Yayoi Kusama

Minulle vaikuttavimmaksi Tukholman kokemukseksi taisi nousta Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely Moderna Museetissa. Olin nähnyt näyttelystä joitain kuvia etukäteen, mutta Kusamasta en tiennyt mitään. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en ollut aivan vakuuttunut saisiko pelkistä pilkuista vetoavaa näyttelyä aikaiseksi. Näyttely pilkuista ja palloista? Ei kuulosta välttämättä ihan sellaiselta, jota oikein odottamalla odottaisin näkeväni...

Yayoi Kusama: Dots Obsession, 2016, installaatio.

Moderna Museet kuitenkin tasapainotti näyttelyillään aiempia historiapainotteisia museokierroksia, kuten Aquariakin. Ja kun nyt kaupungissa oltiin, halusin joka tapauksessa nähdä Kusaman, kun siitä oli mediassa niin kohistu. Japanilainen Yayoi Kusama (s.1929) syntyi Matsumotossa, mutta asui vuosina 1958-1972 Yhdysvalloissa. Kusama tutustui nuorena taidekirjojen kautta Georgia O'Keeffen (1887-1986) taiteeseen ja uskaltautui kirjoittamaan tälle kirjeen. O'Keeffe rohkaisi häntä muuttamaan unelmiensa perässä New Yorkiin. Kusama päätyi keskelle 1960-luvun sykkivää taidekenttää. Hän esitti poliittisia performansseja ja orgioita, joissa maalasi alastomien osallistujien vartaloihin pilkkuja. New Yorkissa hän loi myös monet uransa tärkeimmistä teoksista. In Infinity on retrospektiivinen katsaus Kusaman vuosikymmeniin.

Normaalisti en kaipaa taiteilijan taustatietoja teosten tulkintaan, mutta tässä tapauksessa oli hyödyllistä lukea näyttelyesitteestä, että pakkomielle mm. pilkkuihin, palloihin ja kurpitsoihin kumpuaa Yayoi Kusaman hallusinaatioista. Hänellä on ollut hallusinaatioita lapsesta saakka, jotka saavat Kusaman tuntemaan olonsa siltä kuin hän palaisi äärettömyyteen (In Infinity), ikuiseen aikaan ja rajattomaan tilaan. Näissä hallusinaatiomaailmoissaan Kusama elää pilkkujen keskellä. Tämä asetti oman näkökulman oikeaan perspektiiviin. Nämä eivät ole vain pilkkuja, vaan Kusamalle täyttä totta.

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Taiteilija on luonut uskomattoman vaikuttavia installaatioita pilkkuja ja palloja hyödyntäen. Näin Kusama avaa kokemansa maailmat myös katsojalle. Keltainen peilihuone oli vangitseva (jonkun mielestä myös pyörryttävä). Tila oli tapetoitu lattiasta kattoon pilkuilla ja huoneen keskelle oli asetettu suuri peilikuutio. Kuutio heijasti ja kertasi kaiken ympärillä näkyvän siten, että perspektiivit ja muodot katosivat ja vääristyivät.

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Peilikuution takana on muutama peiliaskelma, joiden avulla pääsi kurkistamaan kuution sisään. Pilkkujen sijaan sisällä peileistä heijastuivat tuhannet ja taas tuhannet kurpitsat!  Uskomaton tunnelma! En ole koskaan aiemmin kokenut taiteen äärellä tällaista maailmaa. Olin riemuissani! Aloin tykätä pilkuista....

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Yayoi Kusama: Traveling Life, 1964; Untitled 1962-63; High Chair, 1963; Suitcase, 1963; sekatekniikka.

Vaikka Kusaman taiteessa on kulkenut samat elementit vuosikymmenestä toiseen, hän on muokannut niitä aina uudelleen ja uudelleen, raikkaiksi ja ennennäkemättömiksi teoksiksi. 1960-luku näyttäytyi jälleen niin utopistisena aikakautena, että olisi ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kokemassa se taidemaailma itse. Yhdessä näyttelytilassa makaronein peitetylle tasolle oli nostettu valkoisia esineitä, joista kasvoi ja joita lävistivät kankaiset fallokset. Tämä kertoo ajasta, jolloin Kusaman ensimmäisessä peilihuone-installaatiossa falloksen lävistämät esineet jatkuivat äärettömyyteen. Taiteilija on aina ollut avoin hänen jännittyneestä suhteestaan seksuaalisuuteen. Kusama on sanonut: "People often assume that I must be mad about sex, because I make so many such objects, but that's a complete misunderstanding. It's quite the opposite - I make the objects because they horrify me."

Yayoi Kusama: yksityiskohta teoksesta Traveling Life, 1964, sekatekniikka.

Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.

Yksi viimeisimmistä teoksista on Hymn of Life installaatio, joka pohjautuu peilihuoneiden teemaan, joita hän on työstänyt vuodesta 1965 lähtien. Paksun verhon takaa astuttiin pimeään tilaan, kunnes tultiin peilihuoneen ovelle. Lattiassa kulki kapea polku, jonka molemmin puolin oli matalat vesialtaat. Vesi ja seiniä sekä kattoa peittävät peilipinnat toistivat pyöreitä paperilyhtyjä loputtomasti. Hiljalleen paperilyhdyt vaihtoivat väriä. Tämä oli silkkaa rakkautta ensikokemalla! ♥ Tunnelma ei ollut pörryttävä, ei ahdistava eikä pelottava, vaan kertakaikkisen kaunis! Tämän jälkeen tuli sellainen lapsenomainen uudestaan, uudestaan! Ja pitihän se kokea uudelleen. Ympäröivät rajat hämärtyivät ja kaikki tuntui kelluvan. Mielenrauhaa.

Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Narkissoksen puutarhan idea oli yksinkertainen. Huone täynnä ruostumattomasta teräksestä valmistettuja peilipalloja. Tässä oivaltavin elementti oli teoksen nimi ja se miten ihmiset kohtasivat teoksen. Jokainen, itseni mukaan lukien, alkoi välittömästi peilata ja kuvata itseään pallon pinnalta. Narkissoksen tarun kuuluisin kohtaus on se, missä kaunis nuorukainen rakastuu lammen pinnalta heijastuvaan kuvajaiseensa. Narkissos ei suostu lähtemään kuvajaisensa ääreltä vaan kuihtuu lopulta kuoliaaksi.

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Narkissoksen puutarha oli ensimmäistä kertaa esillä Venetsian Biennaalissa 1966. Installaation pystyttämisen jälkeen Kusama alkoi myydä kävijöille peilipalloja kahden dollarin kappalehintaan. Keskellä installaatiota oli kyltti, jossa luki: "Sinun narsismisi myynnissä". Laittoi ajattelemaan nykypäivän selfie-kulttuuria...

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Yayoi Kusama oli hämmentävän erilainen, mutta voimakas kokemus. Ihmetyttää vieläkin kuinka vaikuttavan kokonaisuuden pilkuista ja palloista voi saada. Näyttely päättyi Moderna Museetissa viime sunnuntaina, mutta mikäli teitä jäi kutkuttelemaan Kusaman hallusinaatiot, näyttely saapuu lokakuussa Suomeen, HAMiin! Etenkin tämä on niitä näyttelyitä, joita ei voi sanoa nähneensä ennen kuin sen on kokenut itse.

Aquaria Vattenmuseum

Jotta Tukholman matka ei Vasamuseetin ja Medeltidsmuseetin jälkeen olisi jäänyt ihan pelkäksi historian havinaksi, päätimme poiketa Aquaria Vattenmuseumissa. Tätä ei oltu etukäteen varsinaisesti suunniteltu matkaohjelmaan, mutta työkaverini kehui paikkaa, josta se jäi mieleeni. Kun tuli eteen sellainen "olisi aikaa käydä jossakin, mutta yhtään tietomäärää ei jaksa imeä" -olotila, Aquaria oli loistokohde. 

Luonto - tuo ihana rentouttaja. Tällaisissa paikoissa menen yleensä täysin fiilispohjalta, eläimiä, kasveja ja kaloja ihastellen. Joensuun Botania on vaikuttava. Linnanmäen Sea Life on myös hieno kokemus, mutta täällä oli oma viehätyksensä. Ensimmäiseksi ihastuin jo sisääntuloon, sillä katolta kohisi vettä vesiputouksen tavoin oven molemmin puolin. 

Saavuimme trooppiseen sademetsään ja vedessä ui pelottavan kokoisia kaloja. Toinen oli panssaripää(?)monni ja toinen aavemainen arovana. Tila oli rakennettu hienosti ja kahden saaren välillä kulki riippusilta. 

Ehdin astella keskelle siltaa, kun tila pimeni, alkoi sataa kaatamalla ja ukkonen jylistä. Käännyin sillalta takaisin katoksen alle, vaikka ilmeisesti sade on sen verran paikallista, että kävijät eivät voi kastua. Sademetsään tuli yö. Sateen lakattua veden pinnalle kohosi usvaa, joka ympäröi riippusillan. Ihan huikea tunnelma!! En ole koskaan kokenut vuorokauden tai säätilan vaihtelua tällaisissa paikoissa. En tiedä ohjaillaanko tapahtumia esimerkiksi museon kassalta vai muuttuuko tilanne tietyin väliajoin. Mutta vähän jännitti astua riippusillalle uudelleen.

Meriakvaario-osuus on pienehkö, mutta lapsille on rakennettu hieno haitunneli, jossa pääsee kurkistelemaan haita ja muita mereneläviä ikään kuin veden alta. Tässä altaassa oma lempparini oli linnun lailla liitelevä rausku. Se tuntui olevan kiinnostunut katsojista toisin kuin mustaevähait, jotka uiskentelivat omia menojaan.

Mureenat ovat sellaisella "lapsena pelotti" -listalla eikä se tunne ole ihan kokonaan kadonnut. Oma mureenapelkoni alkoi Muumeista. Muistatteko sen jakson, jossa Muumipeikko ui delfiinin kanssa meren alla ja meinaa muuttua kalaksi? Siinä samaisessa jaksossa mureena hyökkää kolostaan ja tuo kohtaus on jäänyt kummittelemaan mieleeni. 

Nemo! Ei kun vuokko/klovnikala.

Omiksi ehdottomiksi lemppareikseni Aquariassa nousivat meduusat. En olisi etukäteen uskonut, mutta meduusa-altaissa oli niin houkuttelevat värit, että ne yhdistettynä meduusojen tanssiin oli jotain hypnoottista. Etenkin noita pitsihelmoja oli meditatiivista katsella. Satuimme vielä sopivasti paikalle ruokkimisaikaan.

Aquaria oli rakennettu selvästi lapsia ajatellen, mutta kyllä tällainen vanhempikin kävijä oli aivan yhtä innoissaan. Lisäksi täällä oli upea aurinko- ja maisematerassi:

Mitenkäs te suhtaudutte näihin vesi- ja kasvi"museoihin"?

Keräättekö tietoa vai tunnelmia?

Medeltidsmuseet

Vasamuseetista ja 1600-luvun meritaisteluista siirrytään vielä sata vuotta taaksepäin, sillä Valtiopäivätalon edessä, Ruotsin vanhimman kivisillan (Norrbron) alla, sijaitseva Medeltidsmuseet oli oma valintani vierailulistalle. Olin kuullut museosta etukäteen paljon hyvää, joten halusin itsekin kokemaan tuon maanalaisen kohteen. Tänne on muuten vapaa pääsy, joten sisään voi poiketa helposti milloin vain.

Kuva Medeltidsmuseetin arkeologisista kaivauksista kertovasta näyttelystä.

Pienellä Helgeandsholmenin saarella sijaitseva Medeltidsmuseet on rakennettu Tukholman laajimman arkeologisen kaivannon ympärille. Kaivanto paljastui 1970, kun Valtiopäivätaloa oltiin rakentamassa uudelleen ja maan alle oli tarkoitus tehdä parkkihalli. Huomautettakoon nyt aluksi, että Medeltidsmuseet käsittelee Pohjoismaiden keskiaikaa (tarkemmin myöhäiskeskiaikaa n. 1200-1500) eikä Euroopan keskiaikaa (n. 500-1500). Näyttelyssä on esillä muun muassa 55 metriä alkuperäistä Kustaa Vaasan 1530-luvulla rakennuttamaa kaupunginmuuria. Alueella on aikoinaan sijainnut myös keskiaikainen kirkkomaa, joka on antanut saarelle nimensä: Helgeandshuset, Pyhän Hengen talo.

Vesikanava sai ylleen kivikaaren 1700-luvulla, jolloin Norrbro-silta rakennettiin. Kanavaa vahvistettiin samaan aikaan Brahen ja Flemingin palatsien kanssa, jolloin se toimi poistoputkena Mälaren-järven tulviessa.

Museo avautui yleisölle 1986 ja peruskorjauksen jälkeen uudelleen 2010. Näyttely alkaa kulkemalla 1642 valmistuneen vesikanavan läpi. Katto heijastelee veden välkettä ja samalla kuulee veden solinaa. Ihana ensitunnelma!

"Stokholm", heinäkuussa 1252. Alkuperäinen kirje sijaitsee Riksarkivetissa.

Näyttelyt kertovat Tukholman kasvusta ja siitä, kuinka ihmiset elivät ja saivat elantonsa keskiajalla. Ensimmäinen kirjallinen maininta Tukholmasta on vuodelta 1252. Kirjeessä pyydetään oikeutta papin virkaan Fogdön luostarikirkolle (patronaattioikeus, uusi sana) ja sen on allekirjoittanut Birger-jaarli ja kuningas Valdemar.

Kaupunginmuuria 1530-luvulta.

Näyttelyissä on sopivassa suhteessa käytetty autenttista ja rekonstruoitua. Kirkkobongarina olin tietenkin aivan innoissani goottilaisen kirkon rakennusvaiheita esittelevästä osuudesta, jonne oli maalattu kattomaalauksia. Ajan henkeen kuuluva lasimaalauskin löytyi.

Lasimaalauksessa on Tukholman suojeluspyhimys Eerik Pyhä. Lasimaalauksen on suunnitellut Olle Nyman ja toteuttanut Mats Berge.

Innostus vaihtui hetkeksi pelkoon, kun näyttelyssä tuli vastaan kapea, matala ja pimeä käytävä 1700-luvulta. Käytävä on oikea ja se on yhdistänyt linnan ja kuninkaalliset hevostallit Helgeandsholmenilla. Kaarle XI oli rakennuttanut käytävän edeltäjän puusta ja se oli merkitty karttaan 1689 "hänen majesteettinsa seinälliseksi kulkureitiksi ". Käytävän sisemmät osat ovat romahtaneet, mutta Norrbro-sillan eteläkaaren alla on sisäänkäyntejä, joiden perusteella voidaan olettaa, että käytävä on ollut käytössä oikotienä vielä 1807. Tarkkaa ikää käytävälle ei ole voitu ajoittaa.

Minua ei koskaan, ikinä, mistään hinnasta, saisi tuollaiseen käytävään, vaikka se olisi ehjä, turvallinen ja täysin valaistu.... (Nimimerkki *terveisiä Rooman katakombeista*)

Jännitys vaihtui takaisin innostukseen, kun astuimme rakennettuun kirkkosaliin, jossa soi kaunis keskiaikainen musiikki. Näissä mieli lepää. Alueen katolinen kirkko oli pyhitetty Pyhälle Nikolaokselle. Nikolaos oli merenkulkukauppiaiden suojeluspyhimys ja hänet mainittiin ensimmäisen kerran 1279. Reformaation jälkeen ne, jotka tahtoivat vielä jatkaa katolisen uskon parissa, joutuivat pakenemaan maasta.

Pyhä Georgios Voittaja tai Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. Veistos kuuluu Historiska Museetin kokoelmiin.

K ei sen suuremmin kirkkotaiteesta välitä, mutta myötävaikutuksesta on saanut/joutunut kanssani kirkkoja kiertelemään. Lieneekö sen kautta löytynyt hänellekin yksi kirkkotaiteellinen kiinnostuksen kohde: Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. Näitä on bongattu mm. Hattulassa ja Turun linnassa. Tämä Medeltidsmuseetissa nähty veistos kipusi kuulema ykköseksi.

 

Luostarin puutarha.

Vuosien 1978-80 kaivauksissa Helgeandshusetin kirkkomaasta löydettiin 1339 koskematonta luurankoa ja 2800:n henkilön luurangon osia.

Museossa huomaa nopeasti, että näyttelyt on rakennettu monipuolisesti ja elävöittävästi siten, että aikuinenkin innostuu heittäytymään. Täällä on myös yhtä vaikuttavia vahanukkeja kuin Vasamuseetissa. Keskiaikainen katunäkymä oli upea. Mukulakivet, kojut, kauppiaat ja eläimet. 

Vaikuttava näky oli myös Riddarholmenin laivan runko. Kaksi laivaa löydettiin ruoppausten yhteydessä Riddarholmenin kanavasta 1930. Näistä suurempi, Riddarholmenin laiva, oli 20 metriä pitkä ja 5,5 metriä leveä. Vuosirengasajoituksen perusteella (dendrokronologia) laiva on pystytty ajoittamaan 1520-luvulle. Se on ollut varustettu kolmella kanuunalla. Laivan yhteydessä löydettiin myös lyijyluoteja, kanuunankuulia ja kartessiammuksia. Alusta on saatettu käyttää Tukholman verilöylyssä 1520, jolloin osa Ruotsin ylimmästä verovapaasta ylimystöstä mestattiin. Verilöylyn myötä Kustaa Vaasa nousi unionivaltaa vastaan ja lopulta Ruotsi irtaantui Kalmarin unionista 1523. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei laiva ollut purjehtinut pitkiä matkoja ennen uppoamistaan.

Niin paljon mielenkiintoista historiaa! Vaikka museo sijaitsee maan alla, näyttelytiloihin päästetään hieman luonnonvaloa kattoikkunasta. Museokaupasta mainittakoon, että sieltä olisi saanut ostettua itselleen kopion esimerkiksi museon kokoelmiin kuuluvista sormuksista.

Yksi hienoimmista kulttuurihistoriallisista museokokemuksista!