Vilpitön mieli

*Yhteistyössä Tammi 

Tammi otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua tutustua Jouni Rannan ja Marko Erolan teokseen Vilpitön mieli - Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (2017). Aihe on ajankohtainen ja olen seurannut sitä sivusta vuodenvaihteesta lähtien. Sinä, joka olet tavalla tai toisella välttynyt kuulemasta sanan väärennetty taide tai nimet Jouni Ranta ja Veli Seppä, teen nopean tiivistelmän. 

Jouni Ranta on entinen taidekauppias, joka iski niin sanotusti kultasuoneen tutustuttuaan Taiteilijaan (Veli Seppä) Forssassa 1982. Taiteilijan käsien kautta ja mm. Jouni Rannan välittämänä Suomeen alkoi 1980-luvun alusta lähtien syntyä uusia Schjerfbeckejä, Edelfeltejä, Järnefeltejä, Gallen-Kalleloita ja käytännössä ihan mitä tahansa. Vuonna 2006 Ranta tuomittiin noin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen väärennetyn taiteen myynnistä, vaikka hän oli ollut poliisin kanssa tekemisissä aiemminkin. Kirjallaan Ranta haluaa kohdistaa kritiikkinsä suomalaisen taidekaupan muihin osapuoliin: huutokauppoihin, gallerioihin, taidemuseoihin ja kulttuuripersooniin. Koko taidekenttä on ollut osallisena väärennösten levittämisessä ja sen mahdollistamisessa. Kirjan ilmestymisen jälkeen Taiteilija Veli Seppä oli syytettynä törkeästä väärennyksestä ja sai lähes kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Hän tunnusti väärentäneensä 104 teosta vuosina 2008-2014, ja tunnustaminen alensi tuomiota yli vuodella. Seppä tuomittiin korvaamaan valtiolle saamansa 40 000 euron rikoshyöty. 

VAROITUS: Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Palataanpa Vilpittömään mieleen. Jouni Ranta aloittaa muistelmansa lapsuudesta ja lainaa ranskalaisen filosofin Denis Diderot'n sanoja: 

 "Jokainen lapsi on pohjimmiltaan rikollinen. (---) Diderot on oikeassa. Rikollinen on kuin lapsi, niin omien halujensa ja tarpeidensa vietävissä, että muiden halut ja tarpeet unohtuvat joskus kokonaan eikä omatunto pahemmin soimaa. Kyky huomioida toiset kehittyy luultavasti jo lapsuudessa, jos kehittyy." 

Rantaa alkoi vaivata jo nuorena ajatus siitä, että hänestä tulisi "vain" duunari:

"Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saavuttaa mitään erityistä. Minua odottaa jossain samanlainen kultakello, jonka vanhempani saivat yhtiöltä palkinnoksi neljänkymmenen vuoden uskollisesta palveluksesta. Ahkeruus kiitettävä, huolellisuus kiitettävä, palkka välttävä. Kun mietin tulevaisuuttani, en keksinyt pienintäkään mahdollisuutta nähdä rahaa."

Ranta kirjoittaa olleensa nuorena ujo ja epävarma. Jonkinlainen katkeruus vanhempia kohtaan näkyy muun muassa siinä, etteivät he kannustaneet Rantaa koulunkäyntiin, vaikka matematiikka oli kuulema hänen vahvuutensa. "Olisin pärjännyt koulussa kuin koulussa, jos yhtään olisi siihen suuntaan kannustettu." Tästä huolimatta Ranta näyttää saaneen elämältä kaikenlaista, kunnes jotain taas sattuu. Kirja luo mielikuvan epävarmasta miehestä, joka yrittää kaikin keinoin menestyä ja saavuttaa jotain todistaakseen itselleen ja muille, että hänestä on siihen. Valitettavasti samalla syntyy myös mielikuva kehuskelevasta elostelijasta, jonka kanssa ei haluaisi olla missään tekemisissä. Samasta syystä myös hänen väittämiinsä suhtautuu varauksella.

Ranta rakastuu Maailman Kauneimpaan Naiseen, jota muut eivät olleet saaneet valloitetuksi. Nainen oli "sielukas, sympaattinen ja 180-senttinen. Hänellä oli hieno, suojattu sukunimi, jota en enää muista." Ranta pyysi naista tanssiaisiin, ja tämä suostui, mutta Ranta teki oharit juotuaan liikaa ja löydettyään muuta naisseuraa. Lopulta Ranta rakastui tosissaan Maailman Kauneimpaan Naiseen, mutta joutui jättämään tämän siksi, että hänen silloinen tyttöystävänsä oli raskaana. Päädytään naimisiin vastoin tahtoa, perustetaan perhe, ollaan näennäisesti tyytyväisiä elämään ja päästään tavallisiin duunarin töihin. Kunnes Ranta löysi korttipelit, joka oli helppo keino hankkia nopeasti paljon rahaa. Jossain vaiheessa hänen setänsä maanitteli hänet myymään kanssaan sisustustauluja, jolloin Ranta sai ensimmäisen kosketuksen taulumyyntiin, ja lopulta hänestä tuli kiertelevä taulukauppias. 

"En tiennyt taiteesta mitään. En ollut koskaan katsonutkaan tauluun päin. Nyt yhtäkkiä päähäni pälkähti, että oli hienoa myydä taidetta. Taide oli hienoa. Aloin lueskella taidekirjoja ja taiteilijoiden elämäkertoja. (---) Minulle on ollut kaksi paikkaa, joista tulee yhtä hieno olo: kasino ja taidemuseo."

Ranta käyttää kirjassa Veli Sepästä salanimeä Taiteilija, kunnes henkilöllisyys lopussa paljastuu. Hän sopi ensimmäisen tapaamisen Taiteilijan kanssa Forssan Cumulus-hotellin parkkipaikalle 1982. Taiteilija kaivoi auton peräkontista 1800-luvun naistaiteilijan akvarellin, jonka Ranta sai pikaisesti myytyä. Tästä alkoi kaksikon yhteistyö: Taiteilija toimitti Rannalle suomalaisia mestariteoksia ja Ranta myi ne eteenpäin. Aluksi Ranta ei epäillyt mitään, kunnes huomasi 1800-luvulle signeeraattujen teosten maalin olevan vielä märkää. 

Kirjan nimi on mainio. Ranta myöntää taidekaupan kentällä olleen sekä oikeasti vilpittömiä mieliä että niitä, jotka uskottelivat toimivansa vilpittömästi. Ranta kuuluu jälkimmäiseen ja heihin, jotka huijasivat aidosti vilpittömiä. Hänelle selvisi syy Taiteilijan "ehtymättömään taidevarastoon", mutta ei paljastanut sitä, sillä se olisi tiennyt rahahanojen sulkeutumista.

Ranta syyttää kovin sanoin suomalaisia (osin jo eläköityneitä) taidekentän ammattilaisia siitä, etteivät he(kään) puuttuneet väärennösten ilmiantamiseen, vaikka olisivat olleet siitä tietoisia. Uskon siihen, ettei suomalainen taidekenttä ja -kauppa ole säästynyt epärehellisyydeltä, sillä rahan valta on voimakas. Mutta toisaalta tiedostan myös sen, että 1980-90-luvuilla ei ollut vielä käytössä sellaisia laitteita, joilla olisi saanut erehtymättömästi todistettua jonkin teoksen olevan väärennös. Kirjassa on mukana kuvaliite joistain Taiteilijan tekemistä väärennöksistä, jotka ovat nyt Keskusrikospoliisin omaisuutta ja kuvat on julkaistu poliisin luvalla. Liitteessä on esimerkiksi kuva Ellen Thesleffin maalauksesta, ja täytyy kyllä rehellisyyden nimissä tunnustaa, että vaikka olen tuijotellut Thesleffin teoksia sekä taidemuseoissa että taidekirjoissa todella paljon, en olisi osannut tulkita sitä väärennökseksi pelkästään katsomalla. Nykyisin ei onneksi enää tarvitsekaan, sillä taideteoksen aitouden todentaminen koostuu useamman ammattilaisen yhteistyöstä: tieteen, taiteen ja teknologian yhdistelmästä. Mutta kuvaliite todistaa Veli Sepän olevan taiteellisesti todella lahjakas. Harmi vain, ettei hän malttanut keskittyä luomaan omaa taiteellista uraansa, vaan valitsi nopeamman keinon saada rahaa ratsastamalla mm. kultakauden mestareiden nimillä.   

En pidä Rannan retostelevasta kirjoitustyylistä, mutta mielestäni kirjan ansio on siinä, että asia on nyt nostettu esille. Huutokauppojen, poliisin ja väärennösten tutkijoiden ongelmana ovat olleet kentällä pyörineet väärennökset. Tämän myöntää myös Ranta: "Tuomioitakin tärkeämpää olisi saada pois markkinoilta työt, jotka ovat kiertäneet siellä vuosikausia ja palaavat aina uudelleen myyntiin. (---) Jos aitoudesta on yhtään epäselvyyttä, teoksen myynnistä pitäisi kieltäytyä.(---) Olen toivonut, että Suomeen saataisiin riippumaton komitea tai vastaava, joka tutkisi epävarmoja tapauksia. (---) Jos kyse olisi väärennöksestä, taulu otettaisiin saman tien lopullisesti pois markkinoilta. Yhtään epäilyttävää teosta ei päästettäisi julkisiin tiloihin, huutokauppoihin eikä museoihin. Näin loputon kierre saataisiin katkaistua ja alaa edes vähän puhdistettua."

Rantaa kertoo ymmärtävänsä, ettei ole helppoa toimia auktoriteettinä tällaisessa kokonaisuudessa, eikä tarvittavan tiedon kerääminen tapahdu hetkessä. Hänellä on kuitenkin ratkaisu ongelmaan: "Minä. Olen katsellut kolmekymmentä vuotta Taiteilijan töitä. Erotan hänen maalauksensa yhtä helposti kuin erotan suomen kielen maailman kielten joukosta. Tunnistan heti hänen kädenjälkensä. (---) Logiikka on sama kuin tietoturvallisuusalalla. Kiinni jääneet hakkerit ovat arvokkaita apureita muiden hakkereiden jahtaamisessa. Samalla tavalla minussa on käyttämätöntä potentiaalia väärennösten putsaamiseen pois markkinoilta. Muutama sata taulua saataisiin heti pois markkinoilta, jos ihmiset toisivat niitä minulle katsottaviksi. Eri asia on, tuovatko ihmiset. Suuri osa väärennöksiä ostaneista luultavasti uskottelee itselleen tämän kirjan luettuaankin, että omalla seinällä roikkuva teos on kyllä aito. Kannattaa tieysti uskotellakin, mikäli haluaa jättää lapsilleen arvokkaan perinnön. Kahdenkymmenen vuoden päästä kukaan ei ehkä kyseenalaista taulun alkuperää."

Niinpä, vaikea paikka. Pitäytyäkö vilpittömässä mielessä vai selvittää totuus?  

Veli Sepän tarina Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. 

Keskusrikospoliisin näkökulma taideväärennöksiin.