maanantai 29. joulukuuta 2014

Kun pakkanen pisteli poskia, oli iloa ja surua

Kävimme viikonloppuna katsomassa VB-valokuvakeskuksen näyttelyn Tsumani - tuhon muisto. Täytyy myöntää, että tunnelma oli surullinen ja kuvat kertoivat paljon. Ei sitä voi koskaan ymmärtää mitä eloonjääneet joutuivat ja joutuvat kestämään. Minusta oli kaunis ajatus ottaa näyttelyn teemaksi juuri muistaminen, muisto, eikä repiä haavoja auki esittelemällä kuolemaa. Kuolema on kyllä kuvissa läsnä vaikkei varsinaisia ruumiita näykään. Viimeisessä huoneessa on kaikesta huolimatta lohdullinen tunnelma, kun vainajille pidettiin "kotiuttamisseremonia" ennen kotimaihin palauttamista. Televisiosta näytetyt tsunami-dokumentit elävöittivät kokemusta paljon ja valoivat uskoa siihen, että seuraavalla kerralla osataan jo varautua moiseen paremmin. Ihminen on loppujen lopuksi pieni hiekanjyvänen luonnonvoimien rinnalla. Elämä on oppimista ja opettelua. Näyttelyssä ei saanut valokuvata, joten tasapainotetaan surullista tunnelma kauniilla pakkaskuvilla Puijolta ja eräältä mökkitieltä. Tällaiselta sen minun talven kuuluu näyttää:
Näitä kuvia ja maisemia odotellessa sitä jaksoi läpi sen pimeimmän ajan 
ja on kiitollinen neljästä vuodenajasta.

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista! Ehkä tuhon, hävityksen ja kuoleman äärellä kauneuskin nousee uusiin mittoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Näin uskon. Sitä osaa arvostaa elämää ihan toisella tavalla. Minusta oli koskettavaa kuulla dokumentin haastattelussa, kuinka nainen kertoi menettäneensä tsunamissa kaikki 2-, 7- ja 11-vuotiaat lapsensa sekä miehensä. Kuinka tuollaisen yli selviää? Hän oli kuitenkin kääntänyt vuosien mittaan ajatuksensa niin, että kiitti joka aamu niistä vuosista ja hetkistä, jotka hän ehti perheensä kanssa viettää. Uskomaton voima ihmisessä on jos vain haluaa selviytyä. Vesa-Matti Loiri sanoi oivaltavasti Vain elämää-sarjassa: "Elämä jatkuu, jos antaa sen jatkua". Upea asenne.

      Poista
  2. Ja valkeus tuli. Ai miten ihania pakkaskuvia Suomen kauniista talvisesta luonnosta. Olin noin viisitoista vuotta sitten Itä Suomessa joulua ja uuttavuotta viettämmässä puolitoista viikkoa. Koko ajan oli -30 astetta ja silti pystyi laskemaan kelkkalla ja kävelemään hautausmaalle. OIkein hevosreessä saatiin kyytiä vällyjen alla. Juuri tuollaista joulua olen kaivannut kauan.
    Tukholmaankin tuli lumipeitto myöhään aattoiltana ja ihme kyllä se on pysynyt massa. Mutta se sulaa ihan näinä päivinä pois sillä plussan puolelle se menee taas ja pimeys tulee takaisin. Juuri nyt on nollakeli.
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Tännekin saapuivat nyt plussakelit, mutta toivotaan että tammi-helmikuussa saataisiin nauttia vielä kunnon pakkasista ja pääsisi hiihtämään. Viime talvena ei päässyt kertaakaan laduille.
      Onnellista uutta vuotta myös sinne länsinaapuriin! :)

      Poista