maanantai 8. heinäkuuta 2019

Yhteiset pyhämme

Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa on uudistetun Luostarimuseon lisäksi esillä Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta -näyttely. Kyseessä on siis ennen vuotta 1054 pyhäksi julistettuja miehiä ja naisia, jolloin kristillisen kirkon itäinen ja läntinen osa olivat vielä yhdessä. Itäinen ja läntinen kirkko olivat tosin erilaisia jo ennen keskiaikaa. Lännessä kirkon virallinen kieli oli latina ja idässä kreikka. Myös teologian painopiste oli erilainen. Lännessä keskeisiä käsitteitä olivat synti, rangaistus, palkinto ja omakohtainen pelastus. Idässä pohdittiin kolminaisuuteen ja Kristuksen olemukseen liittyviä kysymyksiä. Sakramenteissa oli myös eroja. Idässä mirhavoitelun sakramentti suoritettiin kasteen yhteydessä, kun lännessä se kehittyi myöhemmällä iällä toimitettavaksi konfirmaatioksi.
Davidovskij Roman: Pyhä Olavi, Norjan kuningas.
Davidovskij Roman: Pyhä Olavi, Norjan kuningas, yksityiskohta.
Tuolloin kunnioitettavat pyhät olivat kuitenkin yhteisiä sekä idässä että lännessä. Valamon luostarin näyttely palauttaa tietoisuuteemme yli sata pyhää kristillisen kirkon eri alueilta. Esimerkiksi yllä näkyvä Pyhä Olavi on varmasti tuttu kaikille Suomen keskiaikaisissa kirkoissa kiertäneille. Pyhä Olavi löytyy veistoksena esimerkiksi Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. Lännen pyhien vanhoja ikoneja ei ole juurikaan säilynyt, joten nykyisten ikonimaalareiden on täytynyt kehittää uusi ikonografia niiden esittämiseen. Kuvaustavoissa on kuitenkin otettu huomioon kanon eli opillinen ohjeistus.  
Kuzmina-Gogajeva Irina: Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen.
Kuzmina-Gogajeva Irina: Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen, yksityiskohta.
Davydov Filipp: Pyhä Patrik Irlantilainen.
Näyttelyssä oli todella paljon itselleni täysin tuntemattomia pyhiä. Mutta riemuitsin aina kun tunnistin tuttuja: Pyhä Patrik Irlantilainen, Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen. Pyhiä Vitusta tai Bavoa en olisi tunnistanut ilman Prahan ja Gentin matkoja. Pyhän Vituksen katedraali, ja etenkin Pyhän Bavon katedraali oli aivan uskomaton kokemus. Ja täällä ne pyhät nyt olivat, Valamon luostarissa Heinävedellä.
Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia.
Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.
Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.
Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.
Stratanovich Natalia: Jumalansynnyttäjä, pyhä Bavo Gentiläinen ja pyhä Gertrud Nivellesläinen.
Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta -näyttelyajatus syntyi Artos Fellowshipin puheenjohtajalta Sergei Chapninilta. Hän oli Moskovassa esittelemässä paikalliselle roomalaiskatoliselle piispalle ikoninäyttelyä, jolloin Chapnin sai ajatuksen ehdottaa näyttelyä myös jakamattoman kirkon pyhistä. Katolinen piispa innostui ajatuksesta. Tämän jälkeen Sergei Chapnin esitti eri maissa (mm. Espanja, Iso-Britannia, Israel, Puola, Italia, Kreikka, Serbia, Suomi) asuville ikonimaalareille ajatuksensa yhteisistä pyhistä. Maalattavat pyhät kerrottiin ikonimaalareille vuonna 2016, ja ikonit olivat valmiina 2017. Prosessi kulki eteenpäin ja ikonimaalarit lainasivat maalaamansa ikonit Artos Fellowshipille useamman vuoden ajaksi näyttelytoimintaa varten. Ennen Suomeen ja Valamoon saapumistaan näyttely oli esillä Minskissä Valko-Venäjällä. Valamosta näyttely siirtyy Venäjälle Siperiaan ja sieltä Itävaltaan. 
Ivannikov Dionisij: Pyhä marttyyri Colomanus.
Negrasov Sergei: Pyhä Clemens - Rooman paavi, Pyhä Gregorios Dialogos - Rooman paavi, Pyhä marttyri Sixtus II - Rooman paavi.
Veshtshev Pavel: Pyhä Colman, Lindisfarnen piispa.
Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua paitsi yli sataan eri pyhään, myös eri tekniikoilla valmistettuihin pyhien kuviin. Perinteisen temperan rinnalle on tuotu mm. mosaiikkia, keramiikkaa, reliefiä, miniatyyria. Itse huomasin etsiväni pyhien rinnalta eläimiä.
Aleksei Epifanzev: Pyhä Remalcus, Maastrichtin piispa.
Nazvin Timofei: Pyhä Corbinianus.
Karepov Ivan: Pyhä Hubertus, Liegen piispa.
Näyttely oli itselleni ammatillisesti opettava kokonaisuus, mutta pidin myös sen taiteellisesta ilmeestä. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Sergei Chapnin ja visuaalisesta ilmeestä ovat vastanneet Liisa Heikkilä-Palo ja Ulla Saarinen.
Bodjko Andrei, diakoni: Pyhä Donnan - Eiggin marttyyri, Pyhä marttyyrikuningas Edwin.
Ivan Polverari: Pyhä marttyyri Evrosia Jacalainen.
Vangitseva katse. Ivan Polverari: Pyhä marttyyri Evrosia Jacalainen, yksityiskohta.
Yhteiset pyhämme jakamattoma kirkon ajalta 
on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa 31.1.2020 saakka.

Lähde: Sanomalehti Karjala, Terttu-Elina Kalaja, 9.5.2019.

1 kommentti:

  1. Oikein paljon kiitos sinuelle että pääsin tässä muodossa mukanasi näyttelyyn, joka on todella suurenmoinen tapahtuma. Myt olisi jo korkea aika minunkin tutustua syvemmin ortodoksiseen kirkkoon ja sen historiaan.
    Pyhän Olavin elämänkerta on mielenkiintoinen. Hänhän oli viikinki, joten hän käytti suurimman osan elämästään kulkien veneellä ryöstöretkillä kavereittensa kanssa. Hän kävi Suomessa Uudellamaalla tappelemassa, Saarenmaalla, Gotlannin saarella, Normandiassa, ryösti Mälaren järven laaksossa...
    Sata vuotta myöhemmin syntyi Pyhä Erik, Ruotsin kansallispyhimys ja Tukholman suojeluspyhimys. Erik oli aikalainen Pyhän Henrikin, Suomen kansallispyhimyksen kanssa. Legenda kertoo että Erik ja Henrik yhdessä levittivät kristinuskoa Suomessa. Erik oli täysin vastakohta Pyhälle Olaville. Erik ei edes halunnut kantaa veroja, vaikka hän toimi aikansa svealaisten ja götalaisten kuninkaana, mutta Erikhän ei ollut viikinki.Hän ei tehnyt eroa köyhien ja rikkaitten välillä, oli tasa-arvon kannattaja. Hänelle ei tullut mieleenkään ryöstellä tai riistää keneltäkään.
    Näinkin erilaiset henkilöt ovat Paavit kelpuuttaneet pyhimyksiksi, mutta moraali ja kulttuurilliset perinteet olivat siihen aikaan erittäin 'aluepaikallisia'. Täällä Pohjolassa ei tarvinnut edes tehdä ihmetöitä tai olla marttyyri saadakseen beato/autuaaksijulistuksen Paaveilta. Nykyään on melkein mahdotonta saada autuaaksi julistusta Paavilta.

    VastaaPoista