Tähän mennessä syksy on ollut todella upea. Ensin oli lämmintä pitkään ja nyt kuivaa ja aurinkoista. Maisemat ovat kannustaneet ulkoilemaan ja keräämään kaikki auringonsäteet talven varalle.
Sen verran alkava pimeys kuitenkin jo painaa, että aloitin aamuisen kirkasvalokauden. Meikkaan ja laitan hiukset kirkasvalolampun äärellä, joten valohoito tulee siinä samalla huomaamatta. Kokeilin kirkasvaloa aikoinaan ystävän suosituksesta. Muistan, että marras-joulukuun pimeydessä havahduin siihen, että olin alakuloinen, väsynyt ja iltaisin itkuinen, vaikkei sille ollut mitään varsinaista syytä. Jonkinlainen kaamosmasennus kai se oli. Aamuiset valohetket auttavat heräämisessä ja aktivoivat aivojani siten, että toiminnallisuus säilyy talven yli. Tiedän, että toisille kirkasvalolamput ovat höpöhöpö-juttuja. Minulle sillä ei ole niin väliä. Vaikka huijaisin aivojani uskomaan, että valo toimii, se riittää, jos saan sillä elettyä paremmin pimeän kauden läpi.
Aamuisin kaipaan lisävaloa, mutta iltaisin huomaan viehättyväni hämärästä. Kotona on kivempi sytytellä tunnelmallisia seinävalaisimia kuin kirkkaita kattovaloja. Samoin kynttilät astuvat mukaan jo tässä vaiheessa ja poltan niitä ahkerasti jouluun saakka. Vielä ei ole aloitettu kodin lämmityskautta, mutta uunien lämmityskin tuo tunnelmaa kotiin.
Huomaan, että etsin uudenlaisia energianlähteitä pimeän tullen, kun sitä ei saa enää auringosta. Tämän vuoksi pitää keksiä kivaa tekemistä, ettei jämähdä vain neljän seinän sisälle. Valoisa aika katoaa kohta lähes kokonaan, kun se menee ohi työpäivän aikana. Sen vuoksi olen varannut lyhyitä kulttuurimatkoja pitkin pimeää talvea, että on aina jotain mitä odottaa. Pidän talvesta, joten en ole koskaan kaivannut etelän aurinkoon keskellä kaamosta. Se pimeys ja loskavaihe on pahinta. Lumen tultua maisema on taas kaunis ja tuo iloa ulkoiluunkin.
Hämärässä on taas hyvää aikaa kirjallisuudelle. Pitkästä aikaa toivon, että saan lukea läpi talven, kun (toivottavasti) töissä jatkuu rauhallisempi työtahti. Viime vuonna aika lokakuusta 2022 maaliskuuhun 2023 olivat elämäni kiireisimmät ja stressaavimmat kuukaudet työelämässä. Toivottavasti sellaiseen ei tarvitse ihan heti palata. Tällä hetkellä on kesken työkaverilta lainattu Juha Hurmeen Niemi, joka on aihesisällöltään mielenkiintoinen, mutta puristettu täyteen niin paljon tietosisältöä, että lukukokemus on raskas. Tällä viikolla työkaveri kysyi: "Kuinka Niemi edistyy?", johon vastasin, että "Älä kysy, ei se oikein edisty". Mutta aion lukea sen. Edistyy hitaasti, mutta varmasti.
Huomaan myös, että syksyn tullen etsin levyhyllystäni tummempia sävyjä. Melankoliset metallilevyt käsittelevät pimeän tullen omaakin melankoliaa. On etuoikeus, että Suomessa on neljä vuodenaikaa, joista jokainen tuo arkeen ja elämään oman merkityksensä.
Näihin kuviin on ihana palata, kun maa on valkoinen ja pakkaset paukkuvat.
Henna, kiitos kuvista jotka osaan heti yhdistää paikkaan. Noissa maisemissa olen lenkkeillyt ja juoksennellut. Yksin ja yhdessä ystäväni kanssa sekä lasteni, mutta myös elämän vaikeaa aikana juossut ahdistusta pois. Ekatreffeillä kävin tuota samaista maisemaa näyttämässä kaatosateessa tulevalle puolisolleni. Tuohon maisemaan sisältyy monia monia tunteita. Sitä maisemaa aika ajoin kaipailen myös. Nyt se on täällä kotona valokuvana seinällä. -siperoinen-
VastaaPoistaHei Siperoinen, kiitos kommenteistasi. Ihanaa, kun seuraat ja jaksat kommentoida. :) Pidän Kuopiossa, ja Savossa siitä, että maisema on niin monimuotoista: on järveä, peltoa, metsää, kukkulaa ja alavaa maata. Paljon nähtävää. Lenkkeily auttaa minuakin jäsentelemään ajatuksiani ja purkamaan ikäviä ajatuksia. Ja toisaalta ihan vain nauttimaan maisemista.
PoistaMinulla on melko vähän valokuvia seinällä, vaikka koen että niitä olisi mukava katsella. Muta siksi haluan tallentaakin kuvia tänne blogiin, että pääsen palaamaan tunnelmiin ja maisemiin.