lauantai 6. maaliskuuta 2021

Uskallatko olla aito itsesi töissä?

"Uskallatko olla aito itsesi töissä?" -otsikko pysäytti kaupan lehtihyllyllä. Kodin Kuvalehden kannessa (11.2.2021) ollut otsikko huusi samaa kysymystä, jota olen itsekin uuden työn myötä pohtinut. Ehdin jo Instagramin ja Facebookin puolella saada muutamia kommentteja aiheeseen liittyen. Lähes kaikki kommentoivat, että jokainen uskaltaa ja saa olla oma itsensä työpaikalla, ja se oli ihanaa kuulla. "Miten sitä muutenkaan olisi?" Niinhän sen pitääkin olla. Jollain oli aiemmin ollut taustalla työpaikkakiusaamista, mikä vaikuttaa tietenkin siihen, pystyykö/uskaltaako olla oma itsensä töissä.

Minulla oli ennakkoajatukseni artikkelista ennen kun luin sen. Artikkeli käsitteli kuitenkin aihetta syvällisemmästä ja hieman negatiivisemmasta näkökulmasta kuin itse ajattelin. Tunnekouluttaja Camilla Tuomisen näkökulmat olivat kuitenkin erittäin tarpeellisia ja perusteltuja: 

"Omia negatiivisia tunteita ei kannata piilottaa työpaikalla. Usein kuitenkin teemme niin, sillä tunteiden tukahduttamisen perinne on pitkä. (---) Emme voi olettaa, että toiset lukevat tunteemme ja tarpeemme otsaluustamme. Velvollisuutemme on kertoa niistä. Usein nopein tapa päästä eteenpäin olisi myöntää, minkä kanssa kipuilee. Jos piilotamme tunteemme, pinnan alla kuona vain kertyy ja lopulta se räjähtää aikapommin lailla, Tuominen sanoo."

"On olemassa yksinkertainen keino parantaa kaikkien työhyvinvointia ja estää ristiriitatilanteiden tulehtuminen ja kärjistyminen, Tuominen sanoo. Tunteiden tunnistaminen pitäisi olla kaikille pakollinen taito. Kun osaamme nimetä tunteemme, ne lakkaavat olemasta epämääräinen, uhkaava mössö. (---) Emme usein ole edes tietoisia tunteistamme, ennen kuin sanomme ne ääneen. Mitä tarkoitat, kun sinulla on 'paha mieli?' Oletko siis pettynyt, surullinen, hämmentynyt, kateellinen vai peloissasi. (---) Kun myönnämme, mikä meitä painaa, olo helpottuu ja hetken päästä mieli alkaa nähdä mahdollisuuksia."

"Itsetutkiskelun ohella kannattaa tutkailla työpaikan tunneilmapiiriä. Kannustetaanko työpaikallasi avoimuuteen? Voitko puhua tunteistasi tiimillesi ja pomollesi rehellisesti? Tunteiden näyttäminen ja kohtaaminen  tuntuu vaikealta, jos siihen ei rohkaista. Vanhanaikainen pomo ajattelee, että hoidetaan nyt vain nämä hommat eikä selvitellä mitään tunnemössöä. Hyvä pomo haluaa tietää, mitä työyhteisön jäsenille kuuluu, mitä he oikeasti ajattelevat ja mikä heitä auttaisi jaksamaan paremmin. Tuominen muistuttaa Nokiasta: firman kohtaloksi koitui se, että työntekijät pelkäsivät ja lakkasivat puhumasta ongelmista, joista johto ei halunnut kuulla. (---) Älä pelkää tunteita, pelkää hiljaisuutta."

Diego Velázquez: Nuoren Margaret Teresan muotokuva, 1660. Museo del Prado, Madrid. Wikipedia/Public Domain.

Itse ajattelin asiaa pelkän otsikon luettuani, että "uskallanko olla ulkoisesti aito itseni töissä?" Tämä on se näkökulma, jota olen itse joutunut pohtimaan. Tosin huomasin artikkelin luettuani miettineeni myös sen sisältämiä sivupolkuja. Niistä kohta lisää.

Sivusin ennakko-oletuksia käsittelevässä postauksessa ulkonäköasioita, jotka huomasin nyt itse tuovani uudelle työpaikalle. Aiheutin itse itselleni "ongelmia". Jännitin etukäteen kuinka minuun mekkoineni, rusetteineni ja suurine korvakoruineni suhtauduttaisiin. Kiinteistöhallinto kuulosti sanana niin jäykältä ja vieraalta, etten osannut etukäteen kuvitella, kuinka istuisin joukkoon. Leimasin siis mielessäni kiinteistöhallinnon ammattilaiset tietynlaisiksi pelkän työpaikan nimen vuoksi (pian huomasin olevani väärässä). 

Pelkoja päin ajattelin meneväni suoraan tässäkin tapauksessa, sillä testasin reaktioita käyttämällä ensimmäisen viikon ajan kirkkaimman oranssia mekkoa mikä kaapista löytyi. Ajattelin, että kyllä joku siinä vaiheessa sanoo suoraan, jos en istu pukukoodiin. Ja tiedän kyllä, etten istu perinteiseen hillittyyn ja hallittuun työpaikkapukeutumiseen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduin vähän kyseenalaistamaan itseäni. Onko tämä ok? Sovinko joukkoon tällaisena kuin olen? Kukaan ei huomauttanut pukeutumisestani, mutta koska asia tuntui vaivaaman minua, kysyin asiaa suoraan. Mitään pukukoodia ei ollut, kunhan on siistit vaatteet.

Aiemmissa työpaikoissa minut on tiedetty tai tunnettu jollain lailla etukäteen, joten ei ole tarvinnut jännittää omaa olemustaan ja pukeutumistaan. On saanut olla suoraan oma itsensä. Nyt huomasin itse rakentavani itselleni häkkiä kiinteistöhallinnon taideasiantuntija-tittelin ympärille. Minulla oli mielessäni visuaalinen mielikuva kyseisestä asiantuntijasta, ja se ei kohdannut sitä todellisuutta, joka itse todellisuudessa olin. Tämä kuulostaa varmaan oudolta, että hankaloittaa mieltään moisilla ajatuksilla, mutta ne kulminoituvat siihen kiitollisuuden ja onnistumisen tunteeseen, että minut oli valittu tehtävään. Osaamiseeni luotettiin, mutta pystyisinkö itse luottamaan omaan osaamiseeni? Täyttämään ne odotukset, jotka olin itselleni asettanut? 

Kun olin päässyt yli tästä pukeutumiskysymyksestä (minua ei katsottukaan paheksuen), huomasin seuraavaksi pohtivani kuplivaa persoonaani. Kuinka kupliva ja iloinen uskallan aidoimmillani olla, etten ole liikaa kaikkea (pukeutumisen lisäksi)? Ettei minua ymmärretä väärin? Liian värikäs, liian puhelias, liian avoin, liian iloinen, liian suora? No suoruus ei ole itse asiassa ollut ongelma, se tuntuu olevan tiimissä luontevaa. Pupulandia-blogin Jenni Rotonen pohti hetki sitten samaa otsikolla Ei yhtään liikaa.

Kuva: Europosters.

"Ilo ei ole bimboutta." Camilla Tuominen kertoi, että "rivien välissä annetaan yhä usein ymmärtää, että liika iloisuus olisi epäammattimaista." Näin minäkin uudessa työympäristössäni aluksi ajattelin, ja siksi himmailin kuplivaa luonnettani. Ehkä vähän vieläkin, mutta lopullinen rohkeus tullee ajan myötä, kun oppii tuntemaan kunnolla muut ympärillä. Heidän luonteensa ja huumorinsa. Tuominen jatkaa: "Hilpeys tutkitusti vähentää stressiä, kirkastaa ajattelua ja lisää luottamusta, joten nauru ja huumori kannattaa hyödyntää." Eikä tämä tarkoita sitä, että työpaikasta pitäisi tehdä sirkus. Totta sekin kommentti jonka sain, että jokaisella on erilaisia puolia itsessään, eikä niitä kaikkia kannata viedä töihin. Uskon, että meillä kaikilla työ- ja kotipersoona eroavat toisistaan, sillä ympäristöt painottavat erilaisia puolia.

Kodin Kuvalehden artikkeli osui oikeaan: "Olemme oppineet, että uskottava ihminen on aina varma, hillitty ja hallittu. Tuomisen mukaan tuollaisesta 'täydellisyyden esittämisestä' pitäisi jo luopua. Oikea uskottavuus syntyy aitoudesta ja avoimuudesta - siitä ettei kiellä epävarmuuttaan ja muita inhimillisiä tunteita, joita meillä kaikilla on."  

Koska tiedän, että ainakin muutama työkavereistani on käynyt lukemassa blogia, haluan osoittaa julkiset kiitokset koko tiimille. Olette ottaneet minut ihanasti vastaan, mekkoineni ja epävarmuuksineni. Olen päässyt hyvään kouluun: opin teiltä joka päivä jotain uutta. Ja saatte minut nauramaan.

Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti