Kansallisteatteri: Hamlet

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Taannoisen Helsingin matkan päätarkoitus oli viedä sisko synttärireissulle Kansallisteatteriin kokemaan William Shakespearen Hamlet (1599-1601). "Olla vai ei? Siitä on nyt kyse." Ohjaaja Samuli Reunasen ja kirjailija-dramaturgi Aina Bergrothin sovittama klassikkonäytelmä heräsi eloon yllättävällä tavalla.

Myönnän, ettei näytelmä kuuluisuudestaan huolimatta ollut juoneltaan minulle etukäteen läpikotaisin tuttu, mutta uudelleentulkinta oli uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Siispä muistutuksena juoni pähkinänkuoressa:

"Näytelmä kertoo Tanskan prinssi Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun. Haamu paljastaa nykyisen kuninkaan (Hamletin sedän) käyttäneen myrkkyä päästäkseen valtaistuimelle ja kuningattaren vuoteeseen. Hamlet päättää kostaa isänsä kokeman vääryyden ja paljastaa setänsä juonen. Näytelmän keskeinen teema on isän ja pojan suhde."

• Hamlet, Tanskan prinssi (Olavi Uusivirta)
• Claudius, Tanskan kuningas, Hamletin setä, Hamletin äidin uusi aviomies (Timo Tuominen)
• Gertrude, Tanskan kuningatar, Hamletin äiti (Paula Siimes)
• Polonius, ylimmäinen kamariherra (Esa-Matti Long)
• Ofelia, Poloniuksen tytär, Hamletin rakastettu (Fanni Noroila)
• Laertes, Poloniuksen poika ja Ofelian veli (Aleksi Holkko)
• Horatio, Hamletin ystävä (Timo Kämäräinen)
• Hamletin isän haamu (Matti Uusivirta)

Näytelmä alkaa sillä, että Hamlet raahaa yleisön läpi näyttämölle isänsä muoviin käärityn ruumiin. Hän on pöyristynyt siitä, että hänen äitinsä on ottanut uuden aviomiehen vain kuukausi isänsä kuoleman jälkeen. Olavi Uusivirta tulkitsee Hamletin vahvoja tunnetiloja vaikuttavasti ensisekunneista alkaen.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Jännitin etukäteen, että olisiko näytelmän kieli Shakespearen aikaista, jolloin juonen seuraaminen koristeltujen lauseiden läpi kenties hankaloittaisi kokonaiskuvan ymmärtämistä. Pelko oli turha. Kieli oli ymmärrettävää ja tuotu sopivalla tavalla tähän päivään. Musiikki oli myös vahvasti osa näytelmää läpi esityksen. Musiikin on säveltänyt Timo Kämäräinen, joka näyttelee muutamilla vuorosanoilla, mutta pääasiassa kitaransa kanssa Hamletin parasta ystävää Horatiota.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Ensinäkemältä olin aluksi hieman pettynyt lavastukseen, joka koostui pääasiassa rakennustelineistä ja niille ripustetuista valkoisista muovikankaista. Kunnes näytelmä pääsi kunnolla vauhtiin ja rujot "metallihäkit" antoivat mainion taustan 2020-luvun tulkinnalle "kaupunki-Hamletista". Puvustus ansaitsee myös erityiskiitokset, sillä näytelmän nuoriso (Hamlet, Laertes, Ofelia, Horatio ja klovnit) on puettu osaksi tätä päivää. Maihareita, toppatakkeja, farkku- ja nahkaliivejä, paksuja vöitä ja kaulapantoja. Vanhempi arvoväki (Gertrude, Claudius, Polonius) muistuttaa perinteisemmästä historiallisesta pukeutumisesta mm. aatelistolle kuuluvine myllynkivikauluksineen, jotka ovat tuttuja myös 1500-1600-luvun maalaustaiteesta.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Mediassa on hehkutettu Olavi Uusivirran tulkintaa mielensä rikkoneesta ja kostonjanoisesta Hamletista. Eikä suotta. Uusivirran Hamlet on häkellyttävän ja hengästyttävän kokonaisvaltainen tulkinta niin sanallisesti kuin kehollisesti, että katsoja ei voi olla ihmettelemättä kuinka tämä on mahdollista. Jännitin omaa kehoani Hamletin tuskan, vihan ja kaipuun mainingeissa niin, että väliajalla huomasin hartioideni olevan jumissa.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Näytelmässä rikotaan myös perinteinen näkymätön muuri yleisön ja näyttelijöiden väliltä. Olemme tottuneet katsomaan teatteria ulkopuolisina, mutta Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin versioimassa Hamletissa yleisö osallistetaan paikoin mukaan esitykseen. Katsomo otetaan osaksi näytelmää, yleisö vedetään mukaan tarinaan, jolloin kokemus ja koettu esitys on toisella tavalla totta. "Tämä klassikko on totta tässä ja nyt!"

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Raikkain tulkinta lienee kuitenkin Ofelialle kirjoitettu osa, jota näyttelee Fanni Noroila. Kuinka niin pienestä ihmisestä lähtee niin voimakas ääni ja karisma? Usein klassikkoteoksissa naiset on totuttu näkemään päähenkilöä tukevina hahmoina, jotka on jätetty maskuliinisen voiman alle (kuten historiankirjoitus heidät on vuosisatoja kuvannut). Kansallisteatterissa Hamletin rakastettuna Ofelia on tasaveroinen, sanavalmis, vahva ja määrätietoinen. Hamlet ei ota Ofeliaa sänkyynsä, vaan Ofelia kaataa hänet alleen. Pieni, mutta henkilöhahmojen kemioiden osalta merkityksellinen yksityiskohta, joka osoittaa naisen pystyvän halutessaan samaan kuin miehen. Somessa näin kommentin, jossa joku kirjoitti Ofelian olevan "kerrankin elävä eikä vain traagisen kaunis hahmo!" En voisi olla enempää samaa mieltä!

John Everett Millais: Ofelia, 1852, öljy kankaalle. Tate Britain, Lontoo. Kuva: Wikipedia.

Tarina etenee ja Hamlet tulee vahingossa surmanneeksi Ofelian ja Laerteen isän, Poloniuksen. Tämä syöksee Ofelian raiteltaan. Taidehistorioitsijana viehätyin siitä, että näytelmässä oli hyödynnetty myös taidehistorian klassikkoteosta: John Everett Millais'n maalausta jokeen hukkuneesta Ofeliasta. Kaunis tulkinta on kuitenkin kaikkea muuta, mitä Fanni Noroila on itse halunnut Ofeliallaan kertoa. Nuori Voima -julkaisussa Noroila sanoitti tulkintaansa muun muassa näin: 

"Ofelia on kaikkien pienennettyjen, kontrolloitujen, nuketettujen, seksualisoitujen, sortoon kärsimyksellään reagoivien, hysteerisiksi luokiteltujen, ennen kaikkea väärinymmärrettyjen ja yksinkertaistettujen naisten esiäiti. (---) Haluan, että tulkintani Ofeliasta vuonna 2021 tuo juuri tuota näyttelijän tekemää sisäistä työtä näkyväksi. Meidän täytyy päämäärätietoisesti rakentaa tila, jossa kaikki tämä on esillä ja elossa, katseen alla, koettavana, elettävänä, mahdollisena tulla ymmärretyksi kokonaisena. Minä tarvitsen vapaan ja elävän Ofelian."

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Vaikka Hamlet kertoo pääasiassa nuoren prinssin mielenkuohusta ja hänen tarinaansa sitoutuvista sivupoluista, on Kansallisteatteriin tuotu näytelmä, jossa kaikki hahmot ovat rooleissaan vahvoja. Hieman muita enemmän koskettaa kuitenkin tosiasia, että Olavi Uusivirran näyttelemän Hamletin isää - haamua - näyttelee Olavin oma isä, Matti Uusivirta. Vanhempi Uusivirta on kääntänyt muun muassa Shakespearen näytelmiä, ja pääsee nyt katsomaan lähietäisyydeltä poikansa tulkintaa tästä teatterihistorian klassikosta. Isän ja pojan suhde näyttäytyy näyttämöä ja sen tarinaa syvemmältä.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Olen suhtautunut klassikoiden uudelleentulkintoihin ristiriitaisesti ja hieman varauksella - kaikissa taidemuodoissa. Ei voi olla varma onko lopputulos onnistunut, jos lähdetään liikaa sooloilemaan. Katsojana/kuulijana/kokijana toivon näkeväni jotain odotettua, sillä siksi teoksista on muodostunut klassikoita; on jotain mitä odotetaan ja halutaan nähdä. "Onhan tässä hieman sulattelemista", sanoi eräs vanhempi katsoja esityksen jälkeen. Mutta eikö olekin lopulta niin, että klassikot pysyvät tarinansa vuoksi elossa, mutta siirtyvät eteenpäin juuri uudelleentulkintojensa vuoksi? Että jokainen sukupolvi voisi löytää tulkinnoista jotain mihin samaistua? 

Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin sovittama Hamlet oli minulle yksi tähänastisen elämäni huikeimmista teatterielämyksistä. Kannatti ottaa riski ja kokea uudelleentulkinta.

Mikäli sinä mielit nähdä esityksen, pidä kiirettä, sillä esityksiä on jäljellä enää kolme (23.1.; 24.1. ja 27.1.2023) ja näytökset täyttyvät nopeasti.