"Mies, joka muutti maiseman"

Petri Ala-Maunus: Uncanny Valley, 2019, öljy kankaalle, yksityiskokoelma; History and Utopia of Landscape, yksityiskohta, 2018-2019, öljy kankaalle.

...otsikoi Ville Waali Keskisuomalaiseen kirjoittamassaan artikkelissa (21.1.2022). Jyväskylän taidemuseossa on esillä Petri Ala-Maunuksen (s. 1970) näyttely La-La Land. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Salon taidemuseon kanssa, jossa näyttely oli esillä 25.9.2021 - 9.1.2022. Salon taidemuseon näyttelystä kirjoitti Mari blogissaan Sikses kiva paikka.

Petri Ala-Maunus: Re-imagining Rurality, 2020, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Petri Ala-Maunus: La-La Land, 2012, öljy kankaalle, Heinon Taidesäätiö.

Petri Ala-Maunus: Österland, 2018, Tampereen taidemuseo; Winterfell, 2018, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma, Rovaniemen taidemuseo; Vaara-Suomi, 2017, yksityiskokoelma.

Petri Ala-Maunuksen maalaukset ovat vanginneet somekuvissa vuosien ajan. Olen nähnyt yksittäisiä teoksia myös ryhmänäyttelyissä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin hänen yksityisnäyttelynsä. Ala-Maunus tuntee taidehistorian, mutta muotoilee sitä omissa töissään uudelleen. Innoitusta ovat antaneet esimerkiksi 1800-luvun saksalainen ja pohjoisamerikkalainen maisemamaalaustaide. Ala-Maunus on kertonut taiteellisille lähtökohdilleen pohjaksi muun muassa Düsseldorfin koulukunnan merkityksen. Tämä saksalaisen taideakatemian piirissä 1820-luvulla syntynyt maisemamaalaustyyli tuli tunnetuksi romanttis-realistisesta ilmaisutavasta. Sen pyrkimyksenä oli luonnontutkimuksen kautta päästä ilmaisun luonnollisuuteen. Aiheina olivat metsä- ja vuoristomaisemat, meri, järvi ja muut vesiaiheet. Valon kuvaaminen oli hyvin keskeistä. Kaikesta tästä tunnistaa myös Petri Ala-Maunuksen tyylin.

Werner Holmberg: Kyröskoski, 1854, öljy kankaalle, Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria.

Düsseldorfin koulukunta vaikutti voimakkaasti myös Suomen taiteeseen ja kotimaisista taiteilijoista tyyliä edustivat etenkin Werner Holmberg (1830-1860) ja Victor Westerholm (1860-1919). Ala-Maunuksen sivellintyöskentely kuohuu yhtä näyttävästi kuin vesi Holmbergin Kyröskoskessa. Düsseldorfin koulukunnan edustajista poiketen Ala-Maunus ei kuvaa teoksiinsa eläimiä, ihmisiä tai ihmisen olemassaoloon viittaavia merkkejä, kuten rakennuksia. Luonto on pääosassa; se on suuri ja voimakas.

Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi, yksityiskohta, 2017, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Petri Ala-Maunus: History and Utopia of Landscape, yksityiskohta, 2018-2019, öljy kankaalle.

Petri Ala-Maunus: History and Utopia of Landscape, yksityiskohta, 2018-2019, öljy kankaalle.

Kati Kivinen kuvaa Ala-Maunuksen työskentelyä La-La Land -näyttelyjulkaisussa näin:

"Ala-Maunus ammentaa kuva-aiheensa, lukuisat erilaiset luonnon ja maiseman yksityiskohdat, internetin syövereistä sekä erilaisesta mainos- ja kuvitusmateriaalista. Vaikka luonto onkin Ala-Maunukselle tuttu ja läheinen paikka liikkua, taiteilijan omat luontohavainnot päätyvät melko harvoin maalausten fiktiivisten maisemien aiheeksi. Maalatessaan Ala-Maunus kokoaa suurelle kankaalle kollaasin lukuisista erilaisista maiseman aihelmista, puista, kivistä, puroista, vesiputouksista, pilvimuodostelmista, auringonsäteistä ja pinnanmuodoista. Apuvälineenään taiteilija käyttää tulostettujen A4-arkkien viuhkaa, joka pitää sisällään kymmeniä erilaisia kuva-aiheita, joita hän tunnollisesti jäljentää uudenlaisena yhdistelmänä maalauspohjalle. Lopputulos on fiktiivinen, fragmenteista koostettu maisemamaalaus, jonka eri aiheista ja yksityiskohdista sommiteltu kokonaisuus edustaa jonkinlaista illusorista maisemaa, jossa pohjoisen pallonpuoliskon kasvisto ja topografia kohtaavat eteläisen pallonpuoliskon ilmaston ja dramaattiset luonnon- ja sääilmiöt."

Petri Ala-Maunus: History and Utopia of Landscape, yksityiskohta, 2018-2019, öljy kankaalle.

Jyväskylän taidemuseon näyttelyyn noustaan portaikkoa pitkin ja ensimmäinen avautuva näkymä on valtava 14-metrinen History and Utopia of Landscape. Kokonaisuus koostuu seitsemästä osasta. Maisematunnelma humahtaa kehoon niin voimakkaasti, että joutuu ottamaan yhden pidemmän sisäänhengityksen, että saa innostuksen tasaantumaan. Miten tällaista voi saada aikaan!

Luonnon runsaus, loputtomat yksityiskohdat ja kiehtovat värit saavat katseen hamuamaan lisää ja lisää. Se, ettei kaikkea näe kerralla pitää mielenkiintoa yllä, mutta samalla katse väsyy yksityiskohtien etsimiseen ja talttuu vain nauttimaan teosten katselusta. Teosten analysointi väistyy (vaikka tietoisuus taiteilijan teknisestä lahjakkuudesta on kiistämätön), ja pelkkä katsominen riittää. Se tuntuu vapauttavalta. Olen tulkitsijana täysin tyhjä maalausten edessä, mutta kehon valtaa äärimmäinen hyvänolon tunne. Tunne ylittää järjen.

Petri Ala-Maunus: Hinterland, 2014-2015, öljy kankaalle, Nykytaiteen museo Kiasma/Kansallisgalleria.

Petri Ala-Maunus: Hinterland, yksityiskohta, 2014-2015, öljy kankaalle, Nykytaiteen museo Kiasma/Kansallisgalleria.

Petri Ala-Maunus: Hinterland, yksityiskohta, 2014-2015, öljy kankaalle, Nykytaiteen museo Kiasma/Kansallisgalleria.

Petri Ala-Maunus: Silverlands, 2020, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Petri Ala-Maunus: Silverlands, yksityiskohta, 2020, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Vierailun yhteydessä osallistuin tilaisuuteen, jossa taiteilija Petri Ala-Maunus ja muusikko, lyyrikko ja kirjailija Marko Annala keskustelivat taiteesta ja musiikista. Annala on kirjoittanut artikkelin "Jossain ajassa totta" Petri Ala-Maunuksen näyttelyn yhteydessä julkaistuun kirjaan La-La Land.

Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi, 2017, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Siinä missä minä tunsin itseni sanattomaksi maalausten äärellä, Marko Annala kertoo samaistuttavasti kohtaamisestaan Ala-Maunuksen Vaara-Suomi -teoksen edessä:

"Viehtymykseni Petri Ala-Maunuksen taiteeseen syntyi Ateneumissa, Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyssä, jossa hänen tuolloin tuore teoksensa Vaara-Suomi (2017) korvasi rakastettua Eero Järnefeltin klassikkoteosta Kaski (1893). Useammalle suomalaiselle läpeensä tutun, sydänalaa lämpimästi läikyttävän Kasken tilalle näyttelyyn ripustettu Vaara-Suomi oli Järnefeltin hengessä toteutettu, mutta siinä missä vanhan mestarin teos näytti ihmisen luonnon kesyttäjänä, Petri Ala-Maunus jätti teoksessaan ihmisen kuvaamatta. Vaara-Suomessa kaskea ei joko koskaan ollutkaan, tai sen jäljet, koko ihmiskunnan jäljet, olivat painuneet valtavien maa- ja sammalkerrosten alle niiden kaiken peittävään syleilyyn. Koin Ateneumissa Vaara-Suomen äärellä katsovani maisemaa, joka hyvinkin voisi olla olemassa, mutta jota yhdenkään ihmisen ei kuuluisi nähdä. Tunsin olevani vieraan planeetan pinnalla. Vieraan planeetan pinnalla, joka ehkä sittenkin oli maa."

Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi, yksityiskohta, 2017, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi, 2017, yksityiskohta, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Samaistun Annalan ajatuksiin myös siitä, kuinka kuvataiteen äärellä tekijyys väistyy kokemuksen tieltä:

"Minulle, musiikintekijälle ja kirjailijalle, kuvataide on kenttä, jossa en osaa temmeltää. Tunnen oloni vapautuneeksi asettuessani maalauksen eteen, sillä en tiedä miten maalaus syntyy, enkä tiedä olisiko taiteilija kenties voinut tehdä jotain toisin saavuttaakseen halutun vaikutelman. Kuvataiteen äärellä minun ei tarvitse toteuttaa itseäni. Maalauksen edessä olen onnellisesti kokija, en tekijä. Amos Rexin Ars Fennica 2019 -näyttelyssä sain lumoutua History and Utopia of Landscape (2019) -teoksen edessä. Valtava neljätoistametrinen maalaus imaisi minut vaikutuspiiriinsä. Tunsin huojennusta ajatellessani, että siinä esitetty maisema voisi olla joskus jossain ajassa totta, mutta myös surua siitä, että haavekuva voisi yhtä hyvin jäädäkin haaveeksi."

Petri Ala-Maunus: Sturm und Drang, 2013, öljy kankaalle, Saastamoisen säätiön kokoelma/EMMA Espoon modernin taiteen museo.

Petri Ala-Maunus: Gold Rush I & Gold Rush II, 2020, öljy ja akryyli kankaalle. 

Marko Annala esittelee Petri Ala-Maunuksen levynkansitaidetta.

Petri Ala-Maunus ja Marko Annala soljuivat keskustelussa sujuvasti toistensa mukavuusalueilla. Ala-Maunus kertoi, että hänen lapsuutensa haaveamatti oli olla rocktähti. Rakkaus musiikkiin syntyi muun muassa Deep Purplen ja levynkansitaiteen myötä. "Musiikillinen ura" loppui kuitenkin siihen, kun hän ei saanut kitaraa viritettyä. Marko Annala puolestaan kertoi ihailevansa kuvataidetta. Hän osaa omien sanojensa mukaan kirjoittaa, sanoittaa ja säveltää, mutta nauttii taidemuodoista, joita ei itse ihan ymmärrä. "Kuvataiteen edessä voi vain olla, ei tule halua korjata mitään, kuten musiikissa", Annala sanoi.

Ala-Maunus kertoi nauttivansa maisemien maalaamisesta. Hän on tehnyt niitä yli 20 vuotta. Alku ei kuitenkaan ollut yhtä intohimoinen maisemia kohtaan kuin nykyisin, sillä hän kertoi pitäneen sitä tylsimpänä maalaustaiteen genrenä. Ala-Maunus sanoi halunneensa toteuttaa sellaisia maisemia, jotka tyydyttäisivät häntä itseään. Hän onnistui muuttamaan maiseman, luomaan jotain uutta. Ala-Maunuksen poika oli kuvaillut taiteilijuutta toteamalla, että "taiteilija tekee sellaisia asioita, jotka on omasta mielestä hienoja". Marko Annala jatkoi ajatusta sanomalla, että taiteilijat "täyttävät omalla tekemisellään jotain aukkoa, joka kentältä vielä puuttuu."

Petri Ala-Maunus: Landscaping, 2019, öljy kirpputorimaalaukselle.

Petri Ala-Maunus kertoi kuuntelevansa työhuoneellaan ainakin 2 levyä, kun häneltä kysyttiin, vaikuttaako musiikki tekemiseen. "En pysty olemaan hiljaisessa tilassa ja taiteen tekeminen mahdollistaa musiikin kuuntelun. (---) Se on ikään kuin äänenavaus." Ala-Maunus sanoi myös muistavansa maalausten avulla musiikillisia hetkiä ja esimerkiksi äänikirjoja. Ison History and Utopia of Landscape -maalauksen aikana hän esimerkiksi kuunteli Leo Tolstoin Sota ja rauha -teoksen (yli 70 tuntia). Vaara-Suomea maalatessa Ala-Maunus kuunteli James Brownin tuotannon.

Marko Annala puolestaan kertoi, että omassa tekemisessä "kaikista vähiten musiikissa inspiroi musiikki. Muut taidemuodot ja arkiset jutut resonoivat." Hän kertoi hakeutuvansa kauniiden asioiden äärelle. Taidetta löytyy niin kotoa kuin studiolta. Taide on Annalalle tauko, jonka jälkeen kokemus ruokkii kenties pidemmänkin ajan jälkeen. "Olen kulttuurinnälkäinen ihminen, joka on kiinnostunut muustakin kuin siitä mitä tänään syödään. (---) Tulee tarve kulttuurille, niille tauoille. Taide täyttää akkuja. (---) Välillä saatan saada elämyksen siitä, mitä en aluksi lähtenyt hakemaan", Annala sanoi.

Petri Ala-Maunus: Black Sea, 2020, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Ateljeekoti on Petri Ala-Maunukselle vaikea ajatus. Hän tarvitsee siirtymän kotoa työhuoneelle. Matka työhuoneelle ei välttämättä ole maisemallisesti kaunis ja se sisältää vuodenajasta riippuen loskaa, märkiä sukkia ja huutavia autoja, jonka jälkeen saavutaan tehdasalueella sijaitsevalle työhuoneelle. Matkaan saattaa siis sisältyä paljon negatiivista, alkaen aamulehden negatiivisista tai surullisista uutisista. "Mutta kun näen työhuoneella keskeneräisen maiseman, astun toiseen maailmaan ja alan rakentaa sitä. Se on ihana kokemus, jossa huolet unohtuu." Marko Annala keskeytti Ala-Maunuksen toteamalla, että "Se sama tunne-elämys jatkuu myös katsojalle." Ala-Maunus myönsi, että positiivinen kokemus ruokkii tekemistä.

Ala-Maunus ja Annala kertoivat molemmat olevansa taiteen kanssa tekemisissä päivittäin; toinen piirtää omakuvia, toinen soittaa kitaraa. "Työkalu pysyy jatkuvasti kunnossa", tiivisti Marko Annala molempien tekemistä oli se sitten sivellin, kitara tai kynä. Keskustelua oli mukava ja helppoa seurata, sillä miehet tuntuivat jatkavan toistensa ajatuksia. Pidin tilaisuudesta myös siksi, että tällä rikottiin turhia lokerointeja eri taidemuotojen välillä. Taiteessa ei pitäisi olla lokeroita, koska kaikki tähtää lopulta tunteiden herättämiseen, oli ilmaisumuoto mikä tahansa. Siihen, että taide osoittaa meidän olevan tuntevia ja inhimillisiä ihmisiä, ei tehokkuusajattelua edistäviä koneita.

Petri Ala-Maunuksen La-La Land on esillä Jyväskylän taidemuseossa 8.5.2022 saakka.