Johannes Vermeer: Tyttö ja helmikorvakoru (Het meisje met de parel), n. 1665, öljy kankaalle. Mauritshuis. Kuva: Wikipedia. |
Nykyisin ehdin olla television ääressä melko harvoin, joten hyvätkin ohjelmat saattavat livahtaa ohitse. Onneksi on tallennusmahdollisuus ja sain napattua talteen Yle Teemalta tulleen dokumentin hollantilaisesta Johannes Vermeeristä. Suomeksi puhuttu Vermeer - yksinäisyydestä ikoniksi (alkup. Vermeer Beyond Time, 2017) oli uskomattoman kaunis, visuaalinen ja taiteilijan näköinen dokumentti. Mukaan oltiin saatu sopivassa suhteessa taiteilijan elämää, historiaa, taidetta ja teosten läpivalaisuja. Vermeerin elämästä ei todellisuudessa tiedetä juurikaan, joten pidin tavasta, että dokumentissa ei oltu käsikirjoitettu oletettua elämää vaan annettiin sija itse taiteelle.
Johannes Vermeer: Maalaustaiteen allegoria, 1666-68, öljy kankaalle. Kunsthistorisches Museum, Wien. Kuva: Wikipedia. |
Dokumentista kirjoitetaan mm. näin:
"Maalari Johannes Vermeerin (1632–1675) hiljainen, pidättyväinen maailma on avoin tulkinnoille, joihin haltioitunut ranskalaisdokumentti antaa pohjan kuin plakaatti taidemuseon seinällä.
Perustiedot hollantilaismaalarista opetetaan vermeeriläisittäin: miellyttävästi, rauhallisesti ja tutkiskellen. Dramatisoiduilla kohtauksilla näytetään kultakauden Hollanti ja annetaan selitys, miksi porvarikukoistus nosti pienen maan taidetta.
Maalari asui naisten, sukulaisten ja palvelijoiden, taloudessa ja keskittyi tallentamaan samankaltaisia näkyjä. Arkisuuden mestarin tylsä elämä kiehtoo, koska siitä tiedetään vähän ja se päättyi nopeaan kuolemaan.
Isä–poika -työpari Guillaume ja Jean-Pierre Cottetin elokuva havainnollistaa röntgenkuvilla ja maalausvertailuilla, miten huolella sommitellut teokset rakentuivat ja mitä esineitä Vermeer karsi kurkistuksen vaikutelman voimistamiseksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti