Ponikaruselli

Osa teistä muistaa, että olen keräillyt alkuperäisiä 1980-luvun My Little Ponyja jonkin verran. Keräilyharrastus syntyi kesällä 2022, kun löysin Torista lapsuudessani olleen ponin (Sugar Sweet Candy Cane, 1983). Tuon jälkeen olen ostanut niitä lisää, jos hinta, kunto ja ponin ulkonäkö on miellyttänyt.

My Little Pony, Sugar Sweet Candy Cane vuodelta 1983.

Isompien ponien lisäksi 1980-90-lukujen vaihteessa myytiin myös pienen pieniä Petite Ponies -sarjan poneja oheistuotteineen. Muistan lapsuudesta mainoksen, jossa oli pikkuruisia poneja, jotka mahtuivat sormen päähän. Ne olivat tällaisia:

Näissä pikkuponeissa on salaisuus. Niiden jalustan pohjassa on hevosenkengän muotoinen ura.

Tuon uran avulla poni toimii ikään kuin avaimena, jolla saa aktivoitua oheistuotelelujen toimintoja. Näihin on kuulunut muun muassa erilaisia pieniä taloja, joista voi avata "salaovia" tai -luukkuja, kun ponin asettaa hevosenkengänmuotoiseen lukkoon. Tämän vuoksi ostin ponit, sillä näitä liikkuu markkinoilla melko harvoin. Olen odottanut, jos joskus tulisi vastaan myös se toiminnallinen oheistuote, jota olen eniten etsinyt.

Ja uskomatonta, mutta totta, löysin äskettäin Torista juuri sen Petite Ponies -sarjaan kuuluvan ponikarusellin, jota olen etsinyt! Se ei ole täydellinen, sillä siitä puuttuu muun muassa yksi karusellin keinu, keinulauta ja karusellin reunasta koristerusetit. Mutta tärkeintä oli se, että karuselli toimisi.

Ja sehän ei toimisi ilman pikkuponeja. Karusellin reunalla on lukko, johon ponin voi asettaa. Kääntämällä ponia karuselli alkaa pyöriä ja se soittaa soittorasiamaista sävelmää. Testasin avainta lukkoon ja käänsin, mutta mitään ei aluksi tapahtunut. Avasin karusellin pohjasta ruuvit ja huomasin, että siellä oli yksi osa irti. Samalla kävi ilmi, että karusellin sisällä on tosiaan soittorasian tekniikka. Korjasin muoviosien asentoa, laitoin kannen paikoilleen, jonka jälkeen tekniikka taas toimi.

Ja se mainos, jonka lapsuudestani muistan, oli tämä:

Muita oheistuotteita tähän sarjaan liittyen ei ole tarkoitus ostaa, sillä minusta tämä karuselli on toiminallisuudessaan kivoin, koska se on samalla soittorasia. Muut sarjan tuotteet ovat tähän verrattuna tylsiä.

Taidelahjoitus sijoitettiin Iisalmeen

Kuva: Paula Jormanainen.

Minulla on pitkästä aikaa kertoa teille näkyviäkin työkuulumisia. Taiteilija Anna Kaarina Nenonen (s. 1961 Kuopio, asuu ja työskentelee Helsingissä) lahjoitti maalaamansa taulut Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelmaan. Teosten kunnon tarkastamisen, valokuvaamisen ja kokoelmaan luetteloinnin jälkeen niille löytyi sijoituspaikka Iisalmen sairaalan, nykyisin Kampus Vireen 3. kerroksesta. Teokset sijaitsevat fysioterapian ja toimintaterapian odotustilan läheisyydessä.

Lahjoitetut teokset ovat nimeltään Tyynenmeren rannalla (1991) ja Palava pensas (1991). Maalaukset on toteutettu niin sanotulla plein air-tekniikalla, eli ne on maalattu paikan päällä Laguna Beachillä Kaliforniassa.

Anna Kaarina Nenonen: Tyynenmeren rannalla, 1991, öljymaalaus kankaalle. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelma.

Anna Kaarina Nenonen: Palava pensas, 1991, öljymaalaus kankaalle. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelma.

Anna Kaarina Nenonen on taidemaalari, valokuvaaja, graafikko ja mediataiteilija. Hänen töitään on ollut esillä kotimaassa ja kansainvälisesti. Nenosen teokset käsittelevät usein muun muassa ihmisen suhdetta luontoon ja luonnon elementtejä.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelmaan otetaan tapauskohtaisesti vastaan taidelahjoituksia. Jokainen lahjoitus harkitaan erikseen. Lahjoitettavien teosten tulee tukea jo olemassa olevaa taidekokoelmaa esimerkiksi aiheen, tekniikan, alueellisuuden, taiteilijan tai taidehistorian merkittävyydellä. Aihemaailmojen ja kuvaustavan tulee lisäksi sopia sairaalataiteen iloa ja hyvinvointia edistäviin teemoihin.

Kuva: Paula Jormanainen.

Taidetta ei oteta vastaan varastointia varten, vaan kaikki teokset pyritään saamaan esille, jolloin niistä on iloa sekä hyvinvointialueen henkilöstölle, asiakkaille että potilaille. Turhan varastoimisen välttäminen tukee myös taloudellista kiinteistönpitoa. Taiteen sijoittamisessa tulee lisäksi aina huomioida tilojen toiminnallisuus. Taide ei saa estää tai haitata tilojen toimintoja. Parhaimmillaan taide ilahduttaa ja lisää tilojen viihtyisyyttä.

Lähtö

Olen seurannut Mira Kankaanrannan taidetta joitain vuosia. Hänen kädenjälkensä on samaan aikaan rujoa ja kaunista. Väripaletti on paikoin pastellisen herttainen, mutta kuvatut aiheet eivät ole kevyitä. Olen odotellut, että milloin vastaan tulee maalaus, joka puhuttelee tarpeeksi paljon löytääkseen tiensä kotiini.

Mira Kankaanranta: Lähtö, 2023, öljymaalaus kankaalle.

Tällainen oli Kankaanrannan maalaus Lähtö. Teokseen on kuvattu lintu, jonka selässä, tai ikään kuin sisässä, on havaittaissa ihmishhamo, jonka rinnassa on oman tulkintani mukaan punaisena hehkuva sydän. Minulle maalaus on vertauskuva sielulinnusta.

Mira Kankaanranta: yksityiskohta teoksesta Lähtö.

Lintujen yhdistämisellä kuolemaan on pitkät juuret, sillä niiden lentotaito oli entisajan ihmisille suuri arvoitus. Ne kykenivät sellaiseen, joka oli ihmiselle mahdotonta. Lintuja alettiin pitää ihmisen sielun vertauskuvina jo varhain. Tästä on löytynyt todisteita esimerkiksi muinaisegyptiläisistä haudoista, babylonialaisista kirjoituksista, idän uskonnoista ja eri kansojen tarustoista. Lintujen on uskottu vievän ihmisen sielun korkeamman rajan taakse myös suomalaisessa ja karjalaisessa muinaisuskossa. Puisia sielulintuja on käytetty Karjalassa vielä 1900-luvulla.

Mira Kankaanranta: yksityiskohta teoksesta Lähtö.

Teeman ja värimaailman lisäksi teoksessa viehättää maalin paikoittainen reliefimäinen pinta. Tätä on kaksiulotteisesta kuvasta vaikea hahmottaa, mutta se näkyy esimerkiksi linnun siivissä. Läheltä katsottuna hahmottuu myös maassa olevien kasvien kirkkaat värit.

Mira Kankaanranta: Lähtö, 2023, öljymaalaus kankaalle. Antti Tanttu: Pieni liikuteltava kaipuu, 1/4, 2019, puupiirros.

Lähtö sopii aihemaailmaltaan hyvin yhteen Antti Tantun teoksen, Pieni liikuteltava kaipuu, kanssa. Molemmissa on mukana haikeutta, mutta koen niiden mukana olevan surun lisäksi myös toivoa ja toiveikkuutta.

Mira Kankaanranta on kuvaillut omaa tekemistään näin:

"Kuvaan ihmisenä olemista. Ihmisen ja luonnon kietoutumista toisiinsa ja luonnon kaipuuta. Koitan jollain tapaa kuvata myös luontoa ihmisessä. Mitä on kaiken alla, jotain eläimellisempää ja alkukantaisempaa, missä ja minkälainen on se jokin ydin? Pohdin myös ihmisen katoavaisuutta, asioiden hetkellisyyttä, haavoittuvuutta ja keskeneräisyyttä.

Maalaukseni ovat olotiloja, tunnetiloja, muistoja, havaintoja, intuitiivista tekemistä, hidasta harkintaa ja keskittymistä."