Värinäkyjä - Yrjö Saarinen

Yrjö Saarinen ja värien voima, kuvakaappaus digitaalisesta installaatiosta. Käsikirjoitus: Teuvo Ahokas, Kimmo Karjunen, Ville-Matti Rautjoki. Tuotanto: Hyvinkään taidemuseo, 2019.

Mitä kaipaa pimeän marraskuun keskellä kaikkein eniten? Valoa ja värejä. Kävin tankkaamassa näyttelyn täydeltä voimakkaita värejä Jyväskylän taidemuseossa. Esillä on Värinäkyjä -näyttely, joka esittelee Yrjö Saarisen (1899-1958) taiteen lisäksi kourallisen nykytaidetta.

Luonnoksia Kuopiosta, 1929. Yrjö Saarinen ja värien voima, kuvakaappaus digitaalisesta installaatiosta. Käsikirjoitus: Teuvo Ahokas, Kimmo Karjunen, Ville-Matti Rautjoki. Tuotanto: Hyvinkään taidemuseo, 2019.

"Yrjö Saarinen syntyi Jyväskylän Taulumäellä ja oli itseoppinut kuvataiteilija, joka tunnetaan ekspressionistisesta taiteestaan. Hän opiskeli iltalinjalla piirtämistä, mutta oppi tuntemaan värit ja väriaineiden käsittelyn kilpimaalariksi kouluttautuessaan. Saarinen teki mielellään pätkätöitä, koska näin jäi aikaa muuhunkin elämään. Hän maalasi talon seiniä, teatterikulisseja, sommitteli mainoskylttejä ja mainosjulisteita. Omana aikanaan hänet tunnettiin myös juomisestaan ja holtittomasta rahankäytöstään. Säästämisen käsite oli Saariselle vieras ja hän joutui usein lainaamaan rahaa muilta, mutta maksoi yleensä takaisin ennemmin tai myöhemmin. Hän muutti Hyvinkäälle 1929, mutta kävi edelleen aika ajoin maalaamassa Jyväskylässä. Saarinen maalasi etenkin rakkaita Tourujoen ja Taulumäen maisemiaan.  Taide sekä ihastutti että närkästytti taideyleisöä ja kriitikoita 1930–1950-luvulla."

Yrjö Saarinen ja värien voima, kuvakaappaus digitaalisesta installaatiosta. Käsikirjoitus: Teuvo Ahokas, Kimmo Karjunen, Ville-Matti Rautjoki. Tuotanto: Hyvinkään taidemuseo, 2019.

Yrjö Saarinen: Tourujoki, 1945, öljy kankaalle. Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylän kaupungin kokoelma, Kalle Heinosen kokoelma.

"Saarinen tarjosi maalauksiaan Helsingin Taidehallissa pidettyihin näyttelyihin vuodesta 1934 alkaen. Maalaukset eivät kuitenkaan miellyttäneet varsinkaan taidehistorioitsija ja -kriitikko Onni Okkosta, joka oli usein näyttelyraadin jäsen. Okkonen arvosteli Saarisen brutaaliutta ja akateemisista säännöistä piittaamattomuutta."

Yrjö Saarinen: Kivenhakkaajia 1937, öljy kankaalle. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo.

"Saarisen varhaiset työt olivat 1930-luvun puoliväliin saakka realistisia, hillittyjä ja tummasävyisiä. Väripaletilla oli harmaata, mustaa ja ruskeaa. Kivenhakkaajiin (1937) Saarinen sai aiheen seuratessaan heidän työskentelyään 1933 hyvinkääläisellä kiviveistämöllä, jossa hän oli lyhyen aikaa suunnittelemassa hautakivien tekstejä ja koristeita. Saarinen tarjosi maalausta Taidehallin näyttelyyn 1937. Työ sai hyvät arvostelut esimerkiksi Suomen Suosiaalidemokraatti -lehden Antero Rinteeltä. Rinne oli harvoja kriitikoita, jotka ymmärsivät jo varhain Saarisen taiteellisen lahjakkuuden. Myös Taidehallin intendentti Bertel Hintze oli Saarisen taiteen kannattaja. Pari vuotta myöhemmin Ateneumin taidemuseo hankki Kivenhakkaajia -teoksen kokoelmaansa."

Yrjö Saarinen: Uudenvuodenyö Snellmaninpuistossa, 1929, öljy kankaalle. Hyvinkään taidemuseo, Sonckin taidekokoelma.

"1930-luvun lama koetteli myös Yrjö Saarista ja hänen tuoretta vaimoaan Meeriä. Rahat eivät tahtoneet riittää elämiseen. Kieltolaista (1919-1932) huolimatta elämä oli viinanhuuruista. Meeri oli vakituisessa työssä Hyvinkään villatehtaalla, joten pariskunta sai vähän rahaa. Kilpimaalarin töitä ei ollut tarpeeksi ja elättääkseen itseään Yrjö teki tilapäistöitä. Taloudelliset vaikeudet ahdistivat taiteilijaperhettä koko vuosikymmen vaihteen ajan: milloin ei saanut maalauksiin pellavakangasta, milloin rahat eivät riittäneet edes lämmitykseen eli halkojen ostoon. Juuri kun Saarinen alkoi saada nimeä taiteilijana ja elämä monien ahdinkovuosien jälkeen kirkastui, alkoi Suomen poliittinen tilanne näyttää synkältä. Kun perhe palasi Jyväskylästä kotiin Hyvinkäälle, oli sinne tullut sotilaspiiristä liikekannallepanomääräys."

Yrjö Saarinen: Omakuva inspiraatiopaidassa, 1947, öljy kankaalle. Hyvinkään taidemuseo, Sonckin taidekokoelma.

"Saarinen siirrettiin ikänsä (39-vuotta) vuoksi varareserviin. Hän vietti talvisodan ajan (30.11.1939–13.3.1940) aluksi koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Myöhemmin hän sai siirron sotilaskotiin, mutta oli välillä myös sairaalassa. Talvisodan aikana Yrjö sai lomaa näyttelyjärjestelyjä varten. Hän kävi hakemassa kotoaan Hyvinkäältä sekä Alvar Aallon luo säilytykseen jättämänsä maalaukset toimittaakseen ne ehdolle Norjaan ja Ruotsiin lähetettävään Suomen taiteen kiertonäyttelyyn. Kahdeksasta maalauksesta mukaan valittiin viisi teosta. Oslon näyttely muodostui kotimaassaan yhä verrattain tuntemattomalle Saariselle suureksi menestykseksi. Kaksi työtä ostettiin Norjaan, toinen Kansallisgalleriaan heti avajaispäivänä. Näyttelystä myytiin yhteensä neljä Saarisen maalausta.

Jatkosodan (25.6.1941–19.9.1944) alkaminen oli Saariselle, kuten muillekin, kova isku. Yrjö määrättiin rintamalle rajantakaiseen Karjalaan. Saarinen sai Karjalankannakselta komennuksen Itä-Karjalaan, Pohjois-Aunuksen suurimpaan asutuskeskukseen Paateneseen, jossa hän oli 28.10.–19.12.1941. Paatene sijaitsee Laatokan ja Äänisjärven välissä, noin Joensuun korkeudella. Lähes heti saavuttuaan Saarinen joutui selkävaivojen ja paiseiden leikkaamisen vuoksi Paatenessa kenttäsairaalaan. Sairaalassa ollessaan hän sai lääkärien luvalla kuljeskella sotatoimista vapaana ja keskittyä maalaamiseen ja piirtämiseen. Syntyi useita öljyväri- ja akvarellitöitä hirsirakennuksista, kirkoista ja rantamaisemista sekä paljon luonnoksia. Osan teoksista hän myi lääkäreille ja hoitajille saadakseen rahaa.

Saarinen kierteli Paatenen taajamassa ja tutustui paikalliseen väestöön. Hän kirjoitti käyneensä myös tansseissa: 'Voi herra sitä tanssia ja niitä pukuja. Huopatossut, kaikenlaisia pomppatakkeja, kirjavia, kukikkaita pumpulipukuja ja villaiset y.m. kirjavat ja kukikkaat huivit sidottu päähän ja kaulaan ympäri solmuun, että pää on kuin nyytti. Se on hyvä maalausaihe.' Häntä kiehtoi värikkäiden vaatteiden lisäksi myös naisten arkiaskareet, kuten polttopuiden sahaus. Moni kyläläinen suostui maalarin malliksi."

Yrjö Saarinen: Paatenen akat eli Puunsahaajat, 1943, öljy kankaalle. Hyvinkään taidemuseo, Sonckin taidekokoelma.  

"Itä-Karjalan kokemuksista syntyi myöhemmin kotona Hyvinkäällä luonnosten pohjalta useita Saarisen parhaimpiin kuuluvia henkilökuvia, kuten Paatenen akat (1942). Saarinen maalasi Paatene-aiheisia maalauksia vielä 1950-luvullakin. Hän, kuten monet muut suomalaistaiteilijat jo vuosikymmeniä aikaisemmin, lumoutui Karjalan eksotiikasta ja luonnosta. Paatene-aiheissa eivät näy konkreettiset sodan hirvittävyydet.

Maalaustarvikkeista ja varsinkin kankaista oli huutava puute 1940-luvun alkupuolella. Pellavakangasta sai ostaa vain kaksi metriä vuodeksi. Voidakseen maalata Saarinen ryhtyi poistamaan värejä vanhimmista maalauksistaan lipeävedessä. Kun värit oli pesty pois, pingotettiin vanhat kankaat jälleen kiilakehyksiin ja pohjustettiin. Joskus oli pakko maalata vanerille, pahville tai kovalevylle. Kankaiden puutteessa hän maalasi myös maalauksen kääntöpuolelle. 

Ensimmäinen yksityisnäyttely järjestettiin Bäcksbackan Taidesalongissa Helsingissä 1942. Sota-ajasta huolimatta Saarisen näyttelyssä kävi paljon katsojia. Maalausten poikkeuksellinen väriloisto teki moneen katsojaan vaikutuksen. Useiden taidekriitikoiden lausunnot näyttelystä olivat kiittäviä, mutta joidenkin oli vaikea sulattaa Saarisen rohkeaa värien käyttöä ja lennokasta maalausjälkeä. Helsingin Sanomien taidekriitikon, Edvard Richterin kerrotaan palanneen useita kertoja näyttelyyn ja poistuneen joka kerta yhtä vihaisena."

Yrjö Saarinen: Puro, 1942, öljy kankaalle. Hyvinkään taidemuseo, Sonckin taidekokoelma.

Yrjö Saarinen: yksityiskohta teoksesta Puro, 1942, öljy kankaalle. Hyvinkään taidemuseo, Sonckin taidekokoelma.

Yrjö Saarinen: Nainen aamutakissa, 1942, öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.

"Yrjö Saarisen terveys alkoi horjua 1940-luvun lopussa. Vuoden 1950 tienoilla huomattiin verta ysköksissä. Sairaus tuhosi vähitellen maalarin keuhkoja, koska hän laiminlöi kaiken hoidon. Saariselle myönnettiin taiteilijaeläke 1956 ja samana vuonna hän sai myös Pro Finlandia mitalin, josta hän oli hyvin otettu. Sairastelu oli hidasta riutumista. Saarinen menehtyi 9.1.1958."

Yrjö Saarinen: Maisema (Tourujoelta), 1948, öljy kankaalle. Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylän kaupungin taidekokoelma.

Näyttely avasi Saarisen taiteilijauraa hyvin, mutta suosittelen perehtymään myös Värinäkyjä-verkkosivustoon. Taiteellisen- ja värikehityksen näkee kokonaisuudesta hienosti, sillä värit hehkuvat maalauksissa voimakkaammin mitä lähemmäs 1950-lukua saavutaan. Erityismaininnan ansaitsee näyttelyn värisuunnittelun tehnyt kuvataiteilija Pertti Karjalainen. Kokonaisuus olisi ollut lattea ilman värikkäitä taustaseiniä. Suoraan sanoen yllätyin joidenkin seinien värivalinnoista, mutta ne toimivat. Yhdistelmät ärsyttivät katsetta positiivisella tavalla. Huomasin kuinka vahva vaikutus seinien väreillä oli omaan vierailuuni. Huomasin jääväni katsomaan paljon pidemmäksi aikaa teoksia, jotka oli ripustettu värikkäille seinille kuin valkoisille seinille asetettuja teoksia. Värit vetivät puoleensa. Valkoisilla seinillä teosten värit eivät nousseet yhtä voimakkaasti esille. Ehdottomin suosikkinäkymäni oli vaaleanpunaisen ja sinivioletin seinän risteyskohta.

Ulla Virta: Syksy, 1979, öljy kankaalle. Keski-Suomen museon kokoelma.

Emmi Kallio: Ruukkualttari, 2020, akryyli kankaalle. Taiteilijan omistuksessa. Yrjö Saarinen: Kelo Tourujoen rannalla, 1945, öljy kankaalle. Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylän kaupungin taidekokoelma, Kalle Heinosen kokoelma.

Pidin myös tavasta yhdistää Saarisen teosten joukkoon nykytaiteilijoiden töitä. Saarisen yltiövärikkäät työt aiheuttivat kriittistä keskustelua 1930-40-luvuilla, mutta nykykatsojan on kenties hankala asettua silloisen katsojan ajatusmaailmaan. Saarisen työt voisivat mennä nykytaiteesta. Ilmaisulliset värit ovat nykytaidekentällä arkipäivää. Yrjö Saarisen maalaukset sitovat näyttelyssä olevien muiden taiteilijoiden teokset osaksi taidehistorian jatkumoa, ja toisaalta nykytaiteilijoiden maalaukset tekevät Saarisen maalauksista ajankohtaisempia. Näyttely on upea kokonaisuus tutkia väriä, niiden käyttöä ja ilmaisuvoimaa.

Teemu Mäki: Self-Portrait (with the Vilho Lampi attitude), 2002, vesiväri paperille. Taiteilijan omistuksessa. Yrjö Saarinen: Omakuva, 1940, öljy kankaalle. Taidekoti Kirpilä. 

Museon alimmassa kerroksessa on esillä Hyvinkään taidemuseon tuottama digitaalinen installaatio Yrjö Saarinen ja värien voima (2019). Teos rakentuu Teuvo Ahokkaan, Kimmo Karjusen ja Ville-Matti Rautjoen käsikirjoittamaan kokonaisuuteen, jossa näyttelijä Teuvo Ahokas tulkitsee roolin Yrjö Saarisena. Tämä oli hieno lisä näyttelyyn. Ei ole väliä missä kohtaa teoksen äärelle asettuu, sillä "Saarinen" kertoo elämästään muistellen. Isoille seinämille heijastettu installaatio koostuu valokuvista, teoskuvista ja äänimaailmasta. 

Yrjö Saarinen ja värien voima, kuvakaappaus digitaalisesta installaatiosta. Käsikirjoitus: Teuvo Ahokas,
Kimmo Karjunen, Ville-Matti Rautjoki. Tuotanto: Hyvinkään taidemuseo, 2019.

Kiitos Jyväskylän taidemuseo! Tästä tuli hyvä mieli.

Värinäkyjä - Yrjö Saarinen on osa Jyväskylän kaupungin 

kulttuuritoimijoiden yhteistä VÄRI-teemavuotta.

Näyttely on esillä Jyväskylän taidemuseossa 9.1.2022 saakka.

Lähteet:

Jyväskylän taidemuseon näyttelytekstit
Värinäkyjä -verkkosivut
Maria Markus: "Villejä värinäkyjä", Keskisuomalainen 18.9.2021