Mennyt kesäloma oli tarkoitus ottaa mahdollisimman rennosti ja pääosa lomasta kuluikin mukavasti kotona. Yksi pieni retki oli tiedossa, sillä en ollut koskaan käynyt Suomenlinnassa ja se on ollut vierailulistalla useamman vuoden. Yön yli retki Helsinkiin piti siis sisällään pääasiassa maisemien katselua, joista linnoitus oli yksi. Sää näytti epävakaalta, mutta yhtään sadepisaraa ei tullut. Tummien pilvien takia taivas antoi mahtavan taustan ja tunnelman sekä kuville että varsinaiselle maisemien katselulle.
Turisteja oli elokuun puolivälissä maltillisesti, joten kuviin sai yllättävänkin aution tunnelman. Kuivan kesän jättämät jäljet näkyivät täälläkin, sillä nurmikot olivat paikoin aivan ruskeita. Museokortilla pääsi kätevästi Suomenlinna-museoon, mutta olin liian malttamaton keskittyäkseni linnoituksen historiaan. Sen sijaan kävelin ja kuvasin mieluummin polkuja ja kujia. Valimon kahvila oli hyvä löytö. Poikkeaminen pääreitiltä antoi rauhallisen kahvihetken, jossa saattoi samalla kirjoittaa muutaman postikortin sukulaisille ja työkavereille. Postikorttien lähettäminen on kivaa. Teen sitä mielelläni ihan keskellä arkeakin. Aina ei tarvitse tehdä ulkomaanreissuja tai muuta ihmeellistä lähettääkseen kortteja ja ilahduttaakseen vastaanottajaa. Täällä muuten bongasin myös Apocalyptican Eicca Toppisen Kirsi-vaimoineen. Hekin olivat ilmeisesti huomanneet rauhallisen Valimon tunnelman.
 |
| Arkkitehtuurin yhteensulautuminen. |
En muista milloin viimeksi olisin lomaillut näin, että ei olisi aikatauluja eikä muita velvollisuuksia. Että saattoi vain kävellä ympäriinsä ja ihastella. Sillä onhan tuo UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva kokonaisuus upea. Sisämaan asukkina on jotenkin vaikea kuvitella sitä meren läheisyyttä ja sen tuomaa ominaisuutta arkeen.
Suomenlinnan kirkkoa odotin jännityksellä, sillä meillä on RIISAn kokoelmissa siellä ortodoksisella aikakaudella sijainneita ikonostaasin maalauksia. Jotenkin se kaikki valkeus ja tyhjyys järkyttivät, vaikka tiesinkin mitä odottaa. Sisälle astuessa oli alkamassa englanninkielinen hartaushetki, joten jätin kuvat ottamatta.
Askeleiden saapuessa kohti rantaa maisema sai hengen miltei salpautumaan. Taivaan ja meren horisontti oli sulautunut yhteen, ja sateen ja selkeän taivaanrannan raja tekivät kontrastin keskenään. Eikä siinä vielä kaikki. Upea purjelaiva päätti lipua esiin juuri oikealla hetkellä.
Raskaan kesäisen työrupeaman jälkeen tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin. Aivojen nollausta kauniissa maisemissa. Minusta ei kyllä todennäköisesti koskaan saisi merenranta-asujaa, mutta onneksi näistä kohteista voi nauttia myös väliaikaisesti.
Borta bra men hemma bäst ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti