Museologian seminaari

 
Torstaina ja perjantaina vietimme museologian viidettätoista valtakunnallista seminaaria, aiheena museot vuorovaikutuksessa. Järjestäjätahona oli museologian ainejärjestö Diaario ry. Hyviä luentoja oli paljon, osaa olimme tosin käsitelleet tai sivunneet jo museologian kursseillamme, mutta mielenkiintoisimmat aiheet olivat Kaisa Mäki-Petäjällä, Miina Savolaisella ja Lassi Saressalolla.

Kaisa Mäki-Petäjä, FM, tohtorikoulutettava, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto: LÄSNÄOLO KULTTUURIHISTORIALLISESSA NÄYTTELYSSÄ

”Kulttuurihistoriallinen museonäyttely, kuten toki muutkin museonäyttelyt, voidaan nähdä kohtaamisen tilana, jossa kävijä asettuu kasvokkain näyttelyn sisällön kanssa. Tämän kohtaamisen kehyksenä voi olla kulttuurin tai aikakauden toiseus, kävijän oma kulttuurihistoria ja sen suhde kävijän identiteettiin, mutta kehyksestä riippumatta onnistuneessa kohtaamisessa on kyse kommunikaatiosta kävijän ja näyttelyn välillä. Mielekäs kommunikaatio puolestaan syntyy dialogista, mutta miten käydä dialogia museonäyttelyn kanssa?
Voidaan myös esittää, että hyvässä dialogissa on läsnä ainakin kaksi osapuolta. Pelkkä paikalla olo ei kuitenkaan riitä, vaan keskustelun osapuolten on käännyttävä toistensa puoleen ja niin sanotusti kallistettava korvansa toisilleen, oltava aidosti läsnä jo ennen kuin varsinainen kommunikaatio voi alkaa. Niinpä museonäyttelynkin on kyettävä synnyttämään kävijässään tunne siitä, että hän on yhteydessä johonkuhun toiseen, että näyttely on hänelle läsnä. Tämän läsnäolon kokemuksen myötä voi syntyä yhteys kävijän ja näyttelyn välille, jolloin todellinen osallistuminen (engagement) voi alkaa.”

Miina Savolainen, TaM, sosiaalikasvattaja: VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄ. DIALOGINEN KATSE – TAIDE JA OSALLISUUS

”Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien, kuten perheen ja työyhteisön, voimautumisprosessin aikaansaajana. Menetelmä perustuu empowerment-käsitteen sisältöihin ja sen käyttö edellyttää itsemäärittelyn oikeuden sekä tasavertaisuuden lähtökohtien toteutumista. Valokuva itsessään ei ole terapeuttinen väline, vaan se voi toimia myös vallankäytön ja toisen ihmisen kokemuksen mitätöinnin välineenä. Voimautumisen keskeinen idea on se, ettei toista ihmistä voi voimauttaa. Tämä koskee myös kaikkea auttamistyötä. Menetelmän ammatillinen käyttö edellyttääkin valokuvan arkikäyttöön liittyvän vallankäytön tuntemista ja purkamista, sekä henkilökohtaisen voimauttavan valokuvaprosessin läpikäyntiä. Menetelmää ei saa soveltaa toiseen ennen omaa prosessia ja täydennyskoulutusta. Vaikka menetelmän välineenä on valokuvaus, ei kysymys ole varsinaisesti valokuvaamisesta, vaan näkemisen ja katsomisen tavasta. Voimauttavan valokuvaprosessin avulla opetellaan dialogista, vastavuoroista tapaa kohdata oma läheinen, työtoveri tai asiakas. Menetelmän keinoin opitaan löytämään ja tekemään näkyväksi jokapäiväisessä arkitodellisuudessa piiloon jäävä arvokas, hyvä ja merkityksellinen.”

Lassi Saressalo, Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri: KULTTUURIPERINTÖ- JA KOTISEUTUTYÖ MURROKSESSA

”Esityksessäni tarkastelen kuntaliitosten aiheuttamia identiteettimuutoksia ja käytännön vaikutuksia. Näkökulmina ovat lakkautettujen kuntien ja uusien kuntakokonaisuuksien asukkaiden identiteetit. Katselen taaksepäin ja mietin, mitä oikeastaan katoaa, mitä menetetään, mitä voidaan korvata uudella ja mikä tulee lopullisesti katoamaan. Millä keinoin voitaisiin lieventää paikallisuuden virallista katoamista ja katoaako itse asiassa paikallisuus sinänsä mihinkään. Mitä työkaluja kulttuurivaikuttajilla ja kulttuurityöntekijöillä on paikallisuuden vaalimiseen. Mitä tulee tuon taakse jätetyn tilalle ja miten voidaan luoda uutta yhteisöllisyyttä. Voiko sitä luoda vai syntyykö se jotenkin. Siis uuden kokonaisuuden sateenvarjoidentiteetti. Muistettakoon, että samassa prosessissa kulkee myös seurakunnallisen organisaation muutosprosessi. Miten se vaikuttaa mm. henkiseen turvallisuuteen pienpaikkakunnilla? Keskustelun teemana – pitääkö yhteisöllisyyttä tukea, pitääkö sanonta ’pieni on kaunista’ paikkansa. Eikö suuri ole kuitenkin vahvempi?”