Saimme kokea tuulahduksen kuuluisasta Victor Hugon tarinasta, kun nousimme 400 porrasta ylös Notre Damen torneihin. Ylösnousu ei tuntunut niin pitkältä kuin olin kuvitellut, mutta alas mennessä jalat alkoivat tutista. Tornien välitasanteelta ja huipulta oli mahtavat maisemat ympäri Pariisia! Seinen mutkittelua oli mukava seurata ja paikallistimme Sacre Coeurin avulla Montmartren. Se näytti olevan todella kaukana. Aamupäivän kirkas aurinko ei ollut kuitenkaan suosiollisin aika kuvata, koska varjot olivat niin mustia. Chimerat, ne kuuluisat tornien kulmissa istuvat kivihahmot on suunnitellut 1800-luvulla Viollet-le-Duc. Tämä chimera-galleria on 46 metriä maanpinnan yläpuolella. Kaikki hahmot olivat erilaisia, toiset kauniita, toiset pelottavia. Siivekkäitä olioita oli paljon. Paikoitellen kulku tornien ympäri oli ahdasta, mutta turvallisuuden tunnetta toi ympärillä oleva vaijeriverkko.
Kurkistus kellotorniin oli jännittävää. Astuimme sisään matalasta puuovesta ja kiipesimme kapeat puuportaat ylös, jossa odotti 1600-luvun suuri "Emmanuel" kello, joka painaa 13 tonnia ja pelkkä kellonkielikin 500 kiloa! Tätä kelloa soitetaan ainoastaan suurimpina katolisina juhlapäivinä, kun viereisen pohjoistornin neljää kelloa soitetaan useita kertoja päivässä.
Pienen paikkakunnan asukasta tuo talojen ja rakennusten määrä huimasi...ei niinkään se korkeus jossa maisemia ihailtiin.
Voipa olla, että jos asuisi Pariisissa, tuntuisi, että siihen ihmismäärään hukkuisi ;-) Minusta on matkoilla hienoa päästä johonkin korkealle katsomaan kaupunkia, saa paremman kuvan sen koosta. Olisin kyllä mielelläni ollut mukanasi Notre Damen torneissa ;-)
VastaaPoistaKuukki: Voisi kyllä hukkua. Mietimmekin että ovatkohan pariisilaiset tottuneet turistien määrään vai ahdistaakohan se heitä aika ajoin? Paikalliset todennäköisesti karttavat turistikohteita kuin ruttoa :P
PoistaMutta olet oikeassa, tuo korkealta kaupungin ihastelu tuntui jotenkin paljon mukavammalta kuin toikkarointi keskellä ihmismassoja. Pääsee sellaiseen "kärpäsenä katossa" fiilikseen :)