Sain viimein lähetettyä kurssiesseen tutkielmaa tukevasta teoriasta eteenpäin. Palauttaminen viivästyi joulukuulle kasautuneiden kiireiden vuoksi. Aion hyödyntää esseetä myös gradussa mikäli ohjaaja sen hyväksyy. Palkinnoksi tästä venyneestä, mutta valmistuneesta saavutuksesta, ostin leffahyllyyni täydennystä.
Renoir oli vaivannut mieltäni jo viime syksystä lähtien kun en ehtinyt käydä sitä Kuopion
Kuvakukossa katsomassa eikä se pyynnöistä huolimatta koskaan saapunut Jyväskylän Finnkinoon. Taidekaupungissa ollaan, mutta vähän nihkeästi tänne noita kulttuuri/taide-elokuvia tulee. Näytettiin sentään hetkisen aikaa televisiostakin joulun aikaan tullut
Mesenaatti. Sen vuoksi liputankin avarakatseisemman Kuopion Kuvakukon puolesta!
Mutta Renoir. Tämä on taas niitä elokuvia joita katsellessa ei voi kuin ihastella lopputulosta. Visuaaliset yksityiskohdat ovat harkittuja kuten mestaritaiteilijasta kertovassa elokuvassa pitääkin. Valo näyttelee melkein yhtä suurta pääosaa kuin keskushahmotkin, olihan sillä tärkeä osa myös Renoirin maalauksissa. Auringonvalo on kultaista, lämmintä ja sitä on paljon. Kaunisvartaloinen Christa Theret, joka näyttelee Renoirin viimeiseksi jäänyttä mallia Andrée Heuschlingia, ei kuitenkaan täysin vastaa niitä reheviä alkuperäisten maalausten malleja, joita saamme taidemuseoissa ja taidekirjoissa katsella. Pienet elementit kuten siveltimen pudottamat väripisarat vesilasissa, kankaiden runsaat laskokset, auringon säteet punaisissa hiuksissa, sininen väripigmenttijauhe paljaalla iholla ja shakkiruutuinen kivilattia tekevät elokuvasta yhtä kauniin kuin Renoirin maalaukset. Itse maalauksilla on elokuvassa kuitenkin sivurooli, sillä tärkeämpänä välittyy juuri maalaamisen tarve jota naisen pehmeä iho inspiroi.
Vaikka elokuva on kaunista katseltavaa, mukana kulkee miltei koko ajan surullinen pohjavire. Jokainen tahtoo toteuttaa unelmiaan esteistä huolimatta. Renoir tahtoo maalata ja tehdä näin maailmasta kauniimman, hänen poikansa Jean haluaa puolustaa maataan ensimmäisen maailmansodan keskellä ja Andrée haikailee menestystä. Elämät kietoutuvat toisiinsa ja unelmien toteuttaminen tarkoittaa osalla toisen satuttamista. Andrée ja Renoirin nuorin poika Claude ovat välillä jopa huvittavan tulisieluisia.
Tämä menee niihin hyvän mielen elokuviin mm. Tytön ja helmikorvakorun, Beatrix Potterin taiteilijaelämän, Holidayn, Järjen ja tunteiden, Ylpeyden ja ennakkoluulon sekä Pienen suklaapuodin rinnalle.
Oletteko nähneet elokuvan?
voih, tuo pitää ensi tilassa hankkia itsellenikin. Kyllä minä keksin syitä, minkä takia palkitsen itseni :-)
VastaaPoistaMari: Itse ostin tämän Anttilasta, maksoi vajaat 15 euroa. Totta! Pitäähän sitä itseään motivoida palkinnoilla aika ajoin ;)
PoistaEnpä ole nähnyt, mutta tykkäisin epäilemättä katsoa….
VastaaPoistaMine: Minulla on miltei pakkomielle että kaikki taiteilijoista kertovat leffat pitää nähdä. Harmittaa vietävästi että en ole nähnyt Picassosta kertovaa elokuvaa (1996) jossa pääosaa näytteli Anthony Hopkins.
PoistaKuvakukko on kyllä mainio leffateatteri. Kävin siellä säännöllisesti usean vuoden ajan kun Kuopiossa asuin. Lämmöllä muistelen siellä näkemiäni hienoja leffoja. :)
VastaaPoistaPihi nainen: Sama juttu, siellä oli paljon sellaisia helmiä jotka ei koskaan Finnkinon leffatarjottimelle päässeet. Muun muassa Maalaukseen kadonnut nainen ja kotimaista tuotantoa ollut Rax Rinnekankaan Matka Eedeniin olivat vaikuttavia. Harmi vain että tuota Eedeniä ei taida olla dvd:llä.
PoistaJyväskylässä on joskus muinoin ollut enemmän leffateattereita ja sen ansiosta monipuolisempi elokuvatarjonta (ammoisina aikoina jopa lauantaisin matineanäytöksiä klassikoista). Nykyään tänne ei joko tule kaikkia elokuvia jotka haluaisi nähdä tai sitten ne käväisevät niin nopeasti, että ohi meni.
VastaaPoistakenkä: Voi harmi! Tänne olisi kyllä erittäin tervetullut sellainen leffateatteri jonka ei tarvitsisi keskittyä vain niihin amerikkalaisiin ensi-iltaelokuviin. Totta, eikä niitä "taidehömppäelokuvia" edes mainosteta kovin näkyvästi että ohi menevät jos ei kyttää nettisivuja ahkerasti.
Poista