Bloggaajan etiikka ja esteettinen elämys

Susanna Iivanainen: Kuvitelmia vedestä, 2012.

Dominik Wlodarek: Paris - Les Halles II, 2010.

Minulta on kysytty miksi en koskaan kirjoita näyttelyistä mitään negatiivista. Koskaan on harhaanjohtava sana, sillä olen ilmaissut näyttelykokonaisuuksien epäkohtia silloin jos ne ovat minua itseäni häirinneet. Toisaalta olen ilmaissut myös mielenkiinnottomuuteni yksittäisiä teoksia kohtaan. Perimmäinen syy varsinaisten "en tykännyt" näyttelypostausten kirjoittamattomuuteen liittyy blogini nimeen. Hurmioitunut sanana viittaa jo Aristoteleen lanseeraamaan termiin katharsis, fyysisiä reaktioita tuottavaan kokemukseen (sananmukaisesti tunteiden puhdistuminen). Tämän kokemuksen voidaan nykypäivänä ajatella olevan myös esteettinen elämys, joita etsin näyttelykäyntien lomassa. 

Ulla Pohjola: yksityiskohta teoksesta Huntu, 2009.

Timo Kokko: sarjasta Random lines, 2011.

Ilkka Virtanen: Pojasta isäksi, 2009.

Hurmioitunut symboloi siis mielihyvän tunnetta jota tahdon blogini kautta välittää. Totta kai näyttelyiden joukkoon mahtuu sellaisiakin kokemuksia jotka eivät herätä elämyksiä tai ajatuksia, jolloin jätän kirjoittamatta kyseisestä näyttelystä. En pidä itseäni varsinaisena taidekriitikkona, joten minusta olisi epäeettistä kysyä taiteilijoilta lupa heidän teoskuviensa julkaisuun, jos tarkoituksena olisi vain kertoa kuinka epäonnistunut näyttely minun mielestäni oli ollut. Luulenpa ettei kukaan tuolloin antaisi teoskuvia käyttööni. Tässäkin toimii tee kuin toivot itsellesi tehtävän periaate. Jokaisen taiteilijan on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia asettaessaan teoksiaan julkisesti esille, että makumieltymykset eroavat toisistaan eikä kaikesta voi tai tarvitse pitää. Kun kirjoitan etten pitänyt jostakin teoksesta yritän myös ilmaista syyn sille miksi en pitänyt. Syy voi olla omassa makumieltymyksessäni, siinä etten saa avattua teosta itselleni tai siinä että mielestäni taiteilija ei ole onnistunut luomaan teoksesta onnistunutta kokonaisuutta. Perusteluja tarvitaan joka tapauksessa.

Jukka Huhtala: Sariel the golden, 2011.

Kirsi Pitkänen: Kupla-performanssi, 2011.

Arto Väisänen: Veivareita ja korentoja, 2011.

Anssi Mikael Okkonen: yksityiskohta sarjasta Uusi aika, 2013 (?).

Blogimaailmassa kääntyi kohdallani sivu jo viidenteen vuoteen ja vuosien varrella on tullut tavattua ja oltua yhteydessä kaikenlaisiin taiteilijoihin, harrastajiin ja ammattilaisiin. 99,5 prosenttisesti kohtaamiset ja yhteydenpidot ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Joukkoon mahtuu niitä happamiakin marjoja, mutta onneksi vain yksi myrkkymarja. Näissäkin tapauksissa kyse on ollut usein tekijänoikeuksista (ymmärrettävää) tai näkemyseroista. Erityisesti tilanteet ja postausten julkaisematta jättäminen harmittavat silloin jos kyse on juuri siitä yhden teoksen/aiheen/asian kritiikistä, kun näyttely muuten (kokonaisuutena) olisi ansainnut tulla esitellyksi. Mutta jokaisen kantaa ja mielipidettä voi yrittää ymmärtää, vaikkei sitä hyväksyisikään.

Seppo Lagom: 07.01.2011 klo 16.18.

Kirsi Neuvonen: Piparminttupuku, 2013.

Pekka Hiltunen: Ristiretki, 2010.

Toivon kuitenkin että olette kaiken kaikkiaan saaneet nauttia mukavista näyttely- ja museokierroksista, vaikka blogini rajoittuukin voimakkaasti vain kuvataiteeseen. Se on kuitenkin itselleni se osa-alue joka tuottaa mielihyvää ja jonka parissa nautin olostani, joka toivottavasti välittyy myös sinne ruutujen toiselle puolen. :)

Tuija Matela: Luonnosteluvaiheessa, 2011.

Jenni Turunen: sarjasta Etsijät, 2011.

Asta Caplan: Oli aikaa kävelylle (Unohtunut), 2011.

Kiitos taiteen tekijöille ja kiitos teille lukijoille! 

Etsitään hurmioitumisen aiheita myös vuonna 2014!