Tampere 1918

Jos Suomesta pitäisi valita vain yksi historiallinen museonäyttely, se olisi itselleni ehdottomasti Museokeskus Vapriikin Tampere 1918-näyttely. Vapriikki on uskaltanut nostaa esille edelleen useille aran aiheen, Suomen sisällissodan. Sodan tärkeimmän kaupungin, Tampereen, tapahtumat tuodaan näyttelyssä esille monipuolisesti ja eri näkökulmia valottaen.

Tampere 1918 –näyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Näyttelyssä on esillä myös laajasti valokuvia, joista osa on ennennäkemätöntä kuvamateriaalia. Näkökulmia tarjoavat molempien osapuolten taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat. Äänien, kertovan materiaalin ja uuden tekniikan avulla eri kokemukset tuodaan elämyksellisesti esille. Näyttelyn ovella varoitetaan järkyttävästä materiaalista, eikä sitä suositella alle 13-vuotiaille lapsille (näyttelyssä on sulattelemista nimittäin aikuisellekin).

Taustatietoa sisällissodan syttymisestä, siihen johtaneista syistä ja seurauksista näyttelyn nettisivuilta.

Näyttely on rakennettu upeasti ja se todella on elämyksellinen ja tunteisiin vetoava. Siinä joutuu keskelle sodan myllerrystä sotahuutoineen ja tykinlaukauksineen. Näyttelyssä ei syyllistetä ketään vaan esitetään faktoja sekä punaisista että valkoisista sotilaista ja sodan etenemisestä. Valokuvat ovat pysäyttäviä, lohduttomia ja osa todella järkyttäviä, kuten kuollut poika Verkatehtaan edessä. Kuva osoittaa kuinka sodassa kuin sodassa viattomat joutuvat kärsimään.

Näyttelyssä on hienot äänimaisemat. Esimerkiksi tämän tykin kohdalla annetaan ”Ampukaa!” käsky ja ”ammus lentää viheltäen räjäyttäen” kuin alemman kuvan kodin. Äänet on siis suunniteltu hyvin, eikä vain ”sinne päin”. Jokainen äänimaisema tukee näyttelyä ja sodan tarinaa. Videot ja haastattelut herättävät sodan kauhut eläviksi.

Museokävijää järkytetään viimeistään tämän kivääririvistön edessä, sillä tällä paikalla seisoo kuolemaantuomittu. Pian kaiuttimista kuuluu käskyhuuto: ”Huomio! Tähdätkää! Laukaiskaa!” Kiväärit ”ampuvat” ja sydämesi on miltei pysähtyä kauhusta. Maahan on jäänyt verilammikko. Olin käynyt näyttelyssä aiemmin ja osasin kipittää kyseisen kohdan ohi nopeasti, sillä olo kiväärien edessä on erittäin epämiellyttävä.

Näyttelytilan katosta varisee lentolehtisiä, joissa sanotaan ”Tampereen asukkaille ja joukoille! Vastustus on toivoton. Nostakaa valkoinen lippu ja antautukaa. Kylliksi on kansalaisverta vuodatettu. Me emme tapa niin kuin punaiset vankejamme. Lähettäkää edustajanne valkoisen lipun kanssa. Mannerheim.”

Tampereen taistelussa menehtyi noin 2000 ihmistä. Valkoisia kaatui 800 ja punaisia noin 1100. Siviilejä taistelussa kuoli 70. Lisää kuolonuhreja syntyi vankileireillä. Kuvaus leireistä ja niiden oloista oli vaikeaa luettavaa ja hyväksyttävää, kuten moni muukin näyttelyssä kerrottu asia. Sisällissodan aikana menehtyneitä oli ainakin 37 000. Tämä on järkyttävä ja kipeä aika Suomen historiassa jota ei sovi unohtaa. Kiitos Vapriikin, sodasta kerrotaan ketään osoittamatta tai syyttämättä. Tulevienkin sukupolvien on syytä muistaa ja ymmärtää sota, sen seuraukset ja merkitykset.

Tampere 1918 –näyttelyssä sotaa ei pääsee karkuun vaan se valtaa kävijän äänillään, kuvillaan ja teksteillään. Kävijä saa pilkahduksen oikeasta sotatilanteesta. Eräs näyttelyssä ollut nainen sanoi: ”En ole ikinä ollut näin vaikuttavassa näyttelyssä” ja voin allekirjoittaa tuon itsekin. Tunne rinnassa on puristava.

Sota ei ole koskaan inhimillinen, mutta näyttely paljastaa taistelleiden ja kuolleiden inhimilliset kasvot.

Näyttelyn lopussa on kaksi videota, jossa kokemuksiaan kertovat sekä silminnäkijät että esimerkiksi ”punaorvon poika”. Lopussa pyritään palauttamaan kävijä tähän päivään ja valokuvien kautta kerrotaan Tampereella vietetystä sovinnon päivästä (6.4.2008). Siihen kuuluivat historiallinen muistokulkue ja Finlaysonin alueella järjestetty Päivä Tampereella 1918 –tapahtuma. Useissa Tampereen rakennuksissa näkyvät edelleen vuoden 1918 taisteluiden jäljet.

Tämä on näyttely, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä. Museologian luennoilla tätä on pidetty myös äärimmäisen hyvänä esimerkkinä nykyaikaisesta ja elämyksellisestä museonäyttelystä.