keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Santa Maria in Trastevere

Piazza di Santa Maria in Trastevere
Tähän päättyvät Rooman opintomatkan kohde-esittelyt, kyllähän noita tulikin tehtyä vaikka paljon jäi vieläkin esittelemättä. Mutta vieraillaan lopuksi yhdessä lempparikirkkoihin lukeutuvassa paikassa, Santa Maria in Trasteveressa.
Kirkko oli todennäköisesti ensimmäinen Rooman kirkko, jossa kristillisiä jumalanpalveluksia toimitettiin julkisesti. Tällä paikalla kerrotaan puhjenneen öljylähteen vuonna 38 jKr., joka tulkittiin Vapahtajan pikaisen tulemisen merkiksi. Kirkko rakennettiin antiikkisten raunioiden päälle luultavasti paavi Julius I:n toimesta vuosina 337-352. Santa Maria in Trastereven uskotaan olevan ensimmäinen Rooman kirkko, joka pyhitettiin Neitsyt Marialle. Ensimmäiset todisteet kirkon uudelleenpyhityksestä ovat vuodelta 597.  Kirkko rakennettiin uudelleen vuonna 1140 paavi Innocentius II:n aikana. Hän säilytti basilikamuotoisen pohjakaavan vaikka goottilainen tyyli oli saavuttanut suosiota varsinkin Pohjois-Euroopassa ja ryösti rakennusmateriaalia kirkkoa varten Caracallan termeistä. Rakennuksen edessä oleva viisikaarinen portiikki on Carlo Fontanan suunnittelema ja vuodelta 1702.
Barokkiveistokset kuvaavat pyhiä Callixtusta, Corneliusta, Juliusta (ja Calepodiusta). Mosaiikki on 1100-luvulta ja kuvaa Mariaa ympärillään kymmenen pyhää neitsyttä, jotka kantavat palavia lamppuja neitsyytensä merkiksi. Mosaiikin yläpuolella on värinsä menettänyt fresko Kristuksesta enkeleiden ympäröimänä.
Marian ilmestys, fresko 1400-luvulta.
Portiikissa on kokoelma pakanallisia ja varhaiskristillisiä kirjoituksia 200-luvulta, joitain veistosfragmentteja 800-luvulta ja keskiaikaisia maalauksia sekä sarkofagit 200- ja 300-luvuilta.
Sisällä laivoja jäsentää 22 antiikin aikaista joonialaista pylvästä, jotka täytyi sovittaa uuteen paikkaansa erikorkuisilla jalustoilla. Pylväiden yläpuolella on 16 pyhimysten kuvaa, jotka paavi Pius IX tilasi vuosina 1865-1866.
Domenichino suunnitteli kullatun puisen katon jonka keskelle on kuvattu Neitsyt Marian taivaaseenastuminen (1617). Kuvioitu kasettikatto perustuu luultavasti kardinaali Aldobrandinin vaakunaan, sillä hän rahoitti sen rakentamisen.
Kosmaattikuvioinen lattia restauroitiin ja ladottiin uudelleen 1800-luvulla.
Baldakiini lisättiin 1800-luvun restauroinnissa. Sen on suunnitellut Virginio Vespegnani.
Santa Maria in Trastevere tunnetaan parhaiten mosaiikeistaan. Vanhimmat, apsiksen mosaiikit, ovat peräisin uudisrakennuksen ajalta ja niiden erikoisuus perustuu kullan loistoon ja kivien valovoimaan. Triumfikaaren korkeimman kohdan yläpuolella on ristimedaljonki, jossa ovat jumalallista iankaikkisuutta kuvaavat alfa ja omega. Apsiksessa Maria on kuvattu ensimmäistä kertaa kristillisessä taiteessa Kristuksen vieressä taivaallisella valtaistuimella. Kyseessä on tuon ajan uusi kuvaidea, jonka monumentaalinen toteutus synnytti uuden Marian kuvatyypin, Marian kruunauksen. Kristuksen ja Marian ympärillä seisovat oikealla pyhät Pietari, Cornelius, Julis ja Caleopodius, vasemmalla pyhät Callixtus, Laurentius ja paavi Innocentius II kirkon pienoismallin kanssa. Alemman friisin lampaat kuvaavat kristikuntaa, joka kulkee Jumalan karitsaa kohti.
Kristillisen taiteen ensimmäinen kerta kun Maria kuvattiin Kristuksen rinnalla taivaallisella valtaistuimella.
Apsiksen keskikentän mosaiikit loi 1200-luvun lopussa Pietro Cavallini kardinaali Bertoldo Stefaneschin tilauksesta. Niissä kuvataan Marian elämän eri vaiheita. Sykli alkaa triumfikaaressa Maria syntymällä, sitä seuraavat ilmestys, Kristuksen syntymä, kolmen kuninkaan palvonta, Jeesuksen tuominen temppeliin ja Marian kuolema. Keskellä kuvataan Maria sädekehällä apostolien Pietarin ja Paavalin kanssa; hänen jalkoihinsa kumartuu lahjoittaja Bertoldo Stefaneschi vaakunan ja nimikirjoituksensa kanssa. Hahmojen vartalon ja luonnollisen liikkuvuuden kuvaus eroaa selvästi vanhemmista mosaiikeista, jotka vielä noudattavat bysanttilaisen taiteen perinteitä. Uutta on myös tilan kuvaaminen, sillä hahmot eivät ole enää vain kultaista taustaa vasten, vaan tapahtumat on sijoitettu maisemiin tai rakennuksiin, joihin on luotu syvyyttä perspektiivin avulla.
Sädekehän keskellä Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi ja ympärillä pyhät Pietari ja Paavali sekä lahjoittaja Bertoldo Stefaneschi.
Pietro Cavallini: Marian ilmestys.
Pietro Cavallini: Jeesuksen syntymä.
Pietro Cavallini: Kolmen kuninkaan palvonta (kuninkaiden kumarrus).
Elämäkertamosaiikkien alapuolella on 1500-luvun freskot, jotka on maalannut vastauskonpuhdistuksen taiteilija Agostino Ciampelli.

Santa Maria in Trastevere ei kuulunut lopulta viralliseen ohjelmaan, vaan siellä sai halutessaan vierailla. Viimeisenä vapaapäivänä ennen kotiinlähtöä poikkesimme pienellä porukalla kirkkoon ja se oli hiljaisuudessaan todella kaunis. Cavallinin freskot kimalsivat, tuohukset valaisivat ja kirkossa soinut vaimea musiikki toi oman tunnelmansa. Hyvä lopetus nähtävyyksille. Tämän jälkeen suuntasimme Trasteveren kujille ja lounaalle.
Kiitos kun kuljitte mukana Rooman matkalla! :)

3 kommenttia:

  1. Tämä on minunkin lempikirkko Roomassa ja koko kaupunginosa. <3

    VastaaPoista
  2. Tämä on minunkin lempikirkko Roomassa - kuten ko. kaupunginosa.
    --virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. virvebeen: Samoin, tämä oli todella kaunis ja tunnelmallinen kokonaisuus. Omaan tunnelmaani vaikutti voimakkaasti myös se, että vierailumme aikaan kirkossa ei ollut juurikaan muita kävijöitä, jolloin sai ihan rauhassa katsella yksityiskohtia ja istua penkeissä. :)

      Poista