Voi poijaat!

Edellisellä Joensuun työmatkalla ehdin pistäytyä Onnissa katsomassa Oscar Parviaisen piirroksia Pohjois-Afrikasta (edelleen esillä!). Tällä kertaa käytin aikani hyödyksi tutustumalla Reetta Gröhn-Soinisen näyttelyyn Voi poijaat!. En muista että taiteilijan nimi olisi ollut entuudestaan tuttu, mutta näyttelytilaan astuessa tiesin nähneeni tämän pikku-Batmanin jonkin museon tai näyttelyn mainoksessa aiemmin:

Reetta Gröhn-Soininen: Mom, hurry!, 2013, koivu, lateksi- ja lakkamaali, pellavaöljy.

Reetta Gröhn-Soininen (s. 1969) on joensuulainen taiteilija, joka toteuttaa veistoksensa moottorisahalla, kirveellä ja puukolla. Hänen mukaansa työskentely on vuoropuhelua materiaalin kanssa. Puuveistosten teko vaatii aikansa, sillä Gröhn-Soininen kuivattaa ja työstää puupölkkyjä vuosien ajan. Omien sanojensa mukaan hän näkee edessään olevassa puupölkyssä jonkin hahmon, jota hän lähtee tavoittelemaan ottamalla pois ylimääräistä puuta. Sama taito oli myös veistotaiteen mestarilla Michelangelolla, joka perimätiedon mukaan näki marmorilohkareissa hahmon, jonka hän "vapautti" marmoria veistämällä. Työskentelynsä aikana Gröhn-Soininen keksii hahmoilleen tarinoita, jotka ohjaavat niiden väritystä - tai toisinpäin.

Reetta Gröhn-Soininen: vasemmalla Mom, it's not enough!, 2016, koivu, lateksimaali, lakka, pellavaöljy; oikealla Poika ajatuksissaan, 2016, koivu, lateksimaali, pellavaöljy;

Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta teoksista Mom, it's not enough! ja Poika ajatuksissaan.

Veistokset on jätetty hieman rujoiksi, sillä taiteilija työstää veistoksia sahalla niin pitkälle kuin mahdollista. Jokainen teos on ilmeikäs ja värikkäästi maalattu. Sahojen ja puukkojen jättämät jäljet tuovat veistoksiin uuden kerroksen, mikä muistuttaa grafiikan lino- tai puupiirroksia. Lopputulos on aika ajoin kuin kolmiulotteista grafiikkaa. Gröhn-Soininen kertookin ihastuneensa Turun piirustuskoulussa juuri kyseiseen tekniikkaan: "Aikoinaan tykkäsin opiskeluaikoina paljon puupiirroksesta. Olen löytänyt veistokseen viivan. Se toimii tekniikkana erityisesti koivussa." (Karjalainen 4.12.2016)

Reetta Gröhn-Soininen: vasemmalla Iskän hanskat, 2016, kuusi, lateksimaali, lyijykynä, lakka; oikealla Keltaisessa puvussa, 2016, koivu, lateksimaali, lakka.

Reetta Gröhn-Soininen: Osaanpas!, koivu, lateksimaali, lakka.

Näyttelyssä ei ollut ainuttakaan niin sanottua söpöä poikaa, vaan kaikki olivat tavalla tai toisella viikareita, itsepäisiä, ilveileviä, mahtailevia tai kujeilevia. Söpöys olisi ollut tässä näyttelyssä yhtä tylsää kuin jos veistokset olisivat olleet sileän sliipattuja. Rouheus, rohkeat värit ja kontrastit, liioitellut asennot ja muodot tekivät hahmoista reheviä, ilmeikkäitä ja eläviä. Reetta Gröhn-Soininen on saanut kaivettua puusta esiin jokaisen hahmon luonteen ja persoonan. Taiteilijan mukaan pojissa on hahmoina tyttöjä enemmän aitoutta ja vilpittömyyttä: "Pojissa minua kiehtoo kaiken helppous ja suorasukaisuus, vaikka poikia on vaikka kuinka monta niin aina kaikki mahtuvat mukaan." 

Reetta Gröhn-Soininen: Enkä!, 2016, koivu, lateksi- ja lakkamaali, pellavaöljy.

Henkilökohtaisesti minuun vetosivat eniten veistokset joissa oli surua. Siniseen paitaan sonnustautunut poika on työntänyt kätensä syvälle taskuihin, käsivarret tiukasti kiinni vartalossa kuin suojellakseen itseään. Pää on painunut ja venynyt alaspäin kohti rintaa, ja näyttää siltä kuin se olisi putoamaisillaan. Suru painaa maahan ja kääntää katseen sisäänpäin. Voimakas teos.

Reetta Gröhn-Soininen: Suru, 2016, hopeapaju, puunsuoja- ja lateksimaali, pellavaöljy.

Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta veistoksesta Suru.

Reetta Gröhn-Soininen: Tuo oli!, 2016, koivu, lateksimaali, lakka.

Toinen itselleni vetovoimainen teos oli kalpea ja rujokasvoinen Tuo oli!, joka paidattomana ja punaisissa housuissa osoittaa viereensä. Tarkempi katselu näyttää kasvojen yksityiskohdat. Toisesta silmästä valuu kyynel. Upea yksityiskohta.

Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta veistoksesta

Yksi näyttelysali on sommiteltu hienosti, sillä katsoja pääsee erilaisten pojankoltiaisten keskelle peilaamaan tunteitaan. Kuinka vastata esimerkiksi tähän katseeseen ja kehonkieleen, joka huutaa: Nooh? Äänen voi välittömästi kuvitella mielessään. Ympyrämuodostelman keskellä on jälleen kuin koulun välitunnilla. Pojat ovat eri porukoiden ilmentymiä: nahistelevia, kinastelevia, pelaajia, uhmakkaita, ujoja, itsepäisiä, rohkeita. Kaikki muotokieleltään huvittavan herttaisia.

Reetta Gröhn-Soininen: Nooh?, 2016, koivu, lateksimaali.

Uudet taiteilijatuttavuudet ovat aina kivoja. Ja Reetta Gröhn-Soinisen kädenjäljen tunnistaa tämän jälkeen välittömästi.

Voi poijaat! esillä Joensuun taidemuseossa 30.4.2017 saakka.