Musei Vaticani

Vatikaanin museoihinkin tutustuttiin jo opintomatkalla, ja huomasin kiinnittäväni huomiota lähes samoihin taideteoksiin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jotkin teokset vain vetoavat toisia enemmän. Liput kannattaa ehdottomasti ostaa etukäteen, jotta välttää loputtoman - useiden tuntien - jonottamisen. Sekin aika mikä jonottamiseen menisi, kannattaa hyödyntää museon sisällä, sillä valtava kokonaisuus on useiden tuntien operaatio, eikä sittenkään ehdi nähdä kaikkea.

Minä hankin meille liput Rome Museumin kautta. Menimme oppaan johdolla jonojen ohi ja turvatarkastuksen läpi. Opas haki meille liput kassalta ja sen jälkeen jokainen sai kiertää museon haluamallaan tavalla. Opas huomasi, että osaan joten kuten italiaa joten oli kiva, että hän ohjeisti meitä ensin italiaksi ja käänsi kaikki lauseet heti perään englanniksi. Näin sain kuulla italiaa, mutta samalla hän varmisti, että kaikki ryhmän jäsenet ymmärsivät mitä hän kertoi. Kun varaa liput aamupäivään, saa myös hyvän etumatkastartin näyttelytiloihin ennen kuin museo on täynnä turistimassoja.

Joku saattaa muistaa näitä mustavalkoisia mosaiikkeja myös Ostia Anticasta.

Meillä ei ollut siis museossa audioguidea tai opasta. Ellei minua lasketa jonkinlaiseksi oppaaksi. Tämä oli jälleen niitä kertoja, jolloin muut matkalaiset odottavat automaattisesti, että taidehistorioitsija tietää kaiken. Näistä kulttuurimatkoista meitä varoiteltiin jo taidehistorian peruskurssilla, että näin tulee käymään. Muut olettavat, että jokainen taidehistorioitsija tietää kaikesta taiteesta kaiken... Mutta eihän se niin ole. Eihän voi olettaa, että lääkärikään tietäisi kaikista sairauksista kaikkea, kun jokainen erikoistuu eri aloille: sisäelimet, sydän- ja verisuonet, ihotaudit jne. Mutta toisaalta, eihän sitä voi tietää mitä toinen tietää, jos ei kysy. Ja toisaalta se tuntuu hienolta, että toinen luottaa minun tietävän. En siis menettänyt malttiani, mutta hieman huvitti. 

En osaa kaikkia antiikin mytologian hahmoja ulkoa - en pysty tunnistamaan suurintakaan osaa - saati kertomaan heidän tarinaansa. En osaa kertoa maalauksissa olevista historiatarinoista tai tunnistamaan maalauksissa olevia henkilöitä. Tunnistan taidehistorian klassikkoteoksia, mutta en välttämättä muista kaikkien niiden syntytarinaa. Tunnistan antiikin veistoksista kyllä esimerkiksi Kybelen ja Artemiksen, tunnistan evankelistat ja jonkin verran muita kristillisen taiteen henkilöitä heidän attribuuttiensa kautta. Siksi, että ne linkittyvät omaan tutkimusalueeseeni kristilliseen taiteeseen.

Parhaana tietopankkina Roomassa kulki kuitenkin WSOY:n Kaupunkirjat Rooma, jonka voimaan luotin jo ensimmäisellä matkalla. Taidehistorioitsijan taskuraamattu, jossa on kerrottu jokaisen kohteen tärpit ja tärkeimmät tiedot - ja enemmänkin. Toinen mainio matkaopas on Kartta + opas Rooma, josta löytyy hyvät kartat alueittain sekä hyviä ruoka-, museo-, ostos-, nähtävyys ja matkustusvinkkejä. Samaan sarjaan luotimme myös Tukholman matkalla. Harmittaa ihan vietävästi, etten ostanut aikoinaan Taide & arkkitehtuuri-sarjan Rooma-julkaisua, sillä se olisi ollut tuota kaupunkikirjaakin kattavampi tietolähde. Se loppuunmyyntiin jo ajat sitten. 

Netissä ja paikan päällä kaupitellaan yhteislippua Vatikaanin museoihin ja Pietarinkirkkoon. Se tulee tietysti edullisemmaksi, mutta voin luvata, että molemmista kohteista nauttii monta kertaa enemmän, jos niissä on mahdollista vierailla eri päivinä. Vatikaanin museoissa vierähtää helposti neljäkin tuntia, vaikka yrittäisi olla "ahkera". Sen ylitsevuotavan taide- ja kulttuuripläjäyksen jälkeen ei ainakaan itselläni olisi energiaa annettavaksi Pietarinkirkolle - tai toisinpäin. Vatikaanin museoissa jo pelkkä arkkitehtuuri, lattiakoristelut ja seinä/kattomaalaukset ovat häkellyttäviä - saati ne taideteokset. Me olimmekin varanneet molemmille kohteille omat päivänsä. Jotain Vatikaanin museoiden koosta kertoo esimerkiksi se, että matka pääovelta Rafaelin huoneisiin ja Sikstuksen kappeliin kestää kuulema 20-30 minuuttia, jos matkalla ei pysähdy katselemaan taideteoksia...

Museossa pitäisi käydä vielä monen monta kertaa, että paikka antaisi kaikkensa. Tämä pitäisi tutkia ajan kanssa osio kerrallaan, eikä haukata koko palatsikompleksia yhdeltä istumalta. Huomasin kuitenkin jo toisella kerralla viihtyväni täällä enemmän. Turistit eivät häirinneet ja osasin kadottaa heidät mielestäni, jolloin pystyin keskittymään taiteeseen. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, sama kävi mös Sikstuksen kappelin kanssa. Vaikka kappelissa kaikui Silenzio! -huudot, sattui kohdallemme myös pieni rukoushetki. Katsoin ylöspäin Aatamin luomista, perisyntiä, profeettoja ja sibylloja ja alttariseinän Viimeistä tuomiota. Herkistyminen oli lähellä, sillä ne värit ovat vain uskomattoman kauniita! Kuvat on napattu Sikstuksen kappelin virtuaalivideosta, mutta tuokaan ei näytä värejä niin kauniina ja hehkuvina mitä ne oikeasti ovat.

Kuva: vatican.va

Kuva: vatican.va

Kuva: vatican.va

Joten joudun hieman pyörtämään aiemman Vatikaanin museoiden blogitekstiäni siitä, että virtuaalivideosta saa tilasta paremman tunnelman. Ei saa. Ainakaan samanlaista. Tila pitää kokea itse, mutta sekin pitänee kokea useamman kerran, jotta pääsee oikeanlaiseen tunnelmaan. Unohtaa ympärillä olevat ihmiset ja virittäytyy kohtaamaan freskot omassa sisäisessä kuplassa. Minä onnistuin pääsemään siihen kuplaan.

Vatikaanin museot

Vatikaanin museoista minulla ei ollut etukäteen sen suurempia mielikuvia. Tiesin kokonaisuuden suureksi, mutta ajattelin että jos Louvrestakin on selvitty niin miksei tästäkin. Näin jälkikäteen voin sanoa että olin väärässä. Louvre ei ollut mitään verrattuna Vatikaanin museoiden ihmismääriin ja ahtaisiin käytäviin. Olimme onneksi varanneet liput etukäteen, joten suuremmalta jonottamiselta vältyttiin. Se loppumattomalta tuntuvan jonon näkeminen ja ohi kulkeminen hieman kauhistutti.

Vatikaanin museot koostuvat entisistä renessanssipaavien (mm. Sixtus IV, Innocentius VIII, Julius II) palatseista, joihin Donato Bramante suunnitteli pitkät sisäpihat ja galleriat. 1700-luvulla toteutettiin rakennusten myöhempiä lisäyksiä, jolloin myös kokoelmien taideaarteet laitettiin ensimmäistä kertaa esille.

Pinjakävyn sisäpiha, Cortile della Pigna, on saanut nimensä jättimäisestä pronssikävystä, joka sijaitsi alun perin antiikkisessa suihkukaivossa Isiksen temppelin vieressä. Myöhemmin se siirrettiin Pietarinkirkon sisäpihalle, jossa Dante oli nähnyt kävyn ja käytti sitä mittana kuvaillessaan helvetissä tapaamiensa jättiläisten kokoa kirjassaan Jumalainen näytelmä.

Museo koostuu useasta kokoelmasta, galleriasta, aihepiiristä ja teemasta, joten kannattaa etukäteen suunnitella mitä haluaa nähdä, sillä kaikkea ei taatusti pysty kiertämään kerralla. Suurin osa Vatikaanin museoista on omistettu Kreikan ja Rooman taiteelle. Veistoksia on ripoteltu paitsi omiin saleihin myös pihoille ja salien välisille käytäville ja seinille.

Museoissa voi tutustua edellä mainittujen lisäksi muun muassa Egyptin ja Assyrian taiteeseen, etruskilaiseen ja muuhun esiroomalaiseen taiteeseen, varhaiskristilliseen ja keskiajan taiteeseen, 1400-1800-luvun taiteeseen sekä moderniin uskonnolliseen taiteeseen. Näiden lisäksi taidetta löytyy erilaisista huoneista ja saleista, kuten Konstantinuksen salista ja Heliodoruksen huoneesta.

Paikka on niin suuri että osa teoksista ja hienoudesta hukkuu massaan. Välillä huoneiden koristelut, kuten seinämaalaukset tai lattiamosaiikit veivät huomion esille asetetuilta teoksilta. Jokainen poimii kokonaisuudesta ne itseä koskettavat teokset ja kohteet.

Jotkut käytävät olivat TODELLA pitkiä ja jotkut kulmat, oviaukot, portaikot ja huoneet todella ahtaita, jolloin ihmisten määrä ahdisti. Näin laajasta kokonaisuudesta on hankala nimetä yksittäisiä suosikkeja, mutta jos jotain pitäisi mainita niin useimmat veistokset, varhaiskristillinen taide, Pinacoteca (kristillistä taidetta 1100-1800-luvulta) sekä Rafaelin huoneet. 

Näiden Rafaelin maalausten ympäristö yllätti. En ollut koskaan tajunnut että maalaukset ovat seinämaalauksia eivätkä kankaalle maalattuja tauluja. Sitä se taidehistorian kirjojen kuvien rajaaminen teettää ;P

Haluatte tietenkin kuulla jotain myös Sikstuksen kappelista. En voi kieltää etteikö Michelangelon työn jälki olisi sanoinkuvaamattoman kaunista, mutta konteksti jossa teoksia katsellaan on aivan väärä. Hämärä kappeli joka on ahdettu täyteen ihmisiä jotka supisevat keskenään, ja joita yrittää hiljentää lauma museovahteja suhisemalla "Ssshhhh" ja huutamalla "No foto" (kielto jota jokainen salissa olija yrittää rikkoa parhaansa mukaan). Tilanteesta on kaikki hartaus kaukana, joka pilaa kokemuksen. Olen edelleen sitä mieltä että saatte paremman kokemuksen Sikstuksen kappelista virtuaalisesti täältä.

Giuseppe Momo suunnitteli kierreportaat vuonna 1932.

Vaikka ihmismäärä ajoittain ahdisti siinäkin määrin että olisi tahtonut ulos koko rakennuksesta, oli Vatikaanin museot ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Mikäli suuntaan museoihin toiste, varaan lippuni todennäköisesti muulle ajankohdalle kuin maanantaiaamuun.