sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Colosseum by night

Jokainen sai ennen Rooman reissua listata jonkin kohteen, jossa haluaisi käydä. Yhtenä toiveena oli tietenkin Colosseum. Minä olin amfiteatterin jo nähnyt, joten ehdotin, että tutustuttaisiin kohteeseen hieman toisella tavalla. Colosseum by night kuulosti mielenkiintoiselta, sillä opastetulla kierroksella pääsisi tutustumaan myös maanalaisiin osioihin. 
Tarkemmat historiatiedot voitte lukaista aiemmasta Colosseum-postauksesta, mutta tässä muistin virkistämiseksi pieni tiivistelmä. Colosseum oli Rooman valtakunnan suurin amfiteatteri, jonka keisari Titus avasi 80 jKr. satapäiväisillä taistelunäytöksillä. Nimi oli alun perin Flaviusten amfiteatteri, rakennuttajiensa mukaan. Colosseum-nimi otettiin käyttöön vasta keskiajalla. Viimeiset maininnat gladiaattoritaisteluista ovat vuodelta 435, mutta eläinten metsästysnäytökset jatkuivat 520-luvun alkuun saakka.
Marcelluksen teatteri ja taustalla Apollonin temppelin kolme korinttilaista pylvästä.
Marcelluksen teatteri.
Colosseumin esikuvana on toiminut Marcelluksen teatteri (Teatro di Marcello), joka valmistui keisari Augustuksen aikana 13 eKr. Augustus omisti teatterin siskonpojalleen ja vävylleen Marcellukselle, joka kuoli vain 19-vuotiaana 23 eKr. Augustus oli aikonut tehdä Marcelluksesta seuraajansa. Teatterissa oli alun perin kolme kerrosta, joista alin oli koristeltu doorilaisilla, keskimmäinen joonialaisilla ja ylin korinttilaisilla pylväillä. Sama jako näkyy myös Colosseumissa.
Colosseumin "yökierroksia" (klo 20.40, 21.20 ja 22.10) järjestetään mahdollisimman lähellä täydenkuun aikaa. Meillä kävi tuuri, sillä kuukauden ainut yökierros järjestettiin sopivasti toisen matkapäivämme iltana. Kierrokselle on paikkoja rajoitetusti, joten liput kannattaa varata etukäteen. Meidän kierroksellamme oli noin 25 osallistujaa, joten tutustuminen historialliseen rakennukseen on todella ainutlaatuinen. Ei tarvitse huolehtia turistimassoista, sillä kierrosten aikana paikka on jo suljettu muilta kävijöiltä.
Oppaana toimii Colosseumissa työskentelevä arkeologi, joten asiantuntevampaa opasta ei voisi saada. Meidän kierrostamme johti ihana nainen, jonka puheesta hehkui innostus ja rakkaus aiheeseen. Colosseum kärsi pahoin mm. vuoden 1349 maanjäristyksessä, sen runkoa tukevat pronssikiinnikkeet ja kaarien alla olevat pronssiveistokset käytettiin asemateriaaliksi, se unohdettiin vuosisadoiksi ja kasvillisuus valtasi amfiteatterin. Colosseumin raunioita käytettiin 1400- ja 1500-luvuilla kivilouhoksena, sillä paavit kierrättivät sen travertiinilohkareita mm. siltojen, palatsien ja Pietarinkirkon rakentamiseen.
Suuren (valossa hehkuvan) pääkaaren alta juoksetettiin areenalle taistelemaan saapuvat gladiaattorit. Areena oli puinen lattia, jonka päällä oli hiekkakerros. Alla olevat käytävät kätkivät sisäänsä mm. erilaisia mekanismeja, joilla nostettiin eläimet luukkujen kautta areenalle.
Kasvillisuutta alettiin kitkeä 1870-luvulla, ja areenan alla olleet rakenteet paljastuivat vuosien 1893-1896 arkeologisissa kaivauksissa.  Nykyisin Colosseum on katolisen kirkon pyhä paikka. Paavi johtaa vuosittain pitkäperjantain Ristin tien soihtukulkuetta Colosseumin areenalle. 
Yksityiskohta Abraham-Louis-Rodolphe Ducros'n maalauksesta The Interior of Colosseum, 1787-1793. Kunkin aikakauden taiteilijoiden töistä saa hieman ajatusta siitä, millaiselta Colosseum on aikoinaan näyttänyt. Tässä aika ennen arkeologisia kaivauksia, kasvillisuuden peitossa. 1800-luvun kasvitieteilijät innostuivat tutkimaan ja luetteloimaan Colosseumin kasvit, joista julkaisiin myös kirjoja.
I do remember me,
that in my youth,
when I was wandering,
upon such a night,
I stood within the Colosseum's wall,
midst the chief relics of almighty Rome.
The trees which grew along the broken arches,
waved dark in the blue midnight,
and the stars,
shone through the rents of ruin.

- Lord Byron: Manfred - 
Tätä käytävää pitkin gladiaattorit kulkivat taisteluareenalle.
Holvausta ilman laastia.
Colosseumin viereen rakennettiin gladiaattorikouluja ja muita amfiteatterin toimintaa tukevia rakennuksia. Areenan alla toimi valtava määrä orjia, jotka pitivät huolen siitä, että ottelut onnistuivat. He pyörittivät vinssejä kahdessa kerroksessa, joilla nostettiin mm. häkeissään olleet eläimet areenalle taistelemaan. Mikäli jokin meni vikaan tai ei toiminut, keisari nostatutti orjat areenalle taistelemaan hengestään. Ludus Magnus-gladiaattorikoulussa oppilaat sekä asuivat että harjoittelivat verisiä taisteluja varten. Koulusta oli suora yhteys Colosseumin alle. Kuwait on lupautunut rahoittamaan Ludus Magnus-koulun ja Colosseumin välisen tunnelin. Gladiaattorit kulkivat pimeän käytävän halki Colosseumin toiselle laidalle, jonka pääsisäänkäynnistä he astelivat varsinaiselle areenalle.
Rekonstruoitu vinssi, jolla mm. eläimet nostettiin areenalle.
Pienoismallissa näkyy mm. kaikki veistokset, jotka holvikaaria ovat koristaneet sekä yläreunan mastot, joihin purjekankaat oli kiinnitetty auringonpaahteen ehkäisemiseksi.
Arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä reliefikoristeita.
Arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä eläinten luita, joissa on jälkiä teurastuksesta ja osittaisesta palamisesta.
Colosseum an icon-näyttely on esillä tammikuuhun 2018 saakka ja esittelee monumentin vähemmän tunnettua historiaa ja kaivauksissa tehtyjä löytöjä. Taiteilijoiden tulkinnat Colosseumista olivat mielenkiintoista katsottavaa.
Kierrokselle osallistui myös kissa, joka kulki perässämme.
Colosseum by night-kierroksella sai totaalisen toisenlaisen ja syvemmän tietouden ja tunnelman rakennuksesta kuin tavallisella omatoimikierroksella päivänvalossa. Seisoessa rekonstruoidulla areenanpalasella ja katsellessa ylöspäin kohoavia kivipenkkirivejä, syntyi kylmät väreet siitä historiasta mitä se on pitänyt sisällään. Saati kuvitella maan alla olevissa käytävissä sitä hien, veren, lian, eläinten ja niiden jätösten sekoittunutta hajua. Sitä kuinka soihtujen valossa orjat ovat työskennelleet viimeiseen saakka. Kuinka gladiaattori on juossut pimeän käytävän läpi toiselle laidalle ja lopulta noussut areenalle huutavan yleisön eteen. Veti sanattomaksi.

Hieno elämys! Yle Areenasta löytyy muuten hyvä dokumentti Maanalaisesta Roomasta (katseltavissa vain Suomessa vielä 7 päivää), jossa päästään Colosseumin lisäksi kurkistamaan kaupungin alla oleviin kaivoksiin, Cloaca Maxima-viemäriin sekä Caracallan kylpylään.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    En ole käynyt Colosseumilla. Minulla on siihen rakennukseen ambivalentti suhde. Colosseumi on ehkä yksi niistä harvoista ja ainoista rakennuksista Roomassa, mikä ei minua vedä puoleensa. Katakombit ei myöskään minua kiinnosta. Muuten, Colosseumilla asuu noin 200 kissaa, joita vapaaehtoiset käyvät ruokkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katakombeista sain ensimmäisellä Rooman reissullani tarpeeksi, mutta Colosseum minua kiehtoo paitsi arkkitehtuuriltaan myös monipuoliselta historialtaan. Se on muutakin kuin vain taisteluareena.

      Poista
  2. Huu miten hieno postaus kuvineen! Pitää katsoa tuo dokkari, jos ennätän vielä. Olen Kreikassa, Rodoksella, kävellyt jossain muinaisessa maanalaisessa viemärissä tai vesijohdossa, en muista tarkkaan enää mikä se oli. Nilkkoja myöten oli vettä ja pilkkopimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jännä kierros. Tuli paljon konkreettisemmaksi se käyttötarkoitus. Ja mittasuhteet, kun pääsi itse eri tasoille ja sinne maan alle seisomaan. Hämärässä todentui paremmin myös se pimeys: aika ennen sähkövaloja-tunnelma.
      Tuo sinun viemärikokemuksesi kuulostaa tosin vielä jännemmältä... :o

      Poista