai minua kohdellaan muuten asiattomasti. Se 50%:n työaika takaa onneksi kuitenkin jonkinlaisen perustoimeentulon, jonka vuoksi minun ei ole pakko tehdä ihan mitä tahansa. 

Tällä hetkellä työskentelen taideasiantuntijan tehtävän ohella kahdessa eri projektityössä. Toisesta saatte kuulla lisää ensi vuoden puolella. Aluksi epävarmalta ja pelottavalta näyttänyt työtilanne on kääntynyt siihen, että tuntuu vihdoin siltä, että olen saanut leikatun siipeni takaisin. Luotto tulevaan on kasvanut, mikä tuntuu etuoikeutetulta, kun katsoo valtakunnallisesti tämän hetken työttömyystilastoja.

Myönnän, että kolmen eri työn kanssa tasapainoilu on henkisesti raskasta. Siitä huolimatta koen olevani enemmän kuin onnekas. Kaikki työtehtävät liittyvät omaan ammattitaitooni ja vahvistavat asiantuntijuuttani. Johanna oli oikeassa:  "(---) hyviä asioita tulee tilalle. Sinä kasvat ja opit ja löydät uutta."

Kuva: Virva Suvitie.

Oppiminen jatkuu

YT-leikkauksen mukanaan tuoma kasvaminen ja oppiminen tuntui aluksi repivän kaikki mielensisäiset haavat auki. Pysäyttävä hetki oli kuitenkin se, kun minulle erään kokouksen jälkeen sanottiin, että "viljakin tarvitsee kasvaakseen sen, että maa revitään joka kevät auki, että siemenet saavat mahdollisuuden kasvaa uudessa ja kuohkeassa mullassa."

Paljon on vielä oppimista, mutta haluan ajatella, että olen nyt se orastava viljapelto, joka kasvattaa ammatillisuuttaan uudella tavalla - rajoja kunnioittaen. Vuosi on ollut raskas, mutta samalla se on vahvistanut omaa resilienssiäni; minua voi taivuttaa, mutta ei katkaista. Paljon on kiinni omasta asenteesta kuinka asioihin suhtautuu ja kuinka asioita käsittelee. En kuitenkaan olisi tässä ilman ympärilläni olevia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut asioita käsitellä ja purkaa ajatuksiani palasiksi, jotta pystyin antamaan kaikelle uudelle mahdollisuuden syntyä.

Kiittäen,
Henna.

Sivutyöjuttuja

"Neiti Aika." Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Palataan pitkästä aikaa työasioihin. Muistellaan viime kevättä, jolloin Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettiin Sairaalatekniikan päivät (27.-28.5.2025). Tapahtuma oli samalla Suomen Sairaalatekniikan Yhdistyksen 30-vuotisjuhlatilaisuus. SSTY on lyhenne, joka vilahtelee etenkin alkuvuodesta myös meidän kiinteistöhallinnon työntekijöiden puheessa paljon:

"SSTY ry on vuonna 1995 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka perusperiaatteisiin sisältyy sairaalatekniikan ja sairaaloiden teknisten organisaatioiden toimialaan liittyvien asioiden kehittäminen, edistäminen ja verkostoituminen niin sairaaloiden kuin yritystenkin välillä.

Yhdistyksen vuoden suurin järjestettävä tapahtuma on Sairaalatekniikan päivät, joka kerää alan parhaat asiantuntijat ja ammattilaiset yhteen."

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Osa teistä muistaa, että olin kyseisillä päivillä puhumassa vuonna 2023 Sairaalataiteen merkityksestä sote-kentällä ja sen rakennushankkeissa. Jälkikäteen ajatellen tuntuu uskomattomalta, että tämän kaltaiseen tapahtumaan suostuttiin ottamaan mukaan taidenäkökulma, joten olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. 

Esittelin muun muassa käytännön esimerkkejä siitä, mitä asioita rakentamisessa ja sairaalaympäristössä tulee ottaa huomioon, kun sinne asennetaan taidetta. Olin yllättynyt, sillä tänä vuonna kaksi itselleni entuudestaan tuntematonta mieshenkilöä tulivat juttelemaan ja kysymään, että "Olitko se sinä, joka puhui silloin siitä taiteesta?" Toinen jopa muisti esityksessä käyttämäni esimerkin, jossa pysäköintitalon portaikkotasanteelle asennettu taideteos aiheutti erinäisiä haasteita. Puheenvuoro ei siis ollut mennyt hukkaan!

Sairaalatekniikan päivien pääjuontajana toimi näyttelijä Ismo Apell. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut töissä hyvinvointialueen taideasiantuntijana (koska YT-menettely ja työajan leikkaus), vaan freelancerina. Minua pyydettiin tekemään tarjous juontajana toimimisesta. Sain juontaa pienemmän luentosalin asiantuntijapuheenvuorot, kun pääsalissa päiviä luotsasi näyttelijä ja ohjaaja Ismo Apell.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

En ollut koskaan aiemmin juontanut mitään - ainakaan tässä mittakaavassa. Yleisön edessä esiintyminen ei enää jännitä niin paljon kuin nuorempina vuosina, mutta tämä tekniikkakonteksti on itselleni niin vieras, että se aiheutti omat haasteensa. Mihin olinkaan lupautunut?!

 Älä koskaan sano "Ei koskaan..."

Ajattelin silloin vuonna 2023, että nyt olen nähnyt mistä työkaverit aina puhuvat, mutta minun ei tarvitse kokea tätä enää uudelleen. Ympäri Suomea saapuvat eri tekniikan alan, kiinteistönhoidon ja toiminnallisen suunnittelun asiantuntijat ymmärtävät toisiaan (heillä on tuttuja ja jotain mistä puhua keskenään), mutta taideasiantuntija on siinä joukossa melko yksin. Sanoinkin eräälle insinöörityökaverille tuolloin, ettei jättäisi minua yksin näytteilleasettajien joukossa. Päivillä on eri alojen näytteilleasettajia, jotka esittelevät ja markkinoivat omia tuotteitaan.

Näytteilleasettajia. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

"En ymmärrä tästä mitään"

Mitä lähemmäksi Sairaalatekniikan päivät tulivat sitä enemmän aloin jännittää. Kun sain oman luentosalini tiedot puhujista ja heidän aineistonsa etukäteen, olin kauhuissani. En ymmärrä tästä mitään. Luentosalissani puhuivat nämä alansa ammattilaiset:

• R3 Nordic ja SSTY ohje sairaaloiden puhdastilojen ilmanvaihtoon, varatoimitusjohtaja Jukka Vasara, Granlund
• Rakentamislain ja alueidenkäyttölain (ent. MRL) muutokset ja vaikutukset sairaalarakentamiseen, vastuullisuusjohtaja Kirsi Martinkauppi, Rakennustuoteteollisuus RTT ry
• Laakson sairaalan ympäristövastuullisuusasiat, kehitysjohtaja Miimu Airaksinen, SRV
• Tietoliikenneverkkoon liitettävän laitteen tietoturvan arviointiprosessi PSHVA:lla, pääarkkitehti, ICMT-palvelut, Pekka Ruippo, Pohjois-Savon hyvinvointialue
• Lääkinnällisen laitteen jakelijan rooli ja vastuut rakennushankkeessa, johtava asiantuntija Jari Knuuttila, Fimea
• Helikopterilentokenttien ohjeistuksen muutokset – suuntaviivat hyvinvointialueille, huoltopäällikkö Jouni Lintula, Pirkanmaan hyvinvointialue
• Sosiaali- ja terveydenhuoltolaitosten kriisinkestävyys, palopäällikkö Jarkko Jäntti, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan pelastuslaitos
• Uuden sairaalan käyttöönottokoulutus ja osaamisen varmistaminen, koulutuskoordinaattori Oili Papinaho, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Olimme tilaajatahon kanssa sopineet, että juontotehtävät keskittyisivät vain siihen, että esittelen puhujan ja pidän aikatauluista kiinni. Minulta ei siis vaadittu aiheiden etukäteistuntemusta, mutta koska halusin hoitaa tehtävän niin hyvin kun osaisin, yritin ymmärtää luentojen sisältöjä hieman jo etukäteen.

Palopäällikkö Jarkko Jäntti. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Huoltopäällikko Jouni Lintula. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Luentosaleissa käytettiin sähköistä kommentointimahdollisuutta, jossa puhujille voitiin esittää kysymyksiä nimettömästi salissa olevalle näytölle. Kysymysten esittäminen puhujalle kuului myös tehtäviini. Mikäli yleisöstä ei olisi tullut kysymyksiä, olisi minun hyvä kysyä puhujalta jotain. Tämänkin vuoksi halusin perehtyä sisältöihin etukäteen; jotta osaisin kysyä aiheesta jotain. Jotta puhujalle tulisi olo, että häntä kuunnellaan ja asia on kiinnostava.

Kun edellisenä iltana ennen päivien alkua meinasi syntyä pakokauhu, että en selviä tästä, sain onnekseni apua työkaverilta mahdollisten varakysymysten esittämiseen. Sain psyykattua itseni olotilaan, että jos näytän itsevarmalta, se ei haittaa, jos muuten olisin sisäisesti aivan kauhuissani.

Ymmärrys kiinteistöhallinnosta syventyy

Ensimmäinen juontopäivä kuitenkin osoitti, että yleisö oli kiinnostunut aiheista ja kysymyksiä tuli luonnostaan. Minun ei tarvinnut käyttää oman varastoni varakysymyksiä. Tämä rentoutti oloani ja osasin keskittyä paremmin myös itse kuuntelemaan luentoja.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen luentopäivän aikana kaksi naista tuli eri luentojen jälkeen puhumaan minulle ja kommentoivat: "Nyt on pakko sanoa, että sinulla on tosi kaunis mekko" ja "Katselin, että onpa sinulla kaunis asu!" hymyilin mielessäni, että nämä ovat ihan tavallisia ihmisiä asiantuntija-titteleidensä takana.

Pääsin myös kuuntelemaan pääluentosalin puheenvuoroja itse, koska juontotehtävät pienemmässä salissa olivat vain puolen päivän mittaisia. Huomasin kiinnostuvani sisällöistä aiempaa vuotta (2023) enemmän. Vaikka aihepiirit eivät koskeneet minun tehtäväkenttääni, ne koskettivat monella tavalla meidän kiinteistöhallinnossa tehtäviä töitä. Ymmärsin luentojen myötä syvällisemmin sitä mitä työkaverini tekevät, ja kuinka heidän tekemänsä työ vaikuttaa sairaalatekniikkaan ja -rakentamiseen myös valtakunnallisesti.

Toisaalta sain vahvistusta välillisesti myös sote-kentän taideasioille, kun kuuntelin Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen, Vesa Pekkolan, puheenvuoroa Terveet Tilat 2028 -ohjelman tuloksista. Kiinteistöjen terveeseen ja puhtaaseen sisäilmaan on ottauduttu toden teolla ja sen merkitystä ei voi nykypäivänä ylikorostaa. Pekkola kertoi, että sisäilmaan liittyvien asioiden ymmärtäminen ja asioiden edistäminen on vaatinut paljon sähköistä paperityötä. Linjaukset, tahtotilat ja tavoitteet on pitänyt viedä ohjeistuksiin ja strategioihin monella eri tasolla ja monessa eri verkostossa. Näin asioiden eteen tapahtuu positiivisia muutoksia ja tavoitteellista toimintaa. 

Tämä Pekkolan kuvailema toimintatapa on tismalleen sama päämäärä, jota itse pyrin omalla työlläni edistämään taiteeseen ja kulttuurihyvinvointiin liittyen paitsi Pohjois-Savon hyvinvointialueella myös erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Asioiden edistäminen vie aikaa ja vaatii oikeanlaisia kanavia, jotta toiminnasta tulee pitkäjänteistä, tavoitteellista ja tuloksellista.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kiinnostus tarttuu

Juontotehtävät Sairaalatekniikan päivillä sujuivat lopulta hyvin ja sain osakseni suoraan positiivista palautetta. En tiedä olinko "jokaisen kuppi teetä", koska minusta varmasti näki, että en ole millään lailla sairaalatekniikan alan ihminen. Tosin eihän Ismo Apellkaan ole, ja molemmat hoidimme tonttimme mielestäni hyvin. Olen tyytyväinen, että taidehistorioitsijan taustallani suoriuduin ensikertalaiseksi onnistuneesti. Osasin toisena päivänä jopa hieman nauttia tilanteesta.

Tämä kokemus avasi myös uudenlaisia ajatuksia sivutöiden suhteen, joita joudun leikatun päätyön rinnalla miettimään. Mitään akuuttia kiirettä ei onneksi ole. Työskentelen päätyön rinnalla alustavasti jo ensi vuoden sivutyötä varten, josta kerron teille ensi vuoden puolella lisää, kun on jotain konkreettista näytettävää.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Sairaalatekniikan päivät myös osoittivat, että nautin puhujien kuuntelemisesta aihepiiristä riippumatta, kun puhuja on itse innostunut ja kiinnostunut aiheestaan. Kiinnostus tarttuu. Tähän vaikuttaa myös se, jos puhuja osaa kertoa aiheestaan yleistajuisesti, mutta kuuntelijoita aliarvioimatta. Monen puhujan kohdalla kävi niin, että yleisöstä olisi tullut kysymyksiä lisääkin, mutta jouduin katkaisemaan keskustelun aikataulullisista syistä.

Kiitos Suomen Sairaalatekniikan Yhdistys ja järjestelytoimikunta 

onnistuineista juhlavuoden päivistä!

Ensi vuoden SSTY-päivät järjestetään Oulussa.

Palomuseo

Kuopiossa, Neulamäen uudella pelastusasemalla sijaitsee Pohjois-Savon palomuseo. Museon historia alkaa vuodesta 1995, jolloin palomuseon rakentaminen käynnistyi edelliselle, nyt jo puretulle pelastusasemalle aktiivitoimijoiden avulla. Palomuseo vihittiin käyttöön Kuopion palomuseona kesäkuussa 2001. Alueellisen pelastustoimen syntymisen johdosta vuonna 2005, museon nimi muutettiin Pohjois-Savon palomuseoksi. Kyseessä ei ole ammatillisesti hoidettu museo, vaan vapaaehtoisvoimin toimiva kokonaisuus.

Palokunnan tallit sijaitsivat 1913 kaupungintalon itäpäädyssä. Tulliportinkadun paloasema valmistui 1929. Neulamäen aiempi pelastusasema valmistui 1983.

Ennen vakituista palokuntaa Suomessa toimi vapaapalokunta. Vapaapalokunnan syntyyn vaikutti lähes koko Turun tuhonnut tulipalo vuonna 1827. Ensimmäinen vapaapalokunta syntyikin juuri Turussa 1838. Valtaosa vapaapalokunnista syntyi Suomeen 1800-luvun loppuun mennessä. Kuopion VPK perustettiin vuonna 1877.

Palokaluston muututtua hevoskäyttöisistä moottoriajoneuvoaikaan tarvittiin osaamista autokaluston rakentamiseen, korjaukseen ja huoltoon. Paloautojen pohjiksi etsittiin edullisia käytettyjä ajoneuvoja, jotka muutettiin itse palokuntakäyttöön sopiviksi. Ajoneuvoja korjattiin jatkuvasti ja niiden käyttöajat olivat pitkiä. Monet vanhoista autoista tuhottiin lopulta katsastuskelvottomina ja loppuun ajettuina. 

Avopaloauto. Ford AA vm.1928. Normaali miehitys: ruiskumestari, viisi palomiestä.

"Ensimmäiset moottoriajoneuvokäyttöiset paloautot tulivat Suomessa palokunnille vuoden 1910 jälkeen ja olivat malliltaan avopaloautoja. Aluksi autot soveltuivat miehistön kuljettamiseen. Myöhemmin niihin asennettiin palopumppu, palopumppu ja muuta sammuttamiseen tarvittavaa kalustoa. Avopaloautot olivat käytössä aina 1950-luvulle saakka. Kuopion vakinainen palokunta hankki ensimmäisen  autonsa vuonna 1923."

Palomuseossa esillä oleva Ford AA vuosimallia 1928 paloauto on evakuoitu talvisodan aikana vuonna 1940 Pitkärannasta Kuopioon. Saastamoinen Yhtymä osti auton Itkonniemen tehdaspalokunnalle. Paloheimo Oy lahjoitti auton Kuopion pelastuslaitokselle vuonna 1992.

Elämää paloasemalla

Jo yleisen sammutusvelvollisuuden aikaan 1800-luvulla kaupungin palomestarit ja ruiskumestarit eivät saaneet poistua kaupungista ilmoittamatta järjestysoikeudelle. Palopaikalle lähdettiin kotoa hälytyksen tapahduttua. 

Kaupunkien kasvaessa niin asukas- kuin rakennusmääriltään, teollisuuden ja elinkeinoelämän lisääntyessä, ei vapaapalokunnan sammutusorganisaatiot enää riittäneet. Tarvittiin palokuntamuoto, jossa sammutushenkilöstö olisi välittömästi käytettävissä ja lähtövalmiina onnettomuuden sattuessa.

1900-luvun alussa Kuopion palokunnan henkilöstö kävi hakemassa oppia Helsingin pääpaloasemalta jolloin todettiin, että Kuopion palotoimen ongelma on se, että sammuttajat nukkuvat kotona ympäri kaupunkia ja saapuvat myöhään palopaikalle. Helmikuussa 1913 Kuopiossa aloitti vakituinen palokunta, jonka vahvuus oli palomestari, ruiskumestari ja kahdeksan palosotilasta. Palokunnan tallit sijaitsivat Kuopion kaupungintalon itäpäädyssä.

Paloasema valmistui Tulliportinkadulle 1929. Asemalla oli muun muassa 5 huonetta naimattomille palosotilaille, ruokailu- ja peseytymistilat, voimistelusali, perheasuntoja, toimistotilaa ja palomestarin huoneisto. Asunto oli tapa houkutella miehiä palokuntaan.

Uusi paloasema mahdollisti perheiden asumisen paloasemalla. Lisäksi rakennuksen toisessa päässä toimi poliisiasema. Pihapiirissä liikkuivat palomiesten ja poliisien lisäksi naiset ja lapset. Palomiehen ammatti periytyi isältä pojalle ja asemalla asui ja työskenteli parhaimmillaan useita saman suvun jäseniä.

Palokunnan soittokunta 1891.

Työvuoro koostui palvelusta ja varallaolosta. Palosotilaiden toimenkuvassa palvelukseen kuuluivat hälytys- ja huoltotehtävien lisäksi päivittäiset harjoitukset: hevosten valjastus, palokaluston käsittely ja ulosajo, paikallistuntemuksen opiskelu, voimistelu sekä ensiapuharjoitukset. Viikko-ohjelmassa oli myös korjaustöitä kaupungilla, tornivartiointia sekä suursiivous lauantaisin. 

Vanhaan kasarmikuriin tuli uusia vapauksia työajan lyhenemisen myötä. Vapaavuorolla ei aiemmin saanut mennä Puijon merkkikiveä kauemmas ilman päällikön lupaa. Pahimman asuntopulan hellittäessä 1950-luvulla miehistö sai jo lupia muuttaa pois asemalta. Tämä helpotti etenkin monilapsisten perheiden arkea, koska aseman asuintilat olivat ahtaat ja epäkäytännölliset. Asemalla asuminen oli kuitenkin pakollista päällystölle alipäällystölle vielä 1960-luvun lopulle saakka. Tulliportinkadun paloasemalla asuttiin aina sen paloasemakäytön loppuun saakka. Uusi asema valmistui Neulamäkeen 1983, jonka myötä asumisvelvollisuus ja sen myötä perheiden arki paloasemilla jäi menneisyyteen.

Palokunnasta pelastuslaitokseksi

Vuoden 1934 Palolaki määräsi palotoimen kuntien vastuulle. Jokaisessa kunnassa piti olla palokunta, vakinainen palokunta yli 8000 asukkaan kunnassa ja vähintään VPK muissa.

Chevrolet HS 158-39 paloauto, vm. 1939. Ostettu uutena Kuopion palokunnalle 1939 Carlson Oy:ltä. Alkuperäinen korirakenne käsitti käsitti jatko-ohjaamon, kiintopumpun ja avolavan.

Kuntien itsenäiset palokuntajärjestelmät purettiin vuonna 2004 ja tilalle perustettiin 22 alueellista pelastuslaitosta. Alueellinen pelastuslaitos vastasi huomattavasti suuremmasta kuntakokonaisuudesta. Pohjois-Savossa pelastuslaitoksen toimialueeseen kuului aluksi 25 kuntaa. Alueellisten pelastuslaitosten myötä pelastustoimen tehokkuus parani merkittävästi, kun kuntarajoja ei enää ollut. Onnettomuustapauksissa apua lähetettiin aina lähimmiltä paloasemilta. Myös henkilöstön osaaminen parani entisestään ja kalustoa uusittiin.

Vuoden 2023 alusta alkaen pelastustoimi on kuulunut osaksi hyvinvointialueiden toimintaa. Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Pohjois-Savon pelastuslaitos vastaavat näin ollen Ylä-Savon, Koillis-Savon, Kuopion, Sisä-Savon ja Varkauden seutukuntien alueista.

Vieraile Palomuseossa

Pohjois-Savon palomuseo on avoinna kesällä 2025 keskiviikkoisin klo 12-15 6.8.2025 asti. Esittelijöinä toimivat Kuopion paloveteraanit ry:n jäsenet. Museo on maksuton.

Palomuseo esittelee palotoimen kehitystä 1700-luvulta nykypäivään. Museossa voi myös perehtyä tämän päivän varautumista ja turvallisuutta koskeviin aiheisiin sekä testata omaa tietämystään turvallisuusasioista. Historiallisten esineiden lisäksi museovierailla on mahdollisuus päästä kokeilemaan huoneistopalon sammutusta virtuaaliympäristössä.

Huom! Autolla saapuvia museovieraita pyydetään huomioimaan, että pysäköinti ja saapuminen museoon tapahtuu Neulamäentien ajoliittymästä. Volttikadun ajoliittymä on tarkoitettu vain hälytysajoneuvojen käyttöön.

Osoite: Neulamäentie 2A, 70700 Kuopio

Tekstilähteet: Palomuseon näyttelytekstit.