Töiden katveesta

Arkipäivät juoksevat sellaista vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä. Tämäkin viikko on ollut sellaista haipakkaa, että välillä on tuntunut ettei saa varsinaisesti mitään (konkreettisesti näkyvää) aikaiseksi. Puhelimet pirisevät, sähköpostiin kilahtelee viestejä, on asiakastapaamisia ja yhden iltatapahtuman järjestämistä. Mukavia juttuja, mutta kokoelmanhallinnalle, tilaustöille, oppilaan ohjaukselle ja museon omille projekteillekin tulisi etsiä aikaa. Tämän vuoksi rakastan maanantaita. Museo on kiinni, jolloin saa keskittyä pidempiä aikoja yhden tehtävän suorittamiseen.

Talossa sijaitsee museon lisäksi kirkollishallitus, keskusrekisteri, taloustoimisto, arkkipiispan kanslia ja IT-tuki. Ne ovat omia yksiköitään, mutta pidän silti kaikkia talossa työskenteleviä työkavereinani. Kaikki nähdään toisiamme vähintään kahvihuoneessa, mutta jokaisen työhuoneeseessa on helppo vierailla, mikäli tarvitsee apua tai neuvoa jossain asiassa. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, jos joku toinen on sen jo tehnyt.

RIISAlaisena olen päässyt näkemään ja kokemaan kaikkea kivaa. Vaikka asiakaskyselyjä esineistä kertyy välillä runsaasti, ne ovat kuitenkin yksi jännittävimmistä museotyön puolista. Koskaan ei voi tietää millainen esinetiedustelu sieltä tupsahtaa, vaikka metalli-ikonit ovat se yleisin esineryhmä. Toivoisin kuitenkin edelleen, että asiakkaat ottaisivat esinetiedusteluasioissa yhteyttä sähköpostitse. Puhelimessa on aika hankala kuvitella ja kommentoida esinettä, jota ei ole koskaan nähnyt... Tai asiakas ei välttämättä osaa kuvailla esinettä oikein. Minulle on esimerkiksi puhuttu puhelimessa metalli-ikonista, joka kuvan nähtyäni paljastui riisalliseksi painokuvaikoniksi. Useat ovat vain niin innoissaan löydöistään/esineistään, että haluavat kertoa siitä puhelimitse. Tällä hetkellä on meneillään myös selvitystyö eräästä maalauksesta, jonka puitteissa konsultoin mm. entistä taidehissan proffaani. Epäilyilleen on hyvä saada taustatukea. 

Työn puitteissa kesän kruunasi Asutusmuseolla järjestetty Karjalapäivä, jossa RIISAkin oli mukana. Sadonsiunaus, esitelmiä, muistoja, laulua, leikkiä, karjalaisia piiraita ja karjalankielinen museokierros. 

Kieli on ollut positiivisesti esillä, kun Karjalan kielen seura julkaisi arkkipiispa Leon kääntämän Johannes Krysostomoksen liturgian. Se on ortodoksisessa kirkossa useimmin käytetty Johannes Krysostomuksen liturgia. Toive karjalankielisestä liturgiasta on ollut olemassa koko Suomen ortodoksisen kirkon historian ajan.  Pühän tuatan Iivan Krisostoman, Kuldusuun, Jumalalline liturgii julkaistiin 26.8. Karjalan kielen seuran sihteeri Pertti Lampi sanoi, että liturgiaan osallistuminen omalla kielellään on yhtä tärkeää kuin se, että pystyy lukemaan Raamattua tai Kalevalaa äidinkielellään. Arkkipiispa Leon mukaan ihmisen identiteetin kannalta tärkeimpiä tekijöitä ovat kieli ja uskonto: "Kansalla, joka on tässä maassa asunut kautta aikojen, tulee olla liturgia omalla kielellään. Kirkossa jos missä pitää tukea ihmisen identiteetin esiintuloa."

Liturgia on visuaalisesti todella kaunis. Viininpunaiset kannet, jossa kullanvärinen teksti, kullanhohtoiset sivujen reunat ja sivujen välissä kapea kirjanmerkkinauha. Hienoa on myös se, että kirja on tehty Suomessa. Teos on kuvitettu paitsi RIISAn kokoelmissa olevilla teoksilla, myös Petros Sasakin ikonilla ja piirroksilla. Sain kunnian valokuvata liturgiaan tulevat teoskuvat ja tämä taitaa olla historiallisin kuvausprojektini.

Töissä pääsee siis osalliseksi monenlaiseen jännittävään ja uuteen haasteeseen. Tuo aiemmin mainittu oppilaiden ohjaus on uusin aluevaltaus. Katsotaan kuinka käy. Ainiin, "loppukevennyksenä" kerrottakoon, että minun kauttani haluttiin varata Uspenskin katedraalia ja vihkipappia. Ihan sellaiseen ei museolaisenkaan työnkuva ylety... ;P