tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kulttuuriohjelmia

Jälleen hemmotellaan kulttuurinnälkäisiä! Yle Teema ja Yle Fem yhdistyivät, ja löytyvät nyt kanavapaikalta 5, Yle Teema Fem. Nimestä viis, Teema on edelleen pullollaan ihania ohjelmia.

Tänään tiistaina 25.4. klo 20 alkaa 10-osainen Taideteosten salaisuudet-sarja (Smart Secrets of Great Paintings), jossa pohditaan mitä kuuluisat taulut kertovat niiden syntyajasta tai taiteilijan omista asenteista. Ensimmäisessä jaksossa ollaan 1800-luvun Pariisissa, joka säkenöi huolettomuutta ja vaurautta, mutta pinnan alla kuohui. Gustave Courbet'n taideteos taiteilijan ateljeesta on täynnä poliittisia vihjeitä ja kritiikkiä Napoleon III:n kautta kohtaan. 
Tulee katsottavaksi Yle Areenaan (valitettavasti vain Suomessa).
Kuva: Medici Masters of Florence.
Huomenna keskiviikkona 26.4. klo 20.00 alkaa uusi 8-osainen sarja: Medicit, Firenzen valtiaat (Medici - the Masters of Florence). Historiallinen draamasarja renessanssiajan Italian mahtisuvusta. Medicin pankkiirisuku vaikutti 1400-luvulla syvästi yhteiskuntaan ja politiikkaan Firenzessä, Roomassa ja laajemminkin Toscanan maakunnassa. Sarja perustuu todellisuuteen, mutta ottaa juonellisia vapauksia, joiden avulla luodaan kiintoisa taustatarina Medicien vastoinkäymisille ja menestykselle. Pääosissa: Richard Madden, Annabel Scholey, Stuart Martin, Guido Caprino ja Dustin Hoffman.
Kaikki jaksot nähtävissä jo nyt Yle Areenassa.
Lastenvaunumuseo Mukelo: Silvercrossit rivissä. Kuva: Yle/Juha Suomalainen.
Keskiviikkona klo 21.00 alkaa myös kotimainen 10-osainen Salatut museot-sarja. Kussakin 15 minuutin jaksossa toimii oppaana kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi, museoiden ystävä. Katsoja pääsee kurkistamaan outoihinkin itse tehtyihin museoihin ja tapaamaan intohimoisia keräilijöitä niiden takana.
Kuva: Yle Areena.
Loppuun vielä vinkki, että mikäli joltain sattui menemään pääsiäispyhien aikaan ohi Tihvinän ihmeet -dokumentti, se on nähtävissä Yle Areenassa (valitettavasti vain Suomessa). Lisa Hovinheimon 2016 valmistunut dokumentti kertoo Tihvinän luostarin ihmeitätekevän Jumalanäidin ikonin tarinan. Perimätiedon mukaan ikonin maalasi 2 000 vuotta sitten apostoli Luukas Jerusalemissa, ja että ikoni itse lensi Tihvinään Bysantin Konstantinopolista 1300-luvun lopulla. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset veivät ikonin Latviaan, josta se päätyi Yhdysvaltojen Chicagoon ja viimein 2004 takaisin Tihvinään, 180 kilometriä Pietarista itään. 
Dokumentissa nähdään myös RIISAn kokoelmissa olevia Tihvinän Jumalanäidin ikoneja

Mitäs vielä? Mikäli olette bonganneet hyviä kulttuuriohjelmia, 
jotka minulta ovat menneet ohi, saa vinkata!

5 kommenttia:

  1. Minä katsoin Areenalta Van Gogheja Kiinasta juuri pari päivää sitten. Ei sitä ehkä kulttuuriohjelmaksi lasketa, mutta oli ajatuksia herättelevä monella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kulttuuriohjelmaksi lasketaan. Pitääpä katsoa jos minäkin löydän kyseisen ohjelman. Muistatko nimen?

      Poista
    2. Siellä se on juuri tuolla nimellä Yle Areenan dokumentti-osastossa. Van Gogheja Kiinasta.

      Poista
  2. Näin eilen kiinnostavan Kieli-jakson Suomi on suomalainen -sarjasta, joka pyörii tiistaisin; löytyy toki jo Areenasta http://areena.yle.fi/1-3965964

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on myös hyvä sarja. Miten minusta tuntuu, että lähiaikoina ohjelmien laatu on parantunut? Vai olenko vain alkanut seurata enemmän mitä sieltä tulee...

      Poista