Taidehistorioitsija työelämässä

Kävin Jyväskylän yliopistossa puhumassa opiskelijoille taidehistorioitsijan työllistymisestä. Alumni-illan paneelikeskustelua juonsi Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen apulaisprofessori Tuuli Lähdesmäki. Kanssani keskustelemassa olivat valokuvausyrittäjä Petteri Kivimäki ja Museoviraston kehittämisjohtaja Ulla Salmela (etäyhteyden kautta). Kaikki olemme valmistuneet Jyväskylästä taidehistorian oppiaineesta.

Kuva: Teija Luukkanen-Hirvikoski.

Ilta oli minulle inspiroiva; kuulla Petterin ja Ullan urapoluista. Siitä kuinka monipuolisella tavalla kulttuurikentälle voi työllistyä. Huomasin, että allekirjoitimme paljon samanlaisia ajatuksia mm. verkostoitumisen ja oman osaamisen esille tuomisen tärkeydestä työllistymisessä. Sattumillakin on ollut osansa urapoluilla. Saimme etukäteen pohdittavaksi kysymyksiä, joiden kautta kirjoitan nyt auki omaa polkuani:

Jorma Hautala: Lämmin horisontti, 1983, seinämaalaus. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taidekokoelma.

Kerro lyhyesti nykyisestä työtehtävästäsi?

Toimin taideasiantuntijana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS), Kiinteistöhallinnon yksikössä. Vastuullani on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taidekokoelma (noin 1300 teosta) ja siihen liittyvä kokoelmatoiminta. Koordinoin myös peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeisiin liittyviä taideasioita sekä tilamuuttoihin sisältyviä taidemuuttoja. Lisäksi vastaan KYSin Kulttuurihyvinvointityöryhmän toimintaan sisältyvästä vaihtuvasta näyttelytoiminnasta. Arjen perustyö koostuu pääasiassa sähköposteihin vastaamisesta, kokousten valmisteluista, muistioiden ja sopimusten laatimisesta sekä erilaisten asioiden selvittämisestä. Teen jonkin verran yhteistyötä oman yksikön työntekijöiden kanssa (mm. projekti-, LVI-, sähkö-, rakennus- ja kiinteistöinsinöörit, sisäilma- ja laitehallinta-asiantuntijat sekä projektikoordinaattorit), mutta pääasiassa työ on hyvin itsenäistä. Olen paljon yhteydessä myös mm. taiteilijoihin ja sisustusarkkitehteihin. Sairaalassa toimii KYS taidetoimikunta, KYS Uudistuu taidetyöryhmä sekä Kulttuurihyvinvointityöryhmä, joiden toiminnassa olen mukana ja valmistelemassa asioita. Tiivistetysti voisi sanoa, että kaikki sairaalan taideasiat liittyvät tavalla tai toisella minuun.

Samuli Naamanka: Älyn humaani valo, 2019, graafinen betoni.

Millainen elämänpolku on johdattanut sinut nykyiseen työhösi?

Ajattelen urapolkuni alkaneen jo kuva-artesaanin opinnoista Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (nyk. Ingmanedu). Siellä pääsin tutustumaan ensimmäisen kerran taidehistorian oppiaineeseen. Taidehistorian opettaja oli aivan mielettömän ihana, inspiroiva ja idearikas, joka sai innostettua aiheen pariin. Erään kuva-analyysitehtävän palautteessa opettaja oli kirjoittanut viestinsä viimeiseksi lauseeksi: "Oletko koskaan ajatellut taidehistorian opintoja?" En ollut, mutta siitä se ajatus sitten lähti. (Minulla on edelleen tallessa tuo paperilappu.) Pyrin Jyväskylään kolmesti ennen kuin pääsin sisään. Luulen, että koetilannejännitys vaikeutti osittain pääsykoetilanteita, mutta kolmas kerta toden sanoi.

Kuva-artesaanin koulutusohjelmaan kuului myös työssäoppimisjakso. Edellä mainittu taidehistorian opettaja vei ryhmämme tutustumiskäynnille Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon (nyk. RIISA), jolloin ihastuin ikonitaiteeseen. Kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa museosta ja pääsin valokuvaaman kokoelmien esineitä. Ikoneita, sakraaliesineitä ja kirkkotekstiileitä valokuvatessa minulle karttui samalla tietoa kokoelmista, sillä tutkija ja tekstiilikonservaattori jakoivat paljon ns. hiljaista tietoa.

Kyseinen työssäoppimisjakso mahdollisti myöhemmät kesä- ja projektityöt ortodoksisessa kirkkomuseossa. Nämä puolestaan mahdollistivat sen, että pääsin suoraan taidehistorioitsijaksi valmistuttuani töihin RIISAan. Vastasin ikoni- ja sakraaliesineistä, kirjoitin artikkeleita, annoin asiantuntijalausuntoja, toimin näyttelyoppaana ja valokuvaajana. Kokoelmat ovat ainutlaatuiset ja tunnen olevani etuoikeutettu saatuani työskennellä niiden parissa. Työn mukana tuli myös korvaamaton yhteistyöverkosto.

Koin olevani hyvä työssäni RIISAn amanuenssina ja tiedonjano oli jatkuvaa. Halusin oppia ja tietää lisää. Ja mikä parasta: tietoa jaettiin ja sitä hyödynnettiin yhdessä. Jokainen toi arkeen oman ammattitaitonsa, josta koostui se kokonaisammattitaito, joka ortodoksisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen tarvitaan.

Henkisesti vaikea tilanne syntyi syksyllä 2020, kun KYS ilmoitti etsivänsä joukkoonsa taideasiantuntijaa. Työnkuva kuulosti äärimmäisen mielenkiintoiselta, sillä siihen sisältyi paljon tutun kokoelmatyön lisäksi nykytaidetta ja rakennushankkeita. Olin blogin kautta pitänyt ns. "jalkaa oven välissä" kristillisen taiteen lisäksi myös nykytaidekentälle. Tunsin kouluttautuneeni nimenomaan RIISAn kokoelmia varten ja ammattitaito oli asioiden suhteen korkealla (näin uskallan sanoa). Olin kuitenkin jo vuosien ajan ehtinyt nähdä ja tottua siihen mitä museoiden työ käytännössä oli. Tiesin, että KYSin taideasiantuntijan tehtävähaku oli ainutlaatuinen, sillä näihin tehtäviin ei ole kovin usein paikkoja avoinna (toistaiseksi!). 

Olin jo aiemmin amanuenssin tehtävässä mielessäni päättänyt, että jos joskus siirryn tehtävästäni jonnekin toisaalle, se ei todennäköisesti olisi museokenttä, vaan jotain mistä en vielä tiennyt. Ja kun sairaalan taideasiantuntijan paikka tuli haettavaksi tiesin, että tämä oli nyt se jotain mistä en silloin tiennyt.  Päätin kokeilla tuuriani, ja tässä sitä nyt ollaan. En kuitenkaan koe, että aiempi ammattitaitoni ortodoksisen kirkkotaiteen parissa olisi millään lailla hukkaan heitettyä ammattitaitoa.

Kenttätöissä valokuvaamassa Savonlinnan ortodoksista kirkkoa 2020.

Millaiset asiat ovat ajankohtaisia työssäsi juuri nyt?

• Taidekokoelmaohjelman viimeistely. Eli ohjenuora sille, kuinka sairaalan taidekokoelmaa kartutetaan, hoidetaan, otetaan lahjoituksia ja talletuksia vastaan ja tehdään kokoelmapoistoja.
• KYS Uusi Sydän rakennusprojektiin sisältyvien taidehankintojen asennus mm. eri kerrosten  potilashuoneisiin.
• Ensi vuonna käynnistyvän Psykiatriatalon rakennussprojektiin sisältyvät taiteilijavalinnat.
• Itä-Suomen yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa tehtävä yhteistyö liittyen osallistavaan taidepeliin. Taidepeli toteutetaan Kuntoutuksen päiväosaston käyttöön.
• Tarinaharjun sairaalamuseon kokoelmanhallinta.
• Osastojen muuttoihin sisältyvät taidemuutot.
• Yksittäisten yksiköiden lahjoitusvarojen hyödyntäminen taidehankintoihin ja niihin liittyvien asioiden koordinointi.
• Erilaiset sopimusasiat ovat jatkuvasti ajankohtaisia.

Mitkä opiskeluaikana opitut asiat tai taidot ovat sellaisia, joista on ollut sinulle hyötyä työelämässä kaikkein eniten?

• Taidehistoriallisen kuvaston opettelusta on ollut itselleni todella paljon hyötyä sekä työssä että vapaa-ajalla. Kun päähän on koodattu kuvapankki, se on mielestäni taidehistorioitsijan perustyökalu, jonka pohjalta on hyvä tulkita minkä ajan taidetta tahansa.
• Taustatiedon etsimisen tärkeys. Eli kuinka lähteä tutkimaan tai lähestymään aihetta, josta en vielä tiedä mitään. Vaikka kuinka kouluttautuu, työelämä heittää aina jossain vaiheessa eteen uudenlaisia tilanteita ja asioita. Myös kriittinen kuvanlukutaito ja ylipäänsä kriittinen ajattelu ovat tärkeitä taitoja.
• Itsensä ilmaisu sekä suullisesti että kirjallisesti, ja omien näkökulmien perustelu. Ne ovat olleet tärkeitä taitoja sekä työtehtävissä että vuorovaikutustilanteissa. Työelämä perustuu vuorovaikutukseen.
• Yksittäisistä kursseista on ollut paljon hyötyä. Esimerkiksi valinnainen erikoiskurssi tutkimuskentältä, jossa tehtiin käytännön esineinventointia. Tämän kurssin pitäisi kuulua mielestäni pakollisena kaikille taidehistorioitsijoille, sillä se on hyvä työllistäjä. Samoin kuin rakennushistoriaselvitysten laatiminen. Näitä taitoja tarvitsee yllättävän monessa paikassa ja niissä on ns. keikkatyön mahdollisuuksia.

Valamon luostarin ikoninäyttelyn inventointiprojekti Keski-Suomen museossa 2013. Valinnainen taidehistorian erikoiskurssi.

Työelämä muuttuu jatkuvasti. Millaisia muutoksia tunnistat työelämässä oman kokemuksen kautta?

Monialaista osaamista arvostetaan koko ajan enemmän. Varsinaisen koulutuksen lisäksi työelämässä halutaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää myös työntekijöiden muita ominaisuuksia: mielenkiinnon kohteita ja erityistaitoja. Jos nämä valjastetaan yhteen oikealla tavalla, lopputuloksesta hyötyy mielestäni sekä työntekijä että työnantaja.

Jos voisit lisätä omaan osaamiseesi jonkin uuden taidon, jota koet tarvitsevasi tällä hetkellä työelämässä, niin mikä se olisi?

Markkinointi- ja talousosaaminen. Markkinointiosaamisesta on nykypäivänä hyötyä miltei työssä kuin työssä. Talousosaamisen vahvistaminen kaikenlaisten budjettiasioiden yhteydessä on tullut tämän uuden työn myötä tutuksi. Molemmat ovat sellaisia, joita tulee opeteltua työn yhteydessä.

Tulevaisuuden tutkijat listaavat taitoja, joita heidän mukaansa työelämä vaatii: luovuus, teknologiataidot, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot, oppimistaidot, medialukutaito, esiintymistaito, kulttuuriosaaminen, empatia, itsetuntemus, yrittäjyystaidot.
Millaisia ajatuksia tällaiset taitonäkymät herättävät?

Allekirjoitan kaikkien listattujen asioiden tärkeyden. Mainitsinkin aiemmin, että työelämään halutaan moniosaajia. Itse pidän tärkeimpinä taitoina itsetuntemusta, empatiaa, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja. Nämä ovat sellaisia taitoja, joissa työntekijän pitää mennä itseensä syvällisemmin ja pohtia sekä omaa että toisten toimintaa.

Ajattelen, että mm. luovuus, teknologiataidot, medialukutaito ja yrittäjyystaidot ovat sellaisia "ulkoisia taitoja", joita voi helpommin opetella löytämään ja hyödyntämään kuin minuuteen ja siihen sisältyviä taitoja.

Työelämä on lähtökohtaisesti aina itsetuntemusta, vuorovaikutusta ja ryhmätyötaitoja. Olen itse avoin ja pyrin sanoittamaan ajatukseni ja tunteeni myös muille. Joillekin tämä on vaikeaa (ymmärrän, tämä ei ole tyypillistä käytöstä suomalaisessa yhteiskunnassa), mutta kukaan ei voi lukea toisen ajatuksia ja tunteita pääkopan läpi. Vuorovaikutustilanteissa ajatusten ja tunteiden sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Toiselle pitää pystyä kertomaan esimerkiksi oman huumorin rajoista tai siitä, jos toinen käyttäytyy tavalla tai toisella väärin. Kiittäminen ja anteeksi pyytäminen ovat myös hyviä sanoja arjessa. Mielestäni työyhteisön toimivuus ja hyvinvointi on samanlaista ihmissuhteiden ylläpitoa kuin ystävyys- tai parisuhde.

Nämä taidot ovat mielestäni vaikeimpia oppia ja omaksua, sillä noissa tilanteissa joutuu asettamaan itsensä haavoittuvaksi, myöntämään kenties olleensa väärässä, sietämään nolostumista tai epävarmuutta. Mutta helpottava faktatieto: me kaikki tunnemme välillä tismalleen samoja tunteita. Teknologia- ja medialukutaitoa voi opetella järjellä, mutta itsetuntemus, empatia, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot vaativat tunteiden käsittelyä.

Kerron käytännön esimerkin. Uuden työn myötä hyppäsin pienestä työyhteisöstä yli kahdenkymmenen henkilön yksikköön, joten ymmärrettävästi vuorovaikutustaidot joutuivat testiin. Koen tavallisesti olevani hyvä ihmisten kanssa, lukevani tilanteita hyvin ja omaavani hyvät vuorovaikutustaidot. Nyt jouduin kuitenkin ensimmäistä kertaa työelämässä myöntämään itselleni, että en osannut lukea uutta työkaveriani ja hänen persoonaansa lainkaan. Luin häntä ajoittain väärin, en osannut olla oma itseni, ja hänen olemuksestaan lukemani itsevarmuus söi omaa itsevarmuuttani. Näiden väärinymmärrysten yhteisvaikutuksesta oloni oli epävarma, ja työkaveristani alkoi tulla mielessäni pelottava. Enkä tarkoita fyysisesti pelottava, vaan tilanteiden epävarmuus sai oloni pelokkaaksi.

Huomattuani tämän ajatussuunnan päätin, että minun on pakko ottaa asia puheeksi, sillä se alkoi vaikuttaa hiljalleen työssäolemiseni arkeen. Nämä ovat asioita, joita ei mielestäni pitäisi huudella koko työyhteisön kuullen, vaan käsitellä tilanne kohdehenkilön kanssa. Uskalsin avata suuni erään toisen keskustelun yhteydessä, jossa oli minun ja työkaverini lisäksi myös kolmas työntekijä. Jossain mielessä se kolmas tilanteessa ollut henkilö oli eräänlainen turvahenkilö, sillä hänen olemustaan ja persoonaansa olin jo oppinut lukemaan ja tulkitsemaan. 

Kerroin työkaverilleni, että hän vaikuttaa minusta pelottavalta. Selvensin, että pelottavuus ei ole fyysistä vaan liittyy väärinymmärryksiin, ja sen myötä omaan epämukavaan olotilaani. Kerroin myös, että tiedostan tilanteen olevan väliaikainen ja johtuvan siitä, etten osaa tulkita ja lukea hänen persoonaansa. Sanoin, että uskon tilanteen ajan kanssa hälvenevän, kun alamme oppia tuntemaan toisiamme paremmin.

Ja näin tapahtuikin. Olo oli "tunnustuksen" jälkeen helpottunut. Enää tilanteet eivät olleet mielessäni kummittelevia möykkyjä, ja aloin suhtautua työkaveriini rennommin. En yrittänyt luokitella häntä mihinkään mielessäni jo olevaan käyttäytymismallien lokeroon (joihin hän ei tuntunut sopivan), vaan aloin tietoisesti opetella hänen persoonaansa ja olemustaan puhtaalta pöydältä. Tämä tuntui aluksi haastavalta, mutta kannatti. Koen, että tuon keskustelutilanteen jälkeen pääsimme paremmin ns. samalle aaltopituudelle ja epävarmuuteni katosi. 

Joten ottakaa työyhteisössä esille vaikeitakin asioita ja käsitelkää ne. Asioiden ei aina tarvitse olla suuria, mutta jos niistä ei puhu, ne kasvavat suuriksi. Tärkeää on myös ymmärtää se, kuinka tuoda asioita esille. Syyttäminen ja syyllistäminen ei ole oikea tie. Ihmissuhteet ovat työelämässäkin vuorovaikutusta. Vaikka mielellämme katsomme asioita vain omasta näkökulmastamme käsin, pitää muistaa, että samalla tavalla se toinen katsoo samaa asiaa: omasta näkökulmastaan käsin. Voimme katsoa tismalleen samaa asiaa ja tulkita sen täysin eri lailla. Tämän jälkeen pitää pohtia, miksi me näemme saman asian eri tavoin ja kuinka pääsisimme kenties lähemmäs samanlaista näkökulmaa. Aina ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä, mutta olisi hyvä ymmärtää syyt molempien erilaisille näkemyksille. 

Mari Arvisen viidakkoaiheinen maalaus Lastenkirurgian poliklinikalla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taidekokoelma. 

Millaisia tulevaisuuden taiteen- ja kulttuurialan ammattitehtäviä visioit?

Omasta näkökulmastani koen, että sosiaali- ja terveydenhuollon parissa on tulevaisuudessa enemmänkin käyttöä kulttuurialan ammatttilaisille. Kansainvälisesti on kasvava kiinnostus kulttuurin vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. Tässä tarvitaan kulttuurialan ammattilaisia.

Millaisia vinkkejä annat taidehistorian opiskelijoille työelämän näkökulmasta?

• Kulttuurikentälle on mielestäni vaikea työllistyä ja kilpailua on paikkakunnasta riippuen paljon. Tämän vuoksi kannustan tuomaan omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita esille. Some on näppärä ympäristö, sillä museot ja kulttuuritoimijat hyödyntävät mm. Facebookia ja Instagramia. Seuratkaa kulttuurikenttää, mitä siellä tapahtuu ja osallistukaa keskusteluun, jos siihen on mahdollisuus.
• Omaa osaamistaan ja persoonaa kannattaa brändätä. Minulle blogi on ollut mainio keino verkostoitumiseen ja oman osaamisen esille tuomiseen. Petteri Kivimäki antoi hyvän vinkin myös kuvallisen portfolion ja CV:n tekemisestä. Olkaa luovia, niin erotutte joukosta.
• Olkaa rohkeita tekemään erilaisia sivuaine- ja kurssivalintoja. Itse tosin suoritin yliopiston hyvin turvallisella yhdistelmällä: pääaineena taidehistoria, sivuaineina museologia ja etnologia. Koin saaneeni kuitenkin yliopistosta sen mitä lähdin sieltä hakemaan, mutta ihaillen seurasin silloisen opiskelukaverini taidehistorian yhdistämistä esimerkiksi psykologiaan.
• Ainevalintayhdistelmistä huolimatta koen, että kukaan ei ole koskaan työelämässä täysin valmis. Aina tarvitaan jonkinlaisia kursseja tai kouluttautumista.
• Harrastuksista voi olla tavalla tai toisella hyötyä työelämänkin kannalta. Minä olen esimerkiksi myynyt ottamiani kuvia esimerkiksi museoille, sanoma- ja aikakauslehdille sekä yksittäisille toimijoille. 
• Verkostoitukaa rohkeasti ja matalalla kynnyksellä. Jokainen työharjoittelu, haastattelu tai kurssin myötä saatu kontakti on potentiaalinen askel kohti työelämää. Aina kun olette yhteydessä toiseen henkilöön, luotte muistijäljen. Käyttäkää sitä hyväksenne, sillä verkostoituminen ei tarkoita sitä (niin kuin itse joskus ajattelin), että toisen henkilön kanssa pitää olla vähintään vakituinen työkaveri tai tehdä muuten töitä yhdessä ennen kuin uskaltaa sanoa verkostoituneensa. LinkedIn-profiilin luominen on suositeltavaa, vaikka kulttuuripuolella sen hyödyntäminen ei olekaan (vielä) niin aktiivista kuin joillain muilla aloilla.

Olen ylpeästi ponnistanut työelämään Musiikin, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta. Kiitos kaikki ohjaajat, luennoitsijat, mentorit ja esikuvat! Opiskeluaika meni nopeasti ja nautin joka hetkestä. Voisin tulla joskus uudelleen, ikään kuin kertauskurssille....?

Kuva: Helmi Mähönen.

Ja lopuksi: jos haluat aiheeseen liittyen lisätietoa, vinkkejä tai muuten vain kommentoida, jätä viestisi alla olevaan kommenttikenttään tai lähetä minulle sähköpostia: hurmioitunut@gmail.com