Piä luontois luonais

Hei! Olen unohtanut esitellä teille uusimman taidehankintani. Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin sen jo nähneet, mutta nostetaanpa se tännekin. Kyseessä on Kaisa Törmäsen tussityö nimeltään Huoneentaulu. Kohtasin teoksen Suonenjoella Ars Liberan Juuret(on)-kesänäyttelyssä.

Kirjoitin Taiteentuntijan puolella, että teos tuntui aluksi vähän mitäänsanomattomalta. Teoksen edessä oli paperi, jossa oli taustaa teokselle. Taustalähteenä oli käytetty Martti Haavion Kodinhaltijat-teosta. Törmänen kirjoitti:

"Isovanhempieni hirsitalossa oli erikoinen huone, jonne pääsi kurkistamaan vain talon ylisen eli ullakon kautta. Se oli oveton ja ikkunaton haltijahuone. Talo tuhoutui talvisodassa 1939.

Sota koetteli ankarasti Itä-Lappia ja tuhosi lähes kaiken aineellisen perinnön. Sota katkaisi myös henkisen perinnön; ikiaikaiset juuret, tavat ja uskomukset, joihin esivanhemmat olivat elämänymmärryksensä perustaneet. Murros uuden ja vanhan välillä oli selkeä: alkoi vaikenemisen aika.

Ehkä tuo erityinen huone on ollut osa vanhaa kerrostumaa, muinaisuskon jäänne, jossa luonnonilmiöillä ja esineillä on henki. Se on primitiivinen persoonaton voima, jota nimetään haltijaksi.Vanhalle suomenuskolle on tyypillistä, että elollisella ja elottomalla on henki (esim. löylyn henki).

Haltijausko liittyy tiiviisti omistusoikeuteen. Talo-emo on tuttu myös suomensukuisilla kansoilla. Suhde kotohaltijaan on ollut läheinen, sillä haltija oli talon ensimmäinen asukki, tulentekijä.

Kodinhaltijaa on palvottu erityisessä sille pyhitetyssä huoneessa. Se oli tavallinen huone, mutta siellä ei asuttu. Sänky siellä saattoi ola ja sinne vietiin myös ruokaa. Huoneettoman haltijan sanottiin harhailevan rauhattomana, siksi se tarvitsi oman huoneen.
Muinaisuskossa ihminen on osa luontoa, luontokappale. Luterilainen kirkko muutti uskomusmaailmaa ja hävitti järjestelmällisesti alkuperäisväestön uskoa. Osa vanhoista perinteistä sulautui kristillisiin käsityksiin (joulu ja juhannus).
Ikivanhan perinteen mukaan jokaisella terveellä ihmisellä on suojelushaltija, joka seuraa häntä koko elämän ajan. Haltiattoman ihmisen tila oli säälittävä. Haltijan poistuminen tarkoitti vähäverisyyttä eli verevyyden poistumista. Sairastumista selitettiin, että 'haltija karkas hänestä pois'".

Siksi: "Piä luontois luonais, haltijais harteillas" 

Taulun teksti ei avaudu sen tarinaa tuntemattomalle, mikä tekee siitä henkilökohtaisemman.

Toisaalta teksti toimii hyvänä keskustelunavaajana. 

"Ostit sitten taideteoksen, jossa on pelkkä teksti. Eikö tuollaisia saa tavan kaupastakin... Tai sama tehdä itse."

-Niin, mutta tässä on oikeasti sisältöä, toisin kuin niissä Carpe diem-tauluissa. Ja minun sukuni tarinasta ei olisi syntynyt samanlaista. Laittoi tosin pohtimaan sitäkin. Kuinka moni kaupan huoneentaulu tekee saman?