Montmartre

 

Hostellimme sijaitsi Montmartrella, joten useana iltana tuli käveltyä ympäriinsä tuolla taiteilijoiden kukkulalla. Turisteja oli paljon, mutta pieniä ja hiljaisia kujia oli myös runsaasti jonne voi hieman piiloutua väenpaljoutta. Montmartre oli alue jossa olisi voinut kierrellä loputtomasti. Kadut saivat minut löytämään myös uuden värin; Montmartren vihreän. Ikkunanpielet ja -luukut, aidat ja markiisit hehkuivat samanlaisen vihreän sävyisinä. Sacre Coeurin portailta oli upeat maisemat Pariisin ylle ja tunnelman kruunasivat katusoittajat, joiden musisointia oli mukava kuunnella.

"Vielä 1800-luvu puolivälissä La Butte oli maalaismainen idylli, kaupunginporttien ulkopuolella sijaitseva kylä. Gérard de Nerval kuvasi Montmartrea kirjassaan seuraavasti: 'Siellä on vieläkin rinteitä, joita ympäröivät vihreät pensasaidat. On myllyjä, kabareita ja kesäasuntoja, maalaismaista tienoota ja hiljaisia kujia, joita reunustavat olkikattoiset mökit, vajat ja puiden täyttämät puutarhat.' Tämä pohjoinen reuna-alue liitettiin kaupunkiin vasta vuonna 1860.

Musée de Montmartre on kulttuurihistoriallinen museo, joka toimi 1600-luvulla luostarina. Vuodesta 1680 lähtien talon omisti Claude de La Rose, joka valittiin Moliéren näytelmään kuninkaaksi, Rosimondeksi. 1800-luvulla talo muunnettiin pieniksi studioiksi, joissa taiteilijat saivat asua vuokralla. Pierre-Auguste Renoir vuokrasi talosta kaksi huonetta ja myöhemmin häntä seurasivat muun muassa Suzanne Valadon, Maurice Utrillo, Émile Bernard, André Utter ja Francisque Poulbot. Huonokuntoisia vanhoja rakennuksia uhkasi purkutuomio vuonna 1952, mutta Montmartren vanhin rakennus pelastui Historian ja arkeologian seuran ansiosta. Rakennus muutettiin museoksi vuonna 1961

Vanha kaupunkirakenne on säilynyt nykyaikaan. Siksi täytyy kiivetä monia portaita ja seurata ahtaita serpentiinikujia, jos mielii oppia tuntemaan korttelin, jonka asukasmäärä kasvoi räjähdysmäisesti 1800-luvulla. Kun vuokrat kohosivat uudistetussa suurten bulevardien täyttämässä Nouveau Paris'ssa suunnattomasti, ennen kaikkea köyhempi väki vetäytyi joukoittain Montmartrelle. Siellä oli vielä edullista asua ja ympäröivillä louhimoilla sekä Sacre Coeurin suurella rakennustyömaalla (1875-1914) oli työpaikkoja.

Ennen vuosisadan vaihdetta kukkulan yksinkertaiset mutta suosiolliset elinolosuhteet ja vapaa ilmapiiri, jonka kabareiden ja kahviloiden puolimaailmassa saattoi toivoa tapaavansa potentiaalisia malleja, vetivät puoleensa lukuisia taiteilijoita ja galleristeja: Degas ja Renoir, Seurat ja Toulouse-Lautrec, van Gogh ja Picasso, Braque ja Matisse - he kaikki elivät ja työskentelivät väliaikaisesti Montmartrella ja antoivat paikalle ilmapiirin, jota leimasivat uudistukset ja mukautumattomuus vallitseviin näkemyksiin."

Tekstilainat: Taide & arkkitehtuuri Pariisi, s. 368-369.